mies lähti!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miks täällä heti epäillään että ap:n mies on nyt sit varmaan menny vieraisiin ku lähti kavereitten kans mökille? Yhtälailla niin ap:n kuin meidän muiden miehet voi alkaa vaimojaan epäileen ku lähdette päiväksi shoppaileen tai viettään tyttöjen iltaa. Jos luottamus omaan puolisoon on noin heikko, niin pitäisikö miettiä mistä se johtuu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja väsynyt:
kavereiden kanssa mökille viikonlopuksi. Jätti mut tänne kolmen lapsen kanssa yksin. Mä en ole nukkunut aikoihin kunnolla, mulla väsyttää pää särkee ahdistaa. Lapset pieniä, en olis jaksanut nyt olla koko viikonloppua yksin niiden kanssa. Sanoin miehelle sillon kun tätä reissua suunnitteli. Sanoin alkuviikosta, sanoin eilen. Tänään viimiseks sanoin vielä oven raosta kun lähti, että älä mene nyt. Mies vaan totesi ilosesti, että kyllä sä niiden kanssa pärjäät, kun hänkin kerran pärjää. Joo tosiaan, mies oli pari viikkoa sitten 2 tuntia lasten kanssa kun mä kävin kaupoilla!! Sinne se nyt meni, tulee joskus sunnuntai-iltana. Mua ahdistaa jo valmiiksi hoitaa tää kaikki ihan yksin, nukuttamiset, yövalvomiset, keskimmäisen uhmat... Kun sais vaan nukkua...

Aikamoista tomintaa mieheltäs. Meillä ei IKINÄ kävis noin koska asioista jutellaan ensin ja niistä sovitaan yhdessä ja jos mua väsyttää hoitaa lapsia yksin niin silloin mies ajattelee mua eikä jätä mua yksin lasten kanssa. Mikä miestäs oikein vaivaa?? Eikö se kunnioita sua lainkaan? En katselis.
 
Uskomattomia miehiä joillakin.En ikinä suostuis tuollaiseen!
Elää kuin sinkku ja luulee voivansa mennä miten vaan..huh huh!
Käytkö itse koskaan tuulettumassa? Mies taitaa pitää sua itsestäänselvyytenä? Laita se ruotuun hyvä ihminen!
 
Sun kannattaa nyt miettiä oikeesti, mihin voisit lähteä itse yksin viikonlopuksi. Meillä on mies kanssa nyt viime ajat menny monena viikonloppuna ja kanssa jättänyt mut yksin koko viikonlopuksi lasten kanssa. Meillä siis kaksi pientä lasta, joista toisella on vielä sairauksia eli valvottaa yöt ja on muutenkin "vaikea" lapsi. Mullekki aina sanottiin, että lähde säkin johki ja mä mietin et mihin mä voisin muka mennä. No nyt sit keksin et lähden mun siskon luo pohjoiseen koko viikonlopuksi. Ilmoitin vaan miehelle et nyt on mun vuoro lähteä. Ota ja lähde sinäkin. Sitten se voi ehkä tajuta, että millaista se on sillä kotona olevalla. Tollaisista menoista pitäisi sopia yhdessä...
 
kyllähän näitä riittää. Omanikin on kaksi viimeistä viikkoa ollut työmatkalla ja minä lasten kanssa taiteilen töiden,neuvoloiden,lääkärikäyntien ym ym välissä..
Ja niinpä vaan häipyi metille kun hirvijahti alkoi.
Huomenna lähtee taas reissuun

vatuttaa niin ettei varmaan enää uskalla kotia tulla, tietää mitä on vastassa
 
Miehesi tulee takaisin,olet ovella vastassa ja sanot,nähdään huomenna,kyllä sinä pärjäät niiden kanssa kun minäkin pärjään.
Kai sinulla joku ystävä jossain on jonka luo voi mennä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kari:
Miehesi tulee takaisin,olet ovella vastassa ja sanot,nähdään huomenna,kyllä sinä pärjäät niiden kanssa kun minäkin pärjään.
Kai sinulla joku ystävä jossain on jonka luo voi mennä?

Mitäs järkeä tuossa on??
Mies oli koko viikonlopun juhlimassa,ja ap
siis olisi vain yhden päivän kaverillaan...???
Just joo,ei muuta kuin samalla mitalla takaisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lissu:
Eipä siinä muuta kun alat suunnitella omaa mökki-viikonloppua nyt heti. Saat mukavaa ajateltavaa ja mieshän sanosi selviytyvänsä lasten hoidosta joten sitäkään ongelmaa ei ole. Puhelin käteen ja kavereita keräämään.

Ja mitä tähän viikonloppuun tulee, niin muistan kun olin pieni ja isä oli reissussa, niin meillä oli äidin ja siskojen kanssa oikein kekkerit, haettiin nakkisämpylöitä ja muita herkkuja ja katsottiin vaikka elokuvia tai luettiin sarjiksia. (meitä oli kolme lasta eikä äiti aja autoa, jotenka aika sama tilanne kuin sulla nyt) Mä muistan noita lapsuuden viikonloppuja todella lämmöllä, se oli äidin ja meidän salaisuus että kuinka kivaa meillä olikaan keskenämme kun isä oli reissussa ;)



Ihanalta kuulostaa =)
 
olisko ap:n miehen sitten pitänyt herätä siellä mökilläkin kuudelta myötätunnosta vaimoa kohtaan - kun sekin kuitenkin kotona joutuu niin tekemään?? Eikö mökille mennä juuri rentoutumaan ja lataamaan akkuja arkea varten? Ja jos kerran menee viikonlopuksi niin voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla sit sen viikonlopun.

Se on tietysti inhottavaa ettei mies ymmärrä/halua nähdä vaimonsa väsymystä ja menee vain vaikka toinen panee vastaan... se ei ole oikein, täytyy löytyä sellanen aika jolloin molemmille reissu sopii. Ja vaimon pitää myöskin päästä aika ajoin samanlaisille reissuille.

Halusin vain sanoa että turha katkeruus/marttyyriys pois ja vastavuoroisesti molemmat lomille - ja myös yhdessä, kahdestaan, se on tärkeää!!!
Voimia ap:lle!
 
Minun mies oli aluksi just samanlainen. Nyt meillä on neljä lasta ja kävin välillä töissä niin aukes ne äijänki silmät et mitä se on tämä elämänmeno,ku joutu hoitaa illat lapsia.
 
oho, joku jaksoi nostaa vielä tämän.

en ole edelleenkään päässyt itse mihinkään viikonlopuksi tai edes kokonaiseksi päiväksi. mies sitä vastoin on taas lähdössä, tällä kertaa risteilylle. lapsetkin sairastuivat sopivasti, eli varmaan yhtä mukava viikonloppu edessä kuin viimeksi... en kuitenkaan jaksa enää marmattaa miehelle, menköön sitten. yritän täällä psyykata itseäni, josko tällä kertaa onnistuisi sellainen mukava äidin ja lasten viikonloppu, mistä moni tässä ketjussa niin ihanasti kirjoittaa. pari päivää aikaa, josko lapset vähän toipuisivat siiheksi.

tuosta mökkiviikonlopusta muuten tapellaan meillä yhä edelleen. olen kysellyt ja yrittänyt järjestää itselleni edes päivän lomaa, mutta aina on tärkeämpää tekemistä mikä ajaa mun lomani edelle tai sitten rahat vähissä ettei voi mihinkään lahteä, on sukulaisen synttäreitä ja kaverin remontteja. aina on joku syy miksen minä voi lähteä. jos vetoan siihen, että mieskin sai mennä niin vastaus on "voi perkele, ei olis pitäny mihinkään mennä sillon kun siitä saa nyt kuulla maailman tappiin asti!". mitä siihen sitten enää sanoo?
 
No en kyllä kattelis tollasta mieste hetkeekään. Menee vaan omia menoja eikä arvosta vaimoa ollenkaan. Eikä kuuntele toisen jaksamista. Uskomaton äijä. Itse tällaisena vahvatahtoisena alkaa oikeen raivostuttamaan tollaset miehet jotka käyttää naisia lattiamattona!
 
Eihän sun tarvi missään kaupan rappusilla yksin istua. Lähde vaikka vanhempies luo, heti, kun saat auton.
Tai vaikka ens viikonloppuna. Miehelles voit sanoa, että lähdet kavereiden kanssa mökille ja sitten ajelet vanhemmille viikonlopuksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
"voi perkele, ei olis pitäny mihinkään mennä sillon kun siitä saa nyt kuulla maailman tappiin asti!". mitä siihen sitten enää sanoo?

No sano vaikka näin:
Kannattais varmaan muistaa se, ja olla nyt lähtemättä, muuten kuulet tästäkin.
Ja sun ei saa kysellä lupaa, koska pääsisit lähtemään. Ilmoitat vaan vaikka viikkoa ennemmin, että sulla ja kavereilla on mökki varattuna viikonlopuksi ja että sä meet, ilman muttia.
Ja sitten kans meet, vaikka mies sanois mitä. Sanot vaan, että sovittu juttu, ei voi perua.
Ja vaikka sulla ei olis yhtäkään ystävää, jonka kanssa lähtisit yhtään mihinkään, niin mee vaikka vanhemmilles tai hotelliin edes yhdeksi, mieluiten kahdeksi yöksi. Älä juhli, vaan nuku univelat pois!
 
Mä en kertakaikkiaan voi ymmärtää tuollaisen miehen
ajatuksenjuoksua...
Hänellä on siis oikeus juhlia ja juosta ulkona,vaimolla näitä
oikeuksia ei siis ole???
Kuinka paljon aikaisemmin mies sinulle ilmoittaa menemisistään?

Jos haluat että asiaan tulee muutos,sinun on pakko tehdä
samoin!Jolloin mies huomaa mitä se on kun toinen lähtee koko
viikonlopuksi juhlimaan ja hän itse istuu kotona lasten kanssa...ihan totta!

 

Yhteistyössä