H
huojuva
Vieras
Olen ollut yhdessä avomieheni kanssa noin puolitoista vuotta. Olemme molemmat lähes 30-vuotiaita ja molemmilla on ollut aiemmin pitkäaikaisia suhteita. Rakastamme toisiamme erittäin paljon ja vietämme aikaa yhdessä niin rakastavaisina kuin ystävinä. Ongelmana on kuitenkin minun menneisyyteni.
Minulla on ollut aikaisemmin pahoja ongelmia masennuksen kanssa, joka johti itsetuhoiseen käytokseen. Tähän kuului lukuisat (noin 20) yhden illan jutut ryyppäämisen lomassa. Kaikesta tästä on jo kymmenen vuotta, hiukan ylikin. Suhteemme alussa olin avoin ja kerroin tästä elämänvaiheestani ja sanoin sen olevan synkintä aikaa, jonka olen koskaan kokenut. Yritin tuohon aikaan useampaan kertaan itsemurhaa ja olin luovuttanut jo ihan kaikessa.
Hänelle tästä kertominen nyt osoittautui virheeksi. Hän ei pääse yli vaan kaikki tuntuu muistuttavan häntä minun menneisyydestäni. Olin jo itse päässyt sinuiksi asian kanssa, mutta nyt tunnen itseni likaiseksi ja käytetyksi. Ja vaikka mies tiedostaa, miltä asian jatkuva puiminen tuntuu, ei hän vain pysty hyväksymään menneisyyttäni ja unohtamaan. Kerron jatkuvasti miehelle, kuinka paljon häntä rakastan ja että hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Se ei vain auta.
Onko tästä mitään tietä eteenpäin? Rakastan miestä, enkä halua häntä menettää. Mutta en ole tarpeeksi lujaa tekoa kestääkseni jatkuvan syyllisyyden tunnon menneisyydestäni.
Minulla on ollut aikaisemmin pahoja ongelmia masennuksen kanssa, joka johti itsetuhoiseen käytokseen. Tähän kuului lukuisat (noin 20) yhden illan jutut ryyppäämisen lomassa. Kaikesta tästä on jo kymmenen vuotta, hiukan ylikin. Suhteemme alussa olin avoin ja kerroin tästä elämänvaiheestani ja sanoin sen olevan synkintä aikaa, jonka olen koskaan kokenut. Yritin tuohon aikaan useampaan kertaan itsemurhaa ja olin luovuttanut jo ihan kaikessa.
Hänelle tästä kertominen nyt osoittautui virheeksi. Hän ei pääse yli vaan kaikki tuntuu muistuttavan häntä minun menneisyydestäni. Olin jo itse päässyt sinuiksi asian kanssa, mutta nyt tunnen itseni likaiseksi ja käytetyksi. Ja vaikka mies tiedostaa, miltä asian jatkuva puiminen tuntuu, ei hän vain pysty hyväksymään menneisyyttäni ja unohtamaan. Kerron jatkuvasti miehelle, kuinka paljon häntä rakastan ja että hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Se ei vain auta.
Onko tästä mitään tietä eteenpäin? Rakastan miestä, enkä halua häntä menettää. Mutta en ole tarpeeksi lujaa tekoa kestääkseni jatkuvan syyllisyyden tunnon menneisyydestäni.