Mies suuttui..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahdistunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahdistunut

Vieras
Heräsin tunti sitten. Mulla oli ollut kello itselläni soimassa jo ennen kymmentä mutta en jaksanut reagoida siihen (olen saikulla, mies vuorotöissä. Siksi molemmat kotona, mies vapaalla). Mä sit sanoin että mun päivä meni pilalle ku nukuin näin myöhään. En sanonut sitä vihaisesti edes..

Mies ei vielä tuossa vaiheessa reagoinu muuta ku että pitää senkin joskus nukkua. En ajatellut sen kummemmin ku enhän mä miehen nukkumiseen mitään puuttunut.

Aamupalaa tehdessä mies oli äkänen ku mikä. Mä yritin kysellä syytä ja lopulta se huusi että ku sille vittuillaan heti aamusta :O et mä olen haukkunut ja vittuillut sille ja et olen muka väittänyt että hän on pilannut mun päivän ku ei noussu ajoissa. Et hän huutaa nyt ku hänelle vittuillaan aina.

yritin selittää että mä olen aikuinen ihminen joka on itse vastuussa heräämisistään et ei tulis mieleenkään miestä siitä syyttää :O mut mies käänsi asian että syytin sitä..

joo miehellä on työpaineita ja jotain.. mut miks sen mua pitää niin vihata :( Tällaista on ollut jo pitkään. Mies ottaa ihan ihme asioita vittuiluna. Kohta ei uskalla enää mitään sanoa..

onko muilla tällaista, voiko tällaisesta päästä eroon muutaku vaihtamalla miestä?
 
Meillä tuo on ratkaistu sillä että emme puhu toisillemme ennenkuin mä olen saanut heräillä rauhassa puolisen tuntia ja mies on saanut syötyä.

Aamuäreys on jostain ihan syvältä mutta sen kanssa oppii elämään.
 
Kyse ei ole vaan aamuärhentelystä. Eikä pikku tunteenpurkauksesta. Tää on yhtä riitahelvettiä koko elämä nykyään ku mies ottaa kaiken vittuiluna eikä osaa keskustella yhtään.

Mä pidin äsken ääneni ihan rauhallisena ja mä kuulemma huusin :O monesti ajaudun itseki huutamaan mutta nyt oikein keskityin että puhuisin normaalilla äänellä. Mies huusi mutta omasta mielestään puhui normaalisti.

Riitojen jälkeen muutaman tunnin päästä mies tulee tekemään sopua. Ja luulee että kaikki on sitten taas hyvin. Mut mun sisällä myllää jumalaton ahdistus vaikka en sitä enää ulospäin jaksa näyttääkään..
 
eli puhuminen siitä, mistä kenkä oikeesti puristaa. Anna miehen eka rauhoittua vähän aikaa olemalla itse hiljaa, sit sano nätillä äänensävyllä ettet sä sitä niin tarkoittanu ja pyydät anteeks mikäli se ymmärsi asian väärin. Katso miten mies reagoi. Jos sekään ei auta, puhuttele edelleen rauhallisesti ja kysy, mikä on. Voihan olla, et mies on väsynyt vuorotöiden takia, ku rytmi vaihtelee ja sen takia pinna kireä. Jos sillä oikeesti on stressiä töissä, yritä saada se avautuu asiasta. Eiköhän se olo parannu siitä molemmilla. Jaksamisia sulle :)
 
onko suhteenne muutoin vakaalla pohjalla? ettei ole alusta alkaen ollut tuollaista? itse olin joskus suhteessa, missä varoin alusta lähtien "ärsyttämästä" miestä, hän kun omien sanojensa mukaan on sellainen kuin on = kilahtaa pienimmästäkin väittelystä tai jos olen eri mieltä kuin hän tms. ei siis käsiksi käynyt vaan muuten raivosi tai aloitti vihamielisen mykkäkoulun tms. se oli jotenkin tosi ahdistavaa, kun piti tuntosarveilla jatkuvasti. ja hän itse tietysti oli aina "oikeassa", selitti että MUUT aiheuttivat hänen raivonpuuskansa. niinpä niin.
 
onko suhteenne muutoin vakaalla pohjalla? ettei ole alusta alkaen ollut tuollaista? itse olin joskus suhteessa, missä varoin alusta lähtien "ärsyttämästä" miestä, hän kun omien sanojensa mukaan on sellainen kuin on = kilahtaa pienimmästäkin väittelystä tai jos olen eri mieltä kuin hän tms. ei siis käsiksi käynyt vaan muuten raivosi tai aloitti vihamielisen mykkäkoulun tms. se oli jotenkin tosi ahdistavaa, kun piti tuntosarveilla jatkuvasti. ja hän itse tietysti oli aina "oikeassa", selitti että MUUT aiheuttivat hänen raivonpuuskansa. niinpä niin.

Mies on hyvin ärhäkkä luonteeltaan. Mut ei mulla ole koskaan aiemmin ollut tällaista tunnetta että se vihaa mua. Kun yritän jutella asiasta, hän sanoo vaan vihaavansa itseään. Mut muhunhan se kohdistuu.

On minussaki vikaa, äänensävy muuttuu mullakin usein. Mut olen yrittänyt hillitä itseäni. Ja mä pystyn kyllä keskustelemaan jos toinen tulisi edes vähän vastaan. Vaikka mä miten yrittäisin nätisti aloittaa keskustelun huutamatta niin kun toinen aloittaa räyhäämisen heti, niin ei munkaan pinna pysy enää pitkään.

Mä alan olla siinä uskossa että olen väärä nainen tolle miehelle :( ei se myönnä että haluaisi erota mut en mä enää jaksa uskoa et mä olen se jonka kanssa se elämäänsä haluaa jakaa..
 
Mä oon aamuisin tuollainen, tahtomattani. En halua kuulla että mulle puhutaan, mun edessä seisotaan, rutiineja yritetään muuttaa. Kärsin itsekin aamuäreydestäni, joskus saan kuin saankin pidettyä suuni kiinni vaikka korpeis kuinka, joskus vaan tilttaa.
 
[QUOTE="a.p";23785117]Mies on hyvin ärhäkkä luonteeltaan. Mut ei mulla ole koskaan aiemmin ollut tällaista tunnetta että se vihaa mua. Kun yritän jutella asiasta, hän sanoo vaan vihaavansa itseään. Mut muhunhan se kohdistuu.

On minussaki vikaa, äänensävy muuttuu mullakin usein. Mut olen yrittänyt hillitä itseäni. Ja mä pystyn kyllä keskustelemaan jos toinen tulisi edes vähän vastaan. Vaikka mä miten yrittäisin nätisti aloittaa keskustelun huutamatta niin kun toinen aloittaa räyhäämisen heti, niin ei munkaan pinna pysy enää pitkään.

Mä alan olla siinä uskossa että olen väärä nainen tolle miehelle :( ei se myönnä että haluaisi erota mut en mä enää jaksa uskoa et mä olen se jonka kanssa se elämäänsä haluaa jakaa..[/QUOTE]

vihatuksi tunsin minäkin itseni silloin aikoinaan. mutta mun mies kyllä esitti asian niin, että minussa se kaikki vika on, ja toisaalta että hänellä kyllä on saumat vaikka kuinka täydelliseen naiseen, joita periaatteessa on kaikki muut maailman naiset paitsi tietysti minä... no, nyt on kyseinen mies kuitenkin sinkkuillut (tai ihan lyhykäisesti välillä seurustellut) jo kolmisen vuotta, joten ei tainnut se TÄYDELLINEN NAINEN sitten ihan niin helpolla löytyäkään... johtuiskohan siitä, ettei sellaista ole olemassakaan JA että kannattais miehen katsoa myös peiliin, että millainen tapaus sieltä katsoo vastaan...
 

Yhteistyössä