Mies on perheen pää

Onko Utrio kirjailija, vai vakavasti otettava historioitsija? Vai molempia?

 

Kyllä sen piti olla molempia, ainakin kun kirjoitti Eevan Tyttäret.

 

Kaari Utrio on kuulunut aina suosikki kirjailijoihin. Vuonna 1984 ilmestyi Eevan tyttäret, Vuonna 1985 ilmestyi Venus, joka kertoo menneiden aikojen naisihanteista, kauneudenhoidosta jne. Vuonna 1986 ilmestyi Kalevan tyttäret, tosi kerrontaa Suomalaisen naisen elämästä. Kirjailijalla on ollut hirvittävä työ selvitellä historiaa ja kirjoittaa kirjaksi.
Olen aina tykännyt ja lukenut suomalaisten kirjailijoiden kirjoista. Nyt suosikkeina on Mauri Paasilinna, Paasilinnojen veljeskatras on imenyt äidinmaidossaan sitä ihmistuntemusta, huumoria. Jäämeren rantojen kasvatit, tuulentuvertamien hiuspehkojen pojan vintiöt. Josta on kasvanut hyviä kirjailijoita.
Eira Pättikangas on etelä-pohjanmaan ehdoton murrekirjailija. Selkeää ja suoraa vahvojen naisten kertomuksia. Heitä ei lannisteta, ihailen eteläpohjalaisten naisten vahvuutta ja suoraselkäisyyttä.

 

Minä luin tämän kirjoittamani tekstin Kaari Utrion Eevan Tyttäristä, joka on ainakin olevinaan naisten historiaa. Uskoin, ettei Utrio valehdellut.

eevan tyttärissä (1984) esitetty näkemys on vanhentunut, sillä antiikissa esiintynyttä pederastiaa on tutkittu runsaasti ihan tämänkin vuosisadan puolella, ja nykynäkemykset eroavat aika tavalla tuosta 80-luvun esityksestä. historiatiedekin kehittyy...

 

Pienemmissä jutuissa tietysti on erimielisyyksiäkin, mutta niissä sillä ei ole niin väliäkään, ja molemmat kunnioittaa toistensa mielipiteitä

Jääkö se ongelma sitten ratkaisemattomaan tilaan?
Onko niitä elämänne aikana syntynyt jo suurikin määrä?

Ei kaikkia erimielisyyksiä tarvitse ratkaista. En nyt puhu sellaisista asioista, että mistä ostetaan asunto tai tehdäänkö lapsia, vaan esim. siitä mitä tehtäis illalla. Jos toinen kovasti haluaisi vaikka ulos syömään, mutta toista väsyttää ja haluaisi löhötä kotona, niin ihan hyvin voidaan tehdä niin että toinen jää kotiin rentoutumaan ja toinen lähtee vaikka jonkun ystävänsä kanssa ravintolaan illalliselle.

Itsestään selvää on, että molemmilla saa olla omat näkemykset esim. politiikasta, uskonnoista yms. asioista sekä omat mielipiteet eri asioista. Näistä ei saada edes riitaa aikaan, vaikka tietysti aiheista keskustellaankin - ja ne ovat varsin kiinnostavia keskusteluja

Jos taas jossain _todella_ isossa asiassa oltaisiin ehdottomasti eri mieltä, niin silloin ero olisi yksi vaihtoehto. Erokin voi syntyä yhteisymmärryksessä, sopuisasti ja toista kunnioittaen. Mutta näitä merkityksellisiä näkemyseroja ei ole vielä vastaan tullut, toivottavasti ei tulekaan. Missään tapauksessa en voisi edes puolisoni antaa määrätä puolestani esim. sitä, teenkö lapsia vai en.

Hyvin pitkälle samaa mieltä, mutta noissa isoissa asioissa, niin voiko niissä toinen milloinkaan joustaa, eli antaa periksi. Esimerkkinä, nainen ei halua, mutta mies haluaa lapsen. Silloinko erotaan? Entä jos toinen vaan haluaa erota, niin joutuuko silloin toinen joustamaan?

 

Esimerkkinä, nainen ei halua, mutta mies haluaa lapsen. Silloinko erotaan?

Näin meillä ainakin, muut saavat tahollaan päättää miten asiassa edetään. Kellekään en silti suosittelisi tekemään lapsia vastoin tahtoaan, mielestäni yksi lapsen perusoikeuksista on syntyä molempien vanhempiensa toivomana.

Entä jos toinen vaan haluaa erota, niin joutuuko silloin toinen joustamaan?

Suomessa ei kenenkään ole pakko pysyä parisuhteessa, jossa hän ei halua olla. Väittäisin myös, että ne maat joissa ero ei ole mahdollista, inhimillinen kärsimys pakotetuissa avioliitoissa on epäilemättä huomattavan suurta. Ja jos katsotaan Suomessakin taaksepäin aikaan, jolloin ero oli paitsi vaikea saada, myöskin suuri häpeä, niin siltä ajalta on paljon tarinoita ns.perhehelveteistä, joissa kaikki kärsivät, erityisesti lapset.
Ero ei siis ole automaattisesti pelkästään paha asia. Ja jos kumppanin kanssa suurten linjojen elämäntoiveet eivät mene yksiin, ja molemmilla on vahva tunne että joustaminen olisi vastoin omaa sisäistä toivetta, niin silloin ero on varteenotettava - jopa hyvä ja järkevä - vaihtoehto.

Tietysti on näitä jotka on joutuneet eroamaan vastoin tahtoaan, ja sitten stalkkaavat ex-puolisoaan ja tekevät hänen elämästään helvetin. Onko se nyt sitten sitä perheen pään jämäkkää toimintaa?

Mutta kuten todettu, muut tehkööt mitä lystäävät, mutta näin meillä mennään. Jos joku haluaa roikkua suhteessa hinnalla millä hyvänsä, ja on valmis luopumaan minuudelleen tärkeistä asioista sen takia, niin sehän on aikuisen ihmisen oma valinta.
Onhan noita perhehelvettejä nyky-Suomessakin yhä valitettavan paljon.

 

Mies on perheen pää ollenkaan riippumatta siitä, kumpi sattuu ansaitsemaan paremmin. Yhteiskunnat niin meillä kuin muuallakin ovat sekasorrossa ja epäjärjestyksessä täsmälleen sen takia. että naissukupuoli on kaapannut miehelle kuuluvan aseman ja vallan.

itse asiassa tarkoittamasi maailman "sekasortoinen tila" alkoi siitä, kun naisen asema yhteiskunnassa kyseenalaistettiin ja naisesta tehtiin arvoton miehen rinnalla. (kristinuskoa harjoittavat tahot ovat olleet tässäkin asiassa ahkeria toimeenpanijoita. nainen oli uhka kirkolle, historiaa tästä voitte lukea mm. 'pyhä veri, pyhä graali' -nimisestä kirjasta. tästä alkoivat muun muassa maailmassa merkittävimmät sota- ja lamavuodet.)

yhteiskunnallisen sekasorron lisäksi miinuspuoliin voi laskea sen, että naissukupuoli on joutunut kärsimään kohtuuttomasti miesten alistusta. on yleisesti tiedossa, varmasti myös palstalaisilla hlökohtaisesti, että mies ei osaa aina olla armollinen ja oikeudenmukainen vallassaan. nyrkki heiluu liian usein tai muuten asetelma ei ole oikeudenmukainen naiselle (joka muuten on se heikompi osapuoli).

yleisesti matriarkaalisissa (lue: naisvaltaisissa) kulttuureissa ei ole läheskään näin paljon, itse asiassa juuri ollenkaan, sotia tai muita "sekasorron" aineksia. miehiä ei pieksetä eikä kohdella huonosti. matriarkaatteja löytyy tällä hetkellä mm. kiinasta ja indonesiasta (joka muuten on maaiman suurin muslimienemmistöinen maa!).

historiaa lukemalla voi saada paremman käsityksen siitä, miksi maailma on juuri nyt sellainen kuin se on. silmät voivat aueta ihan uudella tavalla. (paitsi jos mieli ei ole avoin. sitten sitä on vaan ns. fakki-idiootti lopun ikäänsä.)

 

Mutta miksi ei ymmärretä sitä, että perheenpäänä oleminen ei ole naisen alistamista miehen tahtoon?

Perheenpää ajattelee aina perheen parasta ei itseään.

Perheenpää ei myöskään ole milloinkaan väkivaltainen.

Väkivaltainen ja sotaisa mies on jotain ihan muuta, kun perheenpää.

 

Mutta miksi ei ymmärretä sitä, että perheenpäänä oleminen ei ole naisen alistamista miehen tahtoon?

Perheenpää ajattelee aina perheen parasta ei itseään.

Perheenpää ei myöskään ole milloinkaan väkivaltainen.

Väkivaltainen ja sotaisa mies on jotain ihan muuta, kun perheenpää.

Olen ihan samaa mieltä. Ei se, että jos mies ottaa vastuun perheestään tarkoita sitä, että nainen on alistettu. En ymmärrä ollenkaan miksi miehet ja naiset ovat koko ajan sotajalalla ja lasketaan sitä, mitä toinen tekee ja mitä ei.

Miksi pitää koko ajan hakea jotain negatiivista toisesta?

 

Miksi ihmeessä tasa-arvoisessa suhteessa pitäisi miehen olla perheenpää? Eikö toimivampaa ole, että kukin hoitaa velvoitteensa kykyjensä mukaan? Usein juuri miehiltä puuttuu toiminnallinen maalaisjärki ja monen perheen talous olisi kuralla ilman pontevan pikkurouvan tiukkoja ohjaksia.

Miksi mies haluaa jonkun symbolisen tittelin, jonka arvoinen hän ei edes välttämättä pysty olemaan? Aika harva mies ansaitsee perheenpää-titteliä. Joku Timo-Tauno-Antero on sellaisen itselleen ominut, mutta miten mahtanee siinäkin perheessä pikkurouvan suu mennä, jos mies lähtee autuammille tahi vihreämmille metsästysmaille?

En muista, olenko jo aiemmin kirjoittanut myös tästä, että nyky-yhteiskunnassa kuten myös jo muinoin, oli naisen heittäytyminen perheenpään huomaan katastrofi jos miehelle sattuu jotain tai jos hän huomaa aidan toisella puolella rehottavan vihreän ruohon.

 

Miksi ihmeessä tasa-arvoisessa suhteessa pitäisi miehen olla perheenpää? Eikö toimivampaa ole, että kukin hoitaa velvoitteensa kykyjensä mukaan? Usein juuri miehiltä puuttuu toiminnallinen maalaisjärki ja monen perheen talous olisi kuralla ilman pontevan pikkurouvan tiukkoja ohjaksia.

Miksi mies haluaa jonkun symbolisen tittelin, jonka arvoinen hän ei edes välttämättä pysty olemaan? Aika harva mies ansaitsee perheenpää-titteliä. Joku Timo-Tauno-Antero on sellaisen itselleen ominut, mutta miten mahtanee siinäkin perheessä pikkurouvan suu mennä, jos mies lähtee autuammille tahi vihreämmille metsästysmaille?

En muista, olenko jo aiemmin kirjoittanut myös tästä, että nyky-yhteiskunnassa kuten myös jo muinoin, oli naisen heittäytyminen perheenpään huomaan katastrofi jos miehelle sattuu jotain tai jos hän huomaa aidan toisella puolella rehottavan vihreän ruohon.

Minä en ainakaan tarkoittanut sitä, että naisen täytyisi olla avuton ja sellainen joka ei osaisi tehdä ilman miestä yhtään mitään. Ja tuskinpa Sivupersoonakaan sitä tarkoitti.

