Mies sairastui, miten joulu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aapee"

Vieras
Mies on kuumeessa. Meidän piti mennä siskolleni jouluksi muutaman kilsan päähän, sinne tulee pukkikin. Meillä 2 lasta, 6 ja 8 ja uskovat pukkiin. Me ei enää saada ketään tänne pukiksi.

Mies sanoi, että menkää te vain sinne. Mutta minusta ei tunnu kivalta jättää miestä jouluaattona yksin.

Pukki tulee jo 14.30-15.30 kun sisko vähän myöhästyi vakiopukin tilauksesta, ja saatiin vain noin varhainen aika.

Mitäs tekisitte?

Vaihtoehto A) mennä siskolle ja olla ruokailu ym läpi, menee 5-6 h. On siis aiottu syödä pukin tulon jälkeen, joskus 16-17 aloitellaan.

Vaihtoehto B) mennä siskolle pukin ajaksi, tulla sitten kotiin. Eli pari tuntia varmaan menisi, kun ei kuitenkaan viitsi heti lähteä pois kun pukki on lähtenyt. Kahvittelua muttei siellä jouluruokaa (olen tehnyt kotiinkin kyllä ne ruuat).

Vaihtoehto C) jäädään kaikki kotiin, pukki tuo lahjat oven taakse/parvekkeelle, kun lapset ovat saunassa tai jossain leikeissään. Voidaan selittää, että pukki sai viime tinkaan tiedon muutoksesta ja ehti vain tuoda äkkiä lahjat.
 
Mitä jos kysyt 6 ja 8 wee mielipidettä? Iskä on sairas ja ei voi lähteä sukulaisiin. Joulupukki just soitti että ei ehdi tulla käymään molemmissa paikoissa, kun aikataulu jo valmis. Mutta voi laittaa aputontun tuomaan lahjat oven taa, jos juhlitte kotona. Tai voidaan käydä moikkaa pukkia sukulaisissa.
 
Ei lapset voi tätä päättää... Varmaan ok kumpikin. Siskolla on lahjat tytöille ja voi antaa ne joulun jälkeen että pukki toi tämä vahingossa väärään paikkaan.
 
Jos mies on kunnolla kipeä, niin hän varmasti toivoo että lähtisitte pois hössöttämästä.

Jos mies itse on sanonut että saatte mennä, niin kyllä itse ainakin ottaisin lapset autoon ja lähtisin. Voitte sitten viettää vaikka vähän juhlallisemman uuden vuoden sit ku mies voi paremmin :)
 
Meilläkin mies on kipeänä. Olen kysynyt äidiltä ja muilta etukäteen siltä varalta, ettei se parane, voiko se tulla äidille silti aamupalalle. Kuulemma voi tulla silti. onneksi kumminkin voi jo vähän paremmin.
 
[QUOTE="aapee";29367888]Mitä jaksa? Hän on 38 kuumeessa ja flunssassa, sisko perheineen on lähdössä parin päivän päästä Kanarialle eivätkä varmaan halua kuumeista ja flunssaisia sinne tartuttamaan. Tosin voihan me muutkin olla jo sairastuneita. Mutta emme edes aivastele.[/QUOTE]

sit on kyl järkevää ettei mies tule mukaan. menkää ainakin vähäksi aikaa, i kuumeisesta ole kumminkaan paljoo seuraa. hoidat sitten miestä illemmalla.
 
Soitin siskolle. Me ollaan ok jos ei sairastuta. Sanoin että mietin vielä ollaanko vain pari tuntia vai pidempään. Hän sanoi, että voidaan aikaistaa ruokailua eii näillä näkymin ollaan siellä noin 14-18. Mies voi levätä ja ei olla kuitenkaan koko iltaa poissa. Terveenä oltaisiin oltu siis jonnekin 21-22 asti.
 

Yhteistyössä