Mies oli menny teinille kertomaan, että mahdollisesti eroamme

  • Viestiketjun aloittaja argh!!!!!
  • Ensimmäinen viesti
paska temppu
Mä olen sisarusparven vanhin ja olin juurikin 14 vuotias, kun isä sanoi, että tää isänpäivä on todennäköisesti viimeinen yhdessä. Reilun puolen vuoden päästä äiti sitten lähti sisarusten kanssa.
Itse olin mielissäni, kun isä halusi mua ennalta varoittaa, ettei tule sitten eroilmoitus, muutto yllätyksenä. Ehdin pohtia, että kumman kanssa haluan asuakin. Ja koin asian luottamuksen osoituksena.
Ei ollut ehkä ihan reilua äitiä kohtaan, mutta mun mielestä mua kohtaan oli.
Joo, eihän siinä mitään että kerrotaan etukäteen. Mutta miten se tehdään, ei osoite pienintäkään kunnioitusta toista kohtaa että se tehdään selän takana lapselle. Pitäisi olla sen verran aikuista että kertoo toisellekin vanhemmalle, mitä aikoo lapselle sanoa. Nämä asia sovitaan yhdessä vanhempien kesken, koska puhutaan perheen asioista.
 

Yhteistyössä