 

En ymmärrä. Vieläkään ei ole selvinnyt mitä se perheenpäänä oleminen on. Hoetaan vaan, että kyseessä ei ole alistussuhde, mutta sitten taas naisia kutsutaan apulaisiksi, joiden sanomiset kyllä kuunnellaan, mutta kuitenkin mies loppujen lopuksi tekee niin kuten parhaaksi katsoo eli niin kuin nyt sattuu huvittamaan..Eli naisella ei ole suhteessa sananvaltaa vaan kaikki on miehen harkinnan varassa ja naisen osa on taipua ja joustaa aina. Mitä nyt mies joskus akan mieliksi voi antaa periksi jopssain ei niin tärkeässä asiassa.

 

Tehdäänpä nyt vaikka tällainen aika karski esimerkki. Pariskunta on nukkumassa ja heidän kotiinsa murtaudutaan. He heräävät kolinaan. Kumpi menee katsomaan, mikä se ääni oli? Peheenpää, eikö niin? Miksi? Koska hän on voimakkaampi ja usein myös rohekampi ja hänellä on tarve suojella perhettään. Siis jos nainen on perheenpää niin ei muuta kuin tappelemaan murtovarkaan kanssa, sehän on sitä tasa-arvoa parhaimmillaan.

Totta kai nainen saa olla perheenpää, mutta se vastuu ja jämäkkyys pitää muistaa myös ongelma ja vaaratilanteissa. Ei saa turvatua mieheen, vaan reippain askelin tulta päin.

Myönnän heti näin, että näissä on tahallista pikku pirua taustalla. Ihmettelen vain sitä, että miksi naiset haluavat olla miehiä ja miksi pitää kaikesta riidellä ja vänätä ja miksi ei uskalleta eikä haluta olla naisia? Naisellinen nainen ei ole heikko, päinvastoin. Myöntyminen ja periksiantaminen ei ole heikkoutta.

 

Ihmettelen vain sitä, että miksi naiset haluavat olla miehiä ja miksi pitää kaikesta riidellä ja vänätä ja miksi ei uskalleta eikä haluta olla naisia? Naisellinen nainen ei ole heikko, päinvastoin. Myöntyminen ja periksiantaminen ei ole heikkoutta.

Siis miten ollaan naisellisia naisia? Kuulostaa nyt kyllä luutuneelta sukupuolinäkemykseltä, että "näin ovat naiset ja näin ovat miehet..." Vahvistat tolla kannalla perinteisiä sukupuolinäkemyksiä, jotka ovat palvelleet patriarkaalisen yhteiskunnan valtarakenteita.

Kumpikin, mies ja nainen, voivat tehdä ja olla siten kuin miten he yksilöinä ovat. Välillä riitelevät, välillä myöntyvät ja antavat periksi jne. Mutta ei niin, että naisen tulisi olla automaattisesti se, joka antaa periksi ja hymyilee autuaan "naisellisena". Se menee alistussuhteeksi pahimmillaan.

Ei automatioita vaan olemista siten miten on.

 

Ihmettelen vain sitä, että miksi naiset haluavat olla miehiä ja miksi pitää kaikesta riidellä ja vänätä ja miksi ei uskalleta eikä haluta olla naisia? Naisellinen nainen ei ole heikko, päinvastoin. Myöntyminen ja periksiantaminen ei ole heikkoutta.

Siis miten ollaan naisellisia naisia? Kuulostaa nyt kyllä luutuneelta sukupuolinäkemykseltä, että "näin ovat naiset ja näin ovat miehet..." Vahvistat tolla kannalla perinteisiä sukupuolinäkemyksiä, jotka ovat palvelleet patriarkaalisen yhteiskunnan valtarakenteita.

Kumpikin, mies ja nainen, voivat tehdä ja olla siten kuin miten he yksilöinä ovat. Välillä riitelevät, välillä myöntyvät ja antavat periksi jne. Mutta ei niin, että naisen tulisi olla automaattisesti se, joka antaa periksi ja hymyilee autuaan "naisellisena". Se menee alistussuhteeksi pahimmillaan.

Ei automatioita vaan olemista siten miten on.

En ole väittänytkään sitä, että naisen tulisi automaattisesti antaa periksi.

Toivon edelleen, että ei vääristellä sitä mitä kirjoitan. Olen konservatiivinen, onko siinä jotain pahaa?

Naisellinen nainen on sellainen jonka tunnistaa naiseksi ja jonka ei tarvitse "esittää" miestä tunteakseen itsensä vahvaksi. Esimerkiksi feministit jotka huutavat tasa-arvon perään ja ovat olevinaan naisia, miksi he näyttävät miehiltä? Silläkö se tasa-arvo toteutuu, kun aletaan mallaamaan miestä?

 

En ole väittänytkään sitä, että naisen tulisi automaattisesti antaa periksi.

Toivon edelleen, että ei vääristellä sitä mitä kirjoitan. Olen konservatiivinen, onko siinä jotain pahaa?

Naisellinen nainen on sellainen jonka tunnistaa naiseksi ja jonka ei tarvitse "esittää" miestä tunteakseen itsensä vahvaksi. Esimerkiksi feministit jotka huutavat tasa-arvon perään ja ovat olevinaan naisia, miksi he näyttävät miehiltä? Silläkö se tasa-arvo toteutuu, kun aletaan mallaamaan miestä?

Teksistäsi vain sai sen käsityksen, että naisen tulisi olla se periksiantaja, mutta hyvä kun selvensit kantojasi ja sen, minkälaisena käsität naisellisen naisen.

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta naisellisen naisen näkemyksestäsi, jonka nyt kirjoitit. Siinä mennään vikaan, että yritetään ollaan pätevämpää ja uskottavampaa, joten pyritään olemaan olemukselta ja muutenkin kuin mies. Tulisi ymmärtää että nainen saa olla ja pukeutua siten miten luontaisesti haluaa olla, nainen saa olla jos haluaa hameissa ja meikeissä ja olla yhtä pätevää kuin nainen joka madaltaa ääntään ollakseen pätevämpää ja tietoisesti halveksuu naisellisuutta ja pyrkii miesmäisyyteen.

Siinä tasa-arvon kannattajat tekivätkin vuosikymmen/pari sitten virheen, että hakivat tasa-arvoa ottamalla ihailtavan mittapuun miehestä. Kun olisi pitänyt olla sen kannalla, että sukupuolisuus ei ole meriitiksi, naiselle ja miehelle voi vapaasti sallia olla sellainen kuin hän on. Ja jos ajatellaan yleistetysti että on ns. naisellisempia piirteitä, kuten etteivät naiset tutkitusti ole niin aggrressiivisia kuten miehet ja että naisilla voi olla äly paremmin yhteistyössä tunneälyn kanssa, niin nämähän ovat tosiaan vahvoja piirteitä.

Että siinä olen myös samaa mieltä, että jos lähdetään sukupuolittamaan piirteitä, voidaan nähdä piirteille vahvuuksia ja heikkouksia, näin miesten ja naisten kohdalla.

Tasa-arvossa on eri näkemyksiä, mutta tuo miehisen mallin pelkkä hyväksyntä on toivottavasti jo ohittanut aikansa ja ollaan tultu siihen, että molempien sukupuolten sukupuolisuudella ei ole niin väliksi ja jos on väliksi, piirteissä on vahvuuksia ja heikkouksia. Ei pyritä tasapäistämään vaan vapaaseen näkemykseen. Tällaista tasa-arvoa kannattaakin kannattaa.

 

Aikas kaukaa haettu esimerkki, tuo murtovarkaus. Myös oletus, että nainen joka on tasa-arvoinen on automaattisesti myös feministi tai miesmäinen.

Pointtina itselläni on, että miksi pitää luoda keinotekoisia titteleitä perheen sisälle? Nykyaikana kuitenkin suurimmaksi osaksi perheet puhaltavat yhteen hiileen ja 'äänet' jakautuvat tasaisesti.

Miksi joku nainen haluaa vääntäytyä johonkin prinsessarooliin ja leikkiä pientä, avutonta pelastettavaa? Kuten jo aiemmin sanoin, pitäisi roolitus jakautua jokaiselle kykyjensä mukaan. Kuka sen perheenpää-tittelin ansaitsee, jos mies on vahva ja rohkea kuin karhu ja hypoteettisessa tilanteessa pelastaa perheen rosvon kynsistä. Nainen taasen talousihme, joka näppärästi hoitaa perheen talouden raha-asioineen. Vaiko perheen juniori, joka korjaa ja asentaa kotiin koneet ja vehkeet ja voittaa mainetta ja mammonaa urheiluharrastuksensa myötä ja tuo koulusta kymppejä.

Meillä ei ainakaan ole mitään syytä nostaa ketään perheenjäsentä korokkeelle. Kaikki kuuntelevat, myöntyvät ja antavat periksi asioissa.

Kumma juttu(ko)? Minun ystäväpiirissäni luultavasti kaikki ovat tasa-arvon kannattajia, eikä yksikään nainen näytä silti mieheltä ts. mallaa miestä. Myös miehet ovat kaikki miehekkäitä.

 

Luulen, että on jonkun huonoitsetuntoisen miehen keksintö kuvata kaikki feministit 'rekkalesbon' näköisiksi punaniskoiksi. Miksihän miehet eivät alunalkaenkaan ymmärtäneet, että valtaa voi jakaa ja että on kaikkien edun mukaista, kun ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti ja heille suodaan samat oikeudet.

Myös tuo, että automaattisesti niputetaan yhteen tasa-arvon kannatus ja äärifeminismi. Aika kapeakatseista.

 

Niinhän se on, lillukka. Tasa-arvo on vaan saanut huonon kaiun taakseen, kun sen piirissä on ollut myös äärifemininismiä, mikä ei edes kuulu tasa-arvon piiriin. Feminismi on muutenkin aivan väärä sana tasa-arvolle, se on melkein vastakohtana sovinismille, tai se siitä tulee mieleen. Tasa-arvo taas on sitä, mitä jokaisen ihmisen luulisi kannattavan, sitä ettei sukupuoli määrää eriarvoisuutta. Lähdetään ihmisestä.

 

"Perheenpää sanana taitaa olla jäänne ajoilta, jolloin naisilla ei ollut omaa rahaa, eikä muutenkaan valtuuksia hoitaa tai päättää edes omista asioistaan -saati sitten perheen.
Nykyään voisi ehkä puhua siitä, kuka perheessä määrää kaapin paikan. Aika monilla taitaa olla niin, että vastuu on jakautunut, eli molemmat päättävät niillä alueilla joilla ovat vahvempia kuin kumppaninsa."

Ylläoleva on lainaus omasta tekstistäni tämän ketjun alkupuolelta. Voisivatko ihmiset alkaa ajattelemaan perhettään osakeyhtiönä, joilla kaikilla on yhtä paljon osakkeita. Yhtiön ensisijainen tavoite on maksimaalinen voiton (=onnen) tavoittelu ja siinä kilvassa jokainen on tulosvastuullinen ja myös optiot jaetaan reilusti.
Turhaa vääntöä kuka saa olla kukkona tunkiolla, eikös perhe ja koti ole enemmän kuin pelkkä tunkio?

Lopetan osaltani tähän. eiköhän ne minun pointit tulleet selväksi.

 

Pitäneekö edelleenkin paikkansa,mies on perheen pää,mutta vaimo sitä päätä kääntelee haluamaansa suuntaan.Hyvintoimivassa parisuhteessa ei tollasia asioita tarvitse pohtia.Täällä elleissä saa lukea toisenlaisista parisuhteista.Yleensä niissä mies on täysi vetelä tollo,passuuttaa itseensä joka käänteessä.Kumma että jotkut viitsivät passata tollasia.Heleena on saanut runsaasti palautetta.Olen hänen kanssa samaa mieltä tästä asiasta.Ilmeisesti ei auennut ,mitä hän halusi tuoda esille.Meikäläinen on tällanen vanha vanhanaikainen,ja Heleenan ajatus on ainakin minulle itsestäänselvyys naisen roolista.Molemmat tekevät parhaansa perheen,parisuhteen eteen.Siinä ei pomoa tarvita.

