Mies-itsetyydytys

  • Viestiketjun aloittaja "ihmettelijä"
  • Ensimmäinen viesti
"ihmettelijä"
Olen yli viisikymppinen nainen ja hyvin aktiivinen näissä asioissa. Mielestäni kaikki, mikä tuntuu yhdessä (oikeassa, vakiintuneessa parisuhteessa) hyvältä, on oikein. Ja itse nautin kaikesta sellaisesta, mikä on molemmistä kivaa, eli ei minulla ei ole mitään estoja sen suhteen. Olen kuitenkin aika kokematon näissä asioissa sikäli, että minulla on ollut vain vähän seksikumppaneita (entinen pitkä avioliitto eikä irtosuhteita).
Nyt olen joitakin vuosia vakituisesti seurustellut ja varsinkin lähiaikoina ihmetellyt kovasti tilannetta. Kumppanini ei laukea "oikeassa aktissa" eikä edes minun konsteillallani (suu,kädet). Hän laukeaa vasta itsetyydytyksellä eli minä olen vain statisti.
Ja voitte vain arvata sen, millaisia ajatuksia se minussa herättää. Koen itseni huonoksi, epäonnistuneeksi yms. Ja entisissä (peräti 2 kappaletta) suhteissani ei tällaista ongelmaa ole ollut.Minulla ei ole laukeamisen kanssa ongelmia eli minä saan, mutta kumppanini ei. Mikä ihme tässä mättää...
 
toinen samanmoinen
Tiedän mieheni kanssa runkkailevan ehkä pari kertaa viikossa. On kanssa kovan työn takana, että saan hänet käsin laukeamaan. Luulisin että tällaisten vanhojen "runkkareiden" kalut ovat jo turtuneet rajuun käsittelyyn?
 
M 56
Eipä ole turtuneet välillä on vain mukava runkkailla omissa oloissaan.Meillä molemmat harrastavat sitä, vaimolla 52 on alusvaate korissa sellainen pikkuinen huulipunaa muistuttava vibra joka on käytössä.Tiedän sen siitä kun joskus mielenkiinnosta ratsaan korin ja ja vibra löytyy milloin mistäkin korista eli käytössä on.Lauantainea nussittiin pari kertaa vaimo innostui kertomaan entisiä panoja ja minä kyrpä pystyssä sohvalla kuuntelin ja runkkailin kunnes oli pakko levittää jalat ja antaa munaa niin kävi jutut kuumiksi.Aamulla kun vielä vaimo nukkui niin kävin runkkaamassa ja muistelin edellis illan tarinoita. Nyt vaimo viikon työmatkalla ja minä yksin kotona ja taidanpa surffata netissä ja sitten runkkaamaan siitä se päivä lähtee käyntiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Handjob
Mä en myöskään saa miestäni laukeamaan käsipeliilä. Vaikka miten vatkaan ja lypsän sen pientä kullinnysää, niin se ei ruikkaa. Kertakaikkiaan en pysty niin nopeaan ja rajuun vatkaamiseen, mihin se on kalunsa itse totuttanut.
Ainoa keino saada se laukeamaan mun käteen, on se että se itse räveltää kullinsa laukeamispisteeseen ja jättää pari viimeistä vetoa mulle.
Mun exällä on iso vehje ja sen sain laukeamaan melko helposti.
 
Mira21v
Alkuperäinen kirjoittaja Handjob:

Pistä kulli suuhusu, kullä ruikkaa nopeasti.

Handjob
Alkuperäinen kirjoittaja Mira21v:

Ei auta, ei.
 
ihmettelijä
Eipä noista edellisistä viesteistä ollut apua. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että teen kaikenlaista mukavaa (siis todella kaikenlaista mukavaa) kumppanini kanssa. Kaikesta siitä nautin ja pyrin hänenkin nautintoonsa, mutta. . . Vaikka mitenpäin vain olemmekin(ja roolileikeistäkin nautin), mikään ei saa häntä laukeamaan, ei edes suuseksi. Eli nykyään hän laueaa vain ja ainoastaan omilla käsillä. Ja tunnen itseni epäonnistuneeksi kaikin puolin. Minulla ei ole laukeamissa mitään ongelmaa.
Mutta varsinkin kun hän suhteemme alussa (pari vuotta sitten) kertoi paljon edellisestä ihanasta seksisuhteestaan (kaukosellainen, joka kuulemma kaatui vain välimatkaongelmaan) , olen alkanutkin miettiä, että olenko vain väärä kumppani hänelle tai sitten en vain miellytä häntä tarpeeksi seksiasioissa. En ole missityyppiä, mutta kovasti olen innostunut sänkypuuhista. Nyt haluaisin miesnäkökulmaa tähän asiaan.
Miksi on näin?
 
Sivupersoona
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelijä;10291821:

Vaikea tuohon on varmaa vastausta sanoa, mutta arvailla.

Eikö hän saa orgasmia teidän kädelläkään?

Siinä on vaan jokin asia mitä ette tee oikein. Yrittäkää katsoa miten mies sen itse tekee. Sitten yritätte tehdä samoin.

Ellei se johdu siitä, kun te katselette, niin hän kiihottuu siitä katselusta runkatessaan.

Eikö hän itse osaa antaa vastausta kysymyksiinne?
 
hillomunkit
Kun runkkaat tai sinua hyväillään alhaalta niin kiihoita sanoillasi miestä / naista. Et uskokaan mikä vaikutus sillä on jos löydät oikeat sanat ja pientä imartelua joukkon. mies laukee alle aikayksikön, minäkin kiihotun.
 
Mies 50
Iästäsi päätellen miehesi on myös jotain muuta kuin pojankloppi? Ja silloin sitä ärsykettä pitää olla enemmän kuin nuorena.
Pahin asia tietty on se jos mies runkkailee usein, sen jälkeen se pimppi tuntuu kyllä useinkin toivottoman löysälle. Nimittäin siitä kovasta kalusta pitää ottaa kiinni kuin isosta valurautapannun kahvasta, voimakkaasti. Sama kun runkkaat miestäsi, puristus täytyy olla hyvä, ja useimmin nopeuden sama, muutokset häiritsee. Samoin kuin naisen nuolemisessa, monien mielestä nopeus täytyy pitää samana että orkku lähtee.

Ota myös huomioon mitä mies näkee, 40 prosenttia miehen kiihoittumisesta kun tulee visuaalisesti silmien kautta. Keskustele miehesi kanssa mitä hän tahtoo nähdä, mikä kiihottaa.
Eikä siihen riitä että "kyllä tässä kaikki hyvin on", pitää hiukan kaivaa niitä fantasioita, miehen pimeää puolta. Silläkin on merkitystä mitä puhut, pikkasen rivot sanat kiihoittavat useimpia todella paljon. Eikä sitä tarvi sekoittaa mihinkään pornoon, ihmisen seksualisuus vaan on sellaista.
Tässä nyt jotain.
 
Siiriangervo
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelijä;10291821:
Eipä noista edellisistä viesteistä ollut apua. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että teen kaikenlaista mukavaa (siis todella kaikenlaista mukavaa) kumppanini kanssa. Kaikesta siitä nautin ja pyrin hänenkin nautintoonsa, mutta. . . Vaikka mitenpäin vain olemmekin(ja roolileikeistäkin nautin), mikään ei saa häntä laukeamaan, ei edes suuseksi. Eli nykyään hän laueaa vain ja ainoastaan omilla käsillä. Ja tunnen itseni epäonnistuneeksi kaikin puolin. Minulla ei ole laukeamissa mitään ongelmaa.
Mutta varsinkin kun hän suhteemme alussa (pari vuotta sitten) kertoi paljon edellisestä ihanasta seksisuhteestaan (kaukosellainen, joka kuulemma kaatui vain välimatkaongelmaan) , olen alkanutkin miettiä, että olenko vain väärä kumppani hänelle tai sitten en vain miellytä häntä tarpeeksi seksiasioissa. En ole missityyppiä, mutta kovasti olen innostunut sänkypuuhista. Nyt haluaisin miesnäkökulmaa tähän asiaan.
Miksi on näin?
Minulla oli mieheni kanssa vähän samanlaisia ongelmia. Sitten keksin pukea mieheni alusvaatteisiini ja varsinkin pitkät rintaliivit hänen päällään alkoivat tuottaa toivotun tuloksen. Hän pystyy nykyisin tulemaan jopa yhdymnnässä sisääni, kunhan liivit ovat vain hänen päällään. Kokeileppa onnistuisiko teilläkin.
 
king kong
[QUOTE="ihmettelijä";10273948]Olen yli viisikymppinen nainen ja hyvin aktiivinen näissä asioissa. Mielestäni kaikki, mikä tuntuu yhdessä (oikeassa, vakiintuneessa parisuhteessa) hyvältä, on oikein. Ja itse nautin kaikesta sellaisesta, mikä on molemmistä kivaa, eli ei minulla ei ole mitään estoja sen suhteen. Olen kuitenkin aika kokematon näissä asioissa sikäli, että minulla on ollut vain vähän seksikumppaneita (entinen pitkä avioliitto eikä irtosuhteita).
Nyt olen joitakin vuosia vakituisesti seurustellut ja varsinkin lähiaikoina ihmetellyt kovasti tilannetta. Kumppanini ei laukea "oikeassa aktissa" eikä edes minun konsteillallani (suu,kädet). Hän laukeaa vasta itsetyydytyksellä eli minä olen vain statisti.
Ja voitte vain arvata sen, millaisia ajatuksia se minussa herättää. Koen itseni huonoksi, epäonnistuneeksi yms. Ja entisissä (peräti 2 kappaletta) suhteissani ei tällaista ongelmaa ole ollut.Minulla ei ole laukeamisen kanssa ongelmia eli minä saan, mutta kumppanini ei. Mikä ihme tässä mättää...[/QUOTE]

kaikki ei vaan oo saman laisia, mun on taas pakko runkata jos viime nainnista pitkä aika tai laukeaa jo melkein ajatuksesta tai muutamalla työnnöllä, kumppani ni on taas sitte naispuolinen tapaus joka ei taho laueta kolmannellakaan konstilla, parhaiten tieten yksinään omin sormin, osti seksi lelun perhosen ja sillä hän laukeaa muttei kovin nopeasti silläkään
 
king kong
Mä en myöskään saa miestäni laukeamaan käsipeliilä. Vaikka miten vatkaan ja lypsän sen pientä kullinnysää, niin se ei ruikkaa. Kertakaikkiaan en pysty niin nopeaan ja rajuun vatkaamiseen, mihin se on kalunsa itse totuttanut.
Ainoa keino saada se laukeamaan mun käteen, on se että se itse räveltää kullinsa laukeamispisteeseen ja jättää pari viimeistä vetoa mulle.
Mun exällä on iso vehje ja sen sain laukeamaan melko helposti.

ei munkaan vaimo mua aivan helposti sa mua käsin laukeamaan kun ei osaa sitä hommaa kunnolla, vittuun kyllä laukean yleensä liianki nopeasti, kun se on niin ihana, oon vaimoni saanu laukeaan kaikilla kolmella konstilla mutta en aina , joskus se vie tunninki aikaa ja saattaa olla sormet turrana kieli turrana , niskat jäykkänä , ja oon lauennu naimalla jo aiemmin mutta on pitäny jatkaa muilla konsteilla, yläpäästä nämä asiat yleensä johtuu
 
Viimeksi muokattu:
Juupa juu
Sama ongelma kuin aloittajalla. Mies ei vain tule, ei sitten millään. Ja ottaa niin peevelisti itsetunnolle. Seksistä on tullut tylsää ja ahdistavaa pakkopullaa josta tuloksena on vain hankautuneet paikat molemmilla, kipeät leuat ja jännetupen tulehdus.
Repesin tuolle, että pitäisi pukea mies naisten alusvaatteisiin :)
Mies käyttää kyllä mielialalääkettä, ja sillähän tunnetusti saattaa olla tällaisia vaikutuksia. Ei taida vain minun vuokseni olla valmis niistä luopumaan.
On myös ympärileikattu, lieneekö tuolla vaikutusta. Mutta mua ahdistaa se, että mies tuli maininneeksi parin vuoden takaisesta "hottiksesta", ja että laukesi tuolloin. Tuosta kai mulla jäi sitten päähän etten ole tarpeeksi hottis.
 
sivhos
Ottakaa rennosti seksihommat.Jos ei sillä kertaa tule,ei passaa murehtia.Jos tykkää olla yhdessä,silloin ajan kanssa yleensä onnistuu.Hyväilyssä kannattaa käyttää liukuvoidetta,ei mene herkkä iho piloille.Voi nauttia tunnista toiseen yhdessäolosta ja hyväilystä.Sen koin itse aikoinaan.Jännitin alkuun aivan sikainflulenssana,kunnes pääsin jännityksestä eroon.Sitten alkoi homma sujumaan.
 
