Mies sanoi, että "tuntuu kuin olisi pallo jalassa" ja ahdistaa :(

[apua]

Mies on ollut pitempään vähän outo, etäisempi ja ärtyvä. Mitään ongelmia meillä ei
ole ollut, ihan perusarkea. Meillä on vajaa 2v tytär, enkä mielestäni ole
"unohtanut" miestä missään vaiheessa. Seksiä on ollut, yhteistä aikaa on ollut
silloin tällöin jne.. Tyttö on ollut aika helppo tapaus, joten monenlaista ollaan
tehty perheen kanssa. Yhdessä oltu 5 vuotta, kihloihin mentiin 2,5v sitten. Mies on
iältään 31v, minä 26v.

Eilen mies sitten pamautti aikamoisen pommin . Kuulemma
- minä ja tytär ollaan kuin pallo jalassa, sitä sanoo tunteet, vaikka samalla tyttöä
rakastaakin
- mies haluaa perua häät, joiden piti olla syyskuussa, koska ei tunnu oikealta
- ei halua erota, mutta monesti miettii että moni muukin nainen olisi ollut hänelle
sopiva
- minun luonteessa on paljon miestä ärsyttäviä asioita
- jollain tavalla hän kaipaa sitä poikamiehen vapautta olla muiden naisten kanssa,
flirttailla jne... ja sitä että voisi lähteä noin vaan matkalle (sanoin, että miksi
et hitto vie sitten lähde jos se siitä on kiinni)
- sanoo että ehkä hänellä on kolmenkympin kriisi.

Mies myöskään ei puhunut rakkaudesta mitään, enkä uskaltanut kysyä

Minulla on tosi paha olo. Hyvä että mies on rehellinen, mutta satuttaa tosi paljon.
En kelpaa hänelle näköjään. Olen ihan järkyttynyt enkä kehtaa kertoa tätä asiaa
kellekään läheiselle. Mitä ihmettä mun pitäisi ajatella tai tehdä? Sanokaa

 

[Vasemman käen rukkanen]

On tainnut tosiaan iskeä kolmenkympin kriisi :/

 

[Turbojurpo]

Kokemuksesta voin sanoa, että palloon jalassa tottuu. Sopii miettiä, olisiko onnellisempi yksinään vai yhdessä perheensä kanssa.

 

[Äiti-Kengu]

:/ no jos toi on 30 kriisiä.

Kyllä mää keskustelisin vielä miehen kanssa.

 

[vieras]

Kolmenkympin kriisi ja lähestyvät häät veikkaan minäkin. Yhtäkkinen "tätäkö tää sit on" ajatus. Anna aikaa miehelle, jutelkaa mut älä painosta. Plussaa on kuten itsekin totesit että uskalsi sanoa ääneen. Musta ei ole huono merkki.

:hug:

 

[mis]

Mikä äijiä vaivaa nykyisin, toi on aika yleistä.

 

[hivenenhullu]

kait sitä itse kullekkin tulee elämässä hetkiä jolloin miettii olisko onnellisempi jonkun muun kanssa, tai toisenlaisessa elämässä.. ja hyvähän se on että kertoi, tarkoittaa sitä että miettii asiaa, käsittelee sitä.. eikä vain suoriltaan totea että kiitti riitti...
uskon että sulla on urjat fiilikset, mutta koittakaa keskustella asiasta..

 

[ymmärrän]

Kumpikos sitä lasta enemmän halusi ja kuinka pian? Jos lapsi tuli yllättäen sinun halustasi en ihmettele lainkaan. Minäkin lähtisin.

 

[4lapsen äiti]

Kokemuksesta voin sanoa, että palloon jalassa tottuu. Sopii miettiä, olisiko onnellisempi yksinään vai yhdessä perheensä kanssa.

Hyvin sanottu. Sitähän ylipäätään aikuisena olo on, on paljon velvollisuuksia yms. Vanhempana niitä on vielä sikana enemmän ja vanhemmuuttaan ei oikein voi perua. Tekis varmaan hyvää ukolle olla edes viikonloppu teillä kotona, niin että sä ja lapsi olette poissa. Aika pian todennäköisesti tuntuu hiljaiselta ja siltä ettei ole mitään ja tulee kauhea ikävä.

 

[nainen]

Meillä minä on se joka tuntee samoin kuin ap:n mies. Minun pallo jalassa ei ole lapset vaan mies. Ei tunnu oikealta, ei ole tuntunut enää moneen vuoteen.

 

[Lili]

Minusta tuo on kypsymättömyyttä. Nyt on hyvä tilaisuus kasvaa aikuiseksi. Peesaan edellisiä siinä että aikuisuus on sitä että sietää myös negatiivisia asioita, siitä huolimatta onnellisuus on kuitenkin aika pitkälle oma valinta. Onko kaveripiirissä joku eronnut, joka viettää vielä sinkkuuden kuherruskuukautta?

 

[Riittu]

Kyllä meilläkin on käyty samantapaisia keskusteluja. Itse olen pitänyt sitä ihan positiivisena juttuna, että asiasta on voitu keskustella. Parempi niin, kuin että mies pitää kaiken sisällään ja pettää selän takana. Meilläkin mies on sanonut, että on vain ajoituksesta ja tahdosta kiinni kenen naisen kanssa perheen perustaa. Ihan hyvin olisi voinut jo aiempien tyttökavereiden kanssa niin tehdä, ajoitus vain ei ollut oikea, eikä silloin vielä halunnut perhettä. On kuitenkin nyt sitoutunut meidän perheeseen ja haluaa, että vietämme loppuikämme yhdessä.

On siis mielestäni ihan hyvä, että olette keskustelleet ja niinkuin joku aiemmin sanoikin, annan miehelle vähän aikaa ja tilaa olla rauhassa. Keskustelkaa vielä asiasta ja yritä ymmärtää miestäsi. Ja kai niitä häitäkin voi siirtää..?

 

[mjoo]

Kokemuksesta voin sanoa, että palloon jalassa tottuu. Sopii miettiä, olisiko onnellisempi yksinään vai yhdessä perheensä kanssa.

jotkut tosin "tottuu" siihen vasta kuuskymppisenä. Jotkut ymmärtää kolmekymppisenä, et kun suhteen eteen tekee töitä niin se tuntuu enemmän positiiviselle kuin negatiiviselle asialle.

 

[Riittu]

Korjaus edelliseen: ANNA miehelle aikaa ja tilaa (ei annan, vaikka tosi itsekin niin teen... )

 

[Cassyput]

Miehesi ei vain tajua millaista olisi olla yksin.

 

[vieras]

eiköhän kaikki jossain vaiheessa suhdetta/yhteistä elämää käy läpi tuon vaiheen. Lopullinen sitoutuminen edessä ja se varmasti pistää miettimään asioita?
Ja eikös se ole juurikin 30-kriisiä, että pitäisi olla sitä sun tätä saavutettuna elämässä?

 

[nojaa]

Jos mies ei puhu mitään, tullaan tänne valittamaan.
Jos mies puhuu, tullaan tänne valittamaan.
Aina on mies p**ka kun yrittää huomioida naisen ajatukset. Voi mies parat, kun joutuvat tällaisia akkoja kestämään.

 

[tuttu fiilis]

OI, mä niin tunnistan itseni noista ap:n miehen ajatuksista! Ollaan oltu miehen kans yhdessä 5 vuotta ja samoja fiiliksiä. Miehellä ei ole ongelmaa, mutta mua ahdistaa, vaikka suhde onkin hyvä. Mä siis 27 ja mies 31. Onneks ei ole lapsia eikä olla naimisissa.

Jos mulla on paljon mielenkiintoista tekemistä ja harrastuksia, niin silloin on hyvä eikä ahdista, on kiva olla päivä pois ja illalla tulla kotiin. Jos taas joutuu jostain syystä olemaan vaikka pitempiä aikoja kotona eikä oikein ole mitään tekemistä, niin ahdistus iskee ja kaikki tuntuu kahlitsevalta. Se on vaan mun luonne.

 

[vieras]

Meillä on tässä menossa vastaavanlainen tilanne meillä vaan on 3 lasta ja me ollaan jo naimisissa. Mies on 31v ja vaan päätti että hänen on muutettava yksin asumaan. Ei tiedä haluaako olla minun kanssa vai ei. Muutti pois viikko sitten. Annan hänelle aikaa miettiä mitähän haluaa. Samalla valmistauden siihen että avioliittomme on loppu, vaikka itse en sitä haluaisi. Tiedän että sinella ei ole helppoa, voimia.

 

[justjoo]

OI, mä niin tunnistan itseni noista ap:n miehen ajatuksista! Ollaan oltu miehen kans yhdessä 5 vuotta ja samoja fiiliksiä. Miehellä ei ole ongelmaa, mutta mua ahdistaa, vaikka suhde onkin hyvä. Mä siis 27 ja mies 31. Onneks ei ole lapsia eikä olla naimisissa.

Jos mulla on paljon mielenkiintoista tekemistä ja harrastuksia, niin silloin on hyvä eikä ahdista, on kiva olla päivä pois ja illalla tulla kotiin. Jos taas joutuu jostain syystä olemaan vaikka pitempiä aikoja kotona eikä oikein ole mitään tekemistä, niin ahdistus iskee ja kaikki tuntuu kahlitsevalta. Se on vaan mun luonne.

MItes meinasit että voit lasten kanssa sitten olla jos niitä meinasitte joskus?? Jos et kotona viihdy... Kuulostaa oudolle jos koko ajan pitää olla menossa, aikuisen ihmisen.

 

[hivenenhullu]

OI, mä niin tunnistan itseni noista ap:n miehen ajatuksista! Ollaan oltu miehen kans yhdessä 5 vuotta ja samoja fiiliksiä. Miehellä ei ole ongelmaa, mutta mua ahdistaa, vaikka suhde onkin hyvä. Mä siis 27 ja mies 31. Onneks ei ole lapsia eikä olla naimisissa.

Jos mulla on paljon mielenkiintoista tekemistä ja harrastuksia, niin silloin on hyvä eikä ahdista, on kiva olla päivä pois ja illalla tulla kotiin. Jos taas joutuu jostain syystä olemaan vaikka pitempiä aikoja kotona eikä oikein ole mitään tekemistä, niin ahdistus iskee ja kaikki tuntuu kahlitsevalta. Se on vaan mun luonne.

MItes meinasit että voit lasten kanssa sitten olla jos niitä meinasitte joskus?? Jos et kotona viihdy... Kuulostaa oudolle jos koko ajan pitää olla menossa, aikuisen ihmisen.

ihan helposti.. silloin vain ei esim valitse sitä kotiäitiyttä
kyllä mä olen vapauden akipuinen, mietin usein et olisko mulle jotain muuta, olisko asiat paremmin jos elämä olisikin erilaista... mutta tiedostan että vaikak se ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella niin se harvoin sitä on...

 

[Hanna]

Justjoo: sun tilannetta ei voi verrata ap:n miehen tilanteeseen. Se että on lapsi, tuo suhteeseen oman painoarvonsa, pitää ajatella muitakin kuin itseään.

 

[Turbojurpo]

OI, mä niin tunnistan itseni noista ap:n miehen ajatuksista! Ollaan oltu miehen kans yhdessä 5 vuotta ja samoja fiiliksiä. Miehellä ei ole ongelmaa, mutta mua ahdistaa, vaikka suhde onkin hyvä. Mä siis 27 ja mies 31. Onneks ei ole lapsia eikä olla naimisissa.

Jos mulla on paljon mielenkiintoista tekemistä ja harrastuksia, niin silloin on hyvä eikä ahdista, on kiva olla päivä pois ja illalla tulla kotiin. Jos taas joutuu jostain syystä olemaan vaikka pitempiä aikoja kotona eikä oikein ole mitään tekemistä, niin ahdistus iskee ja kaikki tuntuu kahlitsevalta. Se on vaan mun luonne.

Onko aina sinulle liian kauan?

 

[ap]

Lapsi tuli yhteisestä halusta. Mutta minulle se vauvakuume ensin tuli. Sitten myös miehen muutamat kaverit sai lapsen ja miehenikin oli asiasta innoissaan. Onko kenelläkään kokemusta, voiko tästä kriisistä sitten päästä yli? On vain aika karsea olo

 

[vieras]

Lapsi tuli yhteisestä halusta. Mutta minulle se vauvakuume ensin tuli. Sitten myös miehen muutamat kaverit sai lapsen ja miehenikin oli asiasta innoissaan. Onko kenelläkään kokemusta, voiko tästä kriisistä sitten päästä yli? On vain aika karsea olo

Aika näyttää, niin raastavaa, mutta totta.

Keskustelkaa, mikä teissä sitoo miestä, miksi, miten asioiden pitäisi teidän mielestä olla, mitä niiden eteen voitte tehdä, mitä haluatte tulevaisuudelta, mikä painaa vaakakupissa eniten jne... Käsitelkää asiaa yhdessä.