Hei,
olemme olleet yhdessä 7 vuotta, joista 5 naimisissa. Meillä on 1,4v ikäinen poika. Pojan syntymästä lähtien meillä on ollut paljon pahoja riitoja, joita on yritetty pariterapiassakin ratkoa. Nyt mieheni totesi, että ei jaksa enää yrittää, vaan haluaa erota. Olen ihan paniikissa, kun lapsikin on pieni, miten selviämme kahdestaan.. onko teillä vinkkejä miten saitte itsenne jaksamaan vastaavassa tilanteessa? Lapsen takia on pakko jatkaa tietenkin, mutta olo on ihan hirveä, ei pysty nukkumaan, eikä syömään, ja tuntuu että olen kadottanut suunnan.
Mies miettii vielä muutaman päivän lopullista ratkaisuaan ja me lähdemme "pois jaloista", mutta kaikesta päätellen hän on jo tehnyt päätöksen. Olimme nuorena yhdessä, sitten hänen tahdostaan erosimme, olimme kolme vuotta erillään ja sitten palasimme yhteen. Sama kaava toistuu, hän puhuukin aivan samoilla sanoilla kuin silloin. Nyt vain tilanne vielä ikävämpi koska pieni lapsi on kyseessä.
Haluaisin myös kovasti purkaa tuntojani vastaavassa tilanteessa olevien/olleiden kanssa, ja saada ystäviä pääkaupunkiseudulta myös yksinhuoltajista. Kaipaan kovasti vertaistukea..Toivottavasti löydän teitä näin?
olemme olleet yhdessä 7 vuotta, joista 5 naimisissa. Meillä on 1,4v ikäinen poika. Pojan syntymästä lähtien meillä on ollut paljon pahoja riitoja, joita on yritetty pariterapiassakin ratkoa. Nyt mieheni totesi, että ei jaksa enää yrittää, vaan haluaa erota. Olen ihan paniikissa, kun lapsikin on pieni, miten selviämme kahdestaan.. onko teillä vinkkejä miten saitte itsenne jaksamaan vastaavassa tilanteessa? Lapsen takia on pakko jatkaa tietenkin, mutta olo on ihan hirveä, ei pysty nukkumaan, eikä syömään, ja tuntuu että olen kadottanut suunnan.
Mies miettii vielä muutaman päivän lopullista ratkaisuaan ja me lähdemme "pois jaloista", mutta kaikesta päätellen hän on jo tehnyt päätöksen. Olimme nuorena yhdessä, sitten hänen tahdostaan erosimme, olimme kolme vuotta erillään ja sitten palasimme yhteen. Sama kaava toistuu, hän puhuukin aivan samoilla sanoilla kuin silloin. Nyt vain tilanne vielä ikävämpi koska pieni lapsi on kyseessä.
Haluaisin myös kovasti purkaa tuntojani vastaavassa tilanteessa olevien/olleiden kanssa, ja saada ystäviä pääkaupunkiseudulta myös yksinhuoltajista. Kaipaan kovasti vertaistukea..Toivottavasti löydän teitä näin?