Miehen mielipide
Sama ongelma kuin aloittajalla. Mies ei vain tule, ei sitten millään. Ja ottaa niin peevelisti itsetunnolle. Seksistä on tullut tylsää ja ahdistavaa pakkopullaa josta tuloksena on vain hankautuneet paikat molemmilla, kipeät leuat ja jännetupen tulehdus...
Aika harvinainen ongelma. Yleensä miehet ovat niitä, jotka kamppailevat orgasmin tuottamisessa naiselle. Naisille se on yleensä monin verroin vaikeampaa. On tässä itsekin väsymykseen asti tehty töitä vaikeimpien naisten orgasmin eteen. Valitettavasti kaikki naiset eivät koskaan opi saamaan isoa O:ta. Kyllä se naisten laukeamattomuus käy miehenkin itsetunnolle, vaikka ei tekisi mitään väärin seksissä.
 
Viimeksi muokattu:
Seksi on kaunista
Ainoa oikea vastaushan ongelmaanne lienee avoin keskustelu - niin klisee kuin se onkin. Kumppanisi on ilmeisesti niin tottunut "käsitöihin", että a) ei enää osaa olla oikean naisen kanssa b) ei uskalla olla oikean naisen kanssa, rennosti, omana itsenään c) ei enää kiihotu riittävästi oikean naisen kanssa?
Oletteko muutoin mieltyneet toisiinne, tunnette helliä ja kiihkeitä tunteita lähekkäin ollessanne?
Älä anna asian nakertaa itsetuntoasi - mikä tämäkin klisee - kumppanisi aivoitukset eivät ole syytäsi (käsitin, että fysiologisia vaivoja ei ollut). Eihän hänkään täytä sinun toiveitasi.
Seksi on täynnä pettymyksiä. Ja toiveita paremmasta!
Miehesi on kerättävä sitä "munaa" tarpeeksi avautuakseen ongelmastaan sinulle, olethan hänestä välittävä ja huolehtiva nainen, joten hänen pitää luottaa sinuun.
Jos, ja kun hän osaa kertoa mistä vaiva johtuu, varaudu myös pettymykseen tai loukkaantumiseen.
 
keap
Olen ollut aviossa kohta 40vuotta,nyt vaimoni ei halua enää seksiä kanssani vaikka kaikki muu on ihan ok.Ei ole mitään riitoja mutta vaimo ilmoitti että häntä ei enää kiinnosta seksi.2vuotta olen mennyt ominkäsin onneen.Nyt alkaa tympiä,naista tekee mieli vaikka olenkin jo 57v.
 
vierailija
Yleensä ongelma on, että nainen yrittää liikaa ja liian rajusti. Siitä on seurauksena ennenminkin paniikki kuin orgasmi ja pelko, että kohta sattuu. Jos saatte peniksen kasvamaan ja kovettumaan entisestään, olette oikeilla jäljillä, mutta silloinkaan ei saa hätäillä ja kiiruhtaa. Mies kyllä paikkaa lantion työnnöillä, jos kokee tahdin liian hitaaksi.
Ja lopuksi tärkein: liukastetta pitää olla riittävästi tai muuten pitää olla todella hellä, jos koskee terskaan tai vetää esinahkaa reilummin taaksepäin.
 
kädellä touhutessakin pitää olla liukasta, esim. käsirasva käy vallan mainiosti. nopea vatkaus ei välttämättä ole hyvä, mieluummin hidasta vatkausta ja kiinnittäisin huomioo puristuksen voimaan. itse tykkään ennenmin kovasta puristuksesta kun kevyestä sivelystä
 
vierailija
Meillä vaimo aloittaa hyvänäpidon, jonkin ajan kuluttua saan jatkaa, siinä on oleellinen ero itse voin edetä haluamallani tavalla, vaimo annostelee liukuvoidetta, välistä menee aikaa, kun voin oman tuntoni mukaan edetä, jossain vaiheessa annan laueta, siinä saamme molemmat nähdä miten siemenneste voimakkaina sykäyksinä lentää, laukeemisen koen aina voimakkaana meinaa jalat mennä alta, pitää otta jostain tukea ettei kaadu.
 
Yhteistyössä