Itkettää, itkettää, itkettää...
Huomasin vain kuinka yksin ja eristäytynyt minusta on nykyään tullut.
Tämä itkun puuska alkoi jo eilen, kun totesin että ainoat ihmiset joille tällä hetkellä voisin soittaa ovat poissa paikkakunnalta mökillä tai ulkomailla.
Ainoat puhekaverit viime viikon aikana ovat kaupan kassat tai oma perhe. En ole töissä, eli ei ole kontakteja muihin ihmisiin sitäkään kautta. Ne muutamat läheisemmät ihmiset lukuun ottamatta noita edellä mainittuja asuvat niin kaukana, ettei heitäkään näe kuin hyvin harvoin. Eikä heille nyt lauantai-iltana voi ruveta valittamaan omaa ikävää oloaan ja itkuisuuttaan.
Minulla ei ole mahdollisuutta edes tuollaisiin irtiottoihin tästä arjesta kotona. Enkä minä edes ulkomaan matkaa edes haaveile; olisi vain niin mukava päästä edes yhdeksi yöksi irti tästä normaalista ympäristöstä. Perheen tilanne vain estää nyt kaiken tuommoisen. Lapset on kyllä jo isoja, mutta en koe että voisin noin vain lähteä esimerkiksi keskellä viikkoa jonnekin. Eikä ole edes oikein vara tässä tilanteessa lähteäkään, kun vain toinen meistä on ansiotyössä. Ja niin kuin monta kertaa olen täällä kertonut, en saa mieheni tulojen vuoksi mitään tukia kelalta tai muualtakaan. Joten siitäkään syystä en voi lähteä minnekään...
Minulle vain tuli taas tällainen itkuinen olo, kaikki tuntuu niin toivottomalta. Vaikka periaatteessa kaikki on ihan hyvin. Enkä minä valita rahan puutteen vuoksi tuota että en pääse minnekään.... enemmän tässä on vain sellainen siipirikon linnun olotila. Kyllä tämä taas tästä kun sain purkaa tänne. Anteeksi kun pilaan lauantain tunnelman
:'(
Huomasin vain kuinka yksin ja eristäytynyt minusta on nykyään tullut.
Tämä itkun puuska alkoi jo eilen, kun totesin että ainoat ihmiset joille tällä hetkellä voisin soittaa ovat poissa paikkakunnalta mökillä tai ulkomailla.
Ainoat puhekaverit viime viikon aikana ovat kaupan kassat tai oma perhe. En ole töissä, eli ei ole kontakteja muihin ihmisiin sitäkään kautta. Ne muutamat läheisemmät ihmiset lukuun ottamatta noita edellä mainittuja asuvat niin kaukana, ettei heitäkään näe kuin hyvin harvoin. Eikä heille nyt lauantai-iltana voi ruveta valittamaan omaa ikävää oloaan ja itkuisuuttaan.
Minulla ei ole mahdollisuutta edes tuollaisiin irtiottoihin tästä arjesta kotona. Enkä minä edes ulkomaan matkaa edes haaveile; olisi vain niin mukava päästä edes yhdeksi yöksi irti tästä normaalista ympäristöstä. Perheen tilanne vain estää nyt kaiken tuommoisen. Lapset on kyllä jo isoja, mutta en koe että voisin noin vain lähteä esimerkiksi keskellä viikkoa jonnekin. Eikä ole edes oikein vara tässä tilanteessa lähteäkään, kun vain toinen meistä on ansiotyössä. Ja niin kuin monta kertaa olen täällä kertonut, en saa mieheni tulojen vuoksi mitään tukia kelalta tai muualtakaan. Joten siitäkään syystä en voi lähteä minnekään...
Minulle vain tuli taas tällainen itkuinen olo, kaikki tuntuu niin toivottomalta. Vaikka periaatteessa kaikki on ihan hyvin. Enkä minä valita rahan puutteen vuoksi tuota että en pääse minnekään.... enemmän tässä on vain sellainen siipirikon linnun olotila. Kyllä tämä taas tästä kun sain purkaa tänne. Anteeksi kun pilaan lauantain tunnelman
:'(