Mies myönsi luottotietonsa menneen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmetyttää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmetyttää

Vieras
Ollaan seurusteltu kohta kaksi vuotta. Muutettiin puolisen vuotta sitten saman katon alle, mies siis luokseni. Raha-asiat hänellä ollut aina jotenkin todella omituisella tolalla, sanotaanko niin että merkit on ollut hyvin selkeästi ilmassa. Kysyin sitten asiasta suoraan, ja pienen raivostumusen jälkeen myönsi.

Suoraan sanottuna vituttaa kaikki aikaisemmat pelleilyt ja valheet milloin minkäkin nojalla, miksi sopimukset pitää laittaa minun nimiini, milloin luottokortti on hukassa ja milloin palkka on myöhässä. Vituttaa ettei ole voinut sanoa suoraan, vaan on pitänyt keksiä mitä kummallisimpia valheita peitelläkseen velkojansa. Tuntuu, ettei tämän jälkeen pidä miestä luotettavana minkään asian suhteen. Oli ihan pakko saada purkaa ajatuksiani tänne, kun en kehtaa kavereillekkaan kertoa.

Tälläisen miehen kanssa tuskin voi tulevaisuutta suunnitella. Mielipiteeni on rumasti sanottuna tällaisista ihmisistä erittäin huono. Syykään ei tuonut yhtään hyväksyttävyyttä asialle, sanoi vaan että oli joskus vaikeaa ja laskut jäi maksamatta. Mitä olette mieltä, tuleeko tällaista miestä katella alkuunsakkaan?
 
Juokse lujaa, pois tuollaisen luota.
Jos haluat tulevaisuuden, jossa sinä elätät häntä koko ikäsi, niin jää. En itse koskisi pitkällä tikullakaan tuollaiseen luuseriin. En ymmärrä tuollaisia tuhlureita yhtään.
 
Viimeksi muokattu:
mitä väliä meidän mielipiteellä on?
Olet itse muodostanut erittäin selkeän mielipiteen miehestäsi, mitä sitä keskustelupalstoilta enää kyselemään!
 
Kysyit, kannattaako tällaista miestä katsella alkuunsakaan (tai jotenkin näin).

Vastaan: ei.

Jotkut ihmiset vaan on tuollaisia. Ne ei ymmärrä rahan käsittelystä yhtään mitään. Kun rahaa on, se tuhlataan heti. Ja sitten sitä ei ole. Laskut jää maksamatta, vaikka olisikin rahaa, koska laskut on niin ikäviä. Kaiken maksamisen voi siirtää tuonnemmaksi, kyllä ne siitä joskus sitten. Kenties joku toinen maksaa. Velkaa otetaan sumeilematta, uhraamatta ajatustakaan sille, miten se velka maksetaan takaisin, sehän on sen ajan murhe. Vipataan sieltä ja täältä.

Sitten ollaan pee aa. Kaikki maksatetaan mieluiten jollain toisella. Kun ei mulla nyt ole rahaa. Milläs minä.

Tuollainen ihminen ei yleensä muutu vastuulliseksi rahankäyttäjäksi milloinkaan. Parisuhde tuollaisen kanssa on helvettiä. Toinen siinä on elättäjä ja toinen loisii.
 
No jos luottotiedot on olleet menetettynä jo ainakin kaksi vuotta, niin miksei mies hakeudu velkajärjestelyyn? Vai mitä se odottaa? Että joku joskus maksaa sen velat pois?

Tai sitten mies on siinä velkajärjestelyssä ja sen takia elääkin äärimmäisen pienillä rahoilla. Suurin osahan menee niihin velanmaksuihin. Mutta se sentään antaa jotain toivoa, vaikka kestääkin kauan. Velkajärjestelyn aikana ei tietenkään voi ottaa mitään lainaa eikä hommata mitään omiin nimiin. Mutta se sentään loppuu joskus.
 
Olet varmaan jo päättänyt jäädä tämän tuhlurin luokse? No eihän se mitään, mutta ikäsi kärsit tilanteista joissa joudut aina kaiken maksamaan, kun tämä herra siivelläeläjä naureskelee partaansa.
 
On järkeviäkin syitä joutua rahan kanssa liriin. Yllättävä työttömyys vaikka on ostanut asunnon ja lama pukkaa päälle. Sairastuminen, vakava sellainen, joka tekee työkyvyttömäksi (ja jos nyt on silloin se iso asuntolaina). Jos olet vaikka taannut jonkun mukaluotettavan lainan, ja joudutkin siinä liriin.

Jos taas on esim. peliriippuvainen, pikavippaaja, narkomaani... Ne ovat vakavia ja vältettäviä tilanteita.

Jos miehesi selittää sinulle JÄRKEVÄN syyn, voit häntä katsella, jos hän pääsee velkajärjestelyyn ja siten saa luottotietonsa kolmessa vuodessa takaisin.

Jos taas herra on peliriippuvainen ja ottaa raivareita, pistä pihalle.
 
Hei.

Et mainitse, minka ikaisia olette. Jos olette parikymppisia, mies voi kypsya vahan myohassa ja parantaa viela joskus tapansa. Mutta jos olette jo aikuisia, peli on kylla menetetty. Jos toinen on rahallisesti selvasti enemman vastuussa yhteisista asioista, tilanne lahestyy hyvaksikayttoa. Toisaalta, voitte sopia, etta han maksaa osuutensa esim vuokrasta ennen tiettya paivaa kuusta tai miten haluatte. Voit sanoa, etta voit auttaa tassa elamantilanteessa, mutta etta se ei jatku ikuisesti eika ole itsestaan selvaa. Olen itse 47 v enka anna kusta itseani silmaan.
 
Similar threads

Yhteistyössä