 

Kiitos Heleena A, kun olette jaksanut kirjoitella tästä nykyihmiselle niin vaikeasti ymmärrettävästä asiasta. Siinähän miehellä on velvollisuutena kantaa vastuu perheestään.

Otetaan vaan esimerkiksi jonkun ehdottama osakeyhtiö. Osakkeet jaetaan tasan, no kyllä se käy oikein hyvin perheenpäälle. Olemmeko nyt tasa-arvoisia?
Mutta kun kaikilla osakeyhtiöillä on myös toimitusjohtaja, eli perheenpää. Hän kuuntelee osakkaiden toiveita, ja sitten toteuttaa ne. Hän vaan järjestelee asioita ja töitä, eikä alista ketään.

Ajatelkaa niin, että miehellä on velvollisuus huolehtia perheestään eikä jättää sitä hunningolle.

Toki tasa-arvossakin saatte elää, jos niin haluatte. Mutta silti perheenpää mallissakin ovat puolisot tasa-arvoisia keskenään. Silloin vaan perheenpäältä vaaditaan taitoa ottaa muut perheenjäsenet tasa-arvoisesti huomioon.

Loppujenlopuksi ei tuo perheenpää rooli mikään helppo tehtävä ole. Se kun ei ole sitä, että hän istuu jollakin jalustalla ja määräilee.

Kiitos kaikille kirjottajille, sillä kaikkien mielipiteet ovat täällä tasavertaisia.Arvostan niitä kaikkia. Ja kirjoitelkaa lisää, kun siltä tuntuu.

 

Tosi mukavasti sanottua, Sivupersoona.

 

Kun tätä perheen pää alkaa miettimään omalta kohdalta,olen tainnut olla perheen pää oikein isoilla kirjaimilla.Olen päättänyt kaikista isoista asioista aivan itsenäisesti.Molemmat x-sät ovat olleet mukana täysillä.Perheen arkiasiat,ne ollaan hoidettu tasavertaisesti hyvässä yhteisymmärryksessä.Kaiken puoleen asiat sujuneet mallikkaasti.Ainut mistä on jäänyt hiukan outo maku suupieleen,vaimot ovat jostain syystä kyllästyneet ja pakanneet kampsunsa ja menneet menojaan.Tulikohan heille alemmuuskompleksi rinnallani.Onneksi lapset eivät ottaneet avioeroa.Ei ole perheen päälläkään helppoa.Teet niin tai näin,naisen mieliksi se ainakaan ole.

 

Tehdäänpä nyt vaikka tällainen aika karski esimerkki. Pariskunta on nukkumassa ja heidän kotiinsa murtaudutaan. He heräävät kolinaan. Kumpi menee katsomaan, mikä se ääni oli? Peheenpää, eikö niin?

Eli jos on pariskunta, jossa nainen harrastaa voimailua ja vaikkapa itämaisia taistelulajeja, ja mies on hoikkarakenteinen ja harrastaa korkeintaan pingistä, niin silloin perheenpää on nainen? Onhan järkevämpää että fyysisesti voimakkaampi ja itseään (ja puolisoaan) todennäköisesti tehokkaammin puolustava menee rosvoa kohtaamaan?

Vai onko kung futa harrastava nainen näitä "miesmäisiä epänaisia", riippumatta siitä, että hän harrastaa lajia vain siitä yksinkertaisesta syystä että nauttii siitä (ei siksi että "haluaisi olla mies")?

Hyvintoimivassa parisuhteessa ei tollasia asioita tarvitse pohtia.

Niinpä, meidän suhde toimii loistavasti vielä 10 vuoden jälkeenkin, tasa-arvoisena kumppanuutena. Ei ole kertaakaan tarvinnut kummankaan nostaa heiveröistä itsetuntoaan vaatimalla jotain perheensisäistä "toimitusjohtajan" titteliä itselleen.