miehen tapa käyttäytyä erossa

[vi*uttaa]

Elikkäs siis... TAAS tuli riita ja ero... en tiiä onko tällä kertaa jo lopullinen, kun on pitkään jo mennyt niin huonosti. :/ Monta kertaa aikaisemminkin on muka erottu, mutta aina palattu yhteen... ja JOKA kerta mieheni tapa käyttäytyä riita- ja erotilanteessa ihmetyttää minua yhä edelleen... eli taas tuli siis riita, joka oli oikeastaan molempien meidän vika. Kai? Olimme sopineet yhteisestä illasta, kunnes mieheni ilmoitti että hänellä onkin muuta menoa (tosin kuulosti ihan tärkeältä). Suutuin ja harmistuin kuitenkin, kun asiasta oli jo sovittu. Olin pahantuulinen ja pahalla mielellä. Tämä näkyi mököttämisenä. En raivonnut, en huutanut, en riehunut. Ei kuulu yleensä tapoihini tuommoiset. Mieheni sen sijaan suuttui tästä mököttämisestäni minulle, haukkui mut ihan lyttyyn ja luuli että sen jälkeen jatketaan normaalisti. Sanoin että ei käy ja en halua häntä enää nähdä, kun olen kyllästynyt olemaan aina vaan haukuttavana. Tämän jälkeen miehestä ei enää kuulunut, enkä itsekään ottanut yhteyttä. Mielestäni on miehen tehtävä pyytää anteeksi, koska hän sanoi minulle pahasti. Mutta arvatkaas miten mies toimi! Mies on nyt ryypännyt ja rellestänyt pari päivää... käynyt baareissa ja hänen luonaan on ravannut mitä erilaisempia ihmisiä! En ole puoliakaan näistä ihmisistä nähnyt aikaisemmin!! On ollut sekä miehiä että naisia, tupa täynnä. Tämän satun nyt tietämään kun tuttuni asuu hänen naapurissaan. Joka kerta erotessaan mieheni on tehnyt tämän saman paskan!! Mitä tämä nyt sitten kertoo hänestä? Minun mielestäni mies nyt juhlii vapauttaan, ja viis veisaa siitä mitä mulle kuuluu tai että voisko meidän suhdetta korjata, asioista keskustella, tai ainakin pyytää anteeksi. Aikaisemmin kun ollaan eron jälkeen (ja tämmösen saman paskan jälkeen) palattu kuitenkin yhteen, niin mies on selittänyt että ei ole kestänyt oloa yksin eikä selvinpäin... mutta mielestäni se ei tarkoita sitä että tuodaan 20 "kaveria" kotiin ja juhlitaan aamuun, varsinkin kun kodissa on MINUN tavaroitani (vaikka onkin miehen oma koti) ja koti on MINUN sisustamani ja hoitama enimmäkseen. Vit*ttaa niin järjettömästi etten tiiä taas miten päin pitäs olla!!! Mitä mieltä muut on? Anteeksi en haluais enää antaa enkä palata yhteen, vaikka mies joskus tuliskin pyytämään anteeksi... Ikävöin silti ihan älyttömästi ja tuntuu pahalta... ja miehen käytös pahentaa oloa entisestään!!

 

[a b c]

Ei varmaan kannattaisi jatkaa mutta jatkat kumminkin, koska ikävöit.

Ensi kertaa varten muista nyt tämä:
a) tämä mies ei kestä mökötystä
b) tämä mies ei pyydä anteeksi
c) tämä mies käyttää eroa vain tekosyynä hillittömään pämppäämiseen
d) joka kerta kun päästät kiukkusi valloilleen, saat vain pahemmin henkisesti turpiisi

Voi olla muuten ihan kivakin mies. Ehket ole ihan helppo sinäkään. Mene nyt, lepytä itsesi - hemmottele vähän ja laittaudu kauniiksi, hymyile vieraille miehille ja nostata itsetuntoasi. Sitten soita miehellesi ja sano, että olet antanut sille anteeksi ja haluat vielä yrittää, sano ostaneesi jotain hyvää ruokaakin tapaamista varten.

Jos vielä suutut, älä sano lähteväsi. Jos kumminkin lähdet, pistä tärkeimmät tavarasi johonkin laatikkoon piiloon, etteivät vieraat riko tai vie. Ja sitten alat katsella tosissasi uutta miestä.

