liian monta avioeroa nähneenä
Meillä asia meni niin, että jo alusta asti sanoin miehelle, että me tehdään avioehto jos naimisiin mennään ja niin tehtiin. Miehelle asia oli selvä jo alusta lähtien.
Näin mäkin vinkkasin mun vanhemmille. Ei niin, että itse olisin ikinä eroamassa, mutta on vielä kaksi veljeäkin, joilla ei ole edes tyttöystäviä vielä. Eihän sitä ikinä tiedä, minkälaisen rahanahneen eukon ne naivatAlkuperäinen kirjoittaja mie:Vanhemmat voivat oman testamenttinsa tehdä niin, ettei siitä muut kuin rintaperilliset saa osuutta.Alkuperäinen kirjoittaja MikkiS:ja mites sellainen tapaus sitten, niinkuin itselläni on, että jään ilman perintöä jos ei avioehtoa tehdä. Kun kyseessä on mm. sukutila (kartano) jota ei haluta vieraalle luopua. mites sitten? luopuisitteko isosta perinnöstä sen takia ettei ukko suostu paperia kirjottamaan? en minä ainakaan. eläkää sitten vaikka avoliitossa, se on ihan yhtä hyvä.
Olen juuri täyttänyt 28v ja ensimmäistä kertaa olen naimisiin menossa. Ei ole vielä lapsia. Mies on 27v ja ensimmäistä kertaa naimisiin on menossa eikä ole lapsia. Haluaisin tämän asian äkkiä pois päiväjärjestyksestä.Alkuperäinen kirjoittaja kyselijä:Minkä ikäinen olet ap. Onko teillä tulossa uusio perhe ja oletko menossa ensimmäistä vai toista kertaa naimisiin?
Alkuperäinen kirjoittaja samaa mieltä:Alkuperäinen kirjoittaja mie:Se on rakkaudenosoitus, jos sen allekirjoittaa. "SINUA minä rakastan, en omaisuuttasi"
NÄIN JUURI! Todella fiksu kommentti!
Ai siinä vaiheessa, kun sukset ovat jo ristissä, on fiksua alkaa ehtoa penäämään? HahahahaAlkuperäinen kirjoittaja frog2:Ymmärrän tietysti että puolisoaan vähävaraisemmat vastustavat ankarasti avioehtoa, koska "se antaa miehelle takaportin". Haluatteko oikeasti että mies jää liittoon vaan sen vuoksi, että ei raaski pistää omaisuutta jakoon? Ja entäpä jos mies kääntää sen niin päin, että liittoon ei suostuta, ennen kun olette todistaneet, ettette mene naimisiin vain rahan takia, kun valmistaudutte avioeroon kieltäytymällä avioehdosta?
Kuten jo aiemmin mainitsin, tämä voidaan tulkita kahdella tapaa ja kumpikaan ei välttämättä ole se yksi ja oikea. Pääasia on, että avioituva pari on asiasta yhtämieltä.
Ja jos nyt kävisi niin ikävästi, että se ero tulisi ja kuinka kipeä tahansa, on sitä puolisoaan ja yhteistä aikaa sen verta kunnioitettava, että pystyy asioista sopimaan sillonkin.
Ja huomioikaa kaikki, että avioehdon voi tehdä myöhemminkin, siis kun on jo avioliitossa!
Eli jos näyttää siltä, että alkaa menemään huonosti ja ero on oikea ratkaisu, sen avioehdon kerkiää vielä silloinkin allekirjoittamaan. Mielestäni tämä on sellainen menettely, jossa todistaa molemmat aidosti sen, ettei naimisiin menty rahasta eikä sillä mielen, että joskus erottaisiin.
Tää ei mene mun jakeluun: miten niin naimisiin aidosta rakkaudesta, jos ei halua avioehtoa? Juuri sehän erottaa rakkauden omaisuudesta ja kieroista kuviosta? Mun miehellä on rikkaat vanhemmat ja perintöä siis tulossa, ja ilomielin allekirjoitin avioehdon siksikin, että hän tietää nyt tasan tarkkaan että rakastan häntä enkä hamua omaisuutta. Uskon, että meillä avioehto lujitti uskoa yhteiseen rakkauteemme, kun mitään "takamotiiveja" ei tarvitse miettiä. Takana jo 13 yhteistä vuotta ja onnellisia ollaan.Alkuperäinen kirjoittaja frog2:En nyt sano, että kaikilta se onnistuisi, mutta todistaisi kyllä sen pointin, että naimisiin mentiin aidosta rakkaudesta, ei mistään muusta.
.
No miksi tässä tilanteessa sitten enää edes avioehtoa tarvitaan?? Jos kerran niin sovussa erotaan niin sitten varmaan vaan sovitaan että molemmat ottaa sen mikä itselle kuuluu?!Alkuperäinen kirjoittaja frog2:Tämä oli lainaus:
"Ymmärrän tietysti että puolisoaan vähävaraisemmat vastustavat ankarasti avioehtoa, koska "se antaa miehelle takaportin". Haluatteko oikeasti että mies jää liittoon vaan sen vuoksi, että ei raaski pistää omaisuutta jakoon? Ja entäpä jos mies kääntää sen niin päin, että liittoon ei suostuta, ennen kun olette todistaneet, ettette mene naimisiin vain rahan takia, kun valmistaudutte avioeroon kieltäytymällä avioehdosta?"
Kuten jo aiemmin mainitsin, tämä voidaan tulkita kahdella tapaa ja kumpikaan ei välttämättä ole se yksi ja oikea. Pääasia on, että avioituva pari on asiasta yhtämieltä.
Ja jos nyt kävisi niin ikävästi, että se ero tulisi ja kuinka kipeä tahansa, on sitä puolisoaan ja yhteistä aikaa sen verta kunnioitettava, että pystyy asioista sopimaan sillonkin.
Ja huomioikaa kaikki, että avioehdon voi tehdä myöhemminkin, siis kun on jo avioliitossa!
Eli jos näyttää siltä, että alkaa menemään huonosti ja ero on oikea ratkaisu, sen avioehdon kerkiää vielä silloinkin allekirjoittamaan. Mielestäni tämä on sellainen menettely, jossa todistaa molemmat aidosti sen, ettei naimisiin menty rahasta eikä sillä mielen, että joskus erottaisiin.
Ei varmaan tarvitsisikaan, mutta kun en oo eronnu, niin en tiedä voiko siitä avio-osuudestaan kieltäytyä? Jostain hämärä muistikuva ettei vois, mutta kyllä nykypäivänä varmaan voi.Alkuperäinen kirjoittaja HVMA:No miksi tässä tilanteessa sitten enää edes avioehtoa tarvitaan?? Jos kerran niin sovussa erotaan niin sitten varmaan vaan sovitaan että molemmat ottaa sen mikä itselle kuuluu?!Alkuperäinen kirjoittaja frog2:Tämä oli lainaus:
"Ymmärrän tietysti että puolisoaan vähävaraisemmat vastustavat ankarasti avioehtoa, koska "se antaa miehelle takaportin". Haluatteko oikeasti että mies jää liittoon vaan sen vuoksi, että ei raaski pistää omaisuutta jakoon? Ja entäpä jos mies kääntää sen niin päin, että liittoon ei suostuta, ennen kun olette todistaneet, ettette mene naimisiin vain rahan takia, kun valmistaudutte avioeroon kieltäytymällä avioehdosta?"
Kuten jo aiemmin mainitsin, tämä voidaan tulkita kahdella tapaa ja kumpikaan ei välttämättä ole se yksi ja oikea. Pääasia on, että avioituva pari on asiasta yhtämieltä.
Ja jos nyt kävisi niin ikävästi, että se ero tulisi ja kuinka kipeä tahansa, on sitä puolisoaan ja yhteistä aikaa sen verta kunnioitettava, että pystyy asioista sopimaan sillonkin.
Ja huomioikaa kaikki, että avioehdon voi tehdä myöhemminkin, siis kun on jo avioliitossa!
Eli jos näyttää siltä, että alkaa menemään huonosti ja ero on oikea ratkaisu, sen avioehdon kerkiää vielä silloinkin allekirjoittamaan. Mielestäni tämä on sellainen menettely, jossa todistaa molemmat aidosti sen, ettei naimisiin menty rahasta eikä sillä mielen, että joskus erottaisiin.
Sä voit sen ehdon tehdä vaikka tänään tai sinä päivänä kun olette eroamassa, ihan oman mielen mukaan.Alkuperäinen kirjoittaja Nea-01:osaattekos sanoe että missäs vaiheessa pitäis tehdä avioehto jos on tämmönen tilanne:
me ollaan menossa naimisin ja meillä on kaksi lasta.meillä ei tällä hetkellä ole kummallakaan mitään omaisuutta kun normaalit autot ym.mutta miehen isoäidillä on rahaa ja varmasti testamenttaa ne miehelle(on ainoa lapsenlapsi)myös miehen äidillä on omaisuutta,ja mies siis ainoa laps eli sekin perintö tulee miehelle.
mä en halua niistä mitään eli kuuluuko ehto tehdä ennen naimisiinmenoa vai vasta kun perintöä tulee???
tuli vaan mieleen kerran.
Tämä oli hyvin sanottu. Meillä oli ihan itsestään selvää,e ttä avioehto tehdään.Alkuperäinen kirjoittaja Piipa:Mäkin oon sen kannalla että rakkaus ja raha-asiat pidetään erillään. Ennen avioliittoa haalittu omaisuus on hyvä turvata, ihan varmuuden vuoksi. Ei siinä tarvitse ajatella että jos ja kun erotaan, vaan joskus vaan shit happens.
Tuo "rakastat minua etkä omaisuuttani", on todella hyvin sanottu.