MIELIPITEITÄ, KIITOS!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietiskelee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mietiskelee

Vieras
Asia on nyt niin, että meille on tarjottu vanhempieni omistamaa omakotitaloa vuokralle. En vaan tiedä mitä siitä tulisi kun vanhempani asuisivat ihan naapurissa itsekin (toisessa talossa). Eli alkaisisiko se pidemmän päälle vaikuttamaan väleihin? Onko jollakin kokemusta tälläisestä ja voiko tälläistä asumistyyliä ylipäätään suositella kenellekkään? Mietityttää vaan mahdolliset erimielisyydet. Hyviä puoliakin löytyisi mm. iso piha ja auttaminen puolin ja toisin, eli voisimme auttaa vanhempiani tarvittaessa ja he meitä tarvittaessa. Mielipiteitä, kiitos!
 
no jos teette sitten selväksi että te elätte omaa elämää siellä talossa että sinne ei marssita sisään ilman lupaa (tietenkin jos se teille on ok.) ja se on vaan vuokrasuhde, jos ei toimi, sielt voi muuttaa veke.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eiköhän se riipu vain ja ainoastaan teidän jokaisen lonteesta kuinka hyvin onnistuu.

Vanhempani ovat aika tempperamenttisia luonteeltaan, eli tulistuvat helposti :( tätä on sanonut moni muukin tuttu.
 
Me asuttiin vähän yli kaksi vuotta vanhempieni kanssa samassa kerrostalossa. Me viidennessä kerroksessa, he kahdeksannessa. Kumpikaan ei häirinnyt toisten elämää, emme tulleet käymään ilmoittamatta vaikka molemmilla toisten avaimet olikin, jne. Ehdoton plussa oli se, että lastenhoitoapu oli todella lähellä, samoin vaunulenkkiseura (mulla ja äidilläni on aina ollut tapana tehdä pitkiä kävelylenkkejä yhdessä ). Mitään negatiivista en keksi, mutta mulla/miehelläni ja vanhemmillani onkin hyvät ja asialliset välit, eikä vanhemmillani ole tapana puuttua meidän elämään.

Olen myös asunut isäni omistamassa asunnossa vuokralaisena. Sekin oli erittäin jees.
 
No joo, meillä on kokemusta. Ostettiin vanhemmiltani asunto. Isäni asuu välillä vuokralla alakerrassa (silloin kun hänellä on töitä täällä). Eikä siinä mitään, se menee kun saadaan vuokraa ja kun tietää että oleskeluajat ovat suht lyhyet. Mutta sitten äitinikin tulee tänne välillä. Koskaan ei kysytä käykö se meille jne. Ei siinä sinällään mitään, maksavathan ne vuokraa, mutta kuitenkin. He ovat koko asunnossa kuin omassa kodissaan, enemmän meistä tuntuu että me olemme vieraita, ja meidän pitäisi elää heidän säännöillään ja totuttaa lapsemmekin niihin. Nyt sitten veljeni (2) tuli muuttokuormansa kanssa tänne, ja ei tietenkään kukaan kysynyt sopiiko se meille. Niiden tavaroita ovat joka nurkka täysi, ja tulevat tänne aina miten tykkäävät. Myös anoppi ja appiukko muutti tien toiselle puolelle, ja tulevat päivittäin käymään miten tykkäävät. Mä olen ihan hermoraunio. Tässä talossa ei ole hetkeäkään omaa rauhaa, tässä talossa ei ole mitään omaa. Jopa viinakaappi näyttää olevan yleisessä jakelussa minne ihmiset yleensä kävelevätkin. Puhuminen ei auta, ja saa nähdä mikä päivä räjähdän. Jos teillä on ihan selvät säännöt (oli ne kyllä meilläkin, mutta ne kumottiin) niin mikäs siinä.
 
Mulle tuo ei kävis. Mun isä on sen tyyppinen, että se ei antais meidän kuitenkaan elää ja olla rauhassa. Joka kerta sisällä käydessään se arvioisi, mitä me ollaan menty tekemään ja miksi tuo on tehty noin. Ja niitä neuvoja satelis enemmän kuin laki sallii.

Kun vanhempani ovat kuolleet, heidän talonsa jää mulle. Enkä välttämättä olisi edes valmis muuttamaan sinne vielä heidän ollessa elossa juuri em. syistä.
 
Itse asuimme isovanhempien kanssa samassa pihapiirissä, kun oli lapsi. Minulla on siitä ajasta hyviä muistoja, mummolle voi mennä aina kuin tuli koulusta, kun vanhemmat oli töissä. Mummo opetti leipomaan ja hänellä oli aina aikaa olla lasten kanssa. Mummolla tapasi aina serkkuja ja saimme olla siellä paljon yötä. Tämä on lapsen näkökulma. Äitini kyllä oli välillä toista mieltä asumismuodosta. Teini-iässä opimme auttamaan isovanhempia ja hoitamaan mm. kauppa-asioita, siivousapua yms. Sopikaa käytännön asioista, mikä ei aina ole helppoa....mutta ennen oli aika tavallista, että useampi sukupolvi asui samassa pihassa. Siitä on paljon myös hyötyä arjessa.
 
Kannattaa tosiaan miettiä millaisia vanhempasi ovat luonteeltaan, ja kunnioittavatko he teitä ja teidän omaa rauhaa. Kun itsekkin osaa siihen asennoitua, niin hyvin se pelaa. Hyötynä tosiaankin on, että isovanhemmat ovat lähellä, ja lapsi/lapset saavat hyvät välit myös isovanhempiin, kaikilla ei ole mahdollisuutta asua ja olla noin lähellä isovanhempia. Kuhan pelisäännöt ovat kaikille selvät, ja niitä ei aleta muuttamaan miten mieli tekee. Mutta tosiaan, toisen kunnioitus tässä on erittäin tärkeää. Pahimillaan kaikilta voi tulehtua välit pahastikkin, ja sitten kellään ei ole kivaa. Itse yritän tehdä nyt kovasti töitä, että saisin säännöt selviksi, niin ettei välit rikkoontuisi. Lapsia ajattelen, tätä "sotaa" on hankala käydä, koska isovanhemmilla on tapana ottaa ne mukaan suojakilveksi ja saada meidät taas tuntemaan itsemme itsekkäiksi. Jos vanhempasi ovat erillaisia kuin täällä, niin käytäntö voi olla jopa hyvä.
 

Yhteistyössä