Mielenterveysongelmaisten ihmisten omaiset, miten te jaksatte?

????
Mulla on just nyt veto ihan jo loppu.

 

Mä pidän välimatkaa joittain tähän meidän läheiseen. Vetää takin tyhjäksi. Pakko saada tilaa ja väliä joskus. En tunne huonoa omatuntoa tauosta.

 

huonosti.

 

Toisinaan paremmin, toisinaan huonommin. Minulla auttaa se, kun yritän välttää tulevaisuuden kauhuskenaarioita. Niistä kun ei ole hyötyä, mutta oma mieli tahtoo välillä harhailla siihen suuntaan.

Lisäksi ehdottoman huonoja ovat ne hetket, kun ryhdyn rypemään syyllisyydentunteissa. Silloinkin tiedän sisimmässäni, etteivät äitini mielenterveysongelmat ole minun aiheuttamiani, mutta olen imenyt syyllistämistä itseeni koko ikäni. Kun sen jättää pois, pärjää paremmin tilanteessa kuin tilanteessa.

 

Tuo välimatka on toisinaan pakollinen ihan oman mielenterveyden vuoksi. Sitten kun voimavarat sallivat, voi taas olla lähempänä.

 

Tuo välimatka on toisinaan pakollinen ihan oman mielenterveyden vuoksi. Sitten kun voimavarat sallivat, voi taas olla lähempänä.

Justiinsa. Välimatka pitäis olla pakollinen ajoittain. Välimatka avaa silmiä tosi paljon. Meidän kohdalla tilaan liittyy vielä toisten manipulointia ja valehtelua yms. joten kun on lähellä ei kaikkea näe. kauempana saa sellasia ahaa elämyksiä että voi helvetti tuokin on menny väärin ja tuostakin on valehdellu.

 

Varmaan onkin rasittavaa, väsyttävää vaikka olisi vain läheinen. Entäs jos oma puoliso? Sairastuttaa, masentaa koko perheen.

 

Välillä huonosti, välillä paremmin.

Isälläni on ollut skitsofrenia ja on ollut pari kertaa sairaalahoidossa tästä, nyt vanhempien eron jälkeen (erosivat v. -02), on ollut masennusta.
Isäni on sellainen, että pitää kaiken sisällään, masennuksestaan puhuu harvoin ja silloin on asiat tosi huonosti. Ollut työttömänä vuoden ja tämän aikana mennyt vointi koko ajan alaspäin. Olin huomannut sen, mutta olin hiljaa ja yritin olla normaali. Todellinen pelko, että yrittää tehdä itsellensä jotain (on yrittänyt itsemurhaa vanhempieni eron aikoihin) tuli, kun hän puhui asiasta minulle. Kuinka on niin vetämätön ja turha olo..

On tuola takaraivossa koko ajan huoli ja omantunnon tuskia kun ei voi mitään hänen hyväkseen tehdä. Välimatkaa täytyy välillä ottaa ja muistaa, että on omakin elämä elettävänä. Toivottavasti saisi pian töitä, nousisi tuo mielialakin.

 

En ole omainen vaan itse mt-ongelmainen. Mieheni ilmoitti tänään että tahtoo muuttaa erilleen vaikkei tahdokaan erota, koska kanssani on liian vaikeaa elää. Diagnoosi minulla persoonallisuushäiriö...