Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja jenni:Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:Alkuperäinen kirjoittaja jenni:Nohnoh, eipäs olla niin kärkeviä. Toisille lopettaminen on todellakin stressaavampaa kuin toisille. Olen lopettanut todella monta kertaa ja lipsunut aina vaikka olen useamman kuukauden ollut polttamatta. Nyt raskauden aikana poltin alussa ja käytin jonkin aikaa nikotiinipillereitä. nekin lopetin jo marraskuussa. Mutta ei alku ollut todellakaan helppoa, vaikka en edes polttanut enää säännöllisesti. Joten: toiselle se yksinkertaisesti on vaikeamapaa kuin toisille. Mulla esim mies pystyy olemaan viikkoja muuten vaan polttamatta ja sitten kun ottaa olusen niin polttaa muutaman. Mulla ei ikinä onnistuis...
Minusta se on haluamisesta kiinni se lopettaminen.
Kyllin kova tahto ja todela hyvä syy niin lopettaa pystyy vaikka vaikeaa olisikin.
Ei. Jotkut ihmiset addiktoituvat vahvemmin kuin toiset. Tämähän on ihan tutkittu asia. Joillekin addikti voi olla nikotiini tai alkoholi tai sokeri tai seksi tai jne. Ja irtipääseminen voi olla hyvinkin vaikeaa tällöin. Ei se halusta ole kiinni. Toki oman halun tulee olla hyvin vahva, koska muuten lopettaminen ei onnistu ollenkaan. Ja pitää myös muistaa, että jotkut saavat todella pahoja vierotusoireita, jotka osaltaan madaltavat kynnystä repsahduksiin.
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:Onhan tuokin jonkinmoinen selitys sille, että on niin piittaamaton ja/tai saamaton ettei pysty olemaan tupakoimatta edes raskausaikana :kieh:
Alkuperäinen kirjoittaja jenni:No ei kovin moni voi olla vetämättä niitä herkkujakaan, vaikka tietää, että liikakiloistakin on haittaa vauvalle raskausaikana....![]()
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Alkuperäinen kirjoittaja jenni:No ei kovin moni voi olla vetämättä niitä herkkujakaan, vaikka tietää, että liikakiloistakin on haittaa vauvalle raskausaikana....![]()
Juu, mut ku se herkuttelu ei tee kaiksita ylipainosta, edes pulleaa.
Alkuperäinen kirjoittaja jenni:pre-eklampsia? Melkoinen riski niin äidille kuin vauvallekin. Lihavuus ja liikapaino altistavat myös sille kuin esim sydän- ja verisuonisairauksille tai tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Minä näkisin asian niin, että jos äiti ei huolehdi itsestään, niin eikö se ole myös välinpitämättömyyttä vauvaa kohtaan?
Alkuperäinen kirjoittaja jenni:pre-eklampsia? Melkoinen riski niin äidille kuin vauvallekin. Lihavuus ja liikapaino altistavat myös sille kuin esim sydän- ja verisuonisairauksille tai tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Minä näkisin asian niin, että jos äiti ei huolehdi itsestään, niin eikö se ole myös välinpitämättömyyttä vauvaa kohtaan?
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Mä voisin kuvitella, et ku lopettaa tupakoinnin, niin sit ei tarttis stressata siitä, mitä se lapselle aiheuttaa. Kun jos polttaa, niin sillon se stressi onkin ihan aiheellista.
Alkuperäinen kirjoittaja JMK:Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Mä voisin kuvitella, et ku lopettaa tupakoinnin, niin sit ei tarttis stressata siitä, mitä se lapselle aiheuttaa. Kun jos polttaa, niin sillon se stressi onkin ihan aiheellista.
toisilla voi olla todella pahat tupakan vieroitus oireet. mikäli polttanut vaikka 15v asti ja askin päivässä niin elimistö on tottunut nikotiiniin ja kaikkiin tupakan sisältämiin myrkkyihin. vieroitusoireet voi olla oksentelua, hikoilua, vapinaa, päänsärkyä.... ja itse en hyväksy raskaana olevan äidin polttamista mutta se ihan heti lopettaminen ei varmaan ole helppoa.¨
Alkuperäinen kirjoittaja Knicke Knackerton:Alkuperäinen kirjoittaja jenni:pre-eklampsia? Melkoinen riski niin äidille kuin vauvallekin. Lihavuus ja liikapaino altistavat myös sille kuin esim sydän- ja verisuonisairauksille tai tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Minä näkisin asian niin, että jos äiti ei huolehdi itsestään, niin eikö se ole myös välinpitämättömyyttä vauvaa kohtaan?
Jaa, mutta pre-eklampsian syitähän ei täysin tunneta ja ehkäisyäkään ei ole pystytty osoittamaan. Toki kohonnut verenpaine on ylipainoiselle todennäköisempää, mutta ei sekään ole selviö, joten se ei ole suoraan verrannollinen.
Jos suvussa esiintyy alkoholismia, niin onko sekin välinpitämättömyyttä tehdä lapsia, koska mahdollinen altistava geeni siirtyy perimässä vauvalle? Esimerkkejä on kymmeniä siitä, miten voi olla välinpitämätön, mutta jokin raja kuitenkin täytyisi vetää, että milloin mennään jo liioitteluun...
Alkuperäinen kirjoittaja jenni:Alkuperäinen kirjoittaja Knicke Knackerton:Alkuperäinen kirjoittaja jenni:pre-eklampsia? Melkoinen riski niin äidille kuin vauvallekin. Lihavuus ja liikapaino altistavat myös sille kuin esim sydän- ja verisuonisairauksille tai tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Minä näkisin asian niin, että jos äiti ei huolehdi itsestään, niin eikö se ole myös välinpitämättömyyttä vauvaa kohtaan?
Jaa, mutta pre-eklampsian syitähän ei täysin tunneta ja ehkäisyäkään ei ole pystytty osoittamaan. Toki kohonnut verenpaine on ylipainoiselle todennäköisempää, mutta ei sekään ole selviö, joten se ei ole suoraan verrannollinen.
Jos suvussa esiintyy alkoholismia, niin onko sekin välinpitämättömyyttä tehdä lapsia, koska mahdollinen altistava geeni siirtyy perimässä vauvalle? Esimerkkejä on kymmeniä siitä, miten voi olla välinpitämätön, mutta jokin raja kuitenkin täytyisi vetää, että milloin mennään jo liioitteluun...
Pre-eklampsialle altistava on asia on liikalihavuus tai ylipaino. Näin on mainittu esim naistentaudit ja synnytykset-kirjassa. Toki syitä on muitakin. Myös se stressi.
Kyllä raja on vedettävä johonkin ja pointti onkin se, että jokainen äiti vetää rajansa itse. Kyllä minä hoitaja voin sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta ei minulla ole oikeutta tuomita ihmistä joka tekee "väärin". Jokainen kantaa vastuunsa lapsestaan kun se on mahassa siihen saakka kun lapsi täyttää 18.
Alkuperäinen kirjoittaja pakkasrouva avannolla:tupakoivat äidit yrittää puolustautua tällä, että mieluujmmin tu0pakkaa kuin stressiä, mikä on paska puhetta