Mies baarissa - mua pelottaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja j:
täällä myös yksi. Ennen en pystnyt edes nukkumaan niinä öinä kun mies oli viihteellä, nyt olen väkisin opetellut nukkumaan silloinkin. Se tunne on puhdasta, kuristavaa kauhua. En luota yhtään humalaisiin ihmisiin.

Mun isäpuoli oli alkoholisti. Sieltä varmaan kumpuaa just tuo luottamus humalaisiin, en luota minäkään heihin.
 
Minulla ON ollut samanlaisia pelkoja ja tuntemuksia. Muistan hyvin elävästi sen ns. paniikin tunteen ja kauheat epävarmuudet sun muut mitä liittyi aina tuohon miehen baariin lähtemiseen.

Nykyään mies on ex. Nyt kun ajattelen asioita taaksepäin, tiedostan että oikeasti suurin syy tähän on ollut oma huono itsetunto. Mietin silloin, että kun olen niin lihava ja ruma tms. miten mies pystyisi kieltäytymään jonkun kauniin naisen iskuyrityksistä tms. En silloisessa suhteessa myöskään saanut kehuja paljoa kuulla, joten se tietty vaikutti vielä latistavammin itsetuntooni. On minunkin menneisyydessä ollut alkoholisti isä, joka käyttäytynyt todella väkivaltaisesti tms, mutta siitä tuo ei johtunut.

Ja mies ei ollut koskaan pettänyt, tai antanut mitään syytä mun tuntea niin. Nykyään olen laihtunut 20kg, ja olen oikeasti tyytyväinen ulkonäkööni, oikeastaan tiedän olevani hyvännäköinen, ja oikeasti tiedän että mun mies jumaloi mua. Mulla ei ole koskaan ollut pelon haiventakaan kun mies lähtee.
 
... Lisään tuohon vielä, että mulla oli hirveä tarve miellyttää miestä kaikinpuolin (vaikkei mikään pakko todellakaan ollut, tai ei mies sitä vaatinut) varsinkin kun se baari-ilta alkoi lähestyä. Pelkäsin olevani muuten jotenkin huono tyttöystävä ja jotenkin riittämätön, ja mies sitten muka sen tajuaisi jossain baarissa ollessaan, ja sittenhän se ois menoa.
 
täällä myös eräs hyvin peloissaan... Nukkumaan en edes yritä mennä, kyttään vain puhelinta, että paljonko kello on ja onko tullut tekstaria.. en osaa nukahtaa kun pelkään missä mies on ja kenen kanssa :/ Tiedän tasan tarkkaan minkälaisia hyvännäköisiä naisia siinäkin yökerhossa aina on jossa hän tällähetkellä aikaansa viettää.. kotona ruma, raskaana oleva nainen jonka kanssa vaan riitelee :'( hän ei ikinä edes soita tai laita viestiä kun on viihteellä. ja palaa pari tuntia sulkemisajan jälkeen..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ama:

Voi ei, kurja tilanne sullakin. :( Luojan kiitos mä en oo raskaana, sillon oli kyllä vielä potenssiin kymmenen nämä olotilat. Koita sinäkin mennä nukkumaan, mä yritän myös. Paitsi toisaalta, mitäpä sitä suotta sinne pyörimään...
 
Luojan kiitos ei kumpikaan juoda. Yhtään. Pienentää pettämisen riskiä ja ei tarvi pelätä. Ja rehellisesti sanottuna, en oo koko suhteemme aikana ajatellut edes asiaa.. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyyni:
Luojan kiitos ei kumpikaan juoda. Yhtään. Pienentää pettämisen riskiä ja ei tarvi pelätä. Ja rehellisesti sanottuna, en oo koko suhteemme aikana ajatellut edes asiaa.. :)

Mä taas oon sitä mieltä, että kyllä mies pettää selvipäinkin jos haluaa. Ei siihen viinaa tarvita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyyni:
Laitoinkin että PIENENTÄÄ riskiä...

Varmaan joo. Mutta edelleen, jos mies on luotettava eikä halua pettää, niin ei hän tee sitä kuuden promillen kännissäkään. Mutta jos haluaa pettää, niin tekee sen vaikka selvinpäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Aina samanlaista, kauhea tunne mahanpohjassa asti. En osaa olla miettimättä ja jossittelematta että mitä siellä voi tapahtua. Kenen kanssa se voi siellä hengata, tanssia ja pettää. Mitään - ei yhtään mitään - syytä oo tämmöseen, mutta en vaan pysty olemaan rennosti ja nauttia tästä yksinäisyydestä.
On tää ehkä kymmenessä vuodessa vähän helpottanut, mutta pahalta tuntuu siltikin vielä joka kerta kun hän baariin lähtee. Ja käy ehkä viis kertaa vuodessa jossain miesten kesken.

Ite oon huomannut kavereista, että niillä kellä on huono tunne miehistään on myös syytä epäillä. Eikä niillä baarikerroilla ole väliä kerran tai viisi, jos pettää niin pettää. Voihan olla että huolehdit turhaan, mutta suna oisin tarkkana ...

Alkuperäinen kirjoittaja kokemusta on:

Kiitos huolenpidosta, mutta tiedän kyllä olevani turhaan huolissani. Usein miehet antavat itse aihetta epäilyille, ovat salaperäisiä häntäheikkejä ja käytös on outoa. Mulla tää johtuu puhtaasti omasta lapsuudestani, en pystynyt luottamaan myöskään edellisessä suhteessani. Eli kyse ei ole niinkään miehestä, vaan ihan mun päänsisäisestä jutusta. :)
 
Similar threads

M
Viestiä
8
Luettu
1K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä