H
Hanna-77 HKI
Vieras
Olen parissa tavallisessa kaupassa huomannut valikoimissa olevan miesten stringit. Googlettamalla aiheesta tuli hirveästi juttua, käyttäjiäkin tuntuu olevan paljon, ainakin lisäntyneen viime vuosina. Väittävät olevan normaaleja miehiä.. Jonkinlaisessa muodissa ovat nuo pienet pienet kalsarit.
Töissä toimistollamme on kokonaisuudessaan 20 henkilöä ja keski-ikä pyörii noin 30 vuoden ja 40 vuoden välillä. Uusi työntekijämme noin kolmikymppinen mies on pyörinyt meillä jo useamman kuukauden ajan. Juttu on kulkenut ja olemme käyneet useasti syömässä. Kaikki työpaikalla tykkääväät hänesta ja työpaikallamme on hänen vanha tuttunsa, joka on kehunut miehen maasta taivaaseen. Ulkonäössäkään ei ole vikaa, eikä hänen hyvässä pyöreässä pyllysäkään, salilla ja jalkapalloa hän harrastaa. Muut työntekijät ovat huomanneet välillämme olevan säpinää, pikkujouluissakin me hieman kiehnäsimme ja juttelimme kuusi tuntia putkeen. Fiksu maanläheinen tyyppi ja jne. Hän pyysi minua kunnollisille treffeille viikonloppuna, suostuin heti innoissani. Kieltäydyin kuitenki jo parin päivän päästä pienellä verukkeella, sillä hän puvun housuissaan otti alahyllyltä kansion hieman pyllistäen ja hänen muhkea nätti peppunsa erottui mukavasti housuista. Mutta housujen läpi erottui selvästi stringien rajat hänen kurottaessaan. Tämän jälkeen google-haulla hain aiheesta miesten stringit ja ne tuntuu olevan jonkinlainen "ilmiö" tällä hetkellä, miesten alusvaateosastollakin kävin tsekkaamassa onko siellä niitä ja oli.
Tuntuu jotenkin oudolta, kun mies käyttää stringejä. Netissä näitä käyttävissä tuntuu olevan pervoja, narsisteja ja muita. Osa, jotka selittävät käyttävänsä niitä vaikuttavat aivan kunnon perushepuilta, mutta mielestäni tein kuitenkin oikein kun kieltäydyin treffeiltä. Toimin yleisen mielipiteen mukaisesti. Mitä mieltä olette?