M
miata
Vieras
Heti alkuun varoitan, että tämä sisältää väsyneen ihmisen avautumista parisuhteen kurjista hetkistä...
Kyllä osaa taas ketuttaa, kun tuntuu ettei mies ajattele mitään muuta kuin itseään ja omaa mukavuuttaan.
Kohta kolmatta viikkoa painan töitä niin, että olen tehnyt tuplavuoroja ja välissä on ollut vain pari yhden päivän vapaata niin mitä tekee mies? Tää älykääpiö lähti johonkin saunailtaan ryyppäämään ja jäin kotiin kaksin uhmaikäisen tytön kanssa. Huomenna ois taas kiireinen työpäiväkin, mutta eipä tarvitse taaskaan nukkua.
Ei siinä, kyllähän se on ihan ok että viettää aikaa kavereiden kanssa, mutta onko ihan pakko just silloin kun olen viikonloppuna töissä? Esimerkiksi seuraavat kaksi viikonloppu olisivat olleet vapaita.
Tyttö on muutenkin huonouninen ja nyt varsinkin flunssaisena heräilee ihan jatkuvasti huutamaan.
Lisäksi tiedän jo nyt, että huomenna kun tyttö herää aamulla viiden jälkeen niin minähän sen kanssa nousen ylös ja taistelen yhteen asti, jolloin lähden iltavuoroon. Töistä pääsen klo 21.30 ja seuraavana aamuna taas aamuvuoroon takaisin. Senkin tiedän, että kun mies yöllä konttaa kotiin kaatokännissä, tarkoittaa se sitä että koko aamu menee krapulassa maatessa.
Kuka tällaista muka jaksaa oikeasti?? V*tuttaa taas niin rankasti...