Mies on työnarkomaani

Mieheni on työnarkomaani. Ensimmäinen asia, minkä näen aamulla on mieheni tietokoneen ääressä. Viimeinen asia, minkä näen illalla on mieheni tietokoneen ääressä. Vauvaa "hoitaessaan" hän laittaa videon replaylle ja jatkaa näpyttelyä. Hän tekee töitä lomillakin. Ihan oikeasti - ei mitään nettisurffausta tai sähköposteja, vaan t-ö-i-t-ä! Olen yrittänyt keskustella asiasta. Ei auta hyvä, ei paha, koska kuten addiktit yleensä hän ei tunnusta riippuvuuttaan. Kerran jopa kirjoitin viikon verran tunnit ylös, ja hän sanoi, että valehtelen, ettei hän niin paljon töitä tee. Mikä neuvoksi? Siskoja samassa tilanteessa?

 

Juu. Paitsi sillä erotuksella, että mies on työtön ja opiskelee. Ollaan paraikaa parisuhdeterapiassa - voi hyvinkin olla, että ero tulee. Terapeuttikin totesi, että on niin suuret erot asioiden tärkeydellä, että on vaikea sovittaa. Mutta voimia teille! Älä jää asian kanssa yksin, tai passiivisena odottamaan. Varaa sellainen terapia-aika, se auttoi ainakin minua (oli lopputulos mikä tahansa).

 

Hei,

TÄYSIN samanlainen mies täälläkin; tosin sillä erolla, että menee töihin viim.7 maissa , tulee joskus 17-19 välillä ja sitten työt jatkuu kotonakin tai ainakin ajatukset leijaavat jossain muualla kuin kotona/vauvassa. Viikonloputkin samaa rataa! En tiedä olenko hullu, kun jaksan tätä -ja toki olen ajatellut, jos taustalla on muutakin kuin työ (vieras nainen...), mutta en jaksa antaa sille ajatukselle valtaa...

Parisuhde rappiolla kuitenkin...

 

Meillä on töissä useampiakin perheellisiä miehiä, jotka eivät tunnu tajuavan, että eivät ne työt tekemällä lopu eikä palkatta tehdyistä ylitöistä kiitosta heru. Eikä kukaan ole niin korvaamaton, kun joskus tuntuu. Ymmärrän kyllä, että tutkimustyö vie mukanaan ja silloin tällöin on tullut itsekin istuttua työpaikalla puolille öin, mutta yritän pitää tuommoiset myöhemmin pois vapaina. Eli mitä minä mitään tiedä, niin ei niitä toisistaa naisista välttämättä tarvitse huolestua. Itse päätin siirtyessäni yliopistosta firmaan, että nyt erotan työn ja vapaa-ajan toisistaan: täytyy elämässä olla muutakin.

Tänään kyllä hiukan säpsähdin kun kysymykseen työkaverille, voiko häntä yhdellä kiireisellä asialla häiritä kesken isyysloman (la meni jo), sain vastaukseksi vuolaan selityksen siitä, kuinka kotoa pystyy tekemään töitä oikeastaan paremmin kuin työpaikalla. Niin varmaan voi, mutta kumminkin. Jätin sitten kumminkin kertomatta, mitä ajattelin...

 

toinen näkökulma asiaan, nimittäin työnarkomaani nainen. En tajunnut olevani työnarkomaani ennen kuin tulin raskaaksi ja jäin 3 kuukautta ennen laskettua aikaa töistä pois. Siinä oli aikaa miettiä yhtä sun toista ja tajuta kuinka paljon aikaa työ vie kaikelta muulta.
Lohduttaa en teitä työnarkomaanien naisia voi, mutta jos jotenkin voisitte osoittaa kuinka tärkeää on, että mies on läsnä, että perheessä on muita ihmisiä, jotka työnarkomaania kaipaavat, niin ehkä se herättäisi ja saisi hetken höllämään. Mutta älkää odottako liikoja, lankoja on todella vaikea päästää käsistään.

 

\

En tajunnut olevani työnarkomaani ennen kuin tulin raskaaksi ja jäin 3 kuukautta ennen laskettua aikaa töistä pois. Siinä oli aikaa miettiä yhtä sun toista ja tajuta kuinka paljon aikaa työ vie kaikelta muulta.

Se on kyllä jännä, miten raskaus pysäyttää ja pakottaa pistämään asioita järjestykseen; minä en alkuraskauden pahoinvoinnilta yksinkertaisesti kykene tekemään pahasti ylipitkää päivää. Miehelle ei samanlaista pysäytystä tule. Eikä tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä äitiyslomalla, oli sitä työssään kuinka tärkeä hyvänsä. Miehelle taas kolmekin viikkoa voi olla tosi pitkä aika.