Mies ei tajua

[Arkimutsi]

Kotiäitinä olen kahden lapsen kanssa. Olen ilmeisesti uupunut. Iloitsen nuorimmaisesta mutta takkuan päivittäin isomman kanssa. Päivät on ihan samanlaisia. Isompi käy pari kertaa viikossa kerhossa leikkimässä toisten samanikäisten kanssa. Isomman kanssa takutaan aamupalasta, pukemisesta, lähtemisestä, pienemmän kiusaamisesta ja melkeinpä joka asiasta...kotiarki on pehmentänyt pään että en edes keksi uusia keinoja isomman ohjeistamiseen. Olen päivällä jo niin väsynyt kun mies tulee töistä että haluan vaan olla rauhassa. En halua vängätä mistään. Mies tulee kotiin ja aloittaa lannistamisen. Milloin on sotkuista, tiskit tiskaamatta, ruoka tekemättä hänelle, kaupassakin pitäis käydä jne. Olen monta kertaa selittänyt että en ehdi siivota jos olen lasten kanssa. Itseäkin ärsyttää mutta joskus on parempi antaa olla koska pikkuapulaiset tulee keittiöön vetämään kaapit auki ja vetää kaiken sieltä pihalle kun itse yrität siivota. Kyllä äiti tietää mikä milloinkin on parasta. Mutta ei. Mies ei usko mitään ja minun saamattomuudesta kaikki johtuu. Sanoin suoraan senkin että hän ei ymmärrä minun tilannetta. Helppoa se töissä on kun ei tarvi työkavereiden kanssa tapella, saa syödä lounaan rauhassa ja välillä jopa korttiakin pelataan. Vessassakin saa yksin käydä ilman että joku vetää vessapaperirullia olkkariin ja roikkuu lavuaarista tai huudat ohjeita toiselle ettei se tee kepposia. Sitten mies vielä marisee kun ei tehdä mitään perheenä. No usein se idea tulee häneltä minne mennään ja vauhdilla pitäis lähteä ja onpa joskus käynyt niinkin että viimeisenä talosta tulleena auto kaahaa jo pihasta koska kesti! ( jonkunhan täytyy varmistaa että pienemmälle on vaipat ja muut mukana) kun toinen lähtee huolettomana kahta kättä heiluttaen. Äiti huolehtii kaikesta, siksi äidillä on enemmän huolia ja murheita! Mutta ei. Sehän onkin vaan omassa päässä ja saamattomuutta. Töihinpaluusta ollaan puhuttu. Mies jäis ilomielin kotiin hoitamaan lapsia. Joo minäkin haluan nähdä sen kuinka sen hermot kestää...hänhän on ilmeisesti parempi ihminen joka keksii vaikka mitä. Tietysti kun saa välillä olla muualla. Mutta eihän se sitä hyväksy. Itse kuitenkin sisimmässäni haluan nauttia pienemmän kanssa olemisesta ( hän kun on niin aurinkoinen tapaus). Mutta en vaan pärjää isomman kanssa. En tiedä missä kohtaa meni metsään. Varmaan se on kateellinen pienemmälle ja siksi uhittelee äidille. Mutta jos ei sana mene perille kymmenennenkään kerran niin en vaan jaksa. Tai jos mulla on tärkeää asiaa se esittelee kuinka kaivetaan nenää. Tai juoksee karkuun. Tai alkaa parkumaan maassa. Haukkuu tyhmäksi äidiksi. Ja toivoo ettei mua olis olemassa. Niin eipä oikein huvita keksiä mitään kivaa hänen kanssa.

Niin että onko muilla kotiäideillä tällaista? Että lapset ei kuuntele/tottele ja mies mollaa eikä suostu ymmärtämään?

 

[vierailija]

Kotiäitinä olen kahden lapsen kanssa. Olen ilmeisesti uupunut. Iloitsen nuorimmaisesta mutta takkuan päivittäin isomman kanssa. Päivät on ihan samanlaisia. Isompi käy pari kertaa viikossa kerhossa leikkimässä toisten samanikäisten kanssa. Isomman kanssa takutaan aamupalasta, pukemisesta, lähtemisestä, pienemmän kiusaamisesta ja melkeinpä joka asiasta...kotiarki on pehmentänyt pään että en edes keksi uusia keinoja isomman ohjeistamiseen. Olen päivällä jo niin väsynyt kun mies tulee töistä että haluan vaan olla rauhassa. En halua vängätä mistään. Mies tulee kotiin ja aloittaa lannistamisen. Milloin on sotkuista, tiskit tiskaamatta, ruoka tekemättä hänelle, kaupassakin pitäis käydä jne. Olen monta kertaa selittänyt että en ehdi siivota jos olen lasten kanssa. Itseäkin ärsyttää mutta joskus on parempi antaa olla koska pikkuapulaiset tulee keittiöön vetämään kaapit auki ja vetää kaiken sieltä pihalle kun itse yrität siivota. Kyllä äiti tietää mikä milloinkin on parasta. Mutta ei. Mies ei usko mitään ja minun saamattomuudesta kaikki johtuu. Sanoin suoraan senkin että hän ei ymmärrä minun tilannetta. Helppoa se töissä on kun ei tarvi työkavereiden kanssa tapella, saa syödä lounaan rauhassa ja välillä jopa korttiakin pelataan. Vessassakin saa yksin käydä ilman että joku vetää vessapaperirullia olkkariin ja roikkuu lavuaarista tai huudat ohjeita toiselle ettei se tee kepposia. Sitten mies vielä marisee kun ei tehdä mitään perheenä. No usein se idea tulee häneltä minne mennään ja vauhdilla pitäis lähteä ja onpa joskus käynyt niinkin että viimeisenä talosta tulleena auto kaahaa jo pihasta koska kesti! ( jonkunhan täytyy varmistaa että pienemmälle on vaipat ja muut mukana) kun toinen lähtee huolettomana kahta kättä heiluttaen. Äiti huolehtii kaikesta, siksi äidillä on enemmän huolia ja murheita! Mutta ei. Sehän onkin vaan omassa päässä ja saamattomuutta. Töihinpaluusta ollaan puhuttu. Mies jäis ilomielin kotiin hoitamaan lapsia. Joo minäkin haluan nähdä sen kuinka sen hermot kestää...hänhän on ilmeisesti parempi ihminen joka keksii vaikka mitä. Tietysti kun saa välillä olla muualla. Mutta eihän se sitä hyväksy. Itse kuitenkin sisimmässäni haluan nauttia pienemmän kanssa olemisesta ( hän kun on niin aurinkoinen tapaus). Mutta en vaan pärjää isomman kanssa. En tiedä missä kohtaa meni metsään. Varmaan se on kateellinen pienemmälle ja siksi uhittelee äidille. Mutta jos ei sana mene perille kymmenennenkään kerran niin en vaan jaksa. Tai jos mulla on tärkeää asiaa se esittelee kuinka kaivetaan nenää. Tai juoksee karkuun. Tai alkaa parkumaan maassa. Haukkuu tyhmäksi äidiksi. Ja toivoo ettei mua olis olemassa. Niin eipä oikein huvita keksiä mitään kivaa hänen kanssa.

Niin että onko muilla kotiäideillä tällaista? Että lapset ei kuuntele/tottele ja mies mollaa eikä suostu ymmärtämään?

Tuollaista se juuri oli kun olin lasten kanssa kotona. Isommalla on varmasti uhmaikä ja siksi kiukuttelee. Vika ei ole sinussa. Mies ei ymmärtänyt miten olin niin väsynyt. Tilanne helpotti ku lapset kasvoivat.

 

[vierailija]

No ehkä jossain mielessä on samanlaista, siis lapsien osalta.
Mies kyllä arvostaa ja tekee osansa.
Mutta sanotaan näin että tämä kotona oleminen on sellaista luovuutta ja kekseliäisyyttä.
Meillä isommalla myös sellainen jukuripää ettei tosikaan. Mutta oppivainen ja lapset hoksaa nopeasti. Meillä ei suora kielto eikä komentelu auta. Pitää osata tilanteessa luovia ja lähestyä asiaa oikein.
Kotihommat sujuu kun taas luovii. Muksut kun on saanu aamupalat ja kirmaavat lelujen pariin, äkkiä pesukoneen täyttä ja päälle. Kun muksut syö, syön itsekin. Pienimmälle sitten hedelmää yms. vielä kouraan ja astipesukoneen täyttö ja päälle.
Toinen muksu päiväunille ja pyykit kuivumaan.
Minusta tämä kotona oleminen on organisointia myös. Löytää tapoja joilla hommat hoituu.
Vessareissut hoituu niin että pienempi istuu lattialla ja saa kolistella pottaa. Tai heittää kengän jossa on tarrakiinnitys. Jostain kumman syystä ne kiinnostaa .
Muistaa aina välillä myös huomioida isompaa. Ei aina kieltoja ja komennuksia. Ihastella luontoa,taitavaa piirustusta yms.

En sano että olen vuoden äiti tai että en koskaan ole väsynyt. Olen väsynyt, teen virheitä ja jopa hermostun välillä. Mutta tällä tapaa meillä arki sujuu. Nyt odotan kolmatta lasta ja mukavasti silti on mennyt.

 

[vierailija]

No ehkä jossain mielessä on samanlaista, siis lapsien osalta.
Mies kyllä arvostaa ja tekee osansa.
Mutta sanotaan näin että tämä kotona oleminen on sellaista luovuutta ja kekseliäisyyttä.
Meillä isommalla myös sellainen jukuripää ettei tosikaan. Mutta oppivainen ja lapset hoksaa nopeasti. Meillä ei suora kielto eikä komentelu auta. Pitää osata tilanteessa luovia ja lähestyä asiaa oikein.
Kotihommat sujuu kun taas luovii. Muksut kun on saanu aamupalat ja kirmaavat lelujen pariin, äkkiä pesukoneen täyttä ja päälle. Kun muksut syö, syön itsekin. Pienimmälle sitten hedelmää yms. vielä kouraan ja astipesukoneen täyttö ja päälle.
Toinen muksu päiväunille ja pyykit kuivumaan.
Minusta tämä kotona oleminen on organisointia myös. Löytää tapoja joilla hommat hoituu.
Vessareissut hoituu niin että pienempi istuu lattialla ja saa kolistella pottaa. Tai heittää kengän jossa on tarrakiinnitys. Jostain kumman syystä ne kiinnostaa .
Muistaa aina välillä myös huomioida isompaa. Ei aina kieltoja ja komennuksia. Ihastella luontoa,taitavaa piirustusta yms.

En sano että olen vuoden äiti tai että en koskaan ole väsynyt. Olen väsynyt, teen virheitä ja jopa hermostun välillä. Mutta tällä tapaa meillä arki sujuu. Nyt odotan kolmatta lasta ja mukavasti silti on mennyt.

 

[vierailija]

Tuollaiset miehet ovat kyllä idiootteja. Ja yleensä niitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole itse omatoimisesti vastanneet lapsista ja kodista päivääkään. Jätä mies yksin vastuuseen viikonlopuksi ja lähde itse reissuun. Sunnuntaina odotat, että koti on siisti, ruoka valmiina ja lapset siistinä ja kilttinä sohvalla istumassa. Jos ei ole, valitat.
Yleensä oppivat kerrasta.

 

[viisi lasta]

Tuollaiset miehet ovat kyllä idiootteja. Ja yleensä niitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole itse omatoimisesti vastanneet lapsista ja kodista päivääkään. Jätä mies yksin vastuuseen viikonlopuksi ja lähde itse reissuun. Sunnuntaina odotat, että koti on siisti, ruoka valmiina ja lapset siistinä ja kilttinä sohvalla istumassa. Jos ei ole, valitat.
Yleensä oppivat kerrasta.

ISO PEESI tälle! Kannattaa ainakin kokeilla...

 

[vierailija]

Hanki harrastus. Ksnsalaisopistolla in paljon esim lauantai kursseja. Et kydy voitko mennä vasn ilmotat et menen. Pakotat miehen ottamaan vastuuta. Nyt olet tohveli joka marttyyrinä kotona vain passaa ja palvelee. Ei ne lapset rikki mene vaikka välillä äiyi on poissa.
Jos kaupas pitää käydä niin lähde yksin. Jos siivota pitää niin mies ulos lasten kanssa ja siivoat. Annat vaikka vaihtoehdon et joko mies lähtee kauppaan lasten kanssa tai siivoaa. Joko mies lähtee lasten kanssa pihalle tai siivoaa tsi kauppaan. Eikä tommost et jooo joo mä teen kaiken. Perkele nainen taistele ja arvosta itteäs.

 

[Arkimutsi]

Kiitos vastauksista. Tottahan se on että ne lapset kasvaa niin nopeasti ja sitten ne ei enää jaksa kotona hengailla. Alkaa uudet kujeet. Mutta nyt tää on tätä ja turha vielä huomista miettiä. Mieheni onkin hyvä isä lapsille, mutta miehenä on muuttunut valittajaksi. Hän kyllä tekee lasten kanssa ja kokkaa samalla vihellellen ja ei tässä mitään hommat hoituu-tyyppisesti. Mutta kun se tässä kismittääkin. Hän vertaa omaa kokemustaan eikä usko minun kokemusta. Kyllähän isompi hänellekin tinttailee mutta aina minä olen myös kotona. Auttamassa häntä. Neuvomassa. Joskus kai liikaakin. Minulla on tapana huomauttaa että nyt on liian vähän vaatetta lapsella niin hän suuttuu että kyttään ja määräilen. Hän ottaa kaiken itseensä mitä sanon. Olen kyllä tästä syystä ollutkin yhden yötä poissa kotoa että saapahan rauhassa kokeilla kuinka helppoa kaikki yksin on. Mutta aina on vastaus että hyvin menee ja helppoa on! Eli ei ymmärrä miltä se tuntuu päivästä ja vuodesta toiseen samat rutiinit yksin. No sanoinhan jo että olen väsynyt ja uupunut ja oikeastihan kaikki on päällisin puolin hyvin. Mutta kyllästyttää. Siksi hommasin itselle jopa 2 harrastusta iltaisin. Eikä se tietysti helppoa ollut miehelle. Suuttui ja mutrusteli joka kerta ennen lähtöä. Kun en ole perheen kanssa. Kyllähän mä olen sitäkin. Mutta hänen mielestä liian vähän. Millä ajalla?