Mies haluaa erota, en selviä tästä

25 vuotta yhdessä, neljä lasta. Ja mies sanoo, että haluaa eron, ei halua puhua, eikä yrittää mun kanssa kuulemma minkäänlaisia ratkaisuja. Koska meillä ei ole MITÄÄN?!

Meillä on neljä lasta ja silti sanoo näin. Mä en selviä tästä millään. Itsari tuntuu ainoalta ratkasulta.

 

HöpöHöpö.
Jos sun mies haluaa eron, niin sitten te eroatte. Sitten sä rakennat elämäsi uudelleen. Ei se välttämättä helppoa ole, mutta pienen tarpomisen jälkeen voit huomata olevasi onnellisempi kuin koskaan.

 

Sun lapset tarvitsee sua ( vaikka olisivatkin jo aikuisia!!!). Älä riistä itseäsi heiltä. Kyllä sä selviät, vaikka nyt tuntuukin siltä, ettet. Onko sulla millainen tukiverkosto? Apua ja tukea on mahdollista saada kyllä muualtakin kuin omilta sukulaisilta ja kavereilta.

 

Ei tukiverkkoa. Asutaan miehen kotipaikalla, omat sukulaiset kaukana. Ja välit etäiset. Vanhemmat kuolleet jo kauan sitten.

Täytyyhän erolle joku syy olla? Ja jos meillä ei kerran ole mitään, niin ei kai ne lapset (7-19 ikäisiä) ole nekään mitään? Mies sanoo, että on parempi kun poistun kokonaan sekä hänen että lasten elämästä. Että äidittä on saaneet nytkin kasvaa! Mä olen kuitenkin ollu ihan normaali (hyvä?) äiti. Miten se voi sanoa noin?

 

Syy erolle on toinen nainen vaikka mies väittäisikin muuta...

 

Ei tukiverkkoa. Asutaan miehen kotipaikalla, omat sukulaiset kaukana. Ja välit etäiset. Vanhemmat kuolleet jo kauan sitten.

Täytyyhän erolle joku syy olla? Ja jos meillä ei kerran ole mitään, niin ei kai ne lapset (7-19 ikäisiä) ole nekään mitään? Mies sanoo, että on parempi kun poistun kokonaan sekä hänen että lasten elämästä. Että äidittä on saaneet nytkin kasvaa! Mä olen kuitenkin ollu ihan normaali (hyvä?) äiti. Miten se voi sanoa noin?

Mies tuntee syyllisyyttä. Sen vuoksi hän on omassa mielessä käännyt asiat niit, että kaikki syy on sinussa. Syyttämällä sinua hän helpottaa omaa oloaan.

Ehkä miehellä on joku toinen ainakin haaveissa, jos ei muuten. Tuossa iässä moni (niin miehet kuin naisetkin) sekoaa. 40 - 50 on vaikea ikä.

 

Mitäpä sitten? Miksi sä haluaisit edes olla jonkun kanssa, joka ei näköjään halua olla sun kanssa? Alat kuule rakentamaan sitä omaa elämää, tukiverkostoa jne. Elämä on lyhyt. Pää ylös!

 

No voi nyyh... Ehkäpä tuollaselle uusavuttomalke luovuttajalle se itsari oliskin parempi ja helpompi. Suosittelisin kutenkin pikku asennemuutosta ja katsetta vähän muuallekin, kun omaan napaan. Sä selviät kyllä jos haluat, etkä ruikuta. Mies haluaa eron ja sillä sipuli. Sä pakkaat kamat ja häivyt. So simple. Lasten asumisesta tosin joudut varmaan neuvottelemaan. Samoin kun osituksesta ym. jos olette naimisissa, mutta sekin käy helpommin eri osoitteista ja kun molemmat on saaneet ensin hetken hengähtää omilla tahoillaan.

 

Yksikään mies ei ole sen arvoinen että kannattaisi itsensä tappaa. Ei yksikään. Unohda koko tyyppi ja keskity lapsiisi ja ala rakentaa omaa elämääsi. Löydät varmasti vielä onnen, tavalla tai toisella.

 

No voi nyyh... Ehkäpä tuollaselle uusavuttomalke luovuttajalle se itsari oliskin parempi ja helpompi. Suosittelisin kutenkin pikku asennemuutosta ja katsetta vähän muuallekin, kun omaan napaan. Sä selviät kyllä jos haluat, etkä ruikuta. Mies haluaa eron ja sillä sipuli. Sä pakkaat kamat ja häivyt. So simple. Lasten asumisesta tosin joudut varmaan neuvottelemaan. Samoin kun osituksesta ym. jos olette naimisissa, mutta sekin käy helpommin eri osoitteista ja kun molemmat on saaneet ensin hetken hengähtää omilla tahoillaan.

No kiitos vaan. Rallatellako pitäisi? Omaisuutta ei tarvii jakaa. Avioehto on. Lapset on jo niin isoja (paitsi nuorin) että saavat itse vaikuttaa asumiseensa. Mutta se epäonnistunut olo, pettymys ja häpeä. Sitä ei tahdo kestää.

 

Mitä sä häpeät?

 

No kiitos vaan. Rallatellako pitäisi? Omaisuutta ei tarvii jakaa. Avioehto on. Lapset on jo niin isoja (paitsi nuorin) että saavat itse vaikuttaa asumiseensa. Mutta se epäonnistunut olo, pettymys ja häpeä. Sitä ei tahdo kestää.

On nuo tunteet aivan normaaja ja tietysti eroaminen on raskasta ja vaikeaa. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kun vuosien kuluttua olet selviytynyt erosta, olet tyytyväisempi elämääsi kuin viime aikoina olet ollut.

 

Sitten vedät itsesi kiikkuun tai siistimpi tapa on ottaa yliannostus. Kannattaa vielä kertoa miehelle, että tapat itsesi jos hän kerran jättää sinut.

 

Mitä sä häpeät?

Sitä, etten pystyny tarjoamaan lapsille ehjää perhettä. Sitä, että tulin jätetyksi vastoin tahtoani. Sitä, että epäonnistuin. Sitä, että en pärjää yksin.

 

Sitä, etten pystyny tarjoamaan lapsille ehjää perhettä. Sitä, että tulin jätetyksi vastoin tahtoani. Sitä, että epäonnistuin. Sitä, että en pärjää yksin.

Tässä eka kohdassa ei ole mitään logiikkaa. MIEHESIHÄN se ei pysty tarjoamaan lapsille ehjää kotia jos haluaa erota ilman neuvotteluja ja avun hankkimista. Ja sä pärjäät kyllä, tulet huomaamaan sen.

 

Sitten vedät itsesi kiikkuun tai siistimpi tapa on ottaa yliannostus. Kannattaa vielä kertoa miehelle, että tapat itsesi jos hän kerran jättää sinut.

No ei hitossa!! Itsemurhalla kiristäminen se vasta säälittävää onkin! Siinä kohtaa tosiaan kannattaa sitten vaan viritellä se naru tai hakea tarpeeksi tabuja, eikä kiusata ketään tuollasella asialla...

Ja mikä ihmeen häpeä? Pariskuntia eroaa joka armas päivä, eikä se säälin kerjäämisestä muuksi muutu. Ap nyt vaan sitten pakkaa ne reppunsa ja lähtee elämään omaa elämää. Ja vähän myös oma syy, ettei ole kehitellyt niitä verkkoja ja verkostoja parisuhteen aikana. Jokaisen luulis tietävän, että tällanen tilanne voi tulla eteen koska hyvänsä tai voi se puoliso vaikka kuollakin, niin kyllä sitä olis hyvä olla edes joku ystävä, tuttava tai muuten edes ajatus valmiina, että mitäs sitten tehdään /mistä hakea apua. Tuntuu, että nykyajan ihmiset ei osaa ajatella nokkaansa pidemmälle tänä päivänä. Tai jos valmis vastaus ei löydy plussalta tai googlesta (jota fiksuimmat palstalaiset sentään osaa käyttää) tai ylipäänsä virtuaalimaailmasta, niin sitten ollaan niin hukassa ja avuttomia, kun olla ja pääsee. En mä nyt välttämättä sitä tarkota, että eroon tarvii välinpitämättömästi suhtautuakaan, mutta jos tilanne on tämä, ettei toinen halua edes niitä asioita selvitellä, niin antaa sitten olla ja lähtee ovesta ulos.... Se toinen voi avautua vaikka sitten myöhemmin, kun on saanut hetken miettiä rauhassa. Tosin, ei se siitä selityksen kerjäämisestä auta, jos toinen on päätöksensä tehnyt, eikä halua selitellä. Se tivaaminen voi vaan pahentaa tilannetta.

 

Ei sun elämäs oo miehestä kiinni, vaan itsestäs.
Nyt uutta ajattelupohjaa ja kasvua miettiä kuka ja mikä sinä itse todellisuudessa olet. Jos olet rakentanut elämäsi miehen varaan ja ajatukselle että joku toinen on vastuullinen onnestasi olet väärässä. Koita mielummin alkaa miettimään mikä on itsessäsi ja miksi turvaudut ulkoisesti hakemaan turvaa ja onnellisuutta ulkopuolelta.

Ihmiset ja suhteet harvoin on pysyviä ja niissä ainoa hieno hetki on antaminen (enkä puhu nyt siitä) ja jakaminen. Kun toinen ei ole enää vastaanottavainen kannattaa alkaa käyttää voimavarojaan niihin jotka arvostavat seuraasi ja sinua. Ennekaikkea hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.

 

...se voi nyt tuntua siltä ja vielä tovinkin päästä, että et selviä. Erosta. Yksin olemisesta. Kun ei näe asioita yhtään pitemmälle,vaan on siinä kivun keskiössä.

Mutta - kuten niin moni on tässä jo sanonutkin - selviät sinä . Suret, kiukkuat, käsittelet asiaa ja..menet samalla eteenpäin .

Toista ei voi omistaa. Jos toiselta on tahtominen loppunut, niin - sitten on. Yksi ovi sulkeutuu mutta monta muuta raottuu . Sulla on lapset, jotka pitävät elämässä kiinni. Siinä on jo sitä isoa arjen turvaverkkoa. Ja kummasti sitä vain heidän parastaan ajatellen pystyy toimimaan ja saamaan aikaiseksi asioita ja hallitsemaan uusia erilaisia tilanteita.

Anna siis miehesi mennä. Sinä, nosta pääsi pystyyn - sulla ei ole mitään hävettävää . Ja - ero kannattaa nähdä uutena mahdollisuutena. Joskus se toimiikin takaisinvetomagneettina - on niitä eropapereita ennenkin vedetty takaisin - kun konkreettisesti näkee ja tuntee, mitä onkaan oikeasti pelissä. Joskus ero tuo tullessaan niitä piilossa olleita kykyjä omasta itsestään ja uutta elämän suuntaa, mikä on vain odottanut sopivaa hetkeä toteutuakseen .

Voimia ja jaksamista - hetki kerrallaan eteenpäin menemistä. Ja rohkeutta ja luottamusta omaan itseesi

 

Hienoa että teillä on avioehto ettei tartte omaisuudesta takuta, ainakaan niin paljo kuin ilman sitä. En käsitä ihmisiä jotka ei sitä tee...

Raskasta on ja loukkaavaa kun ei toinen anna mitään selitystä. Ja törkeää, pitkän liiton jälkeen. Ehkä miehellä oma kriisinsä. Sun ei tartte hävetä!

Lapset jäävät miehelle vai? Mihin päädyttekin, toivottavasti välit säilyvät lapsilla molempiin vanhempiin.

Voimia!

 

Hienoa että teillä on avioehto ettei tartte omaisuudesta takuta, ainakaan niin paljo kuin ilman sitä. En käsitä ihmisiä jotka ei sitä tee...

Raskasta on ja loukkaavaa kun ei toinen anna mitään selitystä. Ja törkeää, pitkän liiton jälkeen. Ehkä miehellä oma kriisinsä. Sun ei tartte hävetä!

Lapset jäävät miehelle vai? Mihin päädyttekin, toivottavasti välit säilyvät lapsilla molempiin vanhempiin.

Voimia!

Lapset on varmaan 50/50 tai 40/60. Toisistamme me ehkä erotaan, mutta ei lapsista.

 

Sitten vedät itsesi kiikkuun tai siistimpi tapa on ottaa yliannostus. Kannattaa vielä kertoa miehelle, että tapat itsesi jos hän kerran jättää sinut.

Miksi?