 

[alkup. vitt*untunut]

Olet osittain oikeassa. Voi olla että mahdollisesti jatkaisin, jos mies tulisi itse selvittämään asiat, ennen kuin on jo myöhäistä. Koko ajan nimittäin harmittaa ja ärsyttää vaan enemmän, ja tuntuu että olisi mahdottomampaa jatkaa, unohtaa ja antaa anteeksi. Järki sanoo jo nyt (on sanonut kyllä jo pitkään), että tämän täytyy olla jo ohi!!! Mutta sydän tuntuu olevan eri mieltä. :/ Viime ajat on todellakin tuntunut että mies luulee hallitsevansa tätä suhdetta. Vain hän saa suuttua tai osoittaa mieltään. Vain hänellä on oikeus riehua, huutaa, näyttää tunteensa. Minun tulisi vain niellä kaikki. Tuntuu että tämä mies ei kestä mitään välillä... luulen jopa että hän jättää tahallaan asiat korjaamatta tai aiheuttaa jopa riitoja silloin kun hän haluaakin vain tekosyyn ryypätä!! :/ Hän osaa silti pyytää myös anteeksi ja osaa olla myös todella ihana. Myönnän etten ole itsekään helppo. Osaan olla todella vaikea, ilkeä ja veemäinenkin. En aio soittaa miehelle, vaikka mieli tekee välillä ihan hirveästi!!! En sano että olen antanut anteeksi. En ole antanut anteeksi, enkä halua alistua tällaiseen. Ikävä on, mutta yritän nyt prkl sinnitellä!! En haluaisi enää antaa periksi!! Onko se liikaa vaadittu, että mies edes kerran monivuotisen suhteen aikana katuisi itse samantien riitaa ja tulisi tekemään sovintoa!?!? Se on niin perhanan kuluttavaa, kun ukko lähteekin joskus jopa VIIKOKSI juhlimaan, eikä hänestä kuulu mitään. Sitten viikon jälkeen aletaan joskus vielä haastamaan lisää riitaa, kunnes itse olen jo niin loppu että haluan vain sopia ja unohtaa kaiken. Onhan se kieltämättä monin tavoin hyvä mieskin... mutta ei nyt sentään niin hyvä, että sille kannattais kaikki paska antaa aina anteeksi!!! :/ Silloin kun meillä menee hyvin, niin tuntuu että mies on meistä se rakastavampi ja rakastuneempi... ja sillon kun menee huonosti, niin tuntuu että taidan olla ainoa joka edes välittää... en ymmärrä!!!

 

[Goo]

Ne paljon puhutut parisuhteen tärkeät asiat luottamus ja kyky keskustella vaikeistakin asioista taitavat puuttua parisuhteestanne pahemman kerran.

Taitaa olla niin, että mies ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää, että on olemassa muitakin tapoja ajatella ja toimia kuin hänen tapansa. Hän ei selvästikään osaa asettua sinun asemaasi. Hän ei osaa myötäelää ja havainnoida tilanteita sinun kannaltasi, vaan hän mennä jyrää omaa elämäänsä luottaen siihen, että sinä roikut mukana.

Tosin heti seuraavaksi on sanottava se, että mököttäminen on tosi huono tapa hoitaa asioita. En väitä, ettäkö huutaminenkaan olisi hyvä tapa, mutta joskus se voi olla parempi tapa puhdistaa ilmaa, kunhan vain osataan antaa anteeksi olematta pitkävihaisia ja osataan pyytää anteeksi. Anteeksiantamisen jälkeen ei saisi luvata, että ei ikinä enää koskaan tee samoin, jos lupaukset pettää saman tien.

Jos teillä oli sovittu yhteistä menoa, jonka mies peruu, niin olisit kysynyt, että mikä meno on niin tärkeää, että se ei ehdi odottamaan. Olisit voinut sanoa miehelle jo heti siinä vaiheessa, että teillä on jo sovittu meno, joten loukkaannut todella pahasti, jos mies tekee nyt oharit. Jos mielestäsi kyse on niin isosta asiasta, että sen perusteella laitat suhteen poikki tai ainakin katkolle, niin senkin olisit voinut sanoa, että mies voisi miettiä, haluaako hän asettaa etusijalle parisuhteen vai sen toisen menon. Jos et osaa puhua asioista, niin tekstari on parempi keino kuin mököttäminen, sillä mitä ilmeisimmin oma miehesi on todella surkea ajatustenlukija.

Koska olette eronneet ja aina palanneet yhteen, niin kuulostaisi siltä, että teitä kumpaakin vaivaa jonkin sortin läheisriippuvuus, että ette uskalla olla yksin. Tietysti eroaminen on raskasta eikä sitä saisi tehdä liian kevyin perustein, mutta jos kumpikin on yrittänyt parhaansa, niin joskus ero on parempi vaihtoehto kuin vain olla jääräpäisesti yhdessä, jossa kummallakin on paha olla. Kun eroaa, niin silloin avautuu mahdollisuus uudenlaiseen elämään, joka voi tarjota jotakin kivaa tullessaan esim. uuden, paremman parisuhteen.

Ehkäpä sinä näet miehessä jotakin sellaista, jollainen mies olisi, jos hän muuttuisi ja yrittäisi enemmän. Tosiasiassa hän ei kuitenkaan muutu, jollei hän itse halua. Vaikka kuinka huutaisit, mököttäisit tai uhkaisit erolla, niin hän ei muuksi muutu. Oletko valmis hyväksymään hänet elämääsi sellaisena kuin hän on (= läheisriippuvainen, kyvytön olemaan yksin, alkoholiin taipuvainen, kyvytön keskustelemaan ongelmatilanteista jne)?

 

[merajriina]

Kirjeesi alku kuulosti hieman tutulta. Oma ukkoni, kun on ensin jollain tavalla loukannut minua -> minä suutun/loukkaannun -> hän suuttuu minulle koska miks minä suutun jostain niin hölmöstä asiasta, olipa asia mikä tahansa -> minä päädyn pyytämään riitelyn loputtua anteeksi sitä että olen niin ärsyttävä ja mies antaa anteeksi minulle typeryyteni. Aina jälkeenopäin tajuan että HETKINEN, mieshän se oli joka kaiken aloitti ja minä päädyn anelemaan anteeksi. MIKSI TÄMÄ MENEE NÄIN?!?!?

 

[alkup. taas]

Luottamus puuttuu todellakin. Keskustelua on yritetty. Monesti. Turhaan. Mies turhautuu, koska en kuulemma ymmärrä häntä, eikä halua enää keskustella. Minusta taas tuntuu että mies ei ymmärrä minua, mutta olen silti valmis keskustelemaan. Tai siis olin. En ole enää pitkään aikaan uskaltanut alkaa keskustella oikein kunnolla asioista ääneen... siis omista haluistani tai mielipiteistäni. Sillä saan kuitenkin vain kuulla kunniani kun mies alkaa riehumaan. Hän huutaa (olipa päivä tai yö, naapureista viis), saattaa riehua, hajottaa paikkoja tai lähteä kävelemään. Joten keskustelu on ihan turhaa. Mieheni mielestä minä hallitsen tätä suhdetta, ja minun mielestäni mieheni hallitsee. Joten molemmat kokevat keskustelun turhaksi. Sitä paitsi en uskalla enää keskustella omassa kotonani, ettei vain mitään enää hajoaisi kun mies riehuu. Terve suhde, eikö? Tiedän että mököttäminen on huono tapa. Mutta jos sanon jotain, niin sota on valmis. Ajattelin että olisin hiljaa, katson mitä mies päättää illan suhteen... ja sitten joko hyväksyn asian tai tulee ilmiriita. No nyt se ilmiriita tuli jo siitä mököttämisestäkin. Vaikka sitä ennen mies kyllä tajusi että meillä oli yhteisiä suunnitelmia ja että harmistuin siitä, että mies olikin jo sopinut jotain muuta päälle. Itseasiassa enemmän harmitti se, että mies oli menonsa jo sopinut keskustelematta kanssani, kuin itse meno. Meno kuulosti todellakin tärkeältä (=työjuttu), joten asiasta olisi varmasti päästy jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen... vaikkakaan en kyllä ymmärrä miksi työjutut täytyy päättää baari-iltaan. :/ (Tämä taas puhuisi sen puolesta, että mies oli jo päättänyt lähteä baariin, ja järjesti riidan vain päästäkseen baariin!!) Päätös suhteen lopettamisesta ei liittynyt tähän miehen työmenoon tai meidän menojen peruuntumiseen, vaan siihen että mies taas haukkui. Masentavaa tulla aina poljetuksi. Varsinkin syyttä. Varmaan minua vaivaakin jonkin sortin läheisriippuvuus. Olemme niin kauan olleet yhdessä, ettei enää muita kavereita ole juuri jäänyt. Ilman toista on hirveän yksinäistä ja tuntuu kuin olisin tyhjän päällä. Tiedän ettei se ole syy jatkaa suhdetta, mutta se mielestäni on että ikävöin ja rakastan häntä edelleen... kaikesta huolimatta. Ehkä tuo yksinäisyyden pelko ja tämän yksinäisyyden näkeminen erohetkillä auttaa vielä enemmän kuitenkin taistelemaan suhteen puolesta... vaikkakin kriisitilanteissa ainoa joka taistelee, olen minä. Niin monesti olen halunnut jo luovuttaa lopullisesti... ehkä se tapahtuu nyt?

 

[yks idiootti]

Mikä sinua miehessä kiehtoo?
Kärsimys tietenkin.
Nautit siitä että sinulla on aivojumppaa kun mietit päivät läpeensä juntin ukkosi kolttosia.
MIehesi kuulostaa typerältä juntilta, eikä näytä siltä että tuo suhde sinuakaan viisastaisi.
heitä mielestäsi mokomat asiat, eikö elämässäsi ole mitään tärkeämpää kuin yksi tyhmä ja itsepäinen ukko. Kunnioittaako äitiään? Miehestä voi päätellä paljon hänen äitisuhteensa perusteella. Miten kohtelee äitiään, siten vaimoaan.

Kokemustakin on sanojen tueksi: jätin melkein samanlaisen jästipään 6 vuotta sitten.Ratkaisi riidat lähtemällä pois, tai olipa aihe mikä hyvänsä, oli oppinut puolustusstrategiakseen että kääntää vain mustan valkeaksi ja kaikki muiden syyksi niin hyvä tulee. Riitoja ei ikinä sovittu, tai jos sovittiin niin jäi aina paskanmaku suuhun epäreilusta päätöksestä.

Nyt tapasin uudelleen: ei ole ukko muuttunut miksikään vaan aloitti vittuilun 6 vuoden jälkeen vielä-. jA ON JA PYSYY SINKKUNA.

 

[alkup. taas]

Ikävää kuulla että tällaisia miehiä on enemmänkin. Mutta tekeekö kenenkään mies niin, että juhlii eroaan päiviä ryyppäämällä epämääräisessä seurassa? Eikä ota yhteyttä? Tai että aiheuttaa tahallaan riitoja päästäkseen ryyppäämään? Tiedän että mies kuulostaa ihan paskalta kertomani perusteella, mutta ei hän ole niin paha. Hän osaa olla todella ihanakin... TODELLA ihana! Huumorintajuinen, mukava, ihana, rakastava, antelias, vaatimaton... osaa olla kaikkea tätä ja enemmänkin!! Mutta jotenkin kaikki on nyt mennyt ihan päin vit*ua!! Tai ehkä tämä mun selittely kuulostaa nyt samanlaiselta puolustelulta kuin mitä väkivaltaisessa suhteessa elävät ihmiset selittävät, kun muut ihmettelevät miksi ottavat aina vaan ukolta turpaan... "Ei se oo aina tommonen, on se välillä ihanaki..." :/

Niin ja mieheni kunnioittaa suuresti äitiään. Äiti on hänelle läheisin ihminen maailmassa (+ tietty minä olin myös... ja on muutama läheinen kaverikin). Mieheni kohtelee äitiään hyvin ja he ovat paljon yhteydessä.

 

[panacea]

Minä olen niitä ihmisiä, jotka mököttäminen ja mykkäkoulu ajaa aivan seinille. Minusta se on karmeaa henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Koen sen niin, että toinen sulkee kumppanin pois, eikä kumppani ole edes puheen arvoinen.

Taidan olla vähemmistöä tässä asiassa, ainakin tässä ketjussa. En näe ap:n käytöstä yhtään sen fiksumpana kuin miehenkään.

En kritisoi tällä kirjoituksella ap kirjoittajaa tai ketään muutakaan. Haluan vain tuoda esiin sen, että me ihmiset olemme erilaisia. Saattaa olla, että ap:n mies kokee mököttämisen, joka johtuu työesteiden takia peruuntuneesta menosta, hiukan kohtuuttomana reaktiona sinänsä legitiimiin peruutukseen.

No, ehkä se on niin, että "lika barn leker bäst". Mököttäjien kannattaisi varmaan seurustella keskenään, samoin kuin riehujoiden.

Toisaalta aika pitkiä hiljaisuuksia tulisi kahden mököttäjän suhteessa, jotka eivät halua antaa periksi. Mutta ilmeisesti se on mököttäjien mielestä mukavampaa kuin kunnon riita, joka on nopeasti ohi? En tiedä, kun en oikein ymmärrä koko mökötyksen tarkoitusta - paitsi että sillä pyritään syyllistämällä saamaan toinen taipumaan omaan tahtoon. Ja sellaisena se ei ole minusta yhtään sen aikuisempaa tai hienompaa kuin rähjääminenkään.

Tällaista tuli mieleen - toivon että eriävä näkemykseni ei aiheuta kenessäkään mitään primitiivireaktiota, sillä tarkoitukseni ei ole loukata ketään.

 

[alkup. taas]

Panacea, arvostan kommenttiasi. Kiitos siitä. Ihmiset ovat todella erilaisia. Jos puhuttaisiin nyt ihan uudesta, terveestä ja normaalista parisuhteesta, niin arvostaisin tietysti keskustelua, ja pyrkisin hoitamaan asiat keskustelemalla. Joskus tosin voisi olla, että jos olisin oikein kovasti pahoittanut mieleni jostakin, niin en yksikertaisesti kykenisi sanomaan mitään, vaan vaikenisin. Mököttäminen ei tarkoita minulle sitä, että en puhu enää koko viikkoon/päivään/tuntiin mitään, vaan sitä että vaikenen ja pahoitan selkeästi mieleni. Jos toinen haluaa asiaa kanssani selvittää, niin selvitän asiaa mielelläni. Perustelen oman kantani ja loukkaantumiseni ja olen valmis kuuntelemaan mitä toisella on sanottavana. En silti jaksaisi alkaa riehumaan enkä huutamaan, vaan haluaisin kyetä hoitamaan asiat normaalilla äänenvoimakkuudella ja normaalilla keskustelulla. Olen valmis myös itse aloittamaan keskustelun ja selvittämisen. En suinkaan odota, että muut aina hoitaisivat sovinnon teon.

Tässä parisuhteessa, joka minulla vielä vasta oli, ja jota edelleen kaipaan, ei ollut mahdollista enää keskustella. Jos olisin ottanut pettymykseni ja pahan mieleni esille ja aloittanut keskustelun niistä, niin lopputulos olisi ollut miehen huutaminen ja riehuminen, mahdollinen tavaroiden hajoittaminen ja tarvittaessa vaikka häädön hankkiminen asunnosta riehumisen takia. En usko että ristiriitatilanteessa keskustelu muutenkaan aina pysyy niin tyynenä ja asiallisena ja sellaisena että molempien ainoa tarkoitus on pyrkiä vain kompromissiin. Ei ainakaan meillä. :/ Päätinkin siksi että on ehkä parempi vaieta, mutta halusin myös kuitenkin näyttää sen, että pahoitin mieleni. Ehkä mielestäni sopivin tapa tehdä tämä oli mököttää, kun ei normaalia keskusteluakaan voida harrastaa. Keskustelu oli mahdotonta. Minä en pidä huutamisesta, enkä halua toisten huutavan kotonani. Omassa kotonaan jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta minä vaadin rauhallista käytöstä sillon kun ollaan MINUN kotonani. Siksi en olisi voinut huutaa, en valittaa, en ottaa asiaa esille sen kummemmin. En näköjään olisi saanut mököttääkään, vaikkakin kyse oli minun tunteistani ja minun kodistani. Ja siitä että koin tulleeni yli-kävellyksi ja myöhemmin myös haukutuksi.

 

[Ratamonkukka]

Olen samaa mieltäuhumattomuus on suuren luokan väkivaltaa. Se on väkivaltaista myös sen vuoksi, ettei siihen saa otetta.Puhumaton sattaa kuvietlla itsensä syttömäksi uhrautujaksi.
Teillä on selvästi opitut vanhat käyttäytymismallit. Periytyvätkö molemmilla lapsuudenperheistä? Näin usein on. Ette kohtaa tällä alueella ollenkaan,joten ahdistava kierre jatkuu. Huutaja ei mysökään kuuntele mitä sinulla on sanottavaa, mutta sinullahan ei olekaan mitään. Sinä rankaiset.Sinä oletat, vaadit ja kaipaat.

Mitä jos miehesi on nyt oikeasti kyllästynyt sinun meininkiisi ja heti kun löytää uuden hoivaajan, ottaa sen. Ei mies lähde ennekuin sillä on sivustatueka. Varo ettei näin käy, muutoin voit jatkaa peliäsi hamaan tulevaisuuteen.
Keskustelunne ei etene ilman avustajaa, se näyttää varmalta. On jo niin paljon kertynyt kuonakasaa molemmille.

 

[panaca]

Lainaan sinua:

"Minä en pidä huutamisesta, enkä halua toisten huutavan kotonani. Omassa kotonaan jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta minä vaadin rauhallista käytöstä sillon kun ollaan MINUN kotonani. "

Minä sain sen käsityksen kirjoituksestasi, että asuitte yhdessä miehen kodissa. Ymmärsinkö oikein, että koet voivasi päättää, miten mies käyttäytyy omassa kodissaan? Eikö asioista pitäisi sopia yhdessä ja tehdä kompromisseja, jos haluaa parisuhteen, joka toimii?

Ehkä voisit harkita hieman joustavampaa asennetta kumppaniasi kohtaan tulevissa suhteissasi?

 

[alkup. taas]

Hmm... ihan uusia perspektiivejä asioihin!!

Ensinnäkin Ratamonkukalle: selitin jo edellisessä viestissä tästä mököttämisestä. Kopioin sen nyt vielä tähän: "Jos puhuttaisiin nyt ihan uudesta, terveestä ja normaalista parisuhteesta, niin arvostaisin tietysti keskustelua, ja pyrkisin hoitamaan asiat keskustelemalla. Joskus tosin voisi olla, että jos olisin oikein kovasti pahoittanut mieleni jostakin, niin en yksikertaisesti kykenisi sanomaan mitään, vaan vaikenisin. Mököttäminen ei tarkoita minulle sitä, että en puhu enää koko viikkoon/päivään/tuntiin mitään, vaan sitä että vaikenen ja pahoitan selkeästi mieleni. Jos toinen haluaa asiaa kanssani selvittää, niin selvitän asiaa mielelläni. Perustelen oman kantani ja loukkaantumiseni ja olen valmis kuuntelemaan mitä toisella on sanottavana. En silti jaksaisi alkaa riehumaan enkä huutamaan, vaan haluaisin kyetä hoitamaan asiat normaalilla äänenvoimakkuudella ja normaalilla keskustelulla. Olen valmis myös itse aloittamaan keskustelun ja selvittämisen. En suinkaan odota, että muut aina hoitaisivat sovinnon teon."
Tarkoituksenani ei siis ole aiheuttaa minkäänlaista väkivaltaa kenellekään. Menen vain ihan lukkoon, jos ei anneta mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, eikä edes purkaa tuntojaan asioista. Ei anneta mahdollisuutta keskusteluun, eikä kompromisseihin. Jos vain ilmaistaan että "asia on nyt niin, että lähden perjantaina hoitaan työjutun ja sen jälkeen baariin." vaikka on jo muuta sovittu, niin mitä voin tehdä? Tietysti voisin keskustella ja normaalisti niin tekisin. Yrittäisin sovitella. Muistuttaisin että olisimme sopineet muuta (nytkin tein näin aluksi), kysyisin että eikö baaria voi jättää välistä, tai työjutun ajankohtaa muuttaa, tai olisiko miehellä ehdottaa toista aikaa yhdessäololle. Tämä yhteinen aika oli sovittu kuitenkin hyvissä ajoin, ja ainoastaan sen takia että miehellä on nyt PITKIÄ työputkia, ja hyvin harvassa vapaapäivät. Siksi olimme sopineet oikeastaan koko perjantain meille. Olisi ollut monta asiaakin hoidettavana. :/ Tosin keskustelussa ottaisin kyllä hyvin tiukan äänensävyn, koska mielestäni ei ole reilua että mies sopii myös baari-illan ainoalle vapaapäivälleen (pelkän työjutun ymmärtäisin)!! Mielestäni naisen tehtävä suhteessa ei ole myöntyä jokaikiselle miehen päätökselle. Jos jotain on sovittu, tulee se yleensä pitää (tottakai on neuvottelun varaa aina!). Ja jotain on jo silloinkