Mielipiteitä asiasta

Hei!
Haluaisin mielipiteitä tälläiseen asiaan kun tämä vaivaa mua. Eli poikani on nyt hoidossa ryhmäpäivähodossa. Hoitopaikka on omakotitalossa mutta on niin sanotusti päiväkodin alaisuudessa. Poikani on tykännyt olla siellä tähän asti mutta nyt ei tykkää olla niinä päivinä kun jää loppupäiväksi tietyn hoitajan hoitoon muitten lasten kanssa. Hän vihaa hoitajaa ja hoitaja on mielestäni tosi outo.
Esim. Toiset hoitajat haluaisivat että hoito olisi niin sanotusti kodinomaista hoitoa niin tämä hoitaja vaatii että hoitopaikasta tehdää laitosmainen. Sitten hän ei esim pidä lapsia hyvänä ollenkaan vaikka yleensä hoitajat välillä halaavat tai muuten pitävät lasta hyvänä niin tämä hoitaja vaan huutaa heille ja sitten ei lapset saisi tehdä mitää.
Tänään esim. vanhempainillassa hän oli saanut päähänsä sen että lapsia ei saa viedä läheiseen metsään ollenkaa koska siellä voi mukamas sattua heti jotain ja hän ei ota sitä vastuulleen. Sit hän painostaa vanhempia että pitäisi ilmoittaa työvuoronsa minuutilleen että koska vie lapsen ja koska hakee. Yhtää aika ei sais heittää.
Kaikki lapset pelkäävät häntä ja meidän poika on nyt 3 yönä kastellut sänkynsä kun on jäänyt tämän hoitajan valvontaan iltapäivästä. On ihan järkyttynyt kun haen hänet hoidosta niinä päivinä kun on tämä inhottava hoitaja.
Antakaa ehdotuksia ja mielipiteitä paljon.

Olen hirveen huolissani pojastani. On jo 5-v et ymmärtää paljon asioita.
 
Ehdottomasti jätät kirjallisen valituksen. Kaikki nämä vaikuttaa lapsen kehitykseen ja turvallisuuden tunteeseen. Ei kuulu olla niin, että hoitoon mennessä pitää pelätä että kenen kanssa joutuu olemaan, pientä mahtaa kovasti pelottaa jos sänkynsäkin reppana kastellut. Voimia äidille ja lämpöisiä haleja pojalle, toivon että asia ratkeaa nopeasti ja hyvään lopputulokseen. :hug:
 

Yhteistyössä