Mies oli TAAS vahannu pornoa, vaikka on yhteisesti sovittu, että sitä EI katsota SALAA!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Yhdessä katsominen ok, mutta minua jostain syystä loukkaa se, että mies sitä vahtaa yksikseen ja minulta nimenomaan salaa. Asiasta on puhuttu useaan otteeseen, ja mies on luvannut olla katsomatta pornoa koska se loukkaa minua ja tietää, etten siitä pidä.

Minun ollessani työreissulla kone oli taas täynnä pornovideoita. Mä OIKEASTI mietin jopa eroa, koska tämä oli ties kuinka mones kerta kun mies pettää luottamukseni. Itse asiassa nyt itse porno jääkin sivuseikaksi, ja pointtina on se, että mies tieten tahtoen tekee jotain sellaista, mikä on MEIDÄN suhteessamme väärin. (Kun kysyin asiasta ihan "vaivihkaa", valehteli sujuvasti päin naamaa. Eipä ainakaan helpota tilannetta.)

Taas niin petetty, loukattu ja kusetettu olo! Ja joo, ehkä olen suurimman osan palstalaisista mielestä tiukkapipoinen ja täällä liputetaan pornon katselun puolesta, mutta mä en kaipaa mitään perusteluja pornon katsomiselle, kun se on minun ja mieheni suhteessa ikävästi toista kohtaan.
 
Millä tavalla se yksin katsominen on toista kohtaan loukkaavaa,

Anna vahdata. Parempi se on kuin jos menisi naapurin rouvan kanssa peuhaamaan kun olet matkoilla.

En vain ymmärrä miksi sen katsominen on toisesta osapuolesta loukkaavaa??
 
Tiedetään. Ne tyypit (miehet) vaan tarttee ne touhut=pornoleffat ja siinä ne samalla sitten purkavat niitä kuuluisia paineitaan. Ihan ok, kunhan sitten vaimollekin riittää tarjottavaa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm:
Millä tavalla se yksin katsominen on toista kohtaan loukkaavaa,

Anna vahdata. Parempi se on kuin jos menisi naapurin rouvan kanssa peuhaamaan kun olet matkoilla.

En vain ymmärrä miksi sen katsominen on toisesta osapuolesta loukkaavaa??

Se on täysin sama asia, siis pornon katsominen tai naapurin rouvan kanssa peuhaaminen, koska molemmat ovat minua kohtaan väärin, loukkaavat ja pettävät luottamukseni.
 
helpommalla pääset, kun annat vaan luvan sille kattoo sitä. Luuletko sä tosiaan, että sun miestäs kiinnostaa se, mitä SÄ tykkään siitä. Se kahtoo sitä, koska SE tykkää siitä. Ei se kuules kuulu sulle, se on ihan jokaisen päätettävissä kahtooko vai ei. Et voi olla totta, että sinun mielestä pornon katsominen on pettämistä?? Huh! Meillä mies saa katsoa mitä huvittaa, pääasia että ei koske livenä muihin. Meillä ei oo ainakaan suhde niin heikolla hapella, että pitäs moinen kieltää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:

Ei helvetti! :D On siinä mustasukkanen akka :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm:
Millä tavalla se yksin katsominen on toista kohtaan loukkaavaa,

Anna vahdata. Parempi se on kuin jos menisi naapurin rouvan kanssa peuhaamaan kun olet matkoilla.

En vain ymmärrä miksi sen katsominen on toisesta osapuolesta loukkaavaa??

Se on täysin sama asia, siis pornon katsominen tai naapurin rouvan kanssa peuhaaminen, koska molemmat ovat minua kohtaan väärin, loukkaavat ja pettävät luottamukseni.

Sitten kannattaa erota. Jos toinen haluaa toteuttaa itseään ja toinen ei anna, niin selvä pelihän se on. Eikä todellakaan ole sama asia, jos kävisi elävää olentoa bylsimässä :O
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Se on täysin sama asia, siis pornon katsominen tai naapurin rouvan kanssa peuhaaminen, koska molemmat ovat minua kohtaan väärin, loukkaavat ja pettävät luottamukseni.

Siis jos kuitenkin katsotte yhdessä pornoa, niin en ihan ymmärrä mikä ongelma siinä on, jos mies katsoo sitä sinun ollessa pidempään pois kotoa? Onko ongelma salaa katsomisessa (olisiko mies saanut "luvan" jos olisi kysynyt) vai yksin katsomisessa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiiäkkö:
helpommalla pääset, kun annat vaan luvan sille kattoo sitä. Luuletko sä tosiaan, että sun miestäs kiinnostaa se, mitä SÄ tykkään siitä. Se kahtoo sitä, koska SE tykkää siitä. Ei se kuules kuulu sulle, se on ihan jokaisen päätettävissä kahtooko vai ei. Et voi olla totta, että sinun mielestä pornon katsominen on pettämistä?? Huh! Meillä mies saa katsoa mitä huvittaa, pääasia että ei koske livenä muihin. Meillä ei oo ainakaan suhde niin heikolla hapella, että pitäs moinen kieltää.

Aika kovaa tekstiä väittää, että meidän suhteemme olisi heikolla hapella siksi, että pornon vahtaaminen on suhteessamme kiellettyä. Niin kauan kuin me yhdessä olemme, se tasan tarkkaan kuuluu minulle, katsooko mies pornoa vai ei.
 
Huono itsetunto? Jos oot ollu vielä työreissulla niin hei come on...? Voisitteko sopia jotku pelisäännöt? En mäkään siitä niin hirveästi pidä mutta kyllä äijä sitä joskus saa katsoa. Masturboitko koskaan? Mitä silloin ajattelet? Mitä miehesi siitä ajattelisi?
 
Tehkää oma pornovideo. Sitten on miehellä luvallista katseltavaa kun olet poissa.

Mutta ymmärrän kyllä että tuossa loukkaa eniten valehtelu ja salailu. Joillakin ihmisillä se taitaa olla jonkinlainen outo välittämisen muoto - kun ei toinen tiedä, niin ei se sitten satutakaan... ikävämpi asia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tiiäkkö:
helpommalla pääset, kun annat vaan luvan sille kattoo sitä. Luuletko sä tosiaan, että sun miestäs kiinnostaa se, mitä SÄ tykkään siitä. Se kahtoo sitä, koska SE tykkää siitä. Ei se kuules kuulu sulle, se on ihan jokaisen päätettävissä kahtooko vai ei. Et voi olla totta, että sinun mielestä pornon katsominen on pettämistä?? Huh! Meillä mies saa katsoa mitä huvittaa, pääasia että ei koske livenä muihin. Meillä ei oo ainakaan suhde niin heikolla hapella, että pitäs moinen kieltää.

Aika kovaa tekstiä väittää, että meidän suhteemme olisi heikolla hapella siksi, että pornon vahtaaminen on suhteessamme kiellettyä. Niin kauan kuin me yhdessä olemme, se tasan tarkkaan kuuluu minulle, katsooko mies pornoa vai ei.

Enhän mä olekaan sanonut, että teidän suhde on heikolla hapella, vaan totesin vain, että MEIDÄN SUHDE EI AINAKAAN OLE NIIN HEIKOLLA HAPELLA, että pitäs moinen kieltää toiselta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi-:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Se on täysin sama asia, siis pornon katsominen tai naapurin rouvan kanssa peuhaaminen, koska molemmat ovat minua kohtaan väärin, loukkaavat ja pettävät luottamukseni.

Siis jos kuitenkin katsotte yhdessä pornoa, niin en ihan ymmärrä mikä ongelma siinä on, jos mies katsoo sitä sinun ollessa pidempään pois kotoa? Onko ongelma salaa katsomisessa (olisiko mies saanut "luvan" jos olisi kysynyt) vai yksin katsomisessa?

Siis ongelma on lähinnä siinä, että mies on luvannut, että ei katso pornoa. Ja rikkoi lupauksensa. Miksi luvata asioita, mitä ei voi pitää? Asiasta on keskusteltu kuitenkin useasti ja miehellä on ollut mahdollisuus vaikkapa sanoa, että haluaa katsoa sitä jatkossakin - en ole tyrannisoinut keskusteluja tai VAATINUT häntä lopettamaan pornon katselemista. Hänellä on ollut yhtäläinen mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja sen olen hänelle tehnyt varsin selväksi, mutta ei, hän on kieltänyt pornon olevan tärkeää ja sanonut, että ei tästä lähtien katso sitä.
 
Ehkäs miehes ei jaksa alkaa taisteleen sun kanssa, kun sun kanta on noin selkee. Hei, kyllä susta näkee jo kilometrien päähän, että teidän keskustelu on sitä, että sä kiellät ja uhkailet erolla ja mies tottelee. Säälin miestäsi, jos totta puhutaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Huono itsetunto? Jos oot ollu vielä työreissulla niin hei come on...? Voisitteko sopia jotku pelisäännöt? En mäkään siitä niin hirveästi pidä mutta kyllä äijä sitä joskus saa katsoa. Masturboitko koskaan? Mitä silloin ajattelet? Mitä miehesi siitä ajattelisi?

Itse asiassa mulla ei edes ole huono itsetunto. Pelisäännöt on sovittu, myös mies on niihin vaikuttanut, ja lopputulos on se, että pornoa ei katsota ilman toista. Työreissuni ei kestänyt kuin kaksi päivää, luulisi että ihminen pärjää noin lyhyen ajan ilman pornoa.

Itse en masturboi, sillä meillä on usein seksiä - en ole näin ollen kokenut tarvetta itseni tyydyttämiseen (toki itsetyydytys on eri asia kuin kahden ihmisen välinen yhdyntä/seksi).
 
Lupaa sulle olla katsomatta, koska rakastaa sua, eikä halua tapella asiasta eikä aiheuttaa sulle pahaa mieltä (jonka kuitenkin nyt teki, koska ei pitänyt lupaustaan).

Asiasta oli muuten muutama päivä sitten artikkeli Iltalehdessä: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010010510875499_lz.shtml

Oletko muuten koskaan miettinyt, miksi miehesi pornon katsominen loukkaa sinua? Onko syy ehkä siinä, ettet sinä ole aiheuttamassa hänelle nautintoa, vaan hän tekee sen itse?
 
Mä luulen myös, että asianomainen ei ole sanonut hymyssäsuin että tottakai rakas saat katsoa sitä jos haluat... vaan kenties antanut ymmärtää, että joo kato vaan, mutta turpiin tulee... Ei tuo nyt mikään eroamisen arvoinen rikos ole? Vaikka ymmärrän toki, että salailu ja valehtelu harmittaa.
 
Kerro ap mikä sua siinä loukkaa, että miehes kattoo YKSIN pornoa? Luuletko sä että se jotenki eri tavalla reagoi niihin akkoihin kun sä et ole paikalla? Hiplaa vaikka tietsikan ruutua :D Mikä hitto siinä on niin loukkaavaa, ja mikä huippua, jopa pettämistä??? Miks teidän on siis pitäny tehdä sellanen sopimus, että yksin ei saa kahtoa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi-:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Se on täysin sama asia, siis pornon katsominen tai naapurin rouvan kanssa peuhaaminen, koska molemmat ovat minua kohtaan väärin, loukkaavat ja pettävät luottamukseni.

Siis jos kuitenkin katsotte yhdessä pornoa, niin en ihan ymmärrä mikä ongelma siinä on, jos mies katsoo sitä sinun ollessa pidempään pois kotoa? Onko ongelma salaa katsomisessa (olisiko mies saanut "luvan" jos olisi kysynyt) vai yksin katsomisessa?

Siis ongelma on lähinnä siinä, että mies on luvannut, että ei katso pornoa. Ja rikkoi lupauksensa. Miksi luvata asioita, mitä ei voi pitää? Asiasta on keskusteltu kuitenkin useasti ja miehellä on ollut mahdollisuus vaikkapa sanoa, että haluaa katsoa sitä jatkossakin - en ole tyrannisoinut keskusteluja tai VAATINUT häntä lopettamaan pornon katselemista. Hänellä on ollut yhtäläinen mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja sen olen hänelle tehnyt varsin selväksi, mutta ei, hän on kieltänyt pornon olevan tärkeää ja sanonut, että ei tästä lähtien katso sitä.

Ehkäs miehes ei jaksa alkaa taisteleen sun kanssa, kun sun kanta on noin selkee. Hei, kyllä susta näkee jo kilometrien päähän, että teidän keskustelu on sitä, että sä kiellät ja uhkailet erolla ja mies tottelee. Säälin miestäsi, jos totta puhutaan.

Sitten sun näössäsi on pahasti vikaa. :) Ihan totta, mä tiedän, että olen osannut/osaan keskustella ja antaa tilaa myös toiselle. Niin kauan kuin eletään yhdessä, täytyy ottaa huomioon myös toinen ihminen, ja päätökset tehdään yhdessä - samoin ne pelisäännöt sovitaan yhdessä. Jos mies on luvannut jotain, niin totta helvetissä mä pahoitan mieleni jos hän sen lupauksen pettää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Itse asiassa mulla ei edes ole huono itsetunto. Pelisäännöt on sovittu, myös mies on niihin vaikuttanut, ja lopputulos on se, että pornoa ei katsota ilman toista.

Saako olla utelias, onko pornon katsomisessa sinänsä jotain joka häiritsee, ja jos niin mikä? Jos kuvitellaan, että olisit suhteenne alussa lyhyesti todennut, että sen kun katsot pornoa yksiksesi jos siltä tuntuu, luuletko, että mies olisi aktiivisesti kieltäytynyt?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ehkä sun mies haluaa toteuttaa jotain fantasioitaan yksin pornoa katsellen ;)

Se sallittakoon, mutta kyllä musta hänessä pitäisi sitten myös olla sen verran miestä, että kykenee sanomaan, että haluaa katsella pornoa ja että kokee sen verrattain tärkeäksi elämässään. Jos kieltää pornon olevan tärkeää (vähääkään) ja vannoo, ettei sitä katso eikä edes halua katsoa, niin siinä on se ongelma. Se, että pettää lupauksensa, sanansa, VALEHTELEE!
 
Mä en varmaan ikinä tajua, miksi miesten on hyväksyttävää tehdä tehdä tietoisesti jotain, mikä loukkaa vaimoa.

Jos se pornon katselu puolisoa, loukkaa, niin kyllä pitäis sen puolison olla tärkeämpi kuin porno. Oli sitten syynä huono itsetunto, eettiset ja moraaliset näkemykset jne... Mutta mun mielestä se menee niin, että jos toista rakastaa, niin silloin pitäisi voida olla tekemättä joptain, mikä toista loukkaa, koska puolison pitäisi olla tärkeämpää kuin kuvat. Jos on niin köyhä mielikuvitus, ettei ilman pornoa saa runkattua, niin se on kyllä sitten voi voi.

Sitten jos se on kummallekin ok, niin anti mennä vaan vaikka 24/7
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ehkä sun mies haluaa toteuttaa jotain fantasioitaan yksin pornoa katsellen ;)

Se sallittakoon, mutta kyllä musta hänessä pitäisi sitten myös olla sen verran miestä, että kykenee sanomaan, että haluaa katsella pornoa ja että kokee sen verrattain tärkeäksi elämässään. Jos kieltää pornon olevan tärkeää (vähääkään) ja vannoo, ettei sitä katso eikä edes halua katsoa, niin siinä on se ongelma. Se, että pettää lupauksensa, sanansa, VALEHTELEE!

No sit sun täytyy varmaan puhua asiasta, ja varmaan sanoa, että ei se sua haittaa että se katsoo sitä, vaan se haittaa, että se valehtelee. Sano sille että itse pornon kahtominen ei haittaa sua???
 
Yhteistyössä