Mies ei halua enää lapsia,minä haluaisin

Meillä on jo kaksi lasta.Hyvä juttu mutta nyt olen alkanut potea vauvakuumetta.Mies ei lämpene ajatukselle.Kuulemma kaksi vilkasta lasta riittää.Keksitkö mitään perustelua miten hänet saisi kiinnostumaan
kolmannesta lapsesta(tai siis yrittämisestä).Nimittäin nyt hän näkee vain asian negatiiviset puolet.Mutta toki positiivisiakin on!Melko puhki ollaan kahdenkin kanssa,töitäkin kun kovasti tehdään kotihommien lisäksi.
Mutta minkäs teet kun vauvakuume iskee,sitä paitsi lapsethan kasvavat koko ajan.
 
Meillä on kolme lasta, kaikki poikia. Viimeisen raskausaikana ajattelin, että voi hitsi ei enää kun raskauskin oli aika rankka. Melko pian aloin vauvan syntymän jälkeen potea vauvakuumetta, koska vauva oli niin helppo ja ihana ja rauhallinen. Nyt "vauva" on 1 v ja 6 kk ja edelleen ihana, helppo ja rauhallinen. Muutkin ovat suht rauhallisia. Minä poden todella kovaa vauvakuumetta, mies ei ole niin halukas, mutta on jo hiukka ruvennut pehmentymään. Voi olla että ehka vielä neljäs tulis. Kyllähän sitä naisena ajattelee, että tyttö olisi ihana yllätys tähän poikasakkiin, vaikka pojatkin ovat minulle rakkaita ja tärkeitä.. Ja vaikka kuopuskin oli poika en ollut pettynyt vaan tuntui ihanalta saada vauva kotiin taas. Niin monilta kuulee että ovat pettyneitä jos tulee "vaan" tyttöjä tai "vaan" poikia.
Yritä vaan jatkaa miehen pehmitystä, mutta älä painosta ja ole välillä kokonaan asiasta puhumatta. Yritetään jaksaa me vauvakuumeiset.
 
sirpsakka
Mulla oli kans kolmannen jälkeen tosi kova vauvakuume, mutta mies ei lämmenny ajatukselle, vaikka kuinka koitin maanitella. No, annoin asian olla ja sisimmässäni kärsin, kun tuntui että jotain puuttui. Mutta se hiljaisuus kannatti, ajan myötä mieheni itsekin rupesi toivomaan vielä yhtä lasta ja minähän olin tietysti heti valmis.
Nyt meillä on neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, eikä enää ole tullut vauvakuumetta, nyt vaan odotellaan että koska saisi nauttia niistä lastenlapsista.
Eli meillä ainakin toimi se, etten yhtään painostanut asiassa vaan annoin miehen itse kypsyä ajatukselle. :flower:
 
Minä myös luotan tähän "hiljaiseen vastarintaan". Meillä on kaksi lasta ja mies on sanonut, että tämä riittää. Itse haaveilen iltatähdestä vielä joskus muutamien vuosien päästä. Aina silloin tällöin annan jossain sivulauseessa ymmärtää, että haluan vielä vauvan, mutta en kysele suoraan enkä sano mitään suoraan miehelle. Hän siis tietää, että haluan, mutta asiasta ei puhuta. Tähän asti mies on ollut "ehdoton EI" kun joku on kysynyt häneltä, että tuleeko meille vielä lapsia, mutta nyt olen ollut haistelevinani, että viime aikoina tuo EI on lieventynyt ihan vaan ei:ksi... Että katsotaan nyt miten meidän käy...
 
Niin meilläkin miehellä oli alussa ihan ehdoton EI!! Mutta luulen että jossain vaiheessa meille tulee vielä neljäs vaaveli, jokin tunne on että yksi vielä puuttuisi. :heart: Mutta ei nyt vielä, itse haluan olla jonkin aikaa työelämässä taas ja luulen että mies tarvitsee jonkin aikaa vielä totuttelua ajatukseen.
 
Niin se meilläkin isi sanoi ensin EI, kun tuota kasia aloin haaveilla. Minun kun oli tarkoitus mennä sterilisaatioon, mutta vauvakuume iski.
Mies oli sitä mieltä, että selkäni ei kestä, kun edellisen raskauden aikaan olin todella kipeä viimeiset pari kuukautta.
Viikon sitkeä suostuttelu, lupaus siitä, että selkä kestää, ja tiukasti silmiin tuijottamalla hymyillen mies sitten yhten iltana sanoi, että voishan sitä... ja eikun heti toimeen, ennenkuin kerkiää katua. Ja tuossa tuo kasi köllöttelee :D :D

Nyt olen itse sitä mieltä että riittää ehdottomasti. Mieheltä sitten kysyin, että jos vahinko tulis, niin mitä hän ajattelis. Vastaus oli , että "tervetuloa" :eek: itse kyllä olisin sanonut, että "vahinkoa ei saa tulla!"
 
Mimmoset ikäerot?

[/quote]
 
Ninu
Me olemme enemmän tai vähemmän yrittäneet kolmatta jo viisi vuotta. Mies tekee tenän jokaisen rankemman vastoinkäymisen jälkeen. Mutta nytkin katsottiin kotivideoita ja mies huokaili että kyllä kai yksi pitäis vielä saada.
 
Kuume vai huume
Jos sillä vauvakuumeella etenee, niiun sittenhän niitä lapsia pitäis saada joka vuosi; kun se vauva-aika on niin lyhyt.
Eikös olisi parempi puhua halusta saada lisää lapsia, tuo vauvakuume kuulostaa vähän teinien touhulta, jolloin unohdetaan se varsinainen asia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.12.2005 klo 23:31 Piituli kirjoitti:
Meillä on jo kaksi lasta.Hyvä juttu mutta nyt olen alkanut potea vauvakuumetta.Mies ei lämpene ajatukselle.Kuulemma kaksi vilkasta lasta riittää.Keksitkö mitään perustelua miten hänet saisi kiinnostumaan
kolmannesta lapsesta(tai siis yrittämisestä).Nimittäin nyt hän näkee vain asian negatiiviset puolet.Mutta toki positiivisiakin on!Melko puhki ollaan kahdenkin kanssa,töitäkin kun kovasti tehdään kotihommien lisäksi.
Mutta minkäs teet kun vauvakuume iskee,sitä paitsi lapsethan kasvavat koko ajan.
Ei kai siihen auta kuin odottaminen! =) Meillä mies on ehdoton EI ja sitä ei enään yöheräilyt kiinosta.Meidän ukon mieltä ei käännä mikään,jos se jonkun asian päätää niin siinä se pysyy :(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 21:18 äippä kirjoitti:
Mimmoset ikäerot?
15v, 14v, 12v, 10v.on aiemmat lapseni
ja tän nykyisen kanssa kohta 6v, kohta 4v, 2v ja 2kk :D

eikä siinä mitään, voisin hoitaa kyllä vielä montaa, mutta tuntuu että raskaudet ei oo enää mukavia :headwall: :headwall: ja se synnytys...ja jatkuva pelko siitä, onko kaikki kunnossa vai ei.
 
Nimetön
Huh teitä! Meillä ollaan siinä, että mies ei halua TOISTA (!) ja minuun on kuitenkin vauvakuume iskenyt. Esikoinen on nyt 4v, ja minä 36v. Mutta kahdeksan-huh. Ei meillä hätää! Jatkan miehen suostuttelua, että jos 40-vuotislahjaksi hälle vauvan pyöräyttäisin;)))))
 
Yhteistyössä