Mielipiteitä nukuttaminen vs. itse nukahtaminen
- Viestiketjun aloittaja Sompio
- Ensimmäinen viesti
Minun mielestä tässä asiassa,niinkuin monessa muussakin lastenhoitoon liittyvässä asiassa,ei ole jotain suositeltavaa tapaa vaan jokainen lapsi on yksilö ja erilainen ja esim. nukkumaan meno rituaalit ovat yksilöllisiä.Vanhemmat,jotka ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita,kyllä tietävät ja vaistoavat, mikä on parasta juuri heidän lapsellensa.Se,nukahtaako lapsi itse vai nukuttavatko vanhemmat,tuskin vaikuttaa lapsen kehitykseen.Se, tunteeko lapsi olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi,taasen taitaa vaikuttaa.Kuuntele lastasi niin tiedät mikä on hänelle parasta.
Tässä mielipiteessä on sitten vain ajateltu asiaa lapsen kannalta.=)
Tässä mielipiteessä on sitten vain ajateltu asiaa lapsen kannalta.=)
Hei taas Sompio! 
Olen samaa mieltä mamma67 kanssa, kaikki on niin yksilöllistä. Mutta voin kertoa vähän meidän systeemeistä, jos kokemuksien jakaminen jotain auttaa.
Olen aina ollut unikouluja vastaan, tai siis niitä vauva-unikouluja vastaan. Mutta tuossa 15kk jälkeen oli selvää, että tyttö ymmärtää jo verbaalisestikin ilmaistuna, että mistä on kyse, joten esim. yösyötöistä oli helppo luopua, ne jäivät pois 17kk:n tienoilla ilman sen kummempaa häslingiä, sanoin vain, että tissi nukkuu
Kun tyttö oppi, että yöllä ei siis enää syödä, oli seuraava askel tuo yksistään nukahtaminen. Ihan siis oman jaksamisen kannalta, kolme pullistumaa selässä kärsivät, kun silittelin uneen pinnikseen 2 krt päivässä, päikkäreille n. 30-45 minsaa, illalla jopa tunnin ja ylikin.
Eli ensteks tein illalla niin, että kun oli laitettu sänkyyn, menin itse isoon sänkyyn makaamaan. Ensin tyttö riehui sängyssä, luuli, että leikitään. Annoin riehua, ehkä vartin päästä sitten rauhoittui ja kävi maaten. Silloin alkoi itkeä tuhertaa, mutta rauhottui, kun hyssytin ja sanoin, että mamma on tässä vieressä, nyt nukutaan. Oli siis helppo tuon ikäiselle (siinä 18kk kieppeillä) sanallisesti vakuuttaa, ettei mitään hätää, kun tiesi, mitä vieressä tarkoittaa ja rauhoittui siis pelkistä sanoista.
Seuraavina iltoina sama juttu: jos ei itkenyt, makasin siinä ihan hiljaa ja meditoin mielessäni, jos alkoi kutsua mammaa tai oli itkuinen, rauhoitin heti sanallisesti, vaikka 10 kertaa peräjälkeen, jos tarvis. Pikku hiljaa en vastannutkaan enää jokaiseen mammaa-kutsuun, rauhoitin vain, jos olikin itkuinen. Ja silleen sain sanallisesti rauhoittumaa. Tämä oli siitä hyvä konsti, että tyttö nukahti itse, mutta ilman itkuja, koska olin samassa huoneessa ja rauhoitin aina sanallisesti. Sen jälkeen myös yöllä jos herää ja kutsuu mammaa tai itkeskelee, niin riittää kun hyssyttää ja kuiskaa, että nyt nukutaan. Jos oikein itkee, sanon, että mamma on tässä, jos ei tuolleen rauhoitu, niin haluaa peiton paremmin päälleen tai juoda vettä.
Päikkäreille taas aika pian aloin nukuttaa ihan yksin, eli pistin sänkyyn ja käskin pistää silmät kiinni, lauloin unilaulun ja lähdin pois. Silloin saattoi itkeä ja saattaa itkeä myös nykyään aina joskus, vaikka 90% kerroista ei välitä, mesoaa kyllä siellä aikansa, leikkii unilelujen kanssa, mutta nukahtaa lopulta itsekseen. Ja se itku on mileti aina selkeää protesti-itkua, jos on hätäitkua, niin sitten menen kyllä kattomaan, että mistä kiikastaa, mutta sellaista on harvoin. Ja jos huhuilee mammaa, niin oven raosta saatan taas hyssyttää ja kuiskata, että nyt nukutaan.
Nyt sitten pari päivää sitten tuli pinna täyteen myös illalla, kun alkoi kulua 1,5 tuntia, että nukahti, jos makasin siinä sängyllä vieressä. Eli nyt myös illalla annan nukahtaa itsekseen. Sanon, että olen keittiössä ja että tulen hetken päästä nukkumaan viereen myös itse, mutta että tytön pitää nukahtaa ensin. Nyt on ollut enemmän protesti-itkua kuin päivällä, käyn hyssyttelemässä taas ovelta samaan tyyliin kuin päivällä, eikä se montaa minuuttia kestäkään, jos ees minuuttia. Jos kuulostaa hätäitkulta ja huutaa hätääntyneen kuuloisena mammaa, niin käyn peittelemässä uudelleen ja rauhoitan, mutta olen sitä mieltä, että muuten kantsii korkeintaan sieltä ovelta hyssytellä, lapselle johdonmukaisuus on tärkeää. Muuten sieltä huhuillaan jatkuvasti toiveikkaana, ettei vielä mentäiskään nukkumaan vaan leikittäis...
Meille on siis sopinut tällainen
Olen samaa mieltä mamma67 kanssa, kaikki on niin yksilöllistä. Mutta voin kertoa vähän meidän systeemeistä, jos kokemuksien jakaminen jotain auttaa.
Olen aina ollut unikouluja vastaan, tai siis niitä vauva-unikouluja vastaan. Mutta tuossa 15kk jälkeen oli selvää, että tyttö ymmärtää jo verbaalisestikin ilmaistuna, että mistä on kyse, joten esim. yösyötöistä oli helppo luopua, ne jäivät pois 17kk:n tienoilla ilman sen kummempaa häslingiä, sanoin vain, että tissi nukkuu
Kun tyttö oppi, että yöllä ei siis enää syödä, oli seuraava askel tuo yksistään nukahtaminen. Ihan siis oman jaksamisen kannalta, kolme pullistumaa selässä kärsivät, kun silittelin uneen pinnikseen 2 krt päivässä, päikkäreille n. 30-45 minsaa, illalla jopa tunnin ja ylikin.
Eli ensteks tein illalla niin, että kun oli laitettu sänkyyn, menin itse isoon sänkyyn makaamaan. Ensin tyttö riehui sängyssä, luuli, että leikitään. Annoin riehua, ehkä vartin päästä sitten rauhoittui ja kävi maaten. Silloin alkoi itkeä tuhertaa, mutta rauhottui, kun hyssytin ja sanoin, että mamma on tässä vieressä, nyt nukutaan. Oli siis helppo tuon ikäiselle (siinä 18kk kieppeillä) sanallisesti vakuuttaa, ettei mitään hätää, kun tiesi, mitä vieressä tarkoittaa ja rauhoittui siis pelkistä sanoista.
Seuraavina iltoina sama juttu: jos ei itkenyt, makasin siinä ihan hiljaa ja meditoin mielessäni, jos alkoi kutsua mammaa tai oli itkuinen, rauhoitin heti sanallisesti, vaikka 10 kertaa peräjälkeen, jos tarvis. Pikku hiljaa en vastannutkaan enää jokaiseen mammaa-kutsuun, rauhoitin vain, jos olikin itkuinen. Ja silleen sain sanallisesti rauhoittumaa. Tämä oli siitä hyvä konsti, että tyttö nukahti itse, mutta ilman itkuja, koska olin samassa huoneessa ja rauhoitin aina sanallisesti. Sen jälkeen myös yöllä jos herää ja kutsuu mammaa tai itkeskelee, niin riittää kun hyssyttää ja kuiskaa, että nyt nukutaan. Jos oikein itkee, sanon, että mamma on tässä, jos ei tuolleen rauhoitu, niin haluaa peiton paremmin päälleen tai juoda vettä.
Päikkäreille taas aika pian aloin nukuttaa ihan yksin, eli pistin sänkyyn ja käskin pistää silmät kiinni, lauloin unilaulun ja lähdin pois. Silloin saattoi itkeä ja saattaa itkeä myös nykyään aina joskus, vaikka 90% kerroista ei välitä, mesoaa kyllä siellä aikansa, leikkii unilelujen kanssa, mutta nukahtaa lopulta itsekseen. Ja se itku on mileti aina selkeää protesti-itkua, jos on hätäitkua, niin sitten menen kyllä kattomaan, että mistä kiikastaa, mutta sellaista on harvoin. Ja jos huhuilee mammaa, niin oven raosta saatan taas hyssyttää ja kuiskata, että nyt nukutaan.
Nyt sitten pari päivää sitten tuli pinna täyteen myös illalla, kun alkoi kulua 1,5 tuntia, että nukahti, jos makasin siinä sängyllä vieressä. Eli nyt myös illalla annan nukahtaa itsekseen. Sanon, että olen keittiössä ja että tulen hetken päästä nukkumaan viereen myös itse, mutta että tytön pitää nukahtaa ensin. Nyt on ollut enemmän protesti-itkua kuin päivällä, käyn hyssyttelemässä taas ovelta samaan tyyliin kuin päivällä, eikä se montaa minuuttia kestäkään, jos ees minuuttia. Jos kuulostaa hätäitkulta ja huutaa hätääntyneen kuuloisena mammaa, niin käyn peittelemässä uudelleen ja rauhoitan, mutta olen sitä mieltä, että muuten kantsii korkeintaan sieltä ovelta hyssytellä, lapselle johdonmukaisuus on tärkeää. Muuten sieltä huhuillaan jatkuvasti toiveikkaana, ettei vielä mentäiskään nukkumaan vaan leikittäis...
Meille on siis sopinut tällainen
voihan lapsen nukuttaa jos vain jaksaa tehdä sen aina. itse meinasin seota ku lapsi oli vajaa 6kk kun hän heräili 1h välein yöllä. ei nukahtanut muuta ku syliin ja illalla sai 10 kertaa ravata nukuttamassa uudelleen ku ei osannu itse nukahtaa. ei mitään järkeä. oma vika ku oli tissille nukutettu. nyky unikoulut ei todellakana ole traumatisoivia. ne on lapselle pettymyskokemuksia, kun tissiä ei tulekkaan joka kerta ku huudan, mutta niitä lapset kestää tosi paljon! pakkohan niitä on tulla elämässä. ja 6kk ikäinen ei ole liian nuori niihin. mut kannattaa lukea omaa lasta. meillä poika oppi tuolloin viikossa nukkumaan yöt putkeen ja nukahtamaan itse. sen jälkeen on ollut tosi helppoa! lapsikin on paljon iloisempi. en edes uskalla kuvitella miten tuskallista elämä ois ollu sen jälkeen. oisin varmaan psykatrisella osastolla exhaustiossa. mut näin meillä. lahjahan se vain lapselle on jos hänet opettaa itse nukahtamaan. minut on aina vauvasta asti nukutettu viereen ym. ja joskus siitä siirretty omaan sänkyyn. oon sitä mieltä et minun vanhempien ois todellaki pitäny opettaa minut nukantaan itse vaikka huudon kanssa. ois ollu paljo helpompaa kaikille. mut ennen ei näitä unikouluja ollut. mut oon kyl samaa mieltä et tapoja on miljoonia ja jokaiselle lapselle löytyy oma juttu. jotkut oppivat itsekseen nukahtamaan itse. minä oppiin ehkä vasta 7-vuotiaana. x)
mut näin meillä. lahjahan se vain lapselle on jos hänet opettaa itse nukahtamaan. minut on aina vauvasta asti nukutettu viereen ym. ja joskus siitä siirretty omaan sänkyyn. oon sitä mieltä et minun vanhempien ois todellaki pitäny opettaa minut nukantaan itse vaikka huudon kanssa. ois ollu paljo helpompaa kaikille. mut ennen ei näitä unikouluja ollut. mut oon kyl samaa mieltä et tapoja on miljoonia ja jokaiselle lapselle löytyy oma juttu. jotkut oppivat itsekseen nukahtamaan itse. minä oppiin ehkä vasta 7-vuotiaana. x)Palezzu: Nykypsykologia on kyllä eri mieltä siitä sinun kanssasi, että millaisia ja ennen kaikkea kuinka vanhana lapsi oppii sietämään pettymyskokemuksia ilman, että se järkyttää perusturvallisuutta tai muodostumassa olemaa itseluottamusta, mutta eihän kaikkien tarvitse olla psykologien kanssa samaa mieltä
Itselleni on voimavaroja jaettu sormustimella, niin että en tosiaan ole mitenkään erityisen jaksava äiti, mutta olen elävä esimerkki siitä, kuinka vauvavuoden väsymyksestä selviää ihan ok, kun oma asenne on kohdallaan.
Itse nukuin ennen lasta 9-10 tuntia yössä ja raskausaikana vielä päikkärit. Minulle 7 tunnin yöunet olivat siis kauhistus. No, vauvavuoden aikana pärjäsin pari kuukautta 4-5 tunnin pätkäunilla ja parhainakin öinä nukuin n. 8 tuntia vauva herätessä 10-20 kertaa, eli 20 minsan- 1,5 tunnin välein. Niin kauan kuin yritin tehdä parhaani saadakseni vauvan nukkumaan paremmin, olin totaaliväsynyt. Sitten kun hyväksyin, että propaganda siitä, että vauvan pitäisi nukkua 5-10 tuntia putkeen, on pelkkää skeidaa 80% kohdalla (vain 20% vauvoista nukkuu vauvavuotena "hyvin" , on evoluution kannalta ollut välttämätöntä, että vauvat heräilevät jatkuvasti ja pikemminkin luonnotonta, vaikkakin hyvin onnekasta vanhemmille, jos vauva vetelee sikeitä 12h yhteen menoon...), helpottui omakin olo ja kestin väsymystä paljon paremmin.
En siis todellakaan ole koskaan ollut vähillä yöunilla pärjäävä, mutta oman asenteen muutoksella saatoin hyväksyä pätkäunia nukkuvan vauvan, enkä enää kärsinyt väsymyksestä samalla tavalla kuin aiemmin. Koska hyväksyin asian, enkä enää tehnyt sille mitään. Päätin vain nauttia vauvasta sellaisena kuin hän oli, eli iloisena, suloisena ja herkkäunisena. En yrittänyt enää saada häntä mihinkään "muottiin", hän on sellainen kuin on, ja sillä sipuli. Enkä ole mikään kiintymysvanhemmuus-intoilija, mutta tunsin vauvani ja osasin arvioida, koska hän todellakin oli valmis luopumaan yösyötöistä. Ja se oli 17kk:n iässä. Enkä ole kertaakaan katunut ratkaisuani ja tekisin samoin myös toisen vauvan kohdalla. Koska nyt tiedän, että väsymyksen kanssakin pärjää. Niin kauan kuin valitin väsymyksestä, oli väsymys ihan hirvittävää, sitten kun kertakaikkiaan päätin, ettei vauvassani ole mitään vikaa, vaan hän saa heräillä niin usein kuin haluaa, niin hyväksyin väsymyksenkin ihan uudella tavalla. Tästä mielipiteestä saa suivaantua ihan vapaasti, mutta jos oikeasti päätät muuttaa asennetta, niin väsymystä jaksaa ihan eri tavalla. Kokemusta asiasta siis on...
Olin itse samanlainen heräilijä 3-vuotiaaksi saakka ja olen äärimmäisen kiitollinen vanhemmilleni, jotka eivät huudattaneet minua vaan hyväksyivät tämän piirteen minussa.
Itselleni on voimavaroja jaettu sormustimella, niin että en tosiaan ole mitenkään erityisen jaksava äiti, mutta olen elävä esimerkki siitä, kuinka vauvavuoden väsymyksestä selviää ihan ok, kun oma asenne on kohdallaan.
Itse nukuin ennen lasta 9-10 tuntia yössä ja raskausaikana vielä päikkärit. Minulle 7 tunnin yöunet olivat siis kauhistus. No, vauvavuoden aikana pärjäsin pari kuukautta 4-5 tunnin pätkäunilla ja parhainakin öinä nukuin n. 8 tuntia vauva herätessä 10-20 kertaa, eli 20 minsan- 1,5 tunnin välein. Niin kauan kuin yritin tehdä parhaani saadakseni vauvan nukkumaan paremmin, olin totaaliväsynyt. Sitten kun hyväksyin, että propaganda siitä, että vauvan pitäisi nukkua 5-10 tuntia putkeen, on pelkkää skeidaa 80% kohdalla (vain 20% vauvoista nukkuu vauvavuotena "hyvin" , on evoluution kannalta ollut välttämätöntä, että vauvat heräilevät jatkuvasti ja pikemminkin luonnotonta, vaikkakin hyvin onnekasta vanhemmille, jos vauva vetelee sikeitä 12h yhteen menoon...), helpottui omakin olo ja kestin väsymystä paljon paremmin.
En siis todellakaan ole koskaan ollut vähillä yöunilla pärjäävä, mutta oman asenteen muutoksella saatoin hyväksyä pätkäunia nukkuvan vauvan, enkä enää kärsinyt väsymyksestä samalla tavalla kuin aiemmin. Koska hyväksyin asian, enkä enää tehnyt sille mitään. Päätin vain nauttia vauvasta sellaisena kuin hän oli, eli iloisena, suloisena ja herkkäunisena. En yrittänyt enää saada häntä mihinkään "muottiin", hän on sellainen kuin on, ja sillä sipuli. Enkä ole mikään kiintymysvanhemmuus-intoilija, mutta tunsin vauvani ja osasin arvioida, koska hän todellakin oli valmis luopumaan yösyötöistä. Ja se oli 17kk:n iässä. Enkä ole kertaakaan katunut ratkaisuani ja tekisin samoin myös toisen vauvan kohdalla. Koska nyt tiedän, että väsymyksen kanssakin pärjää. Niin kauan kuin valitin väsymyksestä, oli väsymys ihan hirvittävää, sitten kun kertakaikkiaan päätin, ettei vauvassani ole mitään vikaa, vaan hän saa heräillä niin usein kuin haluaa, niin hyväksyin väsymyksenkin ihan uudella tavalla. Tästä mielipiteestä saa suivaantua ihan vapaasti, mutta jos oikeasti päätät muuttaa asennetta, niin väsymystä jaksaa ihan eri tavalla. Kokemusta asiasta siis on...
Olin itse samanlainen heräilijä 3-vuotiaaksi saakka ja olen äärimmäisen kiitollinen vanhemmilleni, jotka eivät huudattaneet minua vaan hyväksyivät tämän piirteen minussa.
Meidän lapsille sopii itsekseen nukahtaminen. Esikoinen (nyt n. 2v8kk) oppi sen ristiäistensä aikoihin, eli parikuisena, ja nukkui silloin jo itkuitta 10-12h yöunet ja 3-4h päiväunia. Kuopus (nyt 1v) oppi sen vasta kuukausi sitten, mutta sekä unen määrä että laatu ovat siitä parantuneet 120%. Nyt ajatellen olisi pitänyt tukea itsenukahtamismahdollisuutta jo aiemmin myös nuoremman kohdalla, mutta luulin tietäväni tuolloin että vauva tarvitsee yöimetystä / äitiä / läheisyyttä / rauhoittelua / turvallisuuden tankkaamista / what ever.
Sinä kuitenkin itse tunnet lapsesi, ja osaat parhaiten arvioida onko hän valmis itsenukahtamisen opetteluun jo nyt. Ei nukuttaminenkaan huono vaihtoehto mielestäni ole, meillä se vain oli huonosti järjestetty (nukahti tissille - uniassosiaatio jäi uupumaan - heräsi hädissään sängystä kun tissiä ei enää ollutkaan). Tsemppiä teidän nukahtamisiinne, toivottavasti oikea vaihtoehto löytyy / on jo löytynyt.
Sinä kuitenkin itse tunnet lapsesi, ja osaat parhaiten arvioida onko hän valmis itsenukahtamisen opetteluun jo nyt. Ei nukuttaminenkaan huono vaihtoehto mielestäni ole, meillä se vain oli huonosti järjestetty (nukahti tissille - uniassosiaatio jäi uupumaan - heräsi hädissään sängystä kun tissiä ei enää ollutkaan). Tsemppiä teidän nukahtamisiinne, toivottavasti oikea vaihtoehto löytyy / on jo löytynyt.
Viimeksi muokattu:
lentoemo: niin noh, olen itse työni puolella semmoisella alalla, et tunnen aika paljon psykiatreja, psykologeja ja unikouluttajia ym, jotka ovat juuri sitä mieltä, että 6kk ikäinen on valmis pieniin pettymyksiin. juttelen heille jatkuvasti. ja olen työni puolesta opetellut ihan hurjasi asiaa vauvoista. etenkin heidän nukkumisasioistaan. maalaisjärjellä pääsee pitkälle, mutta ammattitaitoakin on kyl hyväksi. ja luen paljon nykytutkimuksia, en vain 80-luvulta. en tiedä mistä olet lukenut, että 6kk ikäinen ei olisi valmis.. suurin osa ainakin on.
oma jaksamiseeni ei kyllä olisi mikään asenteen muutos enää auttanut. se on mielestäni aina ollut kohdallaan. eihän synnytysmasennuksestakaan kaikki pääse eroon pelkällä lenkkeilyllä niin kuin tom cruise väittää. toki asennetta voi koittaa aina parantaa, mut apujakin löytyy. äidit varmasti tekevät kaikkensa. jokaisella tietty saa olla oma mielipide, mut en huutelisi ympäriinsä, et unikoulut on huonoja, älkää kukaan ikinä kokeilko niitä. joillekin ne on paras ratkaisu. kaikille ehkä ei. ainakin niistä on paljon positiivisia tutkimustuloksia. mut jos tuntuu et jaksaa, niin turhaa kai niitä kokeilee. mut jos ei jaksa niin ei tarvitse tuntea itseään huonoksi. itse pärjään kohtuu vähillä unille mut pakko on saada nukuttua et jaksaa olla sata prosenttisesti vauvan kans päivisin. itse vain huomasin, et niistä on ollut loppujen lopuksi suurempi apu itse lapselle kuin vanhemmalle.
ja luen paljon nykytutkimuksia, en vain 80-luvulta. en tiedä mistä olet lukenut, että 6kk ikäinen ei olisi valmis.. suurin osa ainakin on. oma jaksamiseeni ei kyllä olisi mikään asenteen muutos enää auttanut. se on mielestäni aina ollut kohdallaan. eihän synnytysmasennuksestakaan kaikki pääse eroon pelkällä lenkkeilyllä niin kuin tom cruise väittää. toki asennetta voi koittaa aina parantaa, mut apujakin löytyy. äidit varmasti tekevät kaikkensa. jokaisella tietty saa olla oma mielipide, mut en huutelisi ympäriinsä, et unikoulut on huonoja, älkää kukaan ikinä kokeilko niitä. joillekin ne on paras ratkaisu. kaikille ehkä ei. ainakin niistä on paljon positiivisia tutkimustuloksia. mut jos tuntuu et jaksaa, niin turhaa kai niitä kokeilee. mut jos ei jaksa niin ei tarvitse tuntea itseään huonoksi. itse pärjään kohtuu vähillä unille mut pakko on saada nukuttua et jaksaa olla sata prosenttisesti vauvan kans päivisin. itse vain huomasin, et niistä on ollut loppujen lopuksi suurempi apu itse lapselle kuin vanhemmalle.
Palezzu: Minua ei kiinnosta jankata tästä aiheesta sen enempää, kun jokainen vanhempi tekee niin kuin parhaaksi näkee. Mutta ärsyttää yleistäminen, jonka mukaan 6 kk vauva olisi valmis pettymyksiin ja olemaan syömättä öisin. Jos vauva tyyntyy ilman kummempia itkuja, niin on kyllä valmis. Eikä siinä siis mitään unikouluja tarvita. Niin omakin vauvani nukahti 4-7 -kuisena. Mutta jos vauva itkee useampana yönä, niin ei kyllä ihan näin tätä arkista maalaisjärkeä käyttämällä valmiilta vaikuta. Vaikka et maalaisjärkeä sen kummemmin arvostaisikaan...
Mutta Sompio kysyi tässä 1,5 vuotiaan itsekseen nukahtamisesta, niin että tämän enempää en halua asiasta inttää... Mitä jaksamiseen tulee, niin sitähän on vaikea tietää, olisiko asenteen muutos auttanut, kun et kerran asennettasi muuttanut, vai mitä?
Sorry tämä hiukan kärkäs vastaus, mutta itseäni väsytti vauva-aikana kaikkein eniten sinun kaltaistesi ihmisten asenne, jonka mukaan vauvan nukkuminen on "kasvatuskysymys" eikä jokaisen temperamentille ominainen piirre. Ikään kuin vain yhdenlainen temperamenttipiirre (mitä nukkumiseen tulee) olisi hyväksyttävissä. Ikään kuin kaikki vauvat pitäisi veistää samasta muotista. Kas kummaa kun ei pidetä jotain konttauskouluja niille, jotka eivät konttaa vielä 6kk:n iässä niin kuin omani...?
Ja vaikka olen sitä mieltä, ettei lapsen pää mene sekaisin yhdestä satunnaisesta itkusta, kun vanhempi ei pääsekään heti vastaamaan esim. moottoritiellä ajaessa, niin olen kyllä mm. Keltikangas-Järvisen kanssa samaa mieltä siitä, että johdonmukaisesti toteutettu unikoulu, jossa vauvan tarpeisiin ei vastata, johtaa perusturvallisuuden häiriöihin.
Oma vauvani oli esim. kuukauden syömättä yöllä 9 kk:n iässä, vaikka nukahtikin vain nukuttamalla. Mutta koska yöllä nukahti pelkällä silittelyllä, en imettänyt. Mutta kun 10 kk:n iässä vaati taas rintaa, annoin sitä. Koska kysymys ei ollut pelkästä uniassosiaatiosta, vaan osasi ilmankin nukahtaa uudelleen, niin sitä typerää maalaisjärkeä käyttämällä päättelin, että hän tosiaan kaipasi sitä rintaa. Joko nälkään, janoon tai sitten turvallisuudentunteen vuoksi.
Se on hienoa, että sinä olet lukenut kaikenlaisia nykytutkimuksia vauvojen unista. Toivottovasti vähän arvostetumpiakin asiantuntijoita kuin Tracy Hoggia Minäkin olen lukenut. Mutta vaikka moni lukemani tutkimus vahvistaa omaa käsitystäni, kaikkein tärkeimpänä arviointivälineenä pidän omaa äidinvaistoani - ja sitä maalaisjärkeä
Mutta Sompio kysyi tässä 1,5 vuotiaan itsekseen nukahtamisesta, niin että tämän enempää en halua asiasta inttää... Mitä jaksamiseen tulee, niin sitähän on vaikea tietää, olisiko asenteen muutos auttanut, kun et kerran asennettasi muuttanut, vai mitä?
Sorry tämä hiukan kärkäs vastaus, mutta itseäni väsytti vauva-aikana kaikkein eniten sinun kaltaistesi ihmisten asenne, jonka mukaan vauvan nukkuminen on "kasvatuskysymys" eikä jokaisen temperamentille ominainen piirre. Ikään kuin vain yhdenlainen temperamenttipiirre (mitä nukkumiseen tulee) olisi hyväksyttävissä. Ikään kuin kaikki vauvat pitäisi veistää samasta muotista. Kas kummaa kun ei pidetä jotain konttauskouluja niille, jotka eivät konttaa vielä 6kk:n iässä niin kuin omani...?
Ja vaikka olen sitä mieltä, ettei lapsen pää mene sekaisin yhdestä satunnaisesta itkusta, kun vanhempi ei pääsekään heti vastaamaan esim. moottoritiellä ajaessa, niin olen kyllä mm. Keltikangas-Järvisen kanssa samaa mieltä siitä, että johdonmukaisesti toteutettu unikoulu, jossa vauvan tarpeisiin ei vastata, johtaa perusturvallisuuden häiriöihin.
Oma vauvani oli esim. kuukauden syömättä yöllä 9 kk:n iässä, vaikka nukahtikin vain nukuttamalla. Mutta koska yöllä nukahti pelkällä silittelyllä, en imettänyt. Mutta kun 10 kk:n iässä vaati taas rintaa, annoin sitä. Koska kysymys ei ollut pelkästä uniassosiaatiosta, vaan osasi ilmankin nukahtaa uudelleen, niin sitä typerää maalaisjärkeä käyttämällä päättelin, että hän tosiaan kaipasi sitä rintaa. Joko nälkään, janoon tai sitten turvallisuudentunteen vuoksi.
Se on hienoa, että sinä olet lukenut kaikenlaisia nykytutkimuksia vauvojen unista. Toivottovasti vähän arvostetumpiakin asiantuntijoita kuin Tracy Hoggia
Minäkin olen lukenut. Mutta vaikka moni lukemani tutkimus vahvistaa omaa käsitystäni, kaikkein tärkeimpänä arviointivälineenä pidän omaa äidinvaistoani - ja sitä maalaisjärkeä Kuten jo aijemmin on sanottu, jokainen lapsi on yksilö, ja se mikä sopii yhdelle ei taas sovi toiselle=)
Meillä nukutetaan viereen. Melkein kaikki mollaavat sitä, mutta en välitä muiden mielipiteistä. Minusta jo tuo viereen nukutus on helpotus, kun melkein vuoden ikää sai tyttöä syliin nukuttaa kantamalla:O eli siis vauvasta saakka AINOASTAAN nukahti syliin, ja sille tielle jäätiin. Kunnes viime keväänä, tytön ollessa n.9kk rupesi oma aloitteisesti viereen nukahtamaan. Nukutaan siis edelleen perhepedissä, Ja SIINTÄKÄÄn ei ole kiire luopua, tuostakin saan vähän väliä kuulla miksi meillä nukutaan viellä noin:kieh:
Ollaan kokeiltu omaan sänkyyn nukutusta ja yksinään nukahtamista,tuloksetta. Odotan, kunnes tyttö hieman kasvaa ( nyt siis 1v3kk) ja ymmärtää enempi puhetta, niin siirrytään omaan sänkyyn ja itsenäiseen nukahtamiseen..mutta kunhan koen tytön olevan valmis siihen jne. Niin pitkään mennään näillä eväillä. Nukahtamiseen menee 10min-30min.
Minusta ei ole mitään pahaa nukuttaa lasta viereen,kuten ei myöskään antaa lapsen itse nukahtaa. Suurin osa lapsista nukahtaa itsenäisesti.
Ehkei minulla ole kiire siirtää lasta omaan sänkyyn ,koska nukuin itse aikoinani koulu ikään saakka äitini vieressä ( oli yksinhuoltaja, eikä varaa omaan huoneeseen saatikka sänkyyn ) ja sitten kun vihdoin sain oman huoneen ja tilaisuuden nukkua omassa sängyssä, en sinne hevillä siirtynyt mutta pikkuhiljaa rupesin omassa sängyssä nukkumaan..
Meillä nukutetaan viereen. Melkein kaikki mollaavat sitä, mutta en välitä muiden mielipiteistä. Minusta jo tuo viereen nukutus on helpotus, kun melkein vuoden ikää sai tyttöä syliin nukuttaa kantamalla:O eli siis vauvasta saakka AINOASTAAN nukahti syliin, ja sille tielle jäätiin. Kunnes viime keväänä, tytön ollessa n.9kk rupesi oma aloitteisesti viereen nukahtamaan. Nukutaan siis edelleen perhepedissä, Ja SIINTÄKÄÄn ei ole kiire luopua, tuostakin saan vähän väliä kuulla miksi meillä nukutaan viellä noin:kieh:
Ollaan kokeiltu omaan sänkyyn nukutusta ja yksinään nukahtamista,tuloksetta. Odotan, kunnes tyttö hieman kasvaa ( nyt siis 1v3kk) ja ymmärtää enempi puhetta, niin siirrytään omaan sänkyyn ja itsenäiseen nukahtamiseen..mutta kunhan koen tytön olevan valmis siihen jne. Niin pitkään mennään näillä eväillä. Nukahtamiseen menee 10min-30min.
Minusta ei ole mitään pahaa nukuttaa lasta viereen,kuten ei myöskään antaa lapsen itse nukahtaa. Suurin osa lapsista nukahtaa itsenäisesti.
Ehkei minulla ole kiire siirtää lasta omaan sänkyyn ,koska nukuin itse aikoinani koulu ikään saakka äitini vieressä ( oli yksinhuoltaja, eikä varaa omaan huoneeseen saatikka sänkyyn ) ja sitten kun vihdoin sain oman huoneen ja tilaisuuden nukkua omassa sängyssä, en sinne hevillä siirtynyt
mutta pikkuhiljaa rupesin omassa sängyssä nukkumaan..Minä nukutin tytön rinnalle 10-kuukautiseksi meidän sänkyyn, kunnes unikoulutin hänet ensin luopumaan yösyötöistä. Siinä meni muutama yö. Meidän sänkyyn nukuttaminen alkoi kuitenkin olla vaarallista, koska emme menneet samaan aikaan nukkumaan vaan vasta myöhemmin. Tyttö heräili usein illalla, ja alkoi liikkua. Koko illan piti olla korva pitkällä ja kuunnella, milloin hän herää ja juosta kammariin, etei tyttö kiipeä tyynyjen yli.
Juuri ennen yhtä vuotta siirsin hänet omaan sänkyyn (omaan huoneeseen) nukkumaan ilman rinnalle nukutusta. Itse jäin sängyn viereen istumaan, kunnes tyttö nukahti. Nukuttaminen näin kesti muutaman viikon ajan noin puolisen tuntia ja päivunille tunnin. Nyt tytön ollessa 1v 1kk, hän nukahtaa noin kymmenessä minuutissa minun istuessa vieressä sekä yö- että päiväunille ja nukkuu parhaiten nyt. Ennen näitä unikouluja tyttö nukkui päivällä vain puoli tuntia ja yöllä heräili monta kertaa. Nyt hän nukkuu 1-2 h päiväunet ja yöllä kaksitoista tuntia 0-2 heräilyllä. Eli nukuttaminen vierellä istuen toimii meillä nyt.
Juuri ennen yhtä vuotta siirsin hänet omaan sänkyyn (omaan huoneeseen) nukkumaan ilman rinnalle nukutusta. Itse jäin sängyn viereen istumaan, kunnes tyttö nukahti. Nukuttaminen näin kesti muutaman viikon ajan noin puolisen tuntia ja päivunille tunnin. Nyt tytön ollessa 1v 1kk, hän nukahtaa noin kymmenessä minuutissa minun istuessa vieressä sekä yö- että päiväunille ja nukkuu parhaiten nyt. Ennen näitä unikouluja tyttö nukkui päivällä vain puoli tuntia ja yöllä heräili monta kertaa. Nyt hän nukkuu 1-2 h päiväunet ja yöllä kaksitoista tuntia 0-2 heräilyllä. Eli nukuttaminen vierellä istuen toimii meillä nyt.
Reilua sanoa, etten arvosta maalaisjärkeä. Et varmaan oikein ole ymmärtänyt, lentoemo. Siis minun maalaisjärki sanoo, ettei lasta voi viikossa pilalle saada. Eihän tässä maailmassa vois elää. Viikon unikoulu ei siis aiheuta lapselle mitään haittoja. Ja virheitä tulee tehtyä vängelläkin ja niitä saakin tehdä. Lapsi on tosi kestävää tekoa. Ei kai nyt kukaan enää semmoisia antiikkisia huudatusunikouluja käytä. Tracy Hoggin unikoulu toimi meillä ja siinä lähdetään nimenomaan liikkelle siitä että tunnista lapsen temperamentti! Se on ensimmäinen askel. Sitten päivärytmit ym. Yksi tyyli ei sovi kaikille. Artikkelit ym joista puhuin on lääketieteellisiä artikkeleita, jotka ovat mielestäni kaikkein luotetuimpia. Täällä chat huoneessa ei aina osaa ilmaista itseään juuri niin kuin haluaisi, mutta en todellakaan ajattele niin et lapset kasvatetaan jonkun kirjan mukaan. Lapsista vain on niin paljon tutkimuksia tehty, et näiden lukeminen vain yksinkertaisesti helpottaa elämää, mut ei muuta omia periaatteellisia kasvatusmetodeja. Semmoinen on kaikkein rasittavinta, et jos on yhden vain yhden opin kannalla eikä tajua,et muitakin yhtä hyviä on. Kaikkien äitien ei tarvitse olla samanlaisia. Itse en lähtisi ketään haukkumaan. Esim vaikka meillä on ehdoton se et lapsi nukkuu pinnasängyssä (kun nukkuu siellä parhaiten), niin minusta on loistava et jotkut harrastavat perhepetejä, jos ne on kerta todettu toimivaksi. PS: ennen unikoulua kyl todellaki asennoiduin siihen et nyt toimin vain lapsen parhaaksi ja minähän jaksan tämän viedä loppuun. Ja hyvin jaksoi. Tuskinpa kellään äidillä asenteesta jää kiinni.
Viimeksi muokattu:
Menee vähän OT.. koska ap kyseli mielipiteitä nukuttamisesta. Mut kommentoin edellisiin.
Meillä ainakin tempperamenttisen vauvan "unikoulu" n.6kk (siis ei todellakaan mitään viikon huudatusta vaan juuri tuo lempeä unikoulu tassutuksineen yms.) lähti täysin lapsen ei minun tarpeesta. Meillä tyttö alko heräillä 1h välein, vaikka ei kaivannut aina maitoa,toki sitä olisi juonut jos olis antanu. Tyttö oli päivisin TODELLA väsyny ja kiukkuinen ja vaativa tapaus. Unikoulun jälkeen parin yön perästä tyttö alko nukkua 9-10h heräämättä. Oli päivisin kuin eri ihminen. Iloinen,hymyilevä ja ruoka maistui. Päiväunetkin parani. Joten mun kokemuksella tuosta hyötyi eniten lapsi!
Lisäksi olen Palezzunkans samalla linjalla. Valitettavasti äidin jatkuva väsymys on useissa tapauksissa lapselle pahempaa ku yksikään unikoulu. Ja noita traumoja en myöskää lähtis hysteeraamaan, virheitä tekee lapsen kans varmasti miljoonassa asiassa josta voi jäädä traumoja. Nuo lempeet unikoulut ei sitä tuskin tee. Eikä kaikki voi mennä ja jaksaa vaan "asennetta vaihtamalla". MUTTA siinä olen Lentoemon kans samaa mieltä, ettei joka 6kk vauvan voi täysin olettaa pärjäävän yötä syömättä. Ei meilläkään. Esim BLW ruokittu vauva ei syö kiinteitä vielä 6kk juurikaan vaan maito on lähes ainoa ravinnon lähde. Tuolla ei voi olettaa, että vauva pärjäisi öitä ruoatta. Siksi en ole ollut koskaan täysin absolutisti tuon yöruokinnan kans. Joskus ennen 11kk joinakin öinä meni itsekseen 12-13 h syömättä ja joskus taas ei. Usein annoin aamuyöllä maidon eli vauvaa kuunnellen. Ennen 1v maidottelut jäi täysin pois itsekseen.
Mut tohon ap kysymykseen. Mä en lähtis puhumaan kummankaa puolesta kovin fanaattisesti. Meillä tyttö nukahti pienenä monesti ihan itsekseen omaan sänkyyn jossa oli nukkunu lähes koko vauva ajan. Ja homma toimi ok! 8-9kk alkoi (mikä ikinä olikaan) eroahdistukset tms. Nukkumaan meno oli yhtä huutoa ja tyttö itki öisin pinnoja vasten vähän väliä. Alkuun kokeiltiin pari iltaa "unikoulua" tässäkin,mut likka itki niin hysteerisenä et rauhoitus ja lopulta nukutus vei hirveen kauan. Lisäks yöt oli levottomia ja heräilyä tuli. Alettiin nukuttaa meidän sänkyyn joho nukahti (ja nukahtaa) (yleensä) 2-max 20min itkutta. Sillon päätin,et mä kyl jaksan olla lapseni vieressä (tai mies) ton nukutuksen, koska homma on nyt todella mukavaa ja rentouttavaakin puuhaa verrattuna huutavaan, levottomaan ja itkuiseen unille menoon. AINAKI NYT.. Mä en jaksa uskoa et tyttö loppuikää kaipaa nukuttajaa. Joten mun mielestä pitää tossakin asiassa kuunnella lasta ja omia voimavaroja eikä kuunnella mitään pelotteluja siitä et "lapsi ei KOSKAAN opi omaan sänkyyn eikä nukahtamaan itsekseen".. Se mikä kelläkin toimii, on varmasti ok!
Meillä ainakin tempperamenttisen vauvan "unikoulu" n.6kk (siis ei todellakaan mitään viikon huudatusta vaan juuri tuo lempeä unikoulu tassutuksineen yms.) lähti täysin lapsen ei minun tarpeesta. Meillä tyttö alko heräillä 1h välein, vaikka ei kaivannut aina maitoa,toki sitä olisi juonut jos olis antanu. Tyttö oli päivisin TODELLA väsyny ja kiukkuinen ja vaativa tapaus. Unikoulun jälkeen parin yön perästä tyttö alko nukkua 9-10h heräämättä. Oli päivisin kuin eri ihminen. Iloinen,hymyilevä ja ruoka maistui. Päiväunetkin parani. Joten mun kokemuksella tuosta hyötyi eniten lapsi!
Lisäksi olen Palezzunkans samalla linjalla. Valitettavasti äidin jatkuva väsymys on useissa tapauksissa lapselle pahempaa ku yksikään unikoulu. Ja noita traumoja en myöskää lähtis hysteeraamaan, virheitä tekee lapsen kans varmasti miljoonassa asiassa josta voi jäädä traumoja. Nuo lempeet unikoulut ei sitä tuskin tee. Eikä kaikki voi mennä ja jaksaa vaan "asennetta vaihtamalla". MUTTA siinä olen Lentoemon kans samaa mieltä, ettei joka 6kk vauvan voi täysin olettaa pärjäävän yötä syömättä. Ei meilläkään. Esim BLW ruokittu vauva ei syö kiinteitä vielä 6kk juurikaan vaan maito on lähes ainoa ravinnon lähde. Tuolla ei voi olettaa, että vauva pärjäisi öitä ruoatta. Siksi en ole ollut koskaan täysin absolutisti tuon yöruokinnan kans. Joskus ennen 11kk joinakin öinä meni itsekseen 12-13 h syömättä ja joskus taas ei. Usein annoin aamuyöllä maidon eli vauvaa kuunnellen. Ennen 1v maidottelut jäi täysin pois itsekseen.
Mut tohon ap kysymykseen. Mä en lähtis puhumaan kummankaa puolesta kovin fanaattisesti. Meillä tyttö nukahti pienenä monesti ihan itsekseen omaan sänkyyn jossa oli nukkunu lähes koko vauva ajan. Ja homma toimi ok! 8-9kk alkoi (mikä ikinä olikaan) eroahdistukset tms. Nukkumaan meno oli yhtä huutoa ja tyttö itki öisin pinnoja vasten vähän väliä. Alkuun kokeiltiin pari iltaa "unikoulua" tässäkin,mut likka itki niin hysteerisenä et rauhoitus ja lopulta nukutus vei hirveen kauan. Lisäks yöt oli levottomia ja heräilyä tuli. Alettiin nukuttaa meidän sänkyyn joho nukahti (ja nukahtaa) (yleensä) 2-max 20min itkutta. Sillon päätin,et mä kyl jaksan olla lapseni vieressä (tai mies) ton nukutuksen, koska homma on nyt todella mukavaa ja rentouttavaakin puuhaa verrattuna huutavaan, levottomaan ja itkuiseen unille menoon. AINAKI NYT.. Mä en jaksa uskoa et tyttö loppuikää kaipaa nukuttajaa. Joten mun mielestä pitää tossakin asiassa kuunnella lasta ja omia voimavaroja eikä kuunnella mitään pelotteluja siitä et "lapsi ei KOSKAAN opi omaan sänkyyn eikä nukahtamaan itsekseen".. Se mikä kelläkin toimii, on varmasti ok!
Viimeksi muokattu:
olen minäkin sitä mieltä ettei joka 6kk ikäinen pärjää ilman yösyöttöjä. jos lapsi syö päivällä hyvin ja saa riittävästi nestettä niin sillon voi kokeilla syöttöjen poisjättöä. äiti kyl aistii millon lapsi syö nälkäänsä ja millon huvitellakseen. itse oli asennoitunut pitäväni yhden yösyötön lähemmäs 1vuotta mut kun meidän pojasta luki sen et ei niitä selkeästi tarvinnut niin sama kai ne oli jättää pois. elävää tuttia en jaksanut leikkiä.
jos joku kosti toimii ja kaikki on tyytyväisiä, niin silloin ei tarvi paljon muista kuunnella.
Hienoa Kauniskuu et oot löytäny teille sopivan metodin! =) Hyvältä kuulostaa
jos lapsi syö päivällä hyvin ja saa riittävästi nestettä niin sillon voi kokeilla syöttöjen poisjättöä. äiti kyl aistii millon lapsi syö nälkäänsä ja millon huvitellakseen. itse oli asennoitunut pitäväni yhden yösyötön lähemmäs 1vuotta mut kun meidän pojasta luki sen et ei niitä selkeästi tarvinnut niin sama kai ne oli jättää pois. elävää tuttia en jaksanut leikkiä. jos joku kosti toimii ja kaikki on tyytyväisiä, niin silloin ei tarvi paljon muista kuunnella.
Hienoa Kauniskuu et oot löytäny teille sopivan metodin! =) Hyvältä kuulostaa
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille mielipiteistä =)
Samaa mieltä olen, että jokainen tosiaan tekee miten tahtoo välittämättä muiden mielipiteistä. Tässä ketjussa oli monta vanhaa tuttua, joille meidän unitaival taitaa olla aika tuttu =)
Meillä nukutetaan tällä hetkellä. Parhaimpana iltana se vie 5-10 min ilman itkuja. Ja silloin ajattelen, että näin jatketaan. Tyttö nukkuu meidän huoneessa omassa pinnasängyssä. Ja olen ajatellut nyt nukuttaa siihen asti, kun on valmis muuttamaan omaan huoneeseensa. Ja se tapahtuu ehkä ensi keväänä...
Mutta sitten on ne huonot illat, joissa itketään ja huudetaan ja raavitaan ja nukutus kestää 45 min. Silloin aina ajattelen, että toisiko tähän helpotusta jos tyttö osaisi nukahtaa itse.
Samoin niitä yöheräämisiä on aina vain. Suurimman osan tyttö vaatii niissä pientä silitystä, huonoina yönä 15-30 min oikein nukuttamista ennenkuin rauhoittuu. Mutta joitakin kertoja nukahtaa itse yön aikana uudestaan.
Päiväunille on sama juttu, eli nukutan. Niissä on myös ne hyvät hetket, joista tykkään ja sitten ne kamalat nukutukset jotka on tosi stressaavia.
Nukuttamisen teen kuitenkin mahdollisimman vähäeleisesti ajatellen, että oppisi itse nukahtamaan sillain, että voisin vain makoilla sängyllä. Nyt istun sängyn vieressä, mutta tarvittaessa silitän.
Minä olen Lentoemon kanssa samaa mieltä asenteesta siinä mielessä, että meillä kun tyttö on aina nukkunut huonosti ja minä olen aina siitä valittanut. Niin nyt kun on asenteella, että tämä nyt on meillä tätä ja tämän kanssa on pakko jaksaa ja yrittää löytää vain sitten päiväsaikaan olevasta ihanasta tytöstä riittävästi hyviä puolia jotta jaksaa niitä huonoja hetkiä. Jaksaminen silti tälläkin asenteella tulee vastaan, jossa sitten tarvitaan päiväunia ja pientä irtiottoa, esim. mies lähtee neidin kanssa ulkoilemaan tai sitten minä saan jäädä aamulla nukkumaan.
Minä olen lukenut jonkun verran lapsen nukkumisesta, en varmaankaan niin paljon kuin moni muu. Mutta lähtökohta taitaa aika monessa olla se, että lapsi opetetaan itse nukahtamaan. Näin ainakin olen saanut ohjeet neuvolasta sekä yhdestä unikoulusta, jonne keväällä pahimpaan aikaan soittelin ja kyselin neuvoja.
Keväällä itse asiassa opetin neidin nukahtamaan itsekseen ja oli tosi työläs projekti. Juurikin kaikkien "taiteen sääntöjen mukaan" kuuntelin ja rauhoittelin ja poistuin yms. Mutta ei ollut mikään parin illan homma, vaikka kaikkialla aina annetaan ymmärtää, että viikko on pahin ja sitten helpottaa. Ei todellakaan. Kesän aikana neiti vain itse lopetti sen itsekseen nukahtamisen ja sitten kesälomareissu taisi sekoittaa sen lopullisesti ja oltiinkin taas ihan hirveässä jumissa nukutusten kanssa.
Halusin vain kuulla mielipiteitä muilta kun tuntuu, että kaikkialla muualla lapset nukahtaa itsekseen =)
Samaa mieltä olen, että jokainen tosiaan tekee miten tahtoo välittämättä muiden mielipiteistä. Tässä ketjussa oli monta vanhaa tuttua, joille meidän unitaival taitaa olla aika tuttu =)
Meillä nukutetaan tällä hetkellä. Parhaimpana iltana se vie 5-10 min ilman itkuja. Ja silloin ajattelen, että näin jatketaan. Tyttö nukkuu meidän huoneessa omassa pinnasängyssä. Ja olen ajatellut nyt nukuttaa siihen asti, kun on valmis muuttamaan omaan huoneeseensa. Ja se tapahtuu ehkä ensi keväänä...
Mutta sitten on ne huonot illat, joissa itketään ja huudetaan ja raavitaan ja nukutus kestää 45 min. Silloin aina ajattelen, että toisiko tähän helpotusta jos tyttö osaisi nukahtaa itse.
Samoin niitä yöheräämisiä on aina vain. Suurimman osan tyttö vaatii niissä pientä silitystä, huonoina yönä 15-30 min oikein nukuttamista ennenkuin rauhoittuu. Mutta joitakin kertoja nukahtaa itse yön aikana uudestaan.
Päiväunille on sama juttu, eli nukutan. Niissä on myös ne hyvät hetket, joista tykkään ja sitten ne kamalat nukutukset jotka on tosi stressaavia.
Nukuttamisen teen kuitenkin mahdollisimman vähäeleisesti ajatellen, että oppisi itse nukahtamaan sillain, että voisin vain makoilla sängyllä. Nyt istun sängyn vieressä, mutta tarvittaessa silitän.
Minä olen Lentoemon kanssa samaa mieltä asenteesta siinä mielessä, että meillä kun tyttö on aina nukkunut huonosti ja minä olen aina siitä valittanut. Niin nyt kun on asenteella, että tämä nyt on meillä tätä ja tämän kanssa on pakko jaksaa ja yrittää löytää vain sitten päiväsaikaan olevasta ihanasta tytöstä riittävästi hyviä puolia jotta jaksaa niitä huonoja hetkiä. Jaksaminen silti tälläkin asenteella tulee vastaan, jossa sitten tarvitaan päiväunia ja pientä irtiottoa, esim. mies lähtee neidin kanssa ulkoilemaan tai sitten minä saan jäädä aamulla nukkumaan.
Minä olen lukenut jonkun verran lapsen nukkumisesta, en varmaankaan niin paljon kuin moni muu. Mutta lähtökohta taitaa aika monessa olla se, että lapsi opetetaan itse nukahtamaan. Näin ainakin olen saanut ohjeet neuvolasta sekä yhdestä unikoulusta, jonne keväällä pahimpaan aikaan soittelin ja kyselin neuvoja.
Keväällä itse asiassa opetin neidin nukahtamaan itsekseen ja oli tosi työläs projekti. Juurikin kaikkien "taiteen sääntöjen mukaan" kuuntelin ja rauhoittelin ja poistuin yms. Mutta ei ollut mikään parin illan homma, vaikka kaikkialla aina annetaan ymmärtää, että viikko on pahin ja sitten helpottaa. Ei todellakaan. Kesän aikana neiti vain itse lopetti sen itsekseen nukahtamisen ja sitten kesälomareissu taisi sekoittaa sen lopullisesti ja oltiinkin taas ihan hirveässä jumissa nukutusten kanssa.
Halusin vain kuulla mielipiteitä muilta kun tuntuu, että kaikkialla muualla lapset nukahtaa itsekseen =)
Sompio mä uskon ettei se yksin nukahtaminen takaa jatkuvia "hyviä iltoja". Uskosin et joskus tulee noita sun kuvaamia itkuiltoja yliväsystä tai muusta johtuen. En jaksa uskoa et toi yksin nukahtamisen taito niitä poistaa.. Mut kyllä, jos lapsi sen osais, nii sopis mulle Mut kuulin yhdeltä kaverilta joka oikeesti lähes "huudatti" lapsensa, et se alko nukahtaa yksinään. Ja kuten sanoit, ei todella ollu mikää viikon proggis. Jo synnäriltä se totutti vauvansa "jäämään" illalla sänkyynsä (toki syötti ja rauhotti jne.) ja sit jossain 6kk lopetti kokonaan vauvan vierellä olemisen nukkumaan mennessä. Mun mielestä se kuulosti ihan hirveelle, vaikkakin lapsi kyl oppi nukahtamaan todella hienosti ja samalla nukkumaan yötkin heräämättä. Ite vaan ajattelen, ettei lapsen tarvii olla iso vielä näin pienenä. On ihan luonnollista et lapsi kaipaa emoaan ja unille meno voi olla jossain ikävaiheessa pelottavakin ero kokemus. Mikä kiire sitä kaikilla aina on ?
Mut kyllä, jos lapsi sen osais, nii sopis mulle Mut kuulin yhdeltä kaverilta joka oikeesti lähes "huudatti" lapsensa, et se alko nukahtaa yksinään. Ja kuten sanoit, ei todella ollu mikää viikon proggis. Jo synnäriltä se totutti vauvansa "jäämään" illalla sänkyynsä (toki syötti ja rauhotti jne.) ja sit jossain 6kk lopetti kokonaan vauvan vierellä olemisen nukkumaan mennessä. Mun mielestä se kuulosti ihan hirveelle, vaikkakin lapsi kyl oppi nukahtamaan todella hienosti ja samalla nukkumaan yötkin heräämättä. Ite vaan ajattelen, ettei lapsen tarvii olla iso vielä näin pienenä. On ihan luonnollista et lapsi kaipaa emoaan ja unille meno voi olla jossain ikävaiheessa pelottavakin ero kokemus. Mikä kiire sitä kaikilla aina on ?Kauniskuu: Lähinnä tuo nukuttaminen onkin kai minun jaksamisestani kiinni. On vain välillä niin turhautunut olo kun nukuttaa ja nukuttaa... Mutta totta, eilen oli semmoinen huutonukutus, että mä jo poistuin kesken kaiken ja mies meni tilalle. Ja silti neiti nukkui pitkästä aikaa tosi hyvän yön =)
Mulla kanssa pari tuttavaa, jotka pitivät kyllä aikamoisen huudatusunikoulun jo pienenä. Nyt nukkuvat kyllä hyvin ja kokonaisia öitä, mutta mulla ei olisi sydäntä kyllä pitää sellaista unikoulua
Mulla kanssa pari tuttavaa, jotka pitivät kyllä aikamoisen huudatusunikoulun jo pienenä. Nyt nukkuvat kyllä hyvin ja kokonaisia öitä, mutta mulla ei olisi sydäntä kyllä pitää sellaista unikoulua
Meillähän siis typy on eri ikäisenä aina välillä nukahtanut täysin itse, sitten taas on ollut kausia, että on kaivannut nukuttajaa. Mutta aina on heräillyt öisin, ettei meillä ainakaan se itsekseen nukahtaminen tai esim. imetyksen loppuminen kokonaan ole mitenkään taannut 9 tunnin uniputkea. Mutta nyt kun ikää on tullut enemmän, niin silloin tällöin intaantuu nukkumaan sen 9 tuntiakin putkeen. Pitää vaan mennä kaikki nappiin päivällä: tarpeeksi virikkeitä mutta ei liikaa, tarpeeksi liikuntaa mutta myös hyvät päikkärit jne. Nukahtamistavalla ei niinkään ole yöunien kannalta ollut merkitystä. Ja kun nukahtaa makkarin ovi auki, mutta yksin, kestää ehkä himppu kauemman nukahtaa, mutta ei kyl sitten protestoi yhtään, laulaa vain siellä yksin, että "pien pien veturi aamulla tuut tuut tuut..." <3
Ohhoh, mistäs ihmeestä tuommoinen tieto on peräisin?
Kyllä palezzun tieto se mitä mieltä nykyisin noin yleisesti ollaan. Mut jokainen tekee sitten niin kun itse haluaa.
By the way, ei lapsen temperamenttia tarvitse kieltää, jos häntä opettaa johonkin, vaan se nimenomaan otetaan huomioon häntä opetettaessa. Unikoulua sana on sinänsä tyhmä, koska ei se ole mikään koulu vaan siinä autetaan lasta.
Jokainen vanhempihan kasvataa lastaan jonkun (psykologisen) kirjan mukaan tietämättään tai tiedostaen. Mut ei näitä kannata liikaa pohtia, jos ajatus ahdistaa. On olemassa muitakin keinoja, kuin sanallinen kommunikaatio lapsen kanssa. Lastenpsykiatrien yksi tehtävä on opettaa äitejä tulkitsemaan vauvaansa, koska he eivät vielä ymmärrä puhetta. Suurin osa oppii sen opettamattakin. Äidit sanovat usein, että "minusta nyt vain tuntui siltä että lapsi oli valmis". Niitä on hankala pukea sanoiksi. Mut jos jotain täytyy opettaa ei se tarkoita että olisi huonompi/tyhmempi ym. Mielestäni lastenpsykiatrit pitävät joskus ihan yleisiä kursseja aiheesta. Joka asiasta ja ihmisestä löytyy oma "muottinsa". Ei kukaan väitä, että näitä olisi vain yksi.
Lastenhoitovinkkien antajille pitäisi maksaa palkkaa, koska se on arvokasta tietoa. Jokainen valitsee sitten sieltä itselle sopivimmat, jos haluaa. Amerikkalaiset psykiatrit ovat sitä mieltä, että lasta voi alkaa itsenäistää jo 5-6vkon iässä. Mut amerikkalaiset ovatkin oma kastinsa. xD
Joo, meni vähän aiheen vierestä, mut oli pakko kommentoida. Aina kun kysytään mielipiteitä syntyy kovaa keskustelua. x)
Apua, en ole lukenut yhtään kirjaa tai puhunut yhdenkään psykologin kanssa!
Taidan silti sanoa mielipiteeni, joka perustuu yhden lapsen kanssa saatuun vankkaan kokemukseen ja tietotaitoon..
