Mielenterveysongelmako?

Miehelläni on todettu ja hoidettu masnnusta muutama vuosi sitten. Hän kävi terapiassa ja on ollut lääkehoitoa myös, jota hän on saanut vähentää omien tuntemustensa mukaan. Jonkun aikaa sitten hän kertoi, että on pian päässyt lääkityksestä eroon. Muutoin on puhunut hyvin vähän minun kanssa sairaudestaan, on pitänyt minut ulkopuolisena.

Nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Suunilleen viikko sitten mieheni "haukkui" minut ilman mitään syytä. Minä en ole hänen mielestä mitään, en ole koskaan ollutkaan enkä tule olemaankaan ja paljon paljon muuta. Ihan tuli tunne, että hän nautti siitä, että sai polkea minut "jalkoihinsa". Tuo sai alkunsa, kun hän ensin puhui jotain naisista halveksuvasti noin yleensä, ja sitten se kohdistui minuun. Muutaman viime viikon aikana hänen käytökseensä on tullut "outoja" piirteitä, saman suuntaisia kuin hänen sairastumisensa aikoihinmuutama vuosi sitten. Hän ikäänkuin salaisi minulta jotain, vahtaa puhelinta kuin odottaisi jotain. Ehkä hänellä on joku, jonka puheluita/viestejä odottaa, kuten oli viimeksi sairastuessaan. Netistä oli löytänyt joitakin naistuttavia, joiden kassa piti yhteyttä päivittäin, puhui puhelimessa tunteja päivässä (itse kertoi siitä myöhemmin) ja kotona tuskin puhui mitään. Oli kun olisi minulle vihainen jostain, ilman että minä olin tehnyt tai snaonut mitään.

Tämä nyttemmin sattunut tilanne yllätti minut, sillä mielestäni olemme eläneet ihan tasaista arkea ilman mitään isompia ongelmia.

Mitä tuo tuollainen käyttäytyminen on? Olisikko masennus kenties uusiutumassa? Ja kuuluuko tuollainen käyttäytyminen yleensä masentuneelle? Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta?

 

Taitaapi olla niin että osasyynä on teidän parisuhde, joka ei ole kunnossa.
Veikkaan vielä että miehesi tekee melko vaativaa työtä ja tienaa ok?

Voisit olla parhaana apuna nostamassa miehesi itsetuntoa.
Mielenterveysongelmaiseksi mainitseminen ei paljoa paranna tilannetta.
Ehdotan että jos haluat homma kuntoon niin
sänkyleikeillä pääsee aika pitkälle.

Mini nainen ei uskokkaan kuinka mieheen saa eloa ku muistaa
välillä antaa miehelle vaikutuksen että on kiinostunut ja antaa miehen
hurmata.

Melko monessa parisuhteessa on kyse siitä että nainen on kylmä.

Moni nainen tämän kiistää, mutta moni myös hiljaisesti myöntää.

 

Ei mieheni työ ole sen vaativampaa kuin monen muunkaan normaalisti hankkivan. Jokainen työ on tekijälleen vativaa, kun se koettaa tehdä mahdollisimman hyvin. Ja ansaitsemisesta puheenollen, ei hän yksin perhettään elätä, ja tuskin siihen riittäisi tulotkaan.

Eihän suhteessa voi olla kaikki kunnossa, jos tuollaista tapahtuu. Mutta ei isommin pielessäkään. Tai sitten on jotain mitä minä en tiedä. Ymmärtäisin paremmin tuon, jos olisi ollut riitoja tms., mutta kun ei ole ollut.

Vipinää sänkyyn... onko se oikeasti ratkaisu johonkin. Ja ei kait se ole vain naisen tehtävä saada sänkyelämään eloa.

Jotta minua ei käsitettäisi väärin, en ole mikään "pihtari", enkä mikään peiton alla nuohooja niissä asioissa.

 

\

Voisit olla parhaana apuna nostamassa miehesi itsetuntoa.
Mielenterveysongelmaiseksi mainitseminen ei paljoa paranna tilannetta.
Ehdotan että jos haluat homma kuntoon niin
sänkyleikeillä pääsee aika pitkälle.

Mini nainen ei uskokkaan kuinka mieheen saa eloa ku muistaa
välillä antaa miehelle vaikutuksen että on kiinostunut ja antaa miehen
hurmata.

Melko monessa parisuhteessa on kyse siitä että nainen on kylmä.

Moni nainen tämän kiistää, mutta moni myös hiljaisesti myöntää.

että miehen masennus ja stressi on naisen vika? "kun nainen on kylmä"

 

Itse vaikean masennuksen läpikäyneenä en oikein osaa yhdistää miehesi käytöstä juuri masennukseen. Ei ole ainakaan mikään tyypillinen masennusoire, mutta toki jokainen reagoi omalla laillaan. Ehkä miehesi reagoi jotenkin niin, että haluaa nähdä viat sinussa ennemmin kuin itsessään? Nettituttavuuksien haku voi toimia eräänlaisena pakona parisuhteestanne, jopa masennuksesta. Jos on riittämätön itselleen haluaa usein pönkittää itsetuntoaan toisen sukupuolen kiinnostuksella.
Keittiöpsykologiaa, myönnän. Tosin minulla liittyy tähän paljonkin kokemuspohjaista tietoa.

 

Edellinen vastaaja oli samoilla linjoilla ajatustensa kanssa, kuten minä olen myös itse ajatellut.

Ei tuo käyttäytyminen minustakaan oikein masentuneen käytökseltä tunnosta, sillä kenelläkään muulla masennuksesta kärsivällä en ole kuullut moista käytöstä olevan.

Itsetunnon pönkittämiseltä minustakin tuntuu nuo nettituttavuudet ym., pitää todistaa eniten itselleen, että hän on jotain, että löytää seuraa. Onhan se pakoa todellisesta arjesta, ja tuo elämään jännitystä. Mutta jos sitä pitää vielä salailla, niin eikö se ole toisaalta myös rasite, en tiedä.

Mutta kuuluuko masennukseen se, että etsitään vikaa jostain toisesta, jolloin kenties saa oman olonsa tutnumaan paremmaksi?

Ja vielä lopuksi, en ole koskaan sanonut miestäni mielenterveysongelmaiseksi.

 

Mutta kuuluuko masennukseen se, että etsitään vikaa jostain toisesta, jolloin kenties saa oman olonsa tutnumaan paremmaksi?

Kyllä tämä liittyy myös tuohon huonoon itsetuntoon. Kun kaivelee vikoja toisesta, niin se oma alemmuudentunne ikäänkuin unohtuu.

 

Kuvailemasi raivokohtaus on minulle erittäin tuttu... Mitään järkevää syytä ei ole ja yhtäkkiä jostain hyvin pienestä lähtee käyntiin todella hirveä riita, joka saa sairaanloiset mittasuhteet. Toinen saa todellisen raivarin, hän muuttuu kylmäksi, etäiseksi, pelottavaksi... Eikö vain? Saat kuulla kuinka hän ei ole "koskaan" välittänyt ja kuinka olet sitä, tätä ja tota. kaikkea et halua edes kuulla tai myöntää kuulleesi. Rakastamastasi ihmisestä on hetkessä tullut hirviö. Jotenkin noin se menee, eikö vain? En ehkä osaa kuvata tilannetta aivan oikein, sillä minä olen omassa suhteessani tuo "raivotar".

Kerroit, että miehesi kärsii masennuksesta. Onko kyseessä masennus, vai joku psyykkinen sairaus. Itselläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö II tyyppi, eli hypomania ja tähän sairauteen ainakin tuollainen on normaalia, jos ei lääkkeitä syö. Itselläni oli aikoinaan todella hirveitä tuollaisia raivareita... Ja kyllä niihin masennusta liittyi ja maniaa. Terapian ja lääkkeiden avulla tilanne rauhoittui. Nyt olen raskaana ja lääkkeet on poissa mutta onneksi terapia ei. Mutta joo se on oma tarina. Keskitytäämpä sinun mieheesi. Niin kevät on todella vaikeaa aikaa psyykkisistä sairauksista kärsiville ihmisille ja oikeasti et sinä ihmeisiin pysty häntä auttaaksesi. minä ainakin synkimpinä hetkinä puran kaiken mieheeni, joskus hän on kysyny mitä hänen pitäisi tehdä kun vaivun esim. maniaan. Hmmmm.... Mitä hän voi tehdä ei mitään, kun käyn päälle kuin yleinen syyttäjä ilman syytä. Olen vahva, en tarvitse häntä... Olen kaikessa oikeassa ja pystyn mihin vain ja ennenkaikkea en tarvitse lääkkeitäni... Niin se on oikein hieno esimerkki maniasta, katsos sitä luulee olevansa suorastaan voittamaton.

Esittäisin sinulle muutaman kysymyksen.

Mitä lääkkeitä miehesi syö/söi?

Onko hänellä tällähetkellä seuraavia oireita.

-Yliluonnollinen toimeliaisuus
-Unettomuus
-Ärtyneisyys
-Vahvat mielipiteet....

Ihan oikeasti meillä ei tarvitse ainakaan oikeasti olla mitään todellisia ongelmia, jos minulla menee vauhdikkaasti. Tuo puhelinjuttu... Niin huomion hakua se on muilta. Seuraile tilanetta. Toivottavasti tilanne rauhottuisi pian.

 

Hei!

Hae apua itsellesi! Ystävät, suku ja neuvola.
Äläkä vain kuuntele sellaista helppiä, että #&%?$!* parantaa miehen.
Miehesi käytös ei ole sinun syytäsi, oli sitten kyseessä sairaus tai ei. Parisuhteessa on kuitenkin kaksi osapuolta ja molemmat ovat siitä yhtälailla vastuussa.

Jaksamista sinulle!

 

Äläkä vain kuuntele sellaista helppiä, että #&%?$!* parantaa miehen.

[/quote]

Alatyylinen sana sensuroitiin, ihan aiheesta. Piti sanomani, ettei alapään anto paranna miestä.

 

\

Äläkä vain kuuntele sellaista helppiä, että #&%?$!* parantaa miehen.

Alatyylinen sana sensuroitiin, ihan aiheesta. Piti sanomani, ettei alapään anto paranna miestä.

[/quote]


Olet oikeassa, mikään seksi ei ole pelastus noup! Niin ja lisäksi avan sinä, et ole syypää miehesi oloon, kukaan ei ole!

 

Kiitoksia asiallisista vastauksista.

En nyt muista varmaksi minkämerkkisiä lääkkeitä mieheni käytti, olisikko ollut joku zoloft.

Hänellä on todellakin vahvat mielipiteet asiaan kun asiaan. Muiden mielipiteillä ei ole juuri väliä, varsinkaan jos ne ovat erilaiset kuin hänen.

Hän on välinpitämätön yleensäkkin kotiasioiden suhteen, ja jos jostain sanoo, saattaa ärsyyntyä siitä kun olen huomauttanut. Ärsyyntyy helposti jos asiat eivät mene kuten hän ajattlee tai on suunnitellut.

Toisinaan hän on kuin ei olisi mitään ongelmia, yleensä vieraampien ihmisten kanssa, ei hän ulkopuolisille näytä "sairauttaan." Mutta sitten kaataa kaikki minun niskaan. Antaa ymmärtää, että hänen ongelmat on minun syytä, että minä olen ne aiheuttanut. Näin siis oli tuon aikaisemman sairastumisen aikaan ja nyt on samanlaatuisia viitteitä ilmassa.

En minä omalle kontolleni hänen "sairauttaan" ota, mutta paneehan se miettimään monia asioita. Ei tuollainen tee hyvää keneknään itsetunnolle, kun toistuvasti poljetaan maanrakoon.

Kahdensuuntainen mielialahäiriö olisi minusta ehkä parempi diagnoosi hänen suhteen, tai olisi ainakin silloin aikaisemmin ollut. En nyt sitten tiedä, onko tuo uusiutumassa vai oliko kyseessä yksittäinen tapaus.

Toivon, että hän saa elämänsa hallintaan ja kuntoon ja että voisimme elää sitä normaalia tasaista arkea, jota luulin meidän parhaillaan elävämme.

 

Kaksisuuntaisenmielialahäiriön toteeminen voipi viedä kymmenen vuotta aikaa.... Moni miehesi oire kuulostaa hyvin tutulta. Eihän niitä puolustella voi ja silloin kun menee lujaa en minäkään sairauttani ymmärrä, enkä tajua että moni asia johtuu juuri siitä. Päinvastoin jos mieheni sellaista väittää raivostun, sillä mielestäni olen erittäin terve ja hyvin voiva ja vahva, niin kuin mainitsin.

Sairaus saadaan hyvin kuriin lääkkeillä ja terapialla, mutta juuri kevät on vaikeaa aikaa ja jos vielä lääkkeiden syönnin lopettaa on soppa valmis. Miehesi tarvitsisi nyt kyllä nimenomaan lääkkeet takaisin, mutta jos sinä ehdotat sitä voin vain kuvitella miten hän asiaan suhtautuu. Tärkeää on, että ymärrät että miehelläsi on pahaolo, hän voi pahoin ja kokee luultavasti tekevänsä väärin, varsinkin jos pitää yhteyksiä vieraisiin naisiin. Tämä kaikki sitten purkautuu sinuun. Hän haluaa poistaa omaa pahaaoloaan ja huonoa omaatuntoaan ja uskottelee, että vika on sinussa.

MUISTA! SINUSSA EI OLE MITÄÄN VIKAA! Ei todellakaan, ei se tietenkään helpota kauheasti, kun toinen käyttää julmaa henkistä väkivaltaa... Hän on kuitenkin se joka tarvitsee apua. Et voi juuri nyt asialle mitään, kun hänellä on tämä "kausi" päällä, mutta yritä puuttua asiaan kun tilanne rauhottuu. Yritä keskustella tästä hänen sairaudestaan. Kirjoitit, ettet siitä juuri tiedä tai ette siitä juuri puhu. Suosittelen puhumista. Ehkä hän suostuu kertomaan mitä hänen päässään liikkuu "kohtausten" aikana. Se ei tietenkään poista kohtauksia, mutta se auttaa sinua ymmärtämään, näkemään merkit ja ehkä jopa estämään kohtauksia. Toisen outo käytös ilman syytä on kamalaa!!! Kenenkään ei pitäisi sitä joutua kestämään, mutta oikeasti se on ihan yhtä hirveää, sille joka käyttäytyy niin. Tai ainakin minä koen asian itse niin. En todellakaan ole ylpeä niistä asioista ja teoista joita teen ja sanon kun minulla menee lujaa. Ei kuitenkaan ole helppoa myöntää sitä toiselle jälkeenpäin, enkä minäkään siihen pysty läheskään aina. Onneksi kuitenkin olen jo päässyt sairauteni kanssa sen verran sinuiksi, että voin puhua ongelmistani ammattilaisille, siitä on vielä matkaa siihen että pystyn myöntämään miehelleni kaiken. Kyllä meillä tosin sairaudestani puhutaan ja mieheni ansiosta olen hoidossa, mutta en missään nimessä vielä täysin kunnossa. Tunnelin päässä näkyy kuitenkin jo valoa. Toivon todella, että jaksat ja että asiat korjaantuvat. Tie vaan on pitkä ja raskas ja takapakkeja tulee, mutta toivottavasti niistä selviitte.
Muista vain, että miehesi käytös ei ole sinun syy ehei. Minäkin olen esim. töissä itse aurinko ja kotona voin olla jotain aivan muuta. Ei minusta puoli tutut ikinä arvaisi tai kuvittelisi, että mielenterveyteni horjuu, ei tietenkään.... =)

Jos vaan voin mitenkään auttaa sinua, kuuntelemalla, kertomalla omista kokemuksistani tai mitä vain niin teen sen mielelläni! :hug:

 

Kiitos taas kirjoituksestasi Mammu. Kovin tutun oloiselta nuo kertomasi asiat kuulostaa.

Minä ymmärrän ja tiedostan, että tuo mieheni "outo" käyttäytyminen liittyy hänen sairauteen. Sitä ei vain aina oikein tiedä miten suhtautua eteen tuleviin tilanteisiin. Sitä miettii, että tarkoittaako hän todella sitä mitä hän sanoo vai onko se pahan olon purkamista. Ainakin minä menen tuollaisen tapauksen jälkeen "lukkoon", ja mietin yhä uudelleen ja uudelleen hänen sanomiaan asioita. Myös mieheni on melko "hiljainen" tapahtuneen jälkeen. Menee päiviä, ennen kun elämä palautuu kutakuinkin normaaliin. Mutta palautuuko se koskaan ennalleen, onkin toinen juttu, sillä jokainen kerta syöpyy mieleen entistä syvemmälle.

Ja tuo nettituttavuuksien etsiminen ym, siis naisten, se tavallaan loukkaa minua. Eihän siinä toisaalta mitään, mutta sitä miettii tässä tilanteessa, että miksi. Koetan olla ajattelematta asiaa, mutta kyllä se kummasti mielessä pyösii.

Vaikka ei kait tämä asioiden vatvominen niitä miksikään muuta.

Sitä olen ajatellut, että mitä mieheni mielessä liikkuu tuollaisten tapahtumien jälkeen, mitä hän tapahtuneesta ajattelee. Kokeeko hän, että on tehnyt jotain väärää, vai kokeeko hän tuon käyttäytymisensä oikeutetuksi. Asiasta ei ole koksaan keskusteltu jälkeen päin. Minä en ole asiaa esille ottanut, sillä en ole halunnut saada uutta ryöpytystä niskaani.

Tuosta mieheni sairaudesta ei juurikaan olla keskusteltu, sillä hän sanoo, että se on hänen asia. Joskus jotain on puhuttu, mutta hän on sanonut, että minä en voi ymmärtää sitä, kun en ole kokenut mitään vastaavaa.
Joskus tuntuu, että hän ei ole hyväksynyt sairauttaan itselleen, ei ole hyväksynyt sitä, että siitä toipumiseen voi mennä vuosia.Tuntuu, että hänellä on kova tarve/yritys parantua mahdollisimman nopeasti.

Miehelleni omista ajatuksista puhuminen on ollut aina melko vaikeaa, joten hänen ei varmaan ole helppo kertoa mitä mielessä liikkuu.

Olen hänelle sanonut, että hän on tärkeä minulle/meille, oli tilanne mikä tahansa. Haluaisin ymmärtää häntä, kunhan hän vain auttaisi minua ymmärtämään.

Olisi tosiaankin kiva vaihtaa kanssasi ajatuksia ja kuulla kokemuksiasi ja ajatuksiasi asiasta.

 

Elän vastaavan laisessa tilanteessa aloittajan kanssa. Mieheni on ollut viime syksynä sairaalassakin lyhyen jakson ja sen jälkeen omassa "tukiasunnossa", jota en tiedä onko hyväksi vai huonoksi koska se mahdollistaa lisäksi tissuttelun rankkassa muodossa. Hoito on aivan retuperällä meni 3 kk ennen kuin pääsi terapiaan joka on kerran viikossa lääkkeet on mutta ottaa niitä ottaa miten tykkää. Töistä ei suostu jäämään sairaslomalle, koska kuulemma pelkää, että menettää työpaikan. Minulle ei puhu juurikaan omista asioista. Tuntuu raskaalta kun olis halu auttaa, mutta toinen torjuu kaiken avun. Välillä käy itkemässä, että on ikävä kotia minun ja lasten luo, välillä on kylmä kun jää ja kaikki syy on minun uhkaa erolla. En voi muuta kun odottaa lasten ja ison talo lainan kans, mitä tuleman pitää. Raskasta on mutta en halu luovuttaa kun näen, että toinen ei ole kunnossa, kuitenkin tietää sen todellisen ihmsen joka sen kaiken alla on joka on hellä ja huolehtiva. Menään eteen päin vain hetki kerralla, jos haluat voit laittaa tänne sähköposti osotetta voitas vaihtaa enemmänkin ajatuksia. Voimia sinulle ja teille kaikille!

 

Halusin myös kirjoittaa hieman meidän tilanteestamme. Ihanaa kuulla että muutkin painivat samojen asioiden kanssa. Mieheni on myös parin viime vuoden ajan ollut sairaalajaksoilla ja 2-suunt.mielialahäiriö on diagnosoitu. Lisäksi maniavaiheessa mieheni vaipuu psykoosiin.Masennus taas on elämistä elävän kuolleen kanssa. Elämä on ollut nyt ajatellen kaameata jännitystä,pelkoa,epätoivoa.

Meillä on pienet lapset ja myös talo ja lainaa. Olen ilmoittanut miehelle että hänen tulisi nyt hoitaa ensin itsensä kuntoon ja sen jälkeen katsotaan meidän parisuhdetta tai sitä että onko yhteiselo mahdollista.
Talo ja laina yhteiset, en tiedä voisinko tässä yksin olla edes, mutta lastenkin takia toivon niin. Miehelle tullaan sairaalajakson jälkeen etsimään oma asunto.
Olisinkin kiinnostunut kuulemaan että mistä tuollaisen "tukiasunnon" voi saada/hakea? Minulle ei ole sairaalan kautta sellaista kerrottu. Tai onko onnistunut niin että mies ei sitten jatkuvasti tässä kuitenkin ole. Tunnen olevani niin kiltti etten toisaalta halua estääkään häntä tänne tulemasta.

Itse olen sitä mieltä että ainakin väliaikainen asumusero on paras, vaikka se näyttää olevan paljon kovempi paikka mitä ajattelin. Mutta muutoin en itse jaksa lasten kanssa. Sitä toivoo vaan että mies itse alkaisi ottaa vastuun sairaudestaan ja ehkä myös tulevaisuudessa uskaltaisi sitten lapsia hänen vastuulleen antaa. Hyvä isä hän on, mutta sairaudentunnoton.

Voimia teille muille, tämä oli vain tällainen minun kertomukseni. Ketjun aloittajalle toivon että ottaisit vaikka itse yhteyttä oman kaupunkisi Mielenterv.tstoon ja kävisit siellä juttelemassa, osaavat kartoittaa miehesikin tilannetta ehkä sieltä...

 

Kiitoksia teille, jotka olette vastanneet kirjoitukseeni. Olen ollut näiden ajatusteni kanssa niin yksin, vain muutamien ihmisten kanssa ole asiasta puhunut. Kuitenkin on muitakin vastaavanlaisessa tilanteessa, on "hyvä" huomata ettei olekkaan ainoa jonka elämään ko. asiat liittyvät. Monella asiat voivat olla huonomminkin.

Sähköpostiosoitteeni on seijahei@luukku.com, jos haluatte postia laittaa.