Mies ei halua muuttaa yhteen, odotellako?

Ollaan oltu miesystävän kanssa yhdessä reilut 1,5, ja tunnettu toisemme jo yli 20v. Aina meillä on ollut kipinää, vaikka elämät ovat menneet eri suuntiin. Molemmilla on lapsia edellisistä suhteista. Olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta, mutta miehelle se tuntuu olevan vain puhetta. Ostin uuden omakotitalon minulle ja lapsilleni keväällä samalta paikkakunnalta, jossa olemme asuneet ja tämän oli tarkoitus olla yhteiselämän alku myös meille, siten, että mies asuu täällä kanssamme joka toinen viikko tiiviimmin ja joka toinen viikko sitten kotonaan, kun hänen poikansa on vuoroviikoin isällään.

Minulla on kieltämättä aika huijattu olo, eipä ole miestä täällä paljoa näkynyt, max. muutamia yökyläilyjä viikossa. Tunnen olevani vain viikonloppu- ja lomahuvia. Lapsen äidin kanssa hän muutti yhteen hyvin pian ja lapsikin syntyi suunnittelematta. Mies sanoo sen olleen käytännöllinen suhde ja siksi toimiva. Minua hän sanoo elämänsä rakkaudeksi, mutta ilmeisesti se ei vain riitä. Lapseni pitävät miehestä paljon, mutta kukaan meistä ei juuri saa kontaktia miehen 10-vuotiaaseen poikaan, paitsi 12v poikani. Tämä poika tulee isänsä mukana kyllä käymään, ei puhu mitään, ei katso päin, häneen ei saa mitään kontaktia, vaikka kuinka yritän. Hän vaikuttaa kovin "avuttomalta" ja arkielämän taidot ovat hukassa. Miehen mukaan poika on vain ujo, mutta minusta kyse ei ole siitä. Nyt kun tätä kirjoitan, huomaan itsekin, kuinka haastavalta tämä kaikki kuulostaa. En haluaisi tuhlata aikaani suhteeseen, joka ei etene. Olen kuitenkin jo 42v, miesystäväni 50v. Haluaisin oikean parisuhteen, enkä aina näitä yksinäisiä iltoja, jolloin odotan, sopiiko hänelle nähdä ja kyläillä vai ei. Onko teillä jotain näkökulmaa, joka on itseltäni jäänyt huomiotta? Olen niin neuvoton, koska tunteita on kuitenkin paljon.

 

Ollaan oltu miesystävän kanssa yhdessä reilut 1,5, ja tunnettu toisemme jo yli 20v. Aina meillä on ollut kipinää, vaikka elämät ovat menneet eri suuntiin. Molemmilla on lapsia edellisistä suhteista. Olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta, mutta miehelle se tuntuu olevan vain puhetta. Ostin uuden omakotitalon minulle ja lapsilleni keväällä samalta paikkakunnalta, jossa olemme asuneet ja tämän oli tarkoitus olla yhteiselämän alku myös meille, siten, että mies asuu täällä kanssamme joka toinen viikko tiiviimmin ja joka toinen viikko sitten kotonaan, kun hänen poikansa on vuoroviikoin isällään.

Minulla on kieltämättä aika huijattu olo, eipä ole miestä täällä paljoa näkynyt, max. muutamia yökyläilyjä viikossa. Tunnen olevani vain viikonloppu- ja lomahuvia. Lapsen äidin kanssa hän muutti yhteen hyvin pian ja lapsikin syntyi suunnittelematta. Mies sanoo sen olleen käytännöllinen suhde ja siksi toimiva. Minua hän sanoo elämänsä rakkaudeksi, mutta ilmeisesti se ei vain riitä. Lapseni pitävät miehestä paljon, mutta kukaan meistä ei juuri saa kontaktia miehen 10-vuotiaaseen poikaan, paitsi 12v poikani. Tämä poika tulee isänsä mukana kyllä käymään, ei puhu mitään, ei katso päin, häneen ei saa mitään kontaktia, vaikka kuinka yritän. Hän vaikuttaa kovin "avuttomalta" ja arkielämän taidot ovat hukassa. Miehen mukaan poika on vain ujo, mutta minusta kyse ei ole siitä. Nyt kun tätä kirjoitan, huomaan itsekin, kuinka haastavalta tämä kaikki kuulostaa. En haluaisi tuhlata aikaani suhteeseen, joka ei etene. Olen kuitenkin jo 42v, miesystäväni 50v. Haluaisin oikean parisuhteen, enkä aina näitä yksinäisiä iltoja, jolloin odotan, sopiiko hänelle nähdä ja kyläillä vai ei. Onko teillä jotain näkökulmaa, joka on itseltäni jäänyt huomiotta? Olen niin neuvoton, koska tunteita on kuitenkin paljon.

Toivoisin niin kommentteja teiltä tilanteeseeni Pahoittelen, että viesti on pitkä...

 

Tiedätkö usein suhde pitkäkin pysyy mielenkiintoisena kun nähdään satunnaisesti ja kumpikin elää omaa arkeansa tahoillaan. Suhteesta voidaan poimia rusinat eikä niitä kaikkia 24/7 ongelmia. Varsinkin uusioperheessä haasteita on. Sinuna olisin tyytyväinen suhteeseenne ja omaan aikaasi perheesi kanssa. En missään nimessä painostaisi miestä muuttamaan.

 

Kiitos sinulle "vierailija" kommentista. Olen tuota pohtinut paljonkin ja koittanut miettiä tilannetta juuri samoin kuin sinä. En vain voi tunteilleni mitään, tuntuu niin henkisesti tyhjältä ja yksinäiseltä. Vietän viikonloputkin yksin ja juuri illat on ikäviä, kun lapset on jo nukkumassa. Haaveilen siitä, että edes viikonloppuisin olisi joku rinnalla, tehtäisiin yhdessä asioita, vietettäisiin vain yksinkertaisesti aikaa yhdessä. Ennen teimme niin enemmän. Tunnen itseni arvottomaksi, kun miesystävä tulee iltaisin luokseni, vain silloin kuin oma poika on äidillään. Ei edes aamupalaa jaa kanssani vaan lähtee kotiinsa nauttimaan sen rauhassa ja samalla lukemaan päivän uutiset. Koen olevani vain huvia silloin kuin hänelle sopii.

 

Älä vaivu epätoivoon!

Kommunikaatio on parisuhteen A ja O. Keskustelu on se millä parisuhteen haasteet voitetaan. Puhukaa avoimesti toiveistanne ja haluistanne. Siitä minkälaisen kontekstin elämällenne haluatte.

Tulee ottaa selvää haluatteko samoja asioita. Olkaa rehellisiä ja rohkaiskaa toisianne ottamaan elämältänne sen mitä haluatte. Erilaisetkin ihmiset voivat olla onnellisia yhdessä, jos molemmat ymmärtävät toisiaan ja näkevät vaivaa toistensa eteen.

Onnea koitokseen, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!

 

Kiitos Jalmarius kannustavasta viestistäsi. Ennen pystyimmekin puhumaan kaikesta, mutta tällä hetkellä meillä takkuaa keskusteluyhteys pahasti. Mies ei siedä "negatiivisia" näkemyksiä ja hänen mielestä kaikki, minun paha oloni jne. tulee vain unohtaa ja jatkaa eteenpäin kuten tähänkin asti. Keskusteluyritykset muuttuvat hetkessä riidaksi ja minun syyttelyksi. Hän haluaa elää hetkessä ja säilyttää oman kotinsa pakopaikkana, mikä sekin loukkaa minua. Ehkä parasta ottaa nyt vain etäisyyttä suhteeseen ja miettiä tahoillamme, mitä elämältä haluamme.

 

Miehellä on aivan kivaa näin, olet hänelle namu arkeen. Tämä on tilanne josta pitää kävellä pois. Olet oikeastaan aivan kivassa iässä ja haaskaat aikaasi.

 

Ajattelen, että mies ei tule muuttamaan yhteen, nyt kun hänellä on oma vapaus omassa kodissa ja sinulta saa tarvittaessa seksiä??? Siis miehellä on kaikki hyvin. Hän ei todennäköisesti ymmärrä sitoutumisen merkitystä. Jos näin on, mitä voi tehdä?Olosi on hyväksikäytetty, eikä syyttä. Toivottavasti löydät ratkaisun, se voi olla kipeä, mutta välttämätön.

 

Miehen poika ei ehkä halua eikä jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Hän on ( ehkä) kokenut avioeron traumaattisena ja on hukassa. Anna hänen olla, älä pakota ottamaan kontaktia, jos hän ei sitä halua.

 

Ap, sinun toiveesi taisi olla suurempi yhteen muutosta, kuin miehellä? Puheen lisäksi pitää kuunnella myös toisen nonverbaalista (kehon, ilmeiden yms. kieltä), koska aina toinen ei puhu sanoilla kaikkea.

Sinällään tuo teidän järjestelynne on erinomainen, koska kummallakin on lapsia ja taloutenne on molemmilla hyvällä tasolla. Tässä järjestelyssä te molemmat olette itsenäisiä, omavaraisia, lapsilla turvallinen koti oman vanhempansa luona ja turvallinen, oma aikuissuhde. Arvaapa, kuinka moni olisi valmis vaihtamaan osia kanssasi?

Mies on tehnyt viisaan ratkaisun sekä oman elämänsä että poikansa hyvinvoinnin vuoksi. Säästytte monilta ristiriidoilta, joita tuppaa tulemaan, kun samojen sienien sisällä on sinun ja minun lapsia.

Ymmärrän kyllä, että sinulla on epävarma olo, koska oletit suhteelta muunlaista tulevaisuutta. Mies taitaa olla sikäli erilainen kuin sinä, että sinä olet tunneihminen ja hän rationaalisempi. Jos kumpikin puhutte toisillenne syyttävään sävyyn yrittämättä ymmärtää toisen näkökulmaa, tämä tarinanne ei ole pitkäikäinen. Ei sinun kannata myöskään vertailla hänen aikaisempaa parisuhdettaan omaanne eikä ihmetellä miehen pojan käytöstä. Kaikkeen on aina syynsä ja viisautta on ottaa opikseen menneistä asioista. Ehkäpä mies todellakin varjelee teidän suhdettanne olemalla varovainen, ettei tekisi samaa virhettä toiseen kertaan liialla kiirehtimisellä? Opettele sinä puolestasi elämään itsenäisesti omiin voimiisi luottaen.

 

Käyttekö yhdessä pojan ja omien lapsiesi kanssa retkellä/nähtävyyksissä?
Miehen pojalle voi ahdistavaa olla toisten kodissa. Sehän on hänelle 'pakollista'?
Menkää ihmeessä sieltä pois nyhertämästä. Ja antakaa lasten olla yhdessä omilla ehdoillaan. Kuka teini viihtyy vieraan tuntuisessa ympäristössä? Tehkää eri asioita muualla yhdessä, älkääkä tuijottako yksilöön tai vain siihen, mikä on sinun asemasi ja vaateet. Hissukseen selviää, mikä on pelin henki.
Vapautuu yks jos toinenkin, kun kuviot erilaiset. Ei teiniä pidä pakottaa olemaan vuoroviikoilla toisten kodissa. Mene hänen tilaansa. Masentavaa nuorelle.