1,5-vuotias ei meillä nukkunut vielä edes omassa sängyssä, puhumattakaan siitä että olisi nukahtanut yksin. Pötköttelin aina vieressä 1-2h että toinen nukahti ja hiivin sitten pois. Ja joka ikinen kerta vannoin, että tää oli sit viimeinen kerta ja huomenna se siirtyy edes omaan sänkyyn jos ei muuta. Ja kyllä sitä kokeiltiinkin, mutta en mä vaan kestänyt kuunnella sitä itkua. Lapsi oli pitkälti yli 2-vuotias kun näki kaupassa Hello Kitty-lakanat ja halusi ne. Totesin siihen, että eihän siihen omaan sänkyyn kannata uusia lakanoita ostaa kun ei siinä kukaan nuku. Hetken pieni mietti ja sanoi, että kokeilee jos saa ne lakanat. Siitä asti on nukahdettu yksin ja omaan sänkyyn, jossa yleensä pysyy aamuyöhön. Illalla toki pitää moneen kertaan varmistaa, että tuleehan äitikin ihan pian ja sellaista yleistä hillumista esiintyy, tarvii käydä peittelemässä moneen kertaan jne. Tosin samaan aikaan päiväunet on lyhentyneet hiukan, nukahtaa senkin vuoksi nopeammin ja helmpommin illalla. Nyt jos yritän samaan aikaan päikkäreille, kuuluu hyvin pian "mene pois, osaan itekin!"
Pieni sänky on vielä meidän makuuhuoneen yhteydessä, mutta nyt on alkanut kuulla puheita jo omassa huoneessa nukkumisesta, jospa sinne kohta. (nyt lähemmäs 3v)
Niin turhauttavaa se vieressä nukuttaminen olikin, niin näin jälkeenpäin ajateltuna se oli varmasti meille toimivin tapa. Ihan mielelläni olisin kokeillut muitakin tapoja jos vaan kärsivällisyys olisi riittänyt. Ehkä siinä vaiheessa olisi just pitänyt lukea aiheesta joku kirja.. mutta se ei vaan tunnu omalta, vaikka varmasti kirjoissa yms. hyviä vinkkejä onkin. Eli meillä ei opetettu nukahtamaan itse, alkoi tekemään niin kun itse halusi.
Muistan kyllä miten makasin tuntikausia siinä lapsen vieressä ja odotin että se nukahtaisi.. ja nyt taas alkaa melkein toivoa, että saisi tehdä niin taas, edes joskus. Nuo kasvaa niin nopeasti. Pian ne viettää yönsä jossain ihan muualla kun kotona ja sitten sitä vasta toivotaankin, että olisipa se tässä vieressä vielä.
Taidan silti sanoa mielipiteeni, joka perustuu yhden lapsen kanssa saatuun vankkaan kokemukseen ja tietotaitoon..
1,5-vuotias ei meillä nukkunut vielä edes omassa sängyssä, puhumattakaan siitä että olisi nukahtanut yksin. Pötköttelin aina vieressä 1-2h että toinen nukahti ja hiivin sitten pois. Ja joka ikinen kerta vannoin, että tää oli sit viimeinen kerta ja huomenna se siirtyy edes omaan sänkyyn jos ei muuta. Ja kyllä sitä kokeiltiinkin, mutta en mä vaan kestänyt kuunnella sitä itkua. Lapsi oli pitkälti yli 2-vuotias kun näki kaupassa Hello Kitty-lakanat ja halusi ne. Totesin siihen, että eihän siihen omaan sänkyyn kannata uusia lakanoita ostaa kun ei siinä kukaan nuku. Hetken pieni mietti ja sanoi, että kokeilee jos saa ne lakanat. Siitä asti on nukahdettu yksin ja omaan sänkyyn, jossa yleensä pysyy aamuyöhön. Illalla toki pitää moneen kertaan varmistaa, että tuleehan äitikin ihan pian ja sellaista yleistä hillumista esiintyy, tarvii käydä peittelemässä moneen kertaan jne. Tosin samaan aikaan päiväunet on lyhentyneet hiukan, nukahtaa senkin vuoksi nopeammin ja helmpommin illalla. Nyt jos yritän samaan aikaan päikkäreille, kuuluu hyvin pian "mene pois, osaan itekin!"
Pieni sänky on vielä meidän makuuhuoneen yhteydessä, mutta nyt on alkanut kuulla puheita jo omassa huoneessa nukkumisesta, jospa sinne kohta. (nyt lähemmäs 3v)
Niin turhauttavaa se vieressä nukuttaminen olikin, niin näin jälkeenpäin ajateltuna se oli varmasti meille toimivin tapa. Ihan mielelläni olisin kokeillut muitakin tapoja jos vaan kärsivällisyys olisi riittänyt. Ehkä siinä vaiheessa olisi just pitänyt lukea aiheesta joku kirja.. mutta se ei vaan tunnu omalta, vaikka varmasti kirjoissa yms. hyviä vinkkejä onkin. Eli meillä ei opetettu nukahtamaan itse, alkoi tekemään niin kun itse halusi.
Muistan kyllä miten makasin tuntikausia siinä lapsen vieressä ja odotin että se nukahtaisi.. ja nyt taas alkaa melkein toivoa, että saisi tehdä niin taas, edes joskus. Nuo kasvaa niin nopeasti. Pian ne viettää yönsä jossain ihan muualla kun kotona ja sitten sitä vasta toivotaankin, että olisipa se tässä vieressä vielä.
No, vastaan nyt vielä tähän, vaikka pidänkin tällaista inttämistä hyödyttömänä ihan siksikin, että suurimmalla osalla meistä on jo valmiit mielipiteet melkein mistä lapsiin liittyvästä asiasta tahansa ja näistä nettikirjoituksistakin haetaan vain vahvistusta omille käsityksille, vai onko joku muka oikeasti muuttanut mieltään tällaisella keskustelupalstalla kirjoittelun jälkeen?
Omia lastenpsykologiaa tutkineita auktoriteettejäni ovat mm. Bruno Bettelheim sekä Liisa Keltikangas-Järvinen. Keltikangas-Järvinen on ottanut (totaalikielteistä) kantaa unikouluihin useampaankin otteeseen, mm. kirjassaan Suomalainen itsetunto. Netistä taas löysin Suomeen Yhdysvalloista tullutta uutta terapiamuotoa eli Theraplayta (leikkiterapiaa) käsittelevän tutkimuksen, jossa lainattiin Keltikangas-Järvistä seuraavasti:
"Vauva viestii itkullaan omia tarpeitaan tai pahaa oloaan. Edellä totesimmekin, että on tärkeää vastata vauvan signaaleihin. Keltikangas- Järvinen kirjoittaa nykyisestä muoti-ilmiöstä, unikoulusta. Kun lapsi ei nukukaan synnynnäisen temperamenttinsa vuoksi niin kuin vanhemmat odottavat, tarjotaan ratkaisuksi unikoulua. Vauvalla ei ole käsitystä milloin on yö ja milloin päivä, vauva nukkuu silloin, kun väsyttää. Unikoulun ajatuksena on riistää vauvalta yön aikana kaikki palvelut, ravinto ja läheiset, turvalliset ihmiset. Unikoulun myötä voidaan ajatella, että lapsihan on oppinut nukkumaan paremmin. Mutta lapsi onkin saanut kokemuksen, että hänen tarpeisiinsa ei vastata ja näin hänestä ei välitetä. Lapsi lakkaa pyytämästä aikuisen apua tarpeidensa tyydyttämiseen. (Keltikangas- Järvinen 2000, 5859.) On mielenkiintoista huomata, että alan ammattilaisetkin ylläpitävät menetelmiä, jotka eivät olekaan lapsen ja perheen edun mukaisia, vaikka niin usein luullaan. Nykyään on tarjolla paljon erilaisia kasva-tusmetodeja. Epävarma vanhempi voi olla yhä epävarmempi erilaisten kasvatusme-todejen keskellä, kun ei tiedä mitä niistä alkaisi käyttää."
Kursivointi ja alleviivaukset minulta. Tuossa vain kiteytyy aika hyvin se, mistä unikouluja vastustavat ihmiset puhuvat: kun vanhempi iloitsee siitä, että aiemmin "tyytymättömältä" vaikuttanut vauva unikoulun perusteella lopettaakin "turhan" kitinän ja itkun, päättelee taas psykologi, että vauva ei todellisuudessa ole yhtään sen iloisempi ja tyytyväisempi kuin aiemminkaan, päinvastoin, vauva kokee itsensä niin arvottomaksi, ettei koe itkemistä tai kitinää enää hyödylliseksi opittuaan, että hänen tarpeisiinsa ei kuitenkaan vastata.
Joka tapauksessa, harmittaa inttää tästä asiasta, kun pidän nimenomaisesta aiheesta käytävää keskustelua aika lailla hyödyttömänä. Minulle tulee tällaisesta inttämisestä mieleen vain, että unikoulua pitänyt vanhempi yrittää lähinnä puolustella itselleen ja ympäristölleen käytöstään, vaikka ehkä sisimmässään tunteekin, ettei asiaa hoidettu lapsen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Vai oikeastiko joku kuvittelee unikouluja vastustavan vanhemman muuttavan mielensä?
Jos oikeasti mielestäni vauvalle pidettävä unikoulu olisi lapsen psyykkisen kehityksen kannalta harmitonta, niin kai minä nyt olisin ollut ensimmäisenä sitä pitämässä, sen verran kovilla oli toooodella huonosti nukkuvan vauvan kanssa :headwall: Vaikka en ehkä olekaan penaalin terävin kynä, niin on minulla kulhossa muroja sentään sen verran, etten ihan vain huvikseni luopunut katkottomista yöunista näin pitkäksi aikaa... Mutta kun oma äidinvaisto, maalaisjärki ja vieläpä Keltikangas-Järvinen sanovat, että vauva ei suinkaan automaattisesti selviydy unikoulusta vammoitta, niin en todellakaan lähtenyt oman lapseni kanssa testailemaan, että kattotaas kuinka kovaa tekoa tämä lapsen mieli on...
