Mies sitten meni sohvalle nukkumaan :(

Ei mun sisaruksista ainakaan tullut läheisriippuvaisia vaikka ovat nukkuneet äidin vieressä n. 10-vuotiaaksi saakka ja 21v sisko nukkuu välillä vieläkin.

 

[QUOTE="mies";28742202]Toi on kyllä kukkua. Lapsesta tulee enemmänkin toisiin hyvin luottavainen ja muita normaalilla tavalla tarvitseva kun hän on turvallisesti kiinnittynyt, kannattaa lukea psykologiaa. Ei kahlehtien kiinnittyvä eikä lähelle päästämistä pelkäävä eikä toisista riippuvainen siksi kun ei lapsuudessa kokenut ehdotonta läheisyyttä ja hyväksyntää. Perustemperamentti on rohkeasti rakastava ja lähelleen päästävä. Nimenomaan ehdoton läheisyys, rakastaminen ja välittäminen kokemuksina ovat lapselle tärkeitä myöhempää elämää ajatellen.[/QUOTE]

Missä ihmeen välissä aikuisilla on omaa aikaa jos lapset on koko ajan läsnä; sängyssäkään ei voi ilman niitä olla. Kyllä sitä läheisyyttä pitää voida muillakin keinoin osoittaa kuin olemalla fyysisesti koko ajan iholla. Lapsen tulee saada itsenäistyä omilleen ja ymmärtää että on oma, arvokas itsensä ilman että vanhemmat ovat tiukasti kiinni.
Antaisitko esim. 12-vuotiaan penskan vielä nukkua äidin ja isän välissä, jos hän haluaisi? Entä 14-vuotiaan, jos edelleen haluaisi? 16?

 

Ei mun sisaruksista ainakaan tullut läheisriippuvaisia vaikka ovat nukkuneet äidin vieressä n. 10-vuotiaaksi saakka ja 21v sisko nukkuu välillä vieläkin.

Missäs isä joutui nukkumaan, jos 10 vuotta äidin vieressä nukkui lapset? Voiko kaikki perheenjäsenet oikeasti nukkua hyvät ja levolliset unet kun sängyssä on jengiä kuin karjalaumassa?

 

Neljä lasta, 2v, 5v, 6v ja 9v. Sänky on 180 leveä. 2v nukkuu mun kainalossa, 5v ja 6v meidän välissä, välillä poikittain ja osittain meidän päällä ja 9v nukkuu jalkopäässä. Kamalaa huutoa jos joku joutuu nukkumaan omassa sängyssä. Ja 2v heräilee vielä öisin ja isommat näkee välillä painajaisia.

Ei auta kuin hankkia toinen sänky viereen taikka perhepeti lattialle. 180cm on liian vähän tuolle määrälle.

 

Isä nukkui varmaan naistensa vieressä. Meidän vanhemmat on eronneet.

 

Missä ihmeen välissä aikuisilla on omaa aikaa jos lapset on koko ajan läsnä; sängyssäkään ei voi ilman niitä olla. Kyllä sitä läheisyyttä pitää voida muillakin keinoin osoittaa kuin olemalla fyysisesti koko ajan iholla. Lapsen tulee saada itsenäistyä omilleen ja ymmärtää että on oma, arvokas itsensä ilman että vanhemmat ovat tiukasti kiinni.
Antaisitko esim. 12-vuotiaan penskan vielä nukkua äidin ja isän välissä, jos hän haluaisi? Entä 14-vuotiaan, jos edelleen haluaisi? 16?

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta ajattelet vähän liian simppelisti asiaa. Fyysinen läsnäolo on asia, joka toimii kokemukseni pohjalta niin, että jos sitä on saanut tarpeeksi lapsena, sitä haluaa myös antaa (ja toki saada) aikuisena luonnollisella tavalla. Sillä siis ehkäistään läheisyyteen liittyviä ongelmia tehokkaasti, joita todella, todella moni potee nykyään. Niin monella on joko vaikea antaa tai ottaa vastaan läheisyyttä.

Kuten sanoin, minä nukuin ainakin 10-v. asti vanhemman vieressä ja senkin jälkeen toisessa sängyssä taisi nukkua toinen vanhempi ainakin osan yötä hetken (kerrossängyssä). Nyt olen erittäin itsenäinen ja omanarvontuntoinen ihminen, joka silti pystyy myös rakastamaan paljon ja osoittamaan sitä rohkeasti ja pelotta. Kokemukseni mukaan toisten on välillä vaikea ymmärtää, miten pystyn olemaan yhtä aikaa molempia niin vahvasti. Sekä omanarvontuntoni, riippumattomuuteni muista että myös voimavarani rakastaa ja välittää tuntuvat keskimääräistä kehittyneemmiltä.

