Mieheni isä ja äiti ovat eronneet ja edelleen pahoissa riidoissa, ottaisitteko riskin ja kutsuisitte kummatkin "häihin"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja päärynäpää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

päärynäpää

Vieras
Ajattelimme viimeinkin mennä naimisiin ja pitää vain pienet juhlat. Kutsuisimme siis ravintolaan kummankin vanhemmat ja sisarukset puolisoineen. Minun isäni on kuollut ja näin ollen vieraita olisi yhteensä vain kuusi.

Mutta ongelma on siinä, että mieheni vanhemmat ovat eronneet jo reilu 20 vuotta sitten, eivätkä voi sietää toisiaan. Puheiden perusteella tuleva anoppini käyttäyttäytyy ainakin todella lapsellisesti. Asuvat siis samassa kaupungissa ja näinollen aina sillointällöin väkisinkin näkevät kadulla tai kaupassa. Anoppini usein kertoo huudelleensa solvauksia tulevan appiukkoni nykyisestä ulkonäöstä, tekemisistä/sanomisista (on melko tunnettu ja aikaajoin lehdessä hänestä juttua) jne. jos siis näkevät kaupungilla ihmettelee minulle kun mieheni isä kääntää päänpois eikä edes tervehdi enää mieheni äitiä.

Olemme mieheni molempien vanhempien kanssa melkein yhtäpaljon tekemisissä. Minä ehkä enemmän mieheni isän ja tämän uuden vaimonkanssa, koska pidän heistä enemmän. Tulevan anopin kanssa kun saa olla aina vähän varuillaan kun saattaa sanoa todella ilkeästi ja saa minut usein itkemään kommenteillaan jos olen vähänkin väsynyt/ herkällä tuulella.

Mieheni on kuitenkin läheisimmissä väleissä äitinsä kuin isänsä kanssa ja haluaa tämän ehdottomasti kutsua juhliin. Minusta (niinkuin miehestänikin) olisi tökeröä jättää miehen isä kutsumatta, mutta mitenköhän nuo osaavat käyttäytyä. Koska vieraita on niin vähän istuisimme kaikki samanpöydän ääressä.

Miten on, ottaisitteko riskin ja kutsuisitte kummatkin vanhemmat silläkin uhalla, että juhlat menisivät heidän osaltaan vittuiluksi ja mököttämiseksi?
 
En usko, että homma toimii. Varsinkin, jos tarjoillaan alkoholia, kuten ravintolassa yleensä tarjoillaan :D Ihmiset eivät muutu ja tuollainen herkkä tilanne räjähtää väkisinkin käsiin (sivusta seuranneena kokemusta on). Tuohan teidän hääjuhlanne hyvin mieleen heidän oman avioliittoaikansa. Parempi olisi mennä naimisiin ilman kemuja ja järjestää erikseen joku pienimuotoinen juhla kummallekin, koska joka tapauksessa juhla olisi ollut ravintolaillallinen. Toinen vaihtoehto on ottaa riski ja voimakkaasti henkisesti valmentautua riitaa varten. Miehen kanssa voi tehdä sotasuunnitelman, mikäli riitaa alkaa syntyä esim.lähdette kahdestaa pois puuttumatta asiaan. Todennäköisesti muuten tulee tilanne, että teidän pitää valita puoli ja se aiheuttaa taas lisää kitkaa. Jopa teidän kahden välillä. Muutenkin, vaikka he käyttäytyisivät siivosti, pinnan alla oleva jännite pilaisi teidän juhlanne. Koko ajan olisitte varpaillaan, ettei vaan sota syty :(
 
Meidän häissä oli mun molemmat vanhemmat jotka ei siedä toisiaan. Istuivat kaukana toisistaan ja eivät vaihtaneet sanaakaan. Osasivat kuitenkin käyttäytyä. Sano kutsuessasi että ehdoton ehto osallistumiselle on käyttäytyminen, kerro että olette kutsuneet molemmat ja se pitää vaan niellä tai sitten olla tulematta.
 
No herranen aika! Ei ole teidän tehtävä huolehtia heidän riidoistaan. Jos riitelevät, on se heidän häpeä. Kannattaa kutsua molemmat, ja itse päättävät miten toimivat
 
En kutsuisi. Ikävä muistutus toisten lapsellisuudesta, enkä ottaisi riskiä että joki menee heidän takiaan perseelleen.

Minun alkkisäitini jäi ilman hääkutsua ja hyvä niin. Ei tarvinnut jännätä miten käyttäytyy.
 
Kutsuisin molemmat ja luottaisin siihen, että molemmat vanhemmat osaavat käyttäytyä, aikuisia kun ovat.

Tai sitten kerrot ravintolan henkilökunnalle tilanteen ja he poistavat sitten sen vanhemman ravintolasta, joka ensiksi alkaa öykkäröidä:D
 
Kutsutte miehen isän puoisoineen ja miehen äidin puolisoineen/avecineen jos sellainen on. Jos aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä niin se on heidän häpeänsä.
Ainakin itse olettaisin aikuisten ihmisten osaavan käyttäytyä vaikka ei ylimpiä ystäviä jokaisen kanssa olekkaan, varsinkin jos kyseessä juhlatilaisuus.
 
Jos siis kyseessä olisi melkein kuka tahansa muu kuin mieheni äiti, olettaisin hänen osaavan käyttäytyä "aikuismaisesti". Osaa todellakin tehdä selväksi jos ei jostain ihmisestä pidä ja provosoida omalla käytöksellään muitakin. Olemme joskus olleet pubissa hänen kanssaan ja aivan käsittämätöntä miten onnistuu saamaan riitaa aikaiseksi ihmisten kanssa, ei vaan osaa pitää suutaan kiinni.

Pulmallista tässä on se, ettei mieheni näe tässä asiassa isompaa ongelmaa "hänen äitinsä nyt sattuu olemaan sellainen ja on aina ollut" ja he ovat käsittääkseni aina tulleet hyvin toimeen.

Tarkoituksena olisi juoda aluksi kuohuviinit ja ruuankanssa 1-2 lasia viiniä, mutta en tiedä pitäisikö tuo ajatus unohtaa koska alkoholi lisää riitariskiä paljon. Harmittaa vaan kun perheeni ja miehen isän perheen kanssa on tapana nauttia nuo lasilliset viiniä juhlaruuankanssa. Mielestäni se tekee ateriasta jotenkin juhlallisemman.
 
Yksi vaihtoehto on sopia muiden juhlioiden kanssa, etteivät provosoidu hänen puheistaan. Kerran teimme niin yhden sukulaisen osalta (jolla on alkoholiongelma ja silloin hänestä tulee aika kamala). Esim. kun hän alkoi jankata yhdestä vanhasta jutusta (joka kerta humalassa), ilmoitimme vain rauhallisesti, että emme suostu keskustelemaan tästä asiasta. Jokainen kun kieltäytyi puhumasta siitä aiheesta ja vaihdoimme itsepintaisesti aina uuteen aiheeseen, ilta sujui melko rauhallisesti. Vaatii vain muilta pitkää pinnaa ja sitä, ettei provosoidu.
 

Yhteistyössä