Kiva lukea teidän keskustelua, joskaan en osaa ottaa kantaa noihin eri kirjailijoihin ja psykologeihin =) Mutta muistan kyllä itsekin lukeneeni Lentoemon lainauksen jostain aiemminkin.
Kiva kuulla Lentoemo, että on "kohtalotoveri", jolla ei imetyksen loppuminen ole vaikuttanut parantavasti uniin tai tuolla nukahtamistavalla olisi merkitystä. Muuten kyllä soisin teillekin jo katkottomat yöt =)
Kiva kuulla Lentoemo, että on "kohtalotoveri", jolla ei imetyksen loppuminen ole vaikuttanut parantavasti uniin tai tuolla nukahtamistavalla olisi merkitystä. Muuten kyllä soisin teillekin jo katkottomat yöt =)
pikainen vastaus kesken työpäivän...
Ei itsekseen nukahtaminen takaa heräämättömiä öitä, mutta se että lapsi osaa nukahtaa itsekseen auttaa myös siihen että nukahtaa myös yöllä jos havahtuu unestaan. Tämä on siis vain mun yhden lapsen kokemuksella tuotettu mielipide. Eikä yösyöttäjen lopettaminen takaa katkeamattomia öitä.
Mä en pystyis suoranaiseen huudattamiseen, enkä osaa sanoa toimiiko se miten. Mutta meidän 1,5 -vuotias neiti kyllä osaa "tekoitkun". Eli huutelee sängystään ja sanoo yhyy yhyy, mutta äidin tarkka korva kuulee kyllä että kyseessä ei ole hätä vaan pelkkä narina kun "en taho nukkua". Eli pientä itkua ja kitinää voi kuunnella, kyllä tämän ikäisen mun mielestä tulee oppia että kun on uniaika on uniaika eikä äitiä ja isiä hyppyytetä. Jos meno yltyy oikeaksi itkuksi, menen paikalle ja laitan pään tyynyyn, silitän hetken ja sanon että hyvää yötä ja poistun huoneesta. Lapsi tietää että tulen paikalle kun hänellä on hätä, mutta komentamalla ja kiukkunarinalla ja tekoitkulla ei saa minua paikan päälle.
Mut ehkä alat totuttelemaan lasta pikkuhiljaa siihen itse nukahtamiseen? Eli olet huoneessa mutta et silitä? Olet oven suussa mutta et liian lähellä ja lopuksi menet ovesta ulos ja jätät oven auki rakosillen, sieltä voit huudella että ei hätää kulta käy nukkumaan äiti on täällä, pää tyynyyn ja hyvää yötä. Kun lapsi huomaa että mitään hätää ei ole ja että äiti tulee jos on oikea hätä niin kokee turvalliseksi nukkua. Ja minä kyllä suositan omaa huonetta, omaa sänkyä ja omaa rauhaa unelle, samoja rutiineita, sitkeää toimintaa jolla saavutetaan toivottavasti tuloksia. Tai siis niin, tämä toimii meillä parhaiten.
Tyttö nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä, viime yönä heräsi kerran siinä klo 22 maissa mutta kävi takaisin samantien nukkumaan kun peiteltiin. Nukkui 11 tuntia yöunia. Myös kannattaa tarkistaa päiväunien määrä, että kuinka paljon nukkuu päikkäreitä.
Tsemppiä Sompio, olen pitkään seurannut teidän univaikeuksia, toivottavasti löydätte teille sopivat ratkaisut. :hug:
Ei itsekseen nukahtaminen takaa heräämättömiä öitä, mutta se että lapsi osaa nukahtaa itsekseen auttaa myös siihen että nukahtaa myös yöllä jos havahtuu unestaan. Tämä on siis vain mun yhden lapsen kokemuksella tuotettu mielipide.
Eikä yösyöttäjen lopettaminen takaa katkeamattomia öitä. Mä en pystyis suoranaiseen huudattamiseen, enkä osaa sanoa toimiiko se miten. Mutta meidän 1,5 -vuotias neiti kyllä osaa "tekoitkun". Eli huutelee sängystään ja sanoo yhyy yhyy, mutta äidin tarkka korva kuulee kyllä että kyseessä ei ole hätä vaan pelkkä narina kun "en taho nukkua". Eli pientä itkua ja kitinää voi kuunnella, kyllä tämän ikäisen mun mielestä tulee oppia että kun on uniaika on uniaika eikä äitiä ja isiä hyppyytetä.
Jos meno yltyy oikeaksi itkuksi, menen paikalle ja laitan pään tyynyyn, silitän hetken ja sanon että hyvää yötä ja poistun huoneesta. Lapsi tietää että tulen paikalle kun hänellä on hätä, mutta komentamalla ja kiukkunarinalla ja tekoitkulla ei saa minua paikan päälle.Mut ehkä alat totuttelemaan lasta pikkuhiljaa siihen itse nukahtamiseen? Eli olet huoneessa mutta et silitä? Olet oven suussa mutta et liian lähellä ja lopuksi menet ovesta ulos ja jätät oven auki rakosillen, sieltä voit huudella että ei hätää kulta käy nukkumaan äiti on täällä, pää tyynyyn ja hyvää yötä. Kun lapsi huomaa että mitään hätää ei ole ja että äiti tulee jos on oikea hätä niin kokee turvalliseksi nukkua. Ja minä kyllä suositan omaa huonetta, omaa sänkyä ja omaa rauhaa unelle, samoja rutiineita, sitkeää toimintaa jolla saavutetaan toivottavasti tuloksia. Tai siis niin, tämä toimii meillä parhaiten.
Tyttö nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä, viime yönä heräsi kerran siinä klo 22 maissa mutta kävi takaisin samantien nukkumaan kun peiteltiin. Nukkui 11 tuntia yöunia. Myös kannattaa tarkistaa päiväunien määrä, että kuinka paljon nukkuu päikkäreitä.
Tsemppiä Sompio, olen pitkään seurannut teidän univaikeuksia, toivottavasti löydätte teille sopivat ratkaisut. :hug:
ElinaMaria: Kiitos tsempeistä! En mä oikeastaan enään ressaa noista öistä. Ne on nyt mitä on ja täytyy vaan nukkua enempi itekin päivällä... Kunhan vain tulin tällaisen ketjun mielenkiinnosta laittaneeksi =)
Joo, kyllä meilläkin tota tekoitkua on. Ja samoin välillä pelaa illalla aikaa ton nukkumaan menon kanssa. Ottaakin vielä yhden kirjan tms. Mutta olen alkanut varoittamaan hetken ennen kuin mennään oikeasti nukkumaan, niin osaisi varautua. Tai sitten sylissä alkaa silittelemään ja paijaamaan äitiä, että ethän raaski minua laskea omaan sänkyyn =)
Ja sillain meillä nyt tehdäänkin, että mä istun vieressä tai makoilen omalla sängyllä ja tarvittaessa silitän tai sanon, että äiti on täällä, nyt nukutaan. Ja sitten on niitä älyttömiä nukutuksia, jossa sylkytellään välillä tms.
Meillähän neiti osasi itsekseen nukahtamisen keväällä kun hänet siirrettiin 11 kk:n ikäisenä omaan huoneeseen ja pidin "unikoulun". Mutta aika vähän aikaa nukahti itsekseen ja sitten alkoi uudestaan älytön huutokonsertti iltaisin ja sai käydä siellä jatkuvasti. Aloin taas sitten nukuttamaan ja tänä syksynä neiti siirrettiin takaisin meidän huoneeseen.
Päikkäreitä nukutaan nykyään 1-1,5 h. Joskus menee yli 2 h, mutta sitten avaan oven ja touhuilen normaaleita askareita, niin heräilee sitten niihin ääniin vähänniinkuin itsekseen =) En siis herätä, mutta auttelen hieman heräämisessä =)
Joo, kyllä meilläkin tota tekoitkua on. Ja samoin välillä pelaa illalla aikaa ton nukkumaan menon kanssa. Ottaakin vielä yhden kirjan tms. Mutta olen alkanut varoittamaan hetken ennen kuin mennään oikeasti nukkumaan, niin osaisi varautua. Tai sitten sylissä alkaa silittelemään ja paijaamaan äitiä, että ethän raaski minua laskea omaan sänkyyn =)
Ja sillain meillä nyt tehdäänkin, että mä istun vieressä tai makoilen omalla sängyllä ja tarvittaessa silitän tai sanon, että äiti on täällä, nyt nukutaan. Ja sitten on niitä älyttömiä nukutuksia, jossa sylkytellään välillä tms.
Meillähän neiti osasi itsekseen nukahtamisen keväällä kun hänet siirrettiin 11 kk:n ikäisenä omaan huoneeseen ja pidin "unikoulun". Mutta aika vähän aikaa nukahti itsekseen ja sitten alkoi uudestaan älytön huutokonsertti iltaisin ja sai käydä siellä jatkuvasti. Aloin taas sitten nukuttamaan ja tänä syksynä neiti siirrettiin takaisin meidän huoneeseen.
Päikkäreitä nukutaan nykyään 1-1,5 h. Joskus menee yli 2 h, mutta sitten avaan oven ja touhuilen normaaleita askareita, niin heräilee sitten niihin ääniin vähänniinkuin itsekseen =) En siis herätä, mutta auttelen hieman heräämisessä =)
OT... (sori)
Eikös se Keltikangas-Järvinen puhuu juuri näistä "huudatusunikouluista", mitä ei nykyään enää suositella? Nykyajan "unikoulut" on lempeitä eikä niissä jätetä lasta yksin huutamaan.
(K-J:n kirjoitus on vuodelta -00, ja siitähän on jo 10 vuotta, siinä ajassa on suositukset muuttuneet)
Ja ap:lle,
Eikös se Keltikangas-Järvinen puhuu juuri näistä "huudatusunikouluista", mitä ei nykyään enää suositella? Nykyajan "unikoulut" on lempeitä eikä niissä jätetä lasta yksin huutamaan.
(K-J:n kirjoitus on vuodelta -00, ja siitähän on jo 10 vuotta, siinä ajassa on suositukset muuttuneet)
Ja ap:lle,