Mies on masentunut

Virallista diagnoosia ei ole mutta olen lähes 99% varma että näin on.

Meillä oli todella vaikeaa parisuhteessa parisen vuotta sitten ja teimme molemmat virheitä. Niistä päästiin kuitenkin yli ( tai ainakin oletin niin ) ja päätettiin jatkaa yhdessä.

Itse olen sellainen että jos asia on käsitelty niin jätän sen menneeseen ja katson tulevaisuuteen uutena mahdollisuutena mutta mies on jäänyt nyt selkeästi menneisyyden asioita pyörittelemään. Lisäksi työ stressaa häntä. Hän on koko ajan väsynyt, kireä, pahalla päällä. Näkee KAIKESSA asioiden negatiivisen puolen eikä innostu mistään. Kotona pitäisi olla hiljaista vaan koko ajan. Kokee jokaisen ihmisen sanat jotenkin hyökkäävänä juuri häntä kohtaan, pyrkii nostamaan kai omaa egoaan sillä että mollaa muita liikenteessä, kaupassa, missä ikinä kulkeekaan...

Jos tehdään jotain kivaa perheenä, hän vaan kulkee perässä/edellä naama vääntyneenä tai jos ei mökötä niin ei ainakaan vahingossakaan heittäydy mukaan vaan on vaan. Vaikka olisi itse ehdottanut tekemistä. Olen koko ajan varpaillani millä päällä hän on ja asiat on menneet jo siihen pisteeseen että mua ahdistaa kun alkaa kello olla niin paljon että hän tulee kotiin. Vanhat asiat on nousseet taas minunkin mieleeni ja syyttelen koko ajan itseäni että "minun vika kun mies on tuollainen ja minä olen pilannut hänen elämän" ym.

Ongelma on se että hänen kanssaan ei voi puhua. Ei vaan voi. Jos yritänkään saada jotain keskustelua aikaan, hän joko ärähtää ettei ole mikään tai samantien suuttuu ja väittää että kaivan vaan ongelmia ja pitäisikö hänen nauraa ja tanssia vaan koko ajan... ääripäästä ääripäähän siis. Hän näkee kaikki asiat joko tai. En minä kaipaa että hän nauraisi ja tanssisi mutten jaksa sitäkään että koko ajan on kotona painava, ahdistava tunnelma. Ja kun asian eteen ei tee mitään!

Jos ikinä menisin ehdottamaan että oletko masentunut niin hän joko a) nauraisi mut pihalle tai b) hermostuisi että edes kuvittelen sellaista. Ammattihlölle hän ei lähtisi puhumaan vaikka maksettaisiin.

Pattitilanne siis enkä tiedä oikeasti mitä tehdä. Hyviä hetkiäkin on jolloin hän jotenkin "herää" ja leikkii lasten kanssa ja heittäytyy siihen hetkeen missä on. Nauraa ja vitsailee, halaa ja on "oma itsensä". Mutta niitä on harvoin. Ja koska syytän itseäni koko ajan ( olen aina ollut sellainen ) niin vielä ahdistavampaa. Pitääkö mun kantaa menneisyyttä taakkana loppuelämäni ja vain tottua että mies on mikä on vai onko jotain keinoa...

Ettehän te tähän toki voi vastausta antaa mutta pakko oli saada purkaa mieltä johonkin. Ja ehkä jollain olisi jotain vastaavia kokemuksia ja jopa ideoita miten tästä eteenpäin. :flower:

 

Mitä ootte semmosta tehny, että miehesi on jääny menneitä miettimään? Teijän pitäis puhua asia kunnolla pois päiväjärjestyksestä, koska asia selvästi kuitenkin miehesi mieltä kaihertaa. Lapset hoitoon siksi aikaa ja te selvitätte asiat kunnolla, avoimesti ja rehellisesti. Kaikki ihmiset käsittelee asioita eri tavalla, ei ole mitään yhtä oikeeta tapaa käsitellä. Toisilla ottaa vaan enemmän aikaa ja voi mennä kauankin, että hyväksyy sen, mitä on tapahtunu ja kääntää suunnan parempaan. Tärkeintä on nyt sun tuki, ymmärrys ja annat tilaa. Keskustella teijän täytyy, koska asia tuntuu kovasti miehesi mieltä kaihertavan. Mulle joskus annettiin neuvo, että asiat on puitava kerralla, vaikka sitten huutaen ja itkien, kunhan niitä ei jää vatvomaan oman päänsisälle ja pahenna niitä entisestään. Jos asiat ei, mitenkään lähe ratkeemaan, niin ei kovin paljoa vaihtoehtoja jää enää ja tiedät sen itekkin siinä vaiheessa.

 

Perinteinen. Lähti menemään heikommin ja vihreämpi ruoho alkoi kiinnostamaan.

Asiaa on puitu ja puhuttu, puhuttu ja puitu. Ja pistetty piste. Päätetty että se on käsitelty. Anteeksipyydetty ja -annettu. Molemmin puolin.

Mies ei suoraan sano että miettii menneitä mutta sitten riitojen yhteydessä kaivaa kuitenkin juttuja menneestä esiin, nakkelee piikkejä ja huokailee rivien välistä. Se on väsyttävää. Ja kyllä - puhua pitäisi mutta kun ainoa reaktio minkä saan hänessä aikaan jos ehdotan puhumista, on se että hän suuttuu tai lukkiutuu vielä enemmän. :/

 

Ero tai terapia. Ja jos ei kerta mene terapiaan niin tiedät vaihtoehdon.

 

Eli vaimo pettänyt ja sen vuoksi ukko terapiaan? Oisko parisuhdeterapia parempi vaihtoehto, voi olla että ne solmut aukeaisi paremmin siellä.

 

Tuo ei kyllä masennukselta kuullosta.Enemmänkin siltä että miehesi ei sittenkään ole pystynyt unohtamaan, tai jopa siltä että perheelämänne ei enää kiinostakaan häntä.

 

Ei varmaankaan ole pystynyt unohtamaan, sen huomaan. Mietin vaan miksi hän sitten ei missään nimessä halua röedes miettiä eroa jos on niin paha olla mun kanssa. Ja ei ihan niin yksiselitteistä että minä petin ja mies kärsii vaan molemmat teki virheensä.

 

No eipä tuossa kai vaihtoehtoja ole, jos mies ei tosiaan suostu hakemaan apua tai edes puhumaan sun kanssa. Sille ei voi mitään jos masentuu, mutta aikuisen kuuluu kantaa sen verran vastuuta itsestään, että suostuu hoitoon, eikä kaada pahaa oloa muun perheen päälle.

 

Jepjep. Ja taas miehiä mollataan.

 

and roll!

Kuka voi heittää eka kiven?