mies päätti sitten pettää

Heti alkuun minun on sanottava, etten olisi ikinä uskonut tämän tapahtuvan minulle. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo 21 vuotta. Meillä on kolme ihanaa lasta, nuorin on tätä kirjoittaessani alle 2 kk. Luulin, että kaikki on hyvin.

Viime viikolla mieheni pudotti pommin: petin sinua, erotaan.

Tämä tuli minulle ihan yllätyksenä. Vielä joulun aikaan meillä oli kaikki hyvin. Huomasin kyllä hänessä muutoksia, sellaisia pieniä, jotka näkee kun tuntee toisen hyvin. Pyysin puhumaan. Ehdotin parisuhdeaikaa.

Mies alkoi juoda, kulkea lasten nukkumaan mentyä ulkona. Olin kaverin luona, tarvitsin omaa aikaa, hän vastasi.

Lopulta hän oli yön poissa.

Sain kaivaa kauan, kunnes hän tunnusti, muutama päivä sitten.

Minä olen palasina: kaikki mitä olen tulevalta odottanut, muuttuu. Yhteiset unelmat, minun unelmani... Millään ei ole enää merkitystä. Ihminen, johon eniten luotin, satutti minua tavalla jonka en olisi uskonut olevan mahdollista.

Minulla on pienet lapset, heidän vuokseen on jaksettava. En saa nukuttua, en pysty syömään, en ajattelemaan. Maailmasta on tullut kovin paha paikka.

Teen asioita joita en ole koskaan tehnyt: hakkeroin miehen facebook-tilin, luen yksityiset viestit, tutkin puhelimen. Yritän löytää vastausta kysymyksiin kuka ja minkä vuoksi.

Juttu oli merkityksetön, mies sanoo, muttei anele anteeksiantoa. Sanoo ettei välitä miten hänen käy. Vain lapset ovat tärkeitä.

Olisit ajatellut sitä silloin, minä mietin, mutten sano mitään.

Mies on viestitellyt jonkun minulle vieraan kanssa Facebookin kautta. Sanat, joilla hän minusta puhuu ovat loukkaavia. Ne loukkaavat enemmän kuin itse fyysinen teko.

Miten minä saan taas palautettua järjen tähän järjettömyyteen? En olisi kuvitellut tällaisen tuskan olevan mahdollistakaan...

 

Se on se 40kympin kriisi...
homma leipiintyy ja sitten tekee mieli kokeilla jotain muuta.
Mutta onko homma lopullisesti ohi vai pystytkä antamaan anteeksi?
Tosiasiahan on että huomattavan moni pettää joskus...mutta monesti ihan seksin tarpeesta, taustalla ei tarvi olla sen enempiä tunteita. Vaan enempi puhdasta fyysistä toimintaa. Moni mies pettää ilman pientäkään tarkoitusta jättää omaa kultaansa.
Joskus vaan tarpeet eivät kohtaa...ja tuo saattaa jopa pelastaa suhteen.
Jos muuten viihtyy mutta on ainaisessa puutteessa.

Tsemppiä sulle ja jaksamista!

 

Kyse ei käsittääkseni ollut seksin puutteesta. Paremminkin olen vuosien varrella joutunut itse kerjäämään seksiä miehen sairastaessa masennusta. Viime vuosi meillä oli tosi hyvä myös seksin suhteen. Ainoastaan nyt luonnollisesti ollut taukoa vauvan syntymän vuoksi.

Mielestäni kyse ei ollut fyysisestä tarpeesta, vaan henkisestä. Sen sijaan, että mies olisi kääntynyt puoleeni, hän päätti hakea helpotusta ahdistukseensa toisen naisen sylistä.

Kaikessa tässä minua ei loukkaa se, mikä on tapahtunut fyysisellä tasolla: keholla on tarpeensa, myös minun kehoni janoaa toista ihmistä lähelleen kaiken lapsiperhearjen keskellä.

Minua loukkaa se, että keskinäinen luottamuksemme rikottiin. Se, että näin monen vuoden jälkeenkään mieheni ei voinut luottaa minuun niin paljon, että olisi tullut luokseni ongelmiensa kanssa.

Minua loukkaa se, että hän suunnittelee pakenevansa tilanteesta ja pääsevänsä kuin koira veräjästä, ilman että yrittää sovittaa tekonsa.

Rakkauteni ei tällaiseen (toivottavasti) yksittäiseen tekoon lopu. Mutta voinko enää avata sydäntäni; luottaa ja rakastaa?

Avioliittomme ei siis ole ohi. Erosta on aivan liian aikaista puhua. Ja loppujen lopuksihan tulemme aina olemaan, halusimme tai emme, suhteessa toisiimme lasten kautta.

Kunpa vain saisin tämän tuskan helpottumaan, möykyn rinnastani pois...

Kaipaan neuvoja oman jaksamiseni tukemiseen: minulla on pieni vauva ja kaksi lasta hoidettavana. Minulla ei ole varaa sairastua, ei sitä ylellisyyttä että jäisin sänkyyn makaamaan...

 

...katsotaan miten meidän tässä lähiaikoina käy ja aletaan vertaistuklaisiksi? Kirjotellan ja vaikk soitllaan.Olne ystäviä vailla ja jatkuva tarve puhua. kotona ne saa enää puhua. olen sitä 3 viikkoa tehty ja tilanne on patissa en saa vastauksa etäää erotaan mutten vastausta että jatketaan. Paljon pelissä iso talo, laspet ja raskaista päätöksiä. voi olla että löydän isteni pian vuokrakaksiosta

 

Voi voi, ihanaiset.. :/ neuvoni teille on se, että pitäkää itseänne nyt hyvänä. Kun mieli on rikki, tarvitsee hyvinvointia jotenkin ylläpitää. Antakaa siis mielelle aikaa surra ja käsitellä tapahtumia, älkää painostako itseänne olemaan OK tai pääsemään edes asiasta nopeasti yli.. Aikaa se ottaa, se on ihan varma. Päivä kerrallaan.
Pitäkää huolta kropasta nyt, tarkoitan päivittäisiä asioita. Ruokaa tasaisin väliajoin. Liikuntaa. Rentoutumista. Ihan sellaisia perusjuttuja tiedättehän..? Sellaiset asiat voi helposti unohtua, kun mieli on riekaleina. Pitäkää itseänne hyvänä. Niinkuin äiti hoivaa pientä lasta, hoivatkaa itseänne ja luokaa itsestänne turvallisuutta ympärillenne.
Nukkuminen kannattaa. Jos se ei onnistu luonnollisesti, kannattaa konsultoida lääkäriä ja nukkua sitten vaikka unilääkkeiden voimin. Uni eheyttää ja aamulla ajatukset on taas hiukkasen selkeämmät.

Aika kuluu kyllä ja asiat selkiytyvät kyllä. Kriisin etenemisestä kannattaa lukea. Sillä sehän teille on, kriisi. Kävi miten kävi, SINÄ itse olet elämäsi tärkein ihminen. Jos joku ei sinua arvosta, se on hänen menetyksensä. "Jos joku ei arvosta läsnäoloasi, anna hänen nauttia poissaolostasi".

Voimaa naiset ja rohkeutta. Kuunnelkaa sydäntä oli päätös mikä tahansa. Joskus rakkaurta on myös luopuminen - nimenomaan rakkautta itseään kohtaan. Älkää pistäkö itseänne tilanteeseen, jossa kärsimys vie onnen edelle. Kyllä se siitä vielä!

 

Anna 87, ikävä kuulla, että sinulle on käynyt samoin. Itsellä on jo aikaa kulunut ja paljon tapahtunut tammikuusta. Pahin tuntuu olevan takana, toivottavasti. Nyt mies asuu omassa asunnossaan minun pyynnöstäni, mutta onneksi välimme ovat hyvät ja parempaan päin menossa.

Kirjoitin hänelle silloin, kun en pystynyt puhumaan. Kirjoitin vaikkei hän vastannutkaan. Kirjoitin itseni vuoksi, ja lastenkin. Kirjoitin, vaikka tiesin laittavani itseni likoon ja pelkäsin. Lopulta kirjoittamisesta on alkanut olla hyötyä, ja olen jo muutaman vastauksenkin saanut. Sitä en nyt tiedä, minne seuraavaksi jatkamme, mutta juuri nyt on hyvä näinkin.

Itseäni ovat auttaneet puhuminen. Olen puhunut niin ihanille ystävilleni kuin terapeutillekin. Asioista kannattaa ja pitää puhua niin paljon kuin mahdollista! Jos et pysty puhumaan, niin kirjoita, vaikka vain itsellesi... sekin auttaa. Ja tietenkin itsestä huolehtiminen on ollut äärimmäisen tärkeää, kuten Kelmiina tuossa alla sanookin.

Olen mielelläni, Anna 87, kanssasi vertaistukena, puolin ja toisin. Voin kertoa enemmän omista ratkaisuistani, jos saan sinuun jotenkin yhteyden?

Tsemppiä sinulle, kevätaurinko onneksi paistaa...

 

Hei!

Anna 87 täällä
Kirjoitteletko minulle osoitteeseen seijalintunen@outlook.com?
Meillä on meneillään kesän mittainen mietintätauko eli mies on opiskelijabox:ssa.
Minä yksin lasten kanssa ja aivan rikki
Olisi kiva kuulla sinusta

 

Arpisydän, pakko kysyä miten lapset on ottaneet tilanteen?

Meillä oli kerran konflikti ja harkitsin jo lähtöä mutta kun vaimoni sanoi että pojat ovat niin pienet että alkavat mahdollista uutta miestään kutsua "isiksi", päätin selvittää asiani siinä ja jäädä.