Miehet ja käytöstavat ( kotona)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja omituistako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

omituistako

Vieras
Tässä ei voi kyllä kuin ihmetellä, että onko sitä itse tottunut jotenkin ihan poikkeuksellisiin miehiin lähipiirissään ja perheessään.

Siis meinaan kun lukee näitä juttuja, joissa miesten kerrotaan piereskelevän ruokapöydässä, kaivelevan muniaan lähestulkoon keskellä katua, harrastavan jotain "helikoptereita", elävän kuin pikkulapset ja siat pellossa ja vaimon huolehdittavana ja sitä siis pidetään ihan normaalina ja hyväksyttävänä käytöksenä.

En voisi ikinä kuvitella seurustelevani ja asuvani noin moukkamaisesti käyttäytyvän miehen kanssa. Ehkä olen tottunut odottamaan miehiltä liikoja kasvettuani perheessä, jossa hyviä tapoja myös kotioloissa pidettiin tärkeinä ja ennenkaikkea perheessä, jonka miespuolisille jäsenille (isälleni ja veljelleni siis) ei tulisi mieleenkään käyttäytyä kuin mikäkin törppö.
 
Ehkäpä tässä mennään sillä, että nämä negatiiviset ja ikävät asiat tulevat helpommin esiin kuin ne positiiviset. Itselle oli ainakin pienoinen "järkytys" tavata miehen perhe, miehen käytös on ihan hyvää eikä mitään pahaa sanottavaa. Muulla perheellä taas ei ole. Ihan sama onko siinä kuka kuulemassa voidaan ruotia seksiasioita ja juoruta yms. Julkisilla paikoilla puhutaan yksityisasioita kovaan ääneen, huudetaan ja kiroillaan. Miehen sisar saattaa selittää omaa seksieläämänsä ns. perhepäivällisillä aivan ällöttäviä yksityiskohtia myöden. Ei mitään hienotunteisuutta toisiaan kohtaan, ei ymmäretä mitä sana yksityisyys tarkoittaa että joku haluaa käydä esimerkiksi suihkussa niin että siihen ei tulla oviaukkoon juttelemaan, kaikki tämä kun ollaan kuulemma niin läheisiä. Sielläkin röyhtäillään ja piereskellään ihan avoimesti ruokapöydässä. Miehen sisaren lapsille ovat periytyneet samat tavat.
 
Mun miehellä on onneksi käytöstavat kohdallaan, ollut nuoresta asti. Ei tosiaankaan röyhtäile ja piereskele ihan miten sattuu. Lisäksi avaa mulle aina oven, jos mennään esim. sellaiseen kauppaan/ravintolaan missä ei ole automaattiovea. Ottaa kaupassa ostoskassin multa ja kantaa sen. Kaataa mullekin kahvia ja tuo kupin käteen, jos katson esim. telkkaria. Ihan tuollaisia pikkujuttuja, mistä tulee kuitenkin hyvä mieli. Samoin mä huomioin häntä.
 
Kuin myös meillä, miehelläni on käytöstavat hallinnassa, samoin oli lapsuudenkodissani sekä isällä että veljilläni. Myös miehen isän ja veljien käytöstavoissa en ole huomannut moittimista.
Myös meidän vävyehdokas osaa käyttäytyä....
 
Höh, mä en ees kelpuuttais mieheksi semmosta joka ei vähintään kerran viikkoon pyöräytä kunnon Sikorskyja! :D Korrektiudelle on aikansa ja paikkansa, mä en kestäis jos oma mies olis semmonen käytösrobotti joka ei rentoudu kotonakaan ja hulluttele välillä.
 
Jokaisen kannattaa vaan etsiskellä itselleen sellainen kumppani mitä ei tarvitse yrittää "opettaa" elämään jollain tietyllä tavalla. Itse en jaksaisi sekuntiakaan seurustella naisen kanssa jolla on vanne liian kireällä. Elämä on aivan liian lyhyt siihen että pitäisi omassa arjessaan olla jotenkin vieraskorea jo omassa kotonaan tai normaalin huomioimisen lisäksi yrittää päällään seisoa että toisen käsitys sopivasta käytöksestä täyttyisi.

Eikä minua häiritse ollenkaan elellä yksin jos ei kukaan nainen kestäisi minun outouksia. Ihme homma kun tuo yksi on tuossa silti jaksanut notkua vaikka ajoittain olen aika kestämätön ihan omastakin mielestä. Joka päivä saa nauraa, vaikka ei se elämä näissäkään koordinaateissa ole mitään juhlaa arjen keskellä.

Tottakai totaalinen äklötys ihmisenä ei miellytä ketään elämänkumppanina. Mutta se miten muutama asia saa jo joidenkin mielestä ihmisen vastenmieliseksi on hieman yliampuvaa.

Tää elämä on oikeasti hauskempaa kun ottaa vähän rennommin.
 
Word ja peesi. Aamukiitos!
 
:D Elämä on paaaljon hauskempaa kun pipo tai vanne ei kiristä nuppia! En jaksaisi päivääkään liian hyväkäytöksistä miestä. Mun mielestä sellanen olis täysi tylsimys. :D Ja meillä on monen monta yhteistä vuotta takana, ilman kireitä pipoja.
 
Kyse on varmasti makuasiasta ja eri persoonista. Itse miehenä edustan juuri tuota kohteliasta tyyppiä. Olen aika rauhallinen perusluonne ja myös luen paljon ja pidän ajattelusta muutenkin, samoin hyvistä käytöstavoista myös naisella (joita kaikilta naisilta ei nykyään löydy...). Tietenkin kotona voi olla rennommin, mutta sille on rajansa. Joku munien heiluttelu tuntuu jopa kornilta käytökseltä. Hauskaa voi pitää, mutta kaikki ei ole hauskaa. Myös hienostuneesti voi olla hauska, se kertoo itselleni älystä ja halusta käyttäytyä hyvin toista kohtaan. Itse en voisi ikinä riskeerata sitä, että loukkaan naistani käytökselläni noin suoraviivaisesti. En muutenkaan oikein näe, että suhteen draaman pitäisi muodostua miehen mauttomista tempauksista vaan tarjoan naiselleni mielummin mm. sanallista ja älyllistä haastetta. Mutta "to each her own".
 
[QUOTE="mies";25990209]Kyse on varmasti makuasiasta ja eri persoonista. Itse miehenä edustan juuri tuota kohteliasta tyyppiä. Olen aika rauhallinen perusluonne ja myös luen paljon ja pidän ajattelusta muutenkin, samoin hyvistä käytöstavoista myös naisella (joita kaikilta naisilta ei nykyään löydy...). Tietenkin kotona voi olla rennommin, mutta sille on rajansa. Joku munien heiluttelu tuntuu jopa kornilta käytökseltä. Hauskaa voi pitää, mutta kaikki ei ole hauskaa. Myös hienostuneesti voi olla hauska, se kertoo itselleni älystä ja halusta käyttäytyä hyvin toista kohtaan. Itse en voisi ikinä riskeerata sitä, että loukkaan naistani käytökselläni noin suoraviivaisesti. En muutenkaan oikein näe, että suhteen draaman pitäisi muodostua miehen mauttomista tempauksista vaan tarjoan naiselleni mielummin mm. sanallista ja älyllistä haastetta. Mutta "to each her own".[/QUOTE]

:D Olet just sitä tylsimystyyppiä parhaimmillaan. Mutta teitäkin tarvitaan. :)
 
:D Olet just sitä tylsimystyyppiä parhaimmillaan. Mutta teitäkin tarvitaan. :)

Olen varmasti tylsimys, jos piereminen ja munien heiluttelu tai vastaava on jännittävää. On tosi etäinen ajatus, että haluaisin naisesta jotain vastaavaa. Enemmän minulle merkitsee "klassiset" hyveet kuten avoimuus, rehellisyys ja kunnioitus (johon kuuluu tietty hyvätapaisuus). Itse suhteesta ei silti pidä puuttua intohimoa tai "tunteiden suuruutta", mutta tuo on ihan eri asia. Minusta tuollaisista tavoista huokuu USA:n huumoriskene läpi, jota en itse ihaile lainkaan. En seuraa, lue tai katso (USA-peräistä) kulttuuria, jossa miehet käyttäytyvät noin.

Totta kai siis myös spontaanius on tärkeää, inhoan myös itse mm. totaalista virkamiesmäisyyttä, mutta yritän sanoa että tietyissä rajoissa.

Maailmankatsomukset ovat varmaan aika erilaisia, mutta se on minustakin hyvä :)
 
:D Olet just sitä tylsimystyyppiä parhaimmillaan. Mutta teitäkin tarvitaan. :)

Minusta taas lainaamasi henkilö ei vaikuttanut yhtään tylsimystyypiltä vaan juurikin enemmän minun makuuni sopivalta tyypiltä. Itse taas pidän tylsimystyyppeinä sellaisia miehiä, jotka käyttäytyvät moukkamaisesti minua tai muita ihmisiä kohtaan ja joiden kanssa ei voi pohtia erilaisia asioita.
 
[QUOTE="mies";25990209]Kyse on varmasti makuasiasta ja eri persoonista. Itse miehenä edustan juuri tuota kohteliasta tyyppiä. Olen aika rauhallinen perusluonne ja myös luen paljon ja pidän ajattelusta muutenkin, samoin hyvistä käytöstavoista myös naisella (joita kaikilta naisilta ei nykyään löydy...). Tietenkin kotona voi olla rennommin, mutta sille on rajansa. Joku munien heiluttelu tuntuu jopa kornilta käytökseltä. Hauskaa voi pitää, mutta kaikki ei ole hauskaa. Myös hienostuneesti voi olla hauska, se kertoo itselleni älystä ja halusta käyttäytyä hyvin toista kohtaan. Itse en voisi ikinä riskeerata sitä, että loukkaan naistani käytökselläni noin suoraviivaisesti. En muutenkaan oikein näe, että suhteen draaman pitäisi muodostua miehen mauttomista tempauksista vaan tarjoan naiselleni mielummin mm. sanallista ja älyllistä haastetta. Mutta "to each her own".[/QUOTE] Kuulostat oikein ihanalta mieheltä :)
 
Yhteistyössä