Miehillä ei ole hajuakaan töiden teosta!!!

Tähän tulokseen olen päätynyt.

Meillä molemmat on töissä, yrittäjänä. Mun aamu koostuu siitä että herään ja vien lapset hoitoon, teen töitä ja haen lapset. Hoidan kodin/pihan /lapsetm kun en ole töissä.

Mies tekee lähtöä töihin pitkin päivää. Joutuukin jo siinä 10 maita, hyvänä päivänä. Tulee kotiin siinä 18 maissa ja istuu loppu illan koneella tai telkkarin ääressä.

Ja omien puheiden mukaan ei voi osallistua oikein mihinkään mikä liittyy kotiin koska on ainakin ajatusten tasolla jo töissä.

Kyllä senkin päivät välillä venyy ja sitä pidetäänkin kylillä niin ahkerana perheen elättäjänä että. Mutta työnteosta sillä ei ole hajuakaan!! Onhan hän itse myöntänytkin että töissä on miljoona kertaa helpompaa kuin kotona.

Ja sama kuvio naapurissa, ystävillä...

 

Meillä mies tekee fyysisesti rankkaa työtä tehtaalla ja minä taas helppoa ja rentoa työtä toimistolla. Joten kummallekin on selvää että minä teen kotona astetta enemmän töitä. Eikä haittaa pätkääkään.

 

No mitäs alistut tuohon paskaan mieheesi.

 

Jätä se sika ja ota tilalle joku työtön sohvaperuna.

 

Joskus mä ihmettelen joidenkin naisten jatkuvaa tarvetta valittaa miehistään ja puukottaa niitä selkään.

 

Jätä se sika ja ota tilalle joku työtön sohvaperuna.

tai ihana mies joka osallistuu kotihommiin reilusti, itse en tuollaisen kanssa olisi lapsia väätänyt

 

Minun miehelläni on työ, josta nauttii. Olen onnellinen hänen puolestaan ja toivon itselleni samaa. Minusta viipyilevät aamut ovat vain ihania.

 

tai ihana mies joka osallistuu kotihommiin reilusti, itse en tuollaisen kanssa olisi lapsia väätänyt

Älä nyt edes viitsi.

 

Miksi mies ei vie lasta hoitoon välillä? Mä en koskaan sekä vie että hae lapsia, vaan mies saa hoitaa jommankumman.

 

Missä vaiheessa hakuin miestäni??? En missään. Sanoin ettei sillä ole hajuakaan työn tekemisestä.

Tuollaista minunkin elämä oli ennen lapsia, työpäivä ja sen jälkeen ei ihmeempää. Nykyään arki on aika erilaista. On iso talo pihoineen joka työllistää koko ajan, saatikka 3 alle kouluikäistä ja jokainen vanhempi kyllä tietää että siinä ei jouten olla jos meinaa saada arjen sujumaan.

Mies elää kuin asuttaisiin kerrostalossa, ilman lapsia. Montakohan vuotta sillä menee tajutessa että pitäis varmaan hänenkin jotenkin ottaa osaa?

 

Missä vaiheessa hakuin miestäni??? En missään. Sanoin ettei sillä ole hajuakaan työn tekemisestä.

Tuollaista minunkin elämä oli ennen lapsia, työpäivä ja sen jälkeen ei ihmeempää. Nykyään arki on aika erilaista. On iso talo pihoineen joka työllistää koko ajan, saatikka 3 alle kouluikäistä ja jokainen vanhempi kyllä tietää että siinä ei jouten olla jos meinaa saada arjen sujumaan.

Mies elää kuin asuttaisiin kerrostalossa, ilman lapsia. Montakohan vuotta sillä menee tajutessa että pitäis varmaan hänenkin jotenkin ottaa osaa?

Mitä ihmettä...?
Jos joku asia nypppii parisuhteessa niin siitä kannattaisi puhua?
Oletko sanonut miehelle mitä mieltä olet?
Ja millaista hommaa sulla on, eikö mies oikeasti tee mitään ja miten paljon sulla on vapaapäiviä? ( sanoit että hoidat kaiken kun et ole töissä)

 

Miks alistut ja mahdollistat moisen? Kai se mies lorvii jos sille antaa siihen mahdollisuuden. Miehesi voisi vaikka aamusin viedä lapset ja sä hakea. Lopeta siivoominen sun muu ja sano et sun ajatukset on töissä joten et pysty tekemään muuta. Ehkä miehesi herää, tai sitten ei.

 

Eli aiot vain odotella ärsyyntyen ja surkutellen "jos mies joskus tajuu"!?

 

Nii ja kyllä mäkin tottuisin lorvailemaan jos joku ihmemies siivois aina kämpän ennen kun itse oisin ehtiny aamukahvia hörppästä ja ois muutenkin tehnyt aina kaiken ennen kun ite vasta ajatuksen tasolla käsittelisin asiaa. Eli jossei satu olemaan luonteeltaan yhtä tehokkaita ja nopeita niin sit sitä pitää vähän sietääkin ja yrittää ehkä höllentää sitä omaa tehokkuuttaan ettei tosiaan sit joutuisi tekemään kaikkea itse.

 

Miks alistut ja mahdollistat moisen? Kai se mies lorvii jos sille antaa siihen mahdollisuuden. Miehesi voisi vaikka aamusin viedä lapset ja sä hakea. Lopeta siivoominen sun muu ja sano et sun ajatukset on töissä joten et pysty tekemään muuta. Ehkä miehesi herää, tai sitten ei.

Meillä kokeiltiin tuota, ei toiminut.
Jos jätän siivoamatta, on sotkuista ja likaista muutomassa päivässä.
Mieheltä menisi ainakin se pari viikkoa ennenkuin saisi tehtyä mitään asialle,silloinkin vain muutoman kotityön suureen ääneen valittaen ja kuluttaen hommaan sen 4 tuntia.

Itseasiassa juuri eilen oli tarkoitus tehdä siivous yhdessä, mies imuroi, tiskasi pari astiaa ja pyyhki pölyt.
Tähän meni juurikin ne 4(!!) tuntia ja mies oli aivan uupunut.
Minulle jäi sitten toiset 4-5tuntia aikaa jona aikana pitäisi luututa lattiat,pestä wc,siivota lapsen huone, järjestellä, laittaa pyykkejä, pestä loput tiskit, pyyhkiä kaapinovet ym. mitkä mies "unohti" tehdä, siivota roskiskaappi, vaihtaa kissanhiekat jne.
Kun huomautin tästä, mies ei ymmärtänyt ollenkaan suuttumustani kun oli eilen rehkinyt niin kamalasti.

 

Jos ap:n mies on laiska, niin ap on ihan saatanan tyhmä. Kukaan fiksu aikuinen ihminen ei jää tilanteeseen joka vituttaa, vaan joko yrittää tehdä sille jotain tai lähtee tilanteesta pois. Mutta ei, tuudittaudu vaan siihen uskoon että kaikki miehet on tuollaisia joten et vain mahda asialle mitään, ja kiillota sitä marttyyrin kruunuasi. Sillä saat sitten sen taivaspaikan kun olet ensin koko elämäsi kärsinyt, eikös niin?

 

Missä vaiheessa hakuin miestäni??? En missään. Sanoin ettei sillä ole hajuakaan työn tekemisestä.

Tuollaista minunkin elämä oli ennen lapsia, työpäivä ja sen jälkeen ei ihmeempää. Nykyään arki on aika erilaista. On iso talo pihoineen joka työllistää koko ajan, saatikka 3 alle kouluikäistä ja jokainen vanhempi kyllä tietää että siinä ei jouten olla jos meinaa saada arjen sujumaan.

Mies elää kuin asuttaisiin kerrostalossa, ilman lapsia. Montakohan vuotta sillä menee tajutessa että pitäis varmaan hänenkin jotenkin ottaa osaa?

Olen huomannut täsmälleen saman. Ei ne miehet tajua koskaan. Luulevat oikeasti tekevänsä kauheasti hommia, mutta aika pienestä rasittuvat, jos naisten työmäärään vertaa.

Meillä mies on tehnyt ajoittain pieniä remonttitöitä kodissamme. Näiden projektien jälkeen mies makaakin sitten muutaman kuukauden sohvaperunana, kun on ollut niin rankkaa. Mitäs jos minäkin tekisin saman, kun olen ollut 'yksinhuoltajana' remonttien ajan (ja näemmä myös niiden jälkeenkin)? Siinä olisi lapset ja koti heitteillä.

Naiset ovat tämän maapallon selkäranka, sanon minä.

Sama tilanne on, kun sairastutaan. Mies makaa reporankana sängyn pohjalla jo pienestä nuhasta. Nainen sen sijaan hoitaa lapset ja kotityöt, vaikka olisi pää kainalossa oikeasti. Eipä siinä ole vaihtoehtoja, kun miehet ovat tuollaisia vauvoja.

 

Jos ap:n mies on laiska, niin ap on ihan saatanan tyhmä. Kukaan fiksu aikuinen ihminen ei jää tilanteeseen joka vituttaa, vaan joko yrittää tehdä sille jotain tai lähtee tilanteesta pois. Mutta ei, tuudittaudu vaan siihen uskoon että kaikki miehet on tuollaisia joten et vain mahda asialle mitään, ja kiillota sitä marttyyrin kruunuasi. Sillä saat sitten sen taivaspaikan kun olet ensin koko elämäsi kärsinyt, eikös niin?

Oikeasti? Kehotat ap:tä eroamaan? Lapset jää ilman isää ja hyvässä lykyssä ap:n ex mies kunnostautuu uudelle eukolleen. Ap jää nuolemaan näppejään loppuelämän yksin. Kuka hyvä mies ottaisi vanhan yh:n ja sen lapset riesakseen? Apn juna meni jo miehiä jaettaessa. Itsellä sama tilanne ja tiedän mistä puhun.

 

Missä vaiheessa hakuin miestäni??? En missään. Sanoin ettei sillä ole hajuakaan työn tekemisestä.

Tuollaista minunkin elämä oli ennen lapsia, työpäivä ja sen jälkeen ei ihmeempää. Nykyään arki on aika erilaista. On iso talo pihoineen joka työllistää koko ajan, saatikka 3 alle kouluikäistä ja jokainen vanhempi kyllä tietää että siinä ei jouten olla jos meinaa saada arjen sujumaan.

Mies elää kuin asuttaisiin kerrostalossa, ilman lapsia. Montakohan vuotta sillä menee tajutessa että pitäis varmaan hänenkin jotenkin ottaa osaa?

Jokanaisen unelma on siis toteutettu, on hankittu lapset ja iso talo. Ajavana voimana ja motivaattorina näihin hankintoihin yleensä toimii nainen.

Sen jälkeen iskee se karu arki ja naista vituttaa niin suunnattomasti kun miehen pitää käyttää aikansa ja energiansa töiden tekoon jotta sen unelman lyhennykset saataisiin maksettua. Jos työntekoon, siis siihen oikeaan työntekoon josta maksetaan, käytetään molempien toimesta yhtä paljon aikaa niin silloin kotityöt ja lastenhoito pitää jakaa yhtä lailla puoliksi. Muussa tapauksessa valtaosa jälkimmäisistä kuuluu automaattisesti sille joka tuo perheeseen vähemmän elantoa tai tekee vähemmän sen eteen.

Ei tietenkään tarkoita sitä että toinen on täysin vapautettu kaikista kotitöistä ja lastenhoidosta. Mutta nämä tarinat ovat yleensä väkisinkin ainakin osin väritettyjä tyyliin "en pääse edes vessaan vaan joudun paskomaan housuihini kun mies ei suostu katsomaan lapsia ja samalla joudun tekemään taloomme kattoremontin itse kun mies haluaa katsoa telkkaria".

 

Oikeasti? Kehotat ap:tä eroamaan? Lapset jää ilman isää ja hyvässä lykyssä ap:n ex mies kunnostautuu uudelle eukolleen. Ap jää nuolemaan näppejään loppuelämän yksin. Kuka hyvä mies ottaisi vanhan yh:n ja sen lapset riesakseen? Apn juna meni jo miehiä jaettaessa. Itsellä sama tilanne ja tiedän mistä puhun.

Totta, on huomattavasti parempi vaihtoehto huonon valinnan jälkeen jäädä kärvistelemään, katkeroitua ja antaa lapsille täysin epärealistinen kuva parisuhteista ja lapsiperhe-elämästä. Tästä perheonnesta kiitollisina lapset voivat sitten aikuisina toteuttaa samaa kaavaa kun eivät paremmasta tiedä; tytöt valitsevat kumppanikseen samanlaisen lapatossun "koska kaikki miehet kuitenkin on sellaisia" ja elävät saman "naisen velvollisuus on kärsiä ja katkeroitua" paskan elämän, pojat ovat isänsä kaltaisia lapatossuja ja päätyvät kuuntelemaan loppuikänsä äitinsä kaltaisen marttyyrin mäkätystä, tapojaan kuitenkaan muuttamatta koska sellaisiahan miehet ja naiset nyt vaan ovat.

Ja ap kiehuu sapessaan loppuikänsä, vanhainkodissa muistellen kuinka sentään uhrasi elämänsä laiskalle ukolle ja lapsilleen, ja kiroillen kun ne perkeleet eivät edes kylässä käy (eivät ne käy, koska muistavat äidistä vain sen kuinka äitiä aina ärsytti ja vitutti ja kuinka se oli pahalla päällä ja tyttärillä on joka tapauksessa liian kiire oman taakkansa pyörittämisessä ja pojat ovat liian laiskoja jaksaakseen kylään).

Olet täysin oikeassa, tämä ON niin paljon parempi vaihtoehto kuin se että ap ottaisi elämänsä omiin käsiinsä!!! Hyvä ap, loistava valinta, jatka samaa rataa loppuikäsi!

 

Eli aiot vain odotella ärsyyntyen ja surkutellen "jos mies joskus tajuu"!?

Tämähän on se naisten yleisin toimintamalli.

 

[QUOTE="Sanna";27608480]
Sama tilanne on, kun sairastutaan. Mies makaa reporankana sängyn pohjalla jo pienestä nuhasta. Nainen sen sijaan hoitaa lapset ja kotityöt, vaikka olisi pää kainalossa oikeasti. Eipä siinä ole vaihtoehtoja, kun miehet ovat tuollaisia vauvoja.[/QUOTE]

Ja kuitenkin naisilla on huomattavasti enemmän sairauslomapäiviä kuin miehillä (siis omia sairauslomapäiviä, ei sairaan lapsen hoitovapaita). Äkkinäisempi saattaisi jopa epäillä, että naiset jäävät herkemmin ja pienemmästä syystä kotiin sairastamaan kuin miehet. Mutta näinhän ei tietenkään ole, vaan sinä kertonet, mistä tämä johtuu?

 

Ja kuitenkin naisilla on huomattavasti enemmän sairauslomapäiviä kuin miehillä (siis omia sairauslomapäiviä, ei sairaan lapsen hoitovapaita). Äkkinäisempi saattaisi jopa epäillä, että naiset jäävät herkemmin ja pienemmästä syystä kotiin sairastamaan kuin miehet. Mutta näinhän ei tietenkään ole, vaan sinä kertonet, mistä tämä johtuu?

Mie en oo vielä ollut niin sairas, että oisin pitänyt hyväksyttävänä olla töistä pois. Myönnän, etten ole kovin empaattinen henkilöitä kohtaan, jotka jäävät kaikenkarvaisten heppoisten syiden vuoksi kotiin. Yleensä syy se, että töissä tuli paha mieli. Buhuhuu.

 

Totta, on huomattavasti parempi vaihtoehto huonon valinnan jälkeen jäädä kärvistelemään, katkeroitua ja antaa lapsille täysin epärealistinen kuva parisuhteista ja lapsiperhe-elämästä. Tästä perheonnesta kiitollisina lapset voivat sitten aikuisina toteuttaa samaa kaavaa kun eivät paremmasta tiedä; tytöt valitsevat kumppanikseen samanlaisen lapatossun "koska kaikki miehet kuitenkin on sellaisia" ja elävät saman "naisen velvollisuus on kärsiä ja katkeroitua" paskan elämän, pojat ovat isänsä kaltaisia lapatossuja ja päätyvät kuuntelemaan loppuikänsä äitinsä kaltaisen marttyyrin mäkätystä, tapojaan kuitenkaan muuttamatta koska sellaisiahan miehet ja naiset nyt vaan ovat.

Ja ap kiehuu sapessaan loppuikänsä, vanhainkodissa muistellen kuinka sentään uhrasi elämänsä laiskalle ukolle ja lapsilleen, ja kiroillen kun ne perkeleet eivät edes kylässä käy (eivät ne käy, koska muistavat äidistä vain sen kuinka äitiä aina ärsytti ja vitutti ja kuinka se oli pahalla päällä ja tyttärillä on joka tapauksessa liian kiire oman taakkansa pyörittämisessä ja pojat ovat liian laiskoja jaksaakseen kylään).

Olet täysin oikeassa, tämä ON niin paljon parempi vaihtoehto kuin se että ap ottaisi elämänsä omiin käsiinsä!!! Hyvä ap, loistava valinta, jatka samaa rataa loppuikäsi!

Kuinkakohan monta turhaa eroa tässäkin maassa otetaan tämänkaltaisen "vertaistuen" seurauksena? En halua edes tietää.

 

Mie en oo vielä ollut niin sairas, että oisin pitänyt hyväksyttävänä olla töistä pois. Myönnän, etten ole kovin empaattinen henkilöitä kohtaan, jotka jäävät kaikenkarvaisten heppoisten syiden vuoksi kotiin. Yleensä syy se, että töissä tuli paha mieli. Buhuhuu.

Eli jos joku sairastaa helpommin kuin sinä, halveksut että jäädään kotiin?? Olisiko sitten parempi että tulen puolikuntoisena töihin ja pyörtyisin lopulta. (sairaana töihin tulo on terveysriski ja vaarallista)

Ei kiitos sen jälkeen kun tätini, että hänen miehensä tallustivat urheina töihin ja molemmat sairaalassa peräkkäisinä vuosina, kas kummaa asenteet muuttuivat. Toinen palasi omaksi itsekseen vasta vuosien jälkeen kun aivot kykenivät taas toimimaan kunnolla.