mies kiinni vanhemmissa

Hei!
onko muita?
meillä mies on ekaa kertaa isä, nuori sellainen. Ongelma on ollut koko tän yhes olon ajan ja nyt niin paha että ittee raivostuttaa jo kaikki asiat, ja iloisuus on muuttunut jatkuvaksi huonotuulisuudeksi.
Mies on töissä kotonaan joten tietysti vanhempien kanssa on läheiset välit mutta vaivana on anopin ja apin riippuvuus poikaansa joka asiassa, mitään ei osata tehdä itse.
mies juttelee nykyään vanhempiensa kanssa enemmän kuin mun ( siltä tuntuu) ja joitain asioita ei kerrota mulle vaikka oon sanonu et haluan että mulle sanotaan, ja MIES SANOO, oonhan sentään vaimo. Vanhemmat ei halua päästää pojasta irti ja samoin tuntuu olevan toisinkin päin.

onko muita? kuuluuko vain miesten elämään olla tällanen?

kommentoikaa pliis!!! alkaa jo mennä hermot totaalisesti tähän symbioosiin ja oon huolissani siitä, miten ihmiset alkaa mut nähdä kun kiukku valtaa jo siitä kun näenkin heidät yhdessä. kaikenlaista on tapahtunut, joten tiedän että minulla on jonkinlainen oikeus olla kiukuissani :headwall:

 

Sulla on ihan täysi oikeus olla vihainen. Sinun kuuluu olla miehesi elämässä nro 1, seuraavana on teidän lapsi ja vasta sitten tulee vanhemmat ja ystävät. Ja käytännön tasolla se tarkoittaa sitä,että puolisolle puhutaan kaikki yhteiset asiat ja vasta sitten ehkä jollekin muullekin. Ota asia puheeksi, miten susta tuntuu pahalta ja loukkaa, että miehesi ei ole asettanut sinua vanhempiensa edelle. Hänen ei todella kuulu enää olla kiinni heissä ja toisinpäin, vanhempien on joskus vaikka kipujen kautta tajuttava, että lapsella on oma perhe, ja se on ykkönen.

 

kiitos! :hug: mies ei vain tajua tätä et täs ois joku ongelma...oon yrittäny sanoa toista sataa kertaa :ashamed: mutta kiitos, nyt on joku joka sanoo etten ihan huvikseni valita asiasta ja se helpottaa.


lisää kommentteja ja kokemuksia!!!

 

mulla ex oli kiinni äidissään ja ikää oli kyllä.Noh voisko tuo sana ex jo viitata miten meillä asiat meni.
Toi on tosi vaikee juttu ja ei ole sulle ap helppo rooli.Keskustelulla ainoastaan voit saada tilanteeseen helpotusta,mutta ainoastaan siten että miehes sen tajuaa.Muuten hakkaat :headwall: Anteeks karu tekstini,mutta tossa asiassa ei ole positiivista.Se kuluttaa parisuhdetta,jos ei mies tajua lopettaa.Napanuorankatkaisu tarvinnee tehdä.
Sun tarvii luoda pelisäännöt miehes kanssa miten ja millai te toimitte.Keskustelua ja vielä keskustelua,jotta saat ymmärtään miehes.Älä syyllistä vaan,kerrot omat näkemykset teidän parisuhteen toimivuudesta ja perheen pelisäännöistä.
jaksamisia ja toivottavasti onnistut :hug:

 

Joskus on niin ,että paras ilmoittaa vanhemmille suoraan oma kantansa asiaan.
Siitä nousee kova meteli, mutta asiat tulee esille ja niistä saadaan puhuttua.
Usen vanhemmat vain pitävät etuoikeutenaan sekaantua lastensa elämään.
Älä syyllistä miestäsi, joskus vanhemmat suorastaan kiristävät aikuisia lapsiia huomiolla, ja vaatimuksillaan. Pahoitetaan mieltään, soitetaan ja valitetaan kun ei käynnyt .J
oskus vielä tekeydytään sairaiksi.Silloin on toisella osapuolella oltava vahva itsetunto sanoa ,että ei tämä peli vetele.
Miehesi kautta teet parhaiten muutosta soittamalla hänen vanhemmillen jos teillä on sovittuja menoja,ja vanhemmat kiilaavat väliin.
Ystävälliseen sävyyn ilmoitat ettei käy ja sovitaan jokin toinen päivä.
Samoin muissa päätöksissä ,ilmoitat oman kantasi asiasta suoraan miehesi vanhemmille.Jos hänen on oltava niinsanotusti työssä tai muuten vanhepiensa luona, mene aina mukaan kun voit ja lapset/lapsi mukana.
Yllättävän pian anoppi väsyy kestitämään vieraita.
Hyvä keino on myös kertoa anopin parhaalle ystävälle kuinka hän holhoaa poikaansa.
Älä anna tämän asian tuhota teidän liittoanne. Pidä puolesi.

 

Kuulostaapa tutulta...Meillä mies oli NIIN kiinni vanhemmissaan ja ei todellakaan tajunnut minun puhettani asiasta.Aikani jaksoin jankuttaa ja sanoa että haluan olla tärkein.Ei puhe mennyt perille.Ei huuto auttanut.Ei tappelu auttanut.Ilmoitin eräänä iltana että muutan kaupunkiin ja sinä teet ratkaisusi haluatko minut ja lapsen vai vanhempasi.Mies itkeä tihrusti ja aneli ja selitteli.Pidin kantani ja lähdin.Mies tuli perässä.Myytiin talo ja mies sanoi vanhemmilleen että hänen perheellä on omat tapansa ja tyylinsä.Välit meni poikki pariksi vuodeksi.Ei meidän tahdosta vaan siksi etteivät vnhemmat todellakaan halunneet ymmärtää.Nyt ollaa väleissä taas ja tilanne toivottavasti ei koskaan mene yhtä hulluksi.Sekavaa sepustusta mutta tee kantasi selväksi sillä kakkosena olo on liian kuluttavaa.Meillä on vain yksi elämä elettävänä,eletään se kuinka itselle on parasta.Voimia siulle

 

Vanha viisaus Raamatusta on "Mies erotkoon vanhemmistansa ja liittyköön vaimoonsa". Käytänössä tilanne on siis niin kauan kipeä, kun mies eroaa henkisesti ja fyysisesti vanhemmistaan. Miehesi pitäisi tämä itse ymmärtää. Suhde vanhempiin on sen kaltainen, että jos henkistä napanuoraa ei katkaise uusi liittyminen ei onnistu parhaalla tavalla. Yleensä viimeistään n. 40 vuotiaana irtoaminen tapahtuu itsestäänkin kriisin kautta, mutta toiset eivät pääse siitä ikinä. Tästä johtuen on tietenkin helpompaa, että asian ymmärtää ja tekee asialle jotain, ettei elämä valu tällä kohtaa hukkaan. Irrottautuminen tekee yleensä vähän tai paljon kipeää, sillä siihen voi liittyä paljon tunteita.

 

musta tuntuu kun luen näitä että oma mieheni on pahin....
asui kotonaan 21vuotiaaksi ja siitä suoraan minun luokse. nyt meillä on lapsi ja hänen mielestään hänen äiti tietää parhaiten miten meidän lasta hoidetaan. jos esim. anoppini sanoo että, juottakaa vettä sille, niin sitten on pakko miehen mielestä juottaa, kun äiti käskee.

mieheni äiti nakittaa kaikki hänen asiat miehelleni: auton korjaus, lumien kolaus, koiran ulkoitus, remontit hänen asunnossaan yms yms yms.... :headwall: :headwall: hänen miehensä on kuollut joten, minun mieheni joutuu tehdä hänelle kaiken. ai jumankauta kuinka mua pännii....ja kaikessa mieheni puolustaa äitiään, kaikessa. koskaan ei sano ei. :kieh: :kieh: olen puhunut ja kertonut miltä tuntuu...ei auta!!! :kieh: :kieh: \|O \|O

 

No, meillä oli taas niinpäin, että anoppi oli kiinni pojassaan. Mieheni on perheensä esikoinen ja oli vähän isän roolissa veljilleen saamattoman isäpuolensä takia..pitkä tarina...

Joka tapauksessa... anoppi soitteli milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä asiasta mitä miehen piti käydä tekemässä entisessä kodissaan. Ja mutenkin soitteli rasittavan tiuhaan ja kävi pahimmillaan kolme kertaa viikossa meillä kahvilla...

Onneksi mies itse huomasi asian ja häntä alkoi myös rasittaa ko. tapaus. Otti itse välimatkaa ja sanoi napakasti takaisin, niin jo alkoi turhat soitot loppua.

Onhan se toisaalta ymmärrettävää, jos on nuoresta miehestä/isästä kyse. Mutta puhumalla suoraan miehellesi hänen pitäisi jo asia tajuta. Vähän ikää lisää, niin eiköhän se arvojärjestys selkene; siis oma vaimo ja lapset ensin ja sitten jossain perässä ne kaverit ja omat vanhemmat. Viimeistään kolmenkympin kriisissä irrottaudutaan vanhemmista, onko siihen vielä pitkä aika...?

 

...kiva kun on kohtalotovereita.Kirjoitin samasta asiasta isovanhemmat palstalle aikoinaan,mutta kohdistin kysymyksen anopeille,miksi ette irrota napanuoraa jne.Luin juuri ja tiedän että tuollainen riippuvuus on suhteelle
TUHOISAA,siitä olisi päästävä eroon ja luotava "me-henki"oman perheen kanssa!
Rohkenisko kukaan "äidin pikku poika" vastaamaan tai kertomaan ap:n kirjoitukseen :attn:

 

KIITOS VASTAUKSISTA!!!
kyllä siihen kolmenkympin kriisiin on vielä aikaa sellanen 6vuotta.... :headwall: että taitaapa tämä likka olla jo hulluksi tullu jos joutuu ootteleen sinne asti :kieh:
mua risoo se että kun on yksikin vapaapäivä jonka vois pyhittää vaan meille niin sitten pitää mennä taas sinne kotia käymään. anoppi neuvoo mua koko ajan lapsen hoidossa ja se alkaa risoon. kun katon pihalle niin siellä NE 3 touhaa keskenään ja mä istun sisällä \|O
koko viikonlopun oon taas puhunu asiasta ja ehottanu pariterapiaa, ihan pojankin takia ettei tarvi aina katella nalkuttavaa äitiä...
onneksi mulla on poika joka tuo aurinkoa elämään :heart:
nytkin taas koko viikon töissä ja päivät sitten nukutaan. meidän yhteinen aika on vissiin sitten sitä et mennään vanhempien luokse. tuntuu ettei enää jaksakaan puhua tai ehdottaa mitään kun on vaan helpompi menä pojan kans kahestaan ettei tarvi pettyä.... :ashamed:

 

\

KIITOS VASTAUKSISTA!!!
kyllä siihen kolmenkympin kriisiin on vielä aikaa sellanen 6vuotta.... :headwall: että taitaapa tämä likka olla jo hulluksi tullu jos joutuu ootteleen sinne asti :kieh:
mua risoo se että kun on yksikin vapaapäivä jonka vois pyhittää vaan meille niin sitten pitää mennä taas sinne kotia käymään. anoppi neuvoo mua koko ajan lapsen hoidossa ja se alkaa risoon.

Älä vielä luovuta! Kova kovaa vasten vaan ja TAOT sen miehen päähän kuinka tärkeä asia tämä sulle on!! Anopin neuvot pistät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mulla se oli oma äiti joka jakeli neuvojaan pyytämättä. Kyllä tässä vuosien myötä on tullut niin paljon itseluottamusta, että nyt ne jutut ei hetkauta yhtään. Ja parisuhde voi hyvin.

Uskon, että tekin saatte asiat järjestykseen, tätä tämä elämä on, kasvamista.... Vaikeaa on välillä, mutta periksi ei saa antaa....

Vapaapäivänä anopille...? Älä mene! Keksi teille jotain tekemistä perheenä tai olette vaan kotona. Mitä teitte ennen lasta? Parisuhde jää väkisinkin taka-alalle lapsen myötä, mutta kun lapsi vähän kasvaa, niin sitä jaksaa taas panostaa toiseen ja parisuhteeseen.

:hug:

 

Mulla taitaa olla kyllä maailman hirvein anoppi! siis ex semmoinen...
8 vuotta oltiin miehen kanssa yhdessä ja kaikkea on tullu koettua.Anoppi oli niin kiinni pojassaan että teki kaikkensa että erottaisiin.Sain mm.rakkauskirjeitä miehiltä tosin anopin käsialalla varustettuna,anoppi kun kävi kylässä niin penkoi likapyykistä salaa poikansa pyykit ja kun siitä sanotiin niin totesi vaan että en kuitenkaaan osaa niitä oikein pestä!Kaikki vaan paheni kun tulin raskaaksi,koko odotusajan ennusti että varmasti vauva on vammainen jne..Kerran soitti nimettömän puhelun lastensuojeluun että käytän huumeita(meillä silloin kaksi pientä lasta) ja ei muuta kuin huumetesteihin..Päin naamaa sanoi että lapset ja mies tervetulleita heille kylään,minä en ja kun siitä ukolle sanoin niin anoppi rupesi itkemään ja kielsi kaiken.Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi..Niin paljon olen joutunut nielemään ja hammasta puremaan että välillä meinas oma mielenterveys tosiaan kärsiä.Ihmettelen kyllä miksi annoin sen niinkin kauan jatkua mutta luojan kiitos enää ei tarvitse edes nähdä koko ihmistä =)

 

\

Mulla taitaa olla kyllä maailman hirvein anoppi! siis ex semmoinen...
8 vuotta oltiin miehen kanssa yhdessä ja kaikkea on tullu koettua.Anoppi oli niin kiinni pojassaan että teki kaikkensa että erottaisiin.Sain mm.rakkauskirjeitä miehiltä tosin anopin käsialalla varustettuna,anoppi kun kävi kylässä niin penkoi likapyykistä salaa poikansa pyykit ja kun siitä sanotiin niin totesi vaan että en kuitenkaaan osaa niitä oikein pestä!Kaikki vaan paheni kun tulin raskaaksi,koko odotusajan ennusti että varmasti vauva on vammainen jne..Kerran soitti nimettömän puhelun lastensuojeluun että käytän huumeita(meillä silloin kaksi pientä lasta) ja ei muuta kuin huumetesteihin..Päin naamaa sanoi että lapset ja mies tervetulleita heille kylään,minä en ja kun siitä ukolle sanoin niin anoppi rupesi itkemään ja kielsi kaiken.Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi..Niin paljon olen joutunut nielemään ja hammasta puremaan että välillä meinas oma mielenterveys tosiaan kärsiä.Ihmettelen kyllä miksi annoin sen niinkin kauan jatkua mutta luojan kiitos enää ei tarvitse edes nähdä koko ihmistä =)

uskomatonta, luulin et tollasta on vain elokuvissa!! :/ aika mielenvikainen anoppi tosiaan. ihan mielenkiinnosta et uskoiko ex-miehes äitiään vai sua? hyvä että pääsit eroon koko tilanteesta, eihän tuollasta kattele mieli terveenä!

 

Kyllä se mies aika paljon minua uskoi ja sanoi kyllä anopille mutta anoppi osasi niin hyvin manipuloida..kerran pidettiin kunnon keskustelu ja tehtiin selväksi että nyt loppu kaikki ns.sairas ahdistelu niin anoppi sitten pyörtyi ja keskustelu loppu siihen.Tosin sairaalaan ei suostunu lähtemään.Tiesin heti ettei se oikeasti pyörtynyt =) Ennen meidän eroa mietitiin vakavasti että jos muutettaisiin jonnekin hyvin pitkälle anopista mutta ei sitten muutettu.

 

Aikoinaan meillä mies oli vanhemmissaan kiinni henkisesti. Minä ja lapset jäimme aina kakkoseksi. Anoppi haukkui, arvosteli, määräsi....kaiken. Minä yritin vääntään miehelle asiantilaa. Asiat kärjistyi ja anoppi yritti kaikin tavoin saada meitä eroamaan. Oli pakko asettaa miehelle ehdot, joko minä ja lapset tai vanhempansa. Valitsi meidät ja välit appivanhempiin meni poikki, koska eivät tätä hyväksyneet. Anoppi ja appiukko levittelevät edelleenkin perusteettomia juttuja meistä ja lapsistamme. Me olemme kuitenkin onnellinen perhe ja lapset on säästyneet appivanhempien ilkeyksiltä. Minua anoppi esim. väitti alkoholistiksi, jos join pullon olutta kesällä. Itsellään tosin oli alkoholi, sekä rauhoittavien käyttöongelma, myös muita neurooseja.
Joten useimmiten nämä anopit ja appiukot on henkisesti häiriintyneitä, mutta tekevät paljon pahaa, ennenkuin heistä eroon pääsee.
Se on pakko laittaa mies valitsemaan, jollei muu auta.

 

Kuulostaapa ahdistavalta. Minulla on myös melko nuori aviomies (23) ja meillä on lapsi.

Kokemusta asiasta ei ole, paitsi että kaverini mies on myös tosi riippuvainen äidistään ja itseasiassa koko suvustaan. Vierestä katsottuna näyttää tosi ahdistavalle, ettei voi irrottautua.

 

Mun exä oli tosi kovasti kiinni vanhemmissaan,jos meille tuli riitaa hän soitti äidilleen ja kertoi tilanteen,mitä ikinä asioita puhuttiinkaan niin tää kertoi niistä vanhemmilleen. Sen vanhemmat soitteli muutenkin joka päivä monta kertaa,tyyliin joko olette syöneet,joko olette heränneet,joko,mitä milloin blaa blaa blaa.Exän äiti jopa kiikutti mulle e-pilleripaketin kun joskus seurustelun alkuaikoina mainitsin asiasta exälleni että tarvisko hankkia sellaset. Ja kun niillä oli meijän asunnon vara-avain hallussa niin ne paukahti sitten sisälle koska sattui.

Mua kiukutti ja raivostutti tuo niiiiiiiiiiiiiin paljon ettei sitä edes sanoin voinut kuvailla. Tuntui ettei ole mitään kahdenkeskistä luottamusta,kaikki mitä puhutaan on julkista