H
hankala tilanne
Vieras
Voi itku.
En oikein tiedä mitä tekisin.
Mies on välinpitämätön, häntä kiinnostaa vain tietokone, (oma) auto ja kalja. Ja ehkä kaverit.
Meillä on vanha talo, joka on aika iso projekti. Itse etsin ja etsin tietoja ja kustannusarvoja netistä, mutta miestä ei kiinnosta.
Eilen kun töiden jälkeen olin hyvällä tuulella ja meinasin kertoa että kävin suutarilla kyselemässä avainten kopioinnista (joka on ollut ns. hänen vastuullaan 8 kk, mutta hän ei sen eteen ole tehnyt mitään, tietenkään), niin hän vain kääntyi pois siinä vaiheessa kun ehdin sanoa että arvaa mitä minä tein tänään =) ??
Samaten olin kertomassa että minusta orapihlaja-aitaa ei ehkä olekaan kannattava poistaa vielä, kun on niin iso projekti, niin ukko alkoi ärjymään siinä vaiheessa kun ehdin sanaan orapihlaja.
Loppupäivä ja -ilta menikin sitten niin että hän mökötti tietokoneen äärellä, ja minulla ei ollutkaan taas muuta kuin aikaa miettiä eroa. Taas kerran.
Itse en tätä paskaa enää jaksa. Ei ole enää mitään tunteita kummallakaan, vaikka mies nyt aina muuta väittää kun siitä tulee puhe. Aina hänellä on kuitenkin jotain tärkeämpää. Ja on jotnkin nöyryyttävää että se tärkeämpi asia on joku hiton lastenpeli...
Itse olisin lähtenyt kävelee jo aikoja sitten MUTTA, sitten on tietysti tämä hiton talo, ja lainat.
Tiedän ettei kummallakaan ole varaa maksaa tätä pois yksin :| Ja mies ei siis halua erota, joten jostain talon myymisestä ei oikein tule mitään myöskään.
Itse pärjäisin ainakin jonkin aikaa jos lähtisin johonkin halpaan vuokra-asuntoon ja maksaisin siinä samalla tuon oman osuuteni lainasta, mutta onko siinäkään mitään järkeä?
Lapsia ei luojan kiitos ole muuta kuin pari karvallista, jotka sitten minun kanssa muuttaisivat pois. Sekin vähän mietityttää että ne ei ehkä kerrostalossa osaa käyttäytyä