 

AP. Vanhempasi ovat eronneet? Eikö ollut riittävästi kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa kun lapset oli aina välissä? Eron jälkeen äitisi haki läheisyyttä lapsiltaan? Ja nyt pelkäät itse eroa, koska toimit täysin samoin kuin äitisi aikoinaan?

 

öö...en ihmettele että nukkuu mielummin sohvalla. Anteeksi nyt mutta kyllä 9v pitäisi jo osata nukkua ihan omassa sängyssä,kuulostaa kyllä mun mielestä oudolta että kaikki muksut nukkuu teidän sängyssä :O

 

Asutteko porvoossa =)

 

Eli läheisyyskokemuksilla nimenomaan luodaan PERUSTA itsenäisyydelle ja rohkeudelle antaa ja vastaanottaa tunteita - ei niin päin, että karsitaan läheisyydestä, jotta lapsi "oppii" itsenäiseksi. Ei autokaan jaksa kulkea ilman riittävää määrää bensaa tankissa. Se bensa on tää läheisyyskokemus.

 

öö...en ihmettele että nukkuu mielummin sohvalla. Anteeksi nyt mutta kyllä 9v pitäisi jo osata nukkua ihan omassa sängyssä,kuulostaa kyllä mun mielestä oudolta että kaikki muksut nukkuu teidän sängyssä :O

Nuoremmatkin osaavat mutta eri perheillä on erilaisia tapoja. Ei tuollainen lasta vahingoita, mutta parisuhde voi olla vaarassa.

 

[QUOTE="mies";28742270]Eli läheisyyskokemuksilla nimenomaan luodaan PERUSTA itsenäisyydelle ja rohkeudelle antaa ja vastaanottaa tunteita - ei niin päin, että karsitaan läheisyydestä, jotta lapsi "oppii" itsenäiseksi. Ei autokaan jaksa kulkea ilman riittävää määrää bensaa tankissa. Se bensa on tää läheisyyskokemus.[/QUOTE]

Hyviä pointteja. Mutten usko, että sitä voi kiistää, että aikuisilla pitää olla kahdenkeskistäkin aikaa; ei elämää voi laittaa "jäähylle" vain siksi, että kuvioon tulee lapsi/lapsia.
Hyvä kokonaisuus syntyy kohtuudesta; eli kaikkea kohtuudella. Jos perheessä on kaksi aikuista ja lapsi tai useampia, siinä on pelissä monta eri mielipidettä, joilla kaikilla pitäisi olla oikeus olla olemassa ja saada kunnioitusta. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että mennään kaikessa ja aina vain sen mukaan, mikä on yhdelle paras.

 

[QUOTE="vieras";28741839]Ei muka mahdu minun ja lasten kanssa sänkyyn vaikka on ennenkin mahtunut. Väitti että lapset potkii. Ei potki! Ei edes riidelty tai mitään. Enteileeköhän tää eroa? [/QUOTE]

No äläs nyt..onko muita merkkejä ollut ilmassa? Jos vaan halusi nukkua hyvin, kun töissä käy

 

Ja onko perusasiat kunnossa? =) Ootteko pitkään yhessä olleet? Parisuhteelle vaan aikaa niin kyl se siitä!

 

Hyviä pointteja. Mutten usko, että sitä voi kiistää, että aikuisilla pitää olla kahdenkeskistäkin aikaa; ei elämää voi laittaa "jäähylle" vain siksi, että kuvioon tulee lapsi/lapsia.
Hyvä kokonaisuus syntyy kohtuudesta; eli kaikkea kohtuudella. Jos perheessä on kaksi aikuista ja lapsi tai useampia, siinä on pelissä monta eri mielipidettä, joilla kaikilla pitäisi olla oikeus olla olemassa ja saada kunnioitusta. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että mennään kaikessa ja aina vain sen mukaan, mikä on yhdelle paras.

Toki pitää olla Mutta lapsen etu juuri tässä asiassa pitäisi mennä edelle aikuisen edun. "Minä haluan munaa/pillua" on tässä kohdassa liian itsekästä ajattelua, vaikkakin luonnollista. Isossa kuvassa oma tarve pitäisi nähdä vähemmän tärkeänä.

En itse kannata täyden demokratian ajatusta perheessä, koska valtasuhteet eivät ole keskenään täysin symmetriset. Toki vanhempien on annettava aikaa toisilleen ja päästävä myös nauttimaan toisistaan. Ehkä sen vain voisi toteuttaa toisellakin tavalla, esim. eri aikaan. Pointtini on, että joustoa tarvitaan omista tarpeista kun lapsia on hankkinut - mutten tietenkään kannata ajatusta selibaatista lasten takia.

 

[QUOTE="mies";28742299]Toki pitää olla Mutta lapsen etu juuri tässä asiassa pitäisi mennä edelle aikuisen edun. "Minä haluan munaa/pillua" on tässä kohdassa liian itsekästä ajattelua, vaikkakin luonnollista. Isossa kuvassa oma tarve pitäisi nähdä vähemmän tärkeänä.

En itse kannata täyden demokratian ajatusta perheessä, koska valtasuhteet eivät ole keskenään täysin symmetriset. Toki vanhempien on annettava aikaa toisilleen ja päästävä myös nauttimaan toisistaan. Ehkä sen vain voisi toteuttaa toisellakin tavalla, esim. eri aikaan. Pointtini on, että joustoa tarvitaan omista tarpeista kun lapsia on hankkinut - mutten tietenkään kannata ajatusta selibaatista lasten takia.[/QUOTE]

Lasten etu ei ole väsyneet taikka riitaisat vanhemmat. Vanhemmilla tulee myös olla aikaa keskustella omassa rauhassaan, kyse ei ole pelkästä seksistä.

 

[QUOTE="mies";28742260]Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta ajattelet vähän liian simppelisti asiaa. Fyysinen läsnäolo on asia, joka toimii kokemukseni pohjalta niin, että jos sitä on saanut tarpeeksi lapsena, sitä haluaa myös antaa (ja toki saada) aikuisena luonnollisella tavalla. Sillä siis ehkäistään läheisyyteen liittyviä ongelmia tehokkaasti, joita todella, todella moni potee nykyään. Niin monella on joko vaikea antaa tai ottaa vastaan läheisyyttä.

Kuten sanoin, minä nukuin ainakin 10-v. asti vanhemman vieressä ja senkin jälkeen toisessa sängyssä taisi nukkua toinen vanhempi ainakin osan yötä hetken (kerrossängyssä). Nyt olen erittäin itsenäinen ja omanarvontuntoinen ihminen, joka silti pystyy myös rakastamaan paljon ja osoittamaan sitä rohkeasti ja pelotta. Kokemukseni mukaan toisten on välillä vaikea ymmärtää, miten pystyn olemaan yhtä aikaa molempia niin vahvasti. Sekä omanarvontuntoni, riippumattomuuteni muista että myös voimavarani rakastaa ja välittää tuntuvat keskimääräistä kehittyneemmiltä.[/QUOTE]
Saanko kysyä oletko kenties myös ainoa lapsi? Taisin nimittäin juuri tajuta miten susta on tullut tuollainen...

 

Lasten etu ei ole väsyneet taikka riitaisat vanhemmat. Vanhemmilla tulee myös olla aikaa keskustella omassa rauhassaan, kyse ei ole pelkästä seksistä.

Aivan totta. Mutta keskustella voi muutenkin omassa rauhassa.

 

Saanko kysyä oletko kenties myös ainoa lapsi? Taisin nimittäin juuri tajuta miten susta on tullut tuollainen...

En ole.

 

En tarkoita kahdenkeskisellä ajalla vain seksiä. Tarkoitan sitä sellaista aikaa, kun saa olla vain mies ja nainen, ei äiti ja isä. Että voisi sängyssä maata ja jutella asioista aikuisten kesken. Lapsen edun pääasiaan asettamisessa on vaaarana juurikin se demokratian häviäminen.
Tottakai lapsi on tärkein, mutta joissakin asioissa lapsenkin pitää joustaa. Ehdottomuudella ei pääse kovin kauas ennekuin ollaan umpikujassa. Asia täytyy vain selittää lapselle, niin että lapsi ymmärtää sen; ei lapsi siitä koe hylkäämisen tunnetta. Mutta jos asioita ei selitetä lapselle, silloin voikin noita hylkäämiseksi tulemisen tunteita tulla.

 

[QUOTE="mies";28742270]Eli läheisyyskokemuksilla nimenomaan luodaan PERUSTA itsenäisyydelle ja rohkeudelle antaa ja vastaanottaa tunteita - ei niin päin, että karsitaan läheisyydestä, jotta lapsi "oppii" itsenäiseksi. Ei autokaan jaksa kulkea ilman riittävää määrää bensaa tankissa. Se bensa on tää läheisyyskokemus.[/QUOTE]

Läheisyyspointtisi ovat oikeat, totta. Mutta perhepedi ei suinkaan ole se ainut tapa, jolla se läheisyys taatan, niinkun sun puheista voisi ymmärtää..... Läheisyyttä on monenlaista ja mielestäni se perhepedi on sellaista todellakin passiivista, lähinnä opetettu tapa ei niinkään kenties tarve.

Ja ajatella, itsennäisiä, rakastavia ja läheisyyteen kykeneviä kasvaa myös niistäkin, jotka ei ikinä perhepedissä olisi nukkunutkaan.

 

[QUOTE="mies";28742316]Aivan totta. Mutta keskustella voi muutenkin omassa rauhassa.[/QUOTE]

Kyse onkin miten perheessä parhaiten asiat hoidetaan. Jokaisella perheellä on omat tapansa jotka sopivat heille. Ap tosin pelkää eroa, joten ehkä heidän parisuhteensa on vaarassa? Ainakin keskustelua voisi lisätä, ellei jompikumpi ole sellainen jolle keskustelu ei ole hyvä keino. Onko heillä kahdenkeskistä aikaa muulloin?

 

En tarkoita kahdenkeskisellä ajalla vain seksiä. Tarkoitan sitä sellaista aikaa, kun saa olla vain mies ja nainen, ei äiti ja isä. Että voisi sängyssä maata ja jutella asioista aikuisten kesken. Lapsen edun pääasiaan asettamisessa on vaaarana juurikin se demokratian häviäminen.
Tottakai lapsi on tärkein, mutta joissakin asioissa lapsenkin pitää joustaa. Ehdottomuudella ei pääse kovin kauas ennekuin ollaan umpikujassa. Asia täytyy vain selittää lapselle, niin että lapsi ymmärtää sen; ei lapsi siitä koe hylkäämisen tunnetta. Mutta jos asioita ei selitetä lapselle, silloin voikin noita hylkäämiseksi tulemisen tunteita tulla.

Lapsi kestää myöhemmin sitä joustamista paremmin kun ensin on lapsen tarpeet tyydytetty. Liian nopea tarpeista joustaminen on hieman sama kuin liian nopea itsenäistyminen. Täytyy olla tarpeeksi "hermeettistä", suojattua elämää elämän alkuun, josta tulee voima ponnistaa kauas myöhemmin elämässä. Kyse on tavallaan akusta, jonka pitäisi latautua täyteen. Mitä täydempi akku, sen vähemmän psyyken ongelmia ja parempi ongelmien kestokyky ja myös yleinen suhtautuminen elämään myönteisempi ja toiveikkaampi. Freudin oppilas Margaret Mahler tutki asiaa 1950-luvulla, eikä hänen tutkimustaan tietääkseni ole vieläkään kyseenalaistettu.

Maaseudulla tämä muuten osataan ehkä paremmin kuin kaupungeissa. Elämänrytmin verkkaisuus ja yksinkertaisuus, vähäinen hälinä, jne. ovat mielestäni ihanteellisinta lapsen kehityksen alkuun.

 

Läheisyyspointtisi ovat oikeat, totta. Mutta perhepedi ei suinkaan ole se ainut tapa, jolla se läheisyys taatan, niinkun sun puheista voisi ymmärtää..... Läheisyyttä on monenlaista ja mielestäni se perhepedi on sellaista todellakin passiivista, lähinnä opetettu tapa ei niinkään kenties tarve.

Ja ajatella, itsennäisiä, rakastavia ja läheisyyteen kykeneviä kasvaa myös niistäkin, jotka ei ikinä perhepedissä olisi nukkunutkaan.

No en minäkään siis perhepedissä ole koskaan nukkunut. Vaan kaksin vanhemman kanssa ja joskus vanhemman ja sisaruksen kanssa.

Passiivinen läheisyys on nähdäkseni tärkeämpää kuin aktiivinen. Eli läheisyys on aidoimmillaan ja suurimmillaan silloin kun se on spontaania, varauksetonta ja suunnittelematonta. Excel-taulukon vastakohta siis.

 

Kyse onkin miten perheessä parhaiten asiat hoidetaan. Jokaisella perheellä on omat tapansa jotka sopivat heille. Ap tosin pelkää eroa, joten ehkä heidän parisuhteensa on vaarassa? Ainakin keskustelua voisi lisätä, ellei jompikumpi ole sellainen jolle keskustelu ei ole hyvä keino. Onko heillä kahdenkeskistä aikaa muulloin?

Toki. Mutta lapsen "absoluutin" läsnäolon tarpeen tärkeys lienee kiistatonta psykologisesti. Siitä pitäisi ottaa mahdollisimman vähän pois eli ei täydellä demokratialla lapsen "ääni" vs. isän "ääni" vs. äidin "ääni". Käytännön toteutukset tietenkin joka kerta eri. Tämä vain yleisenä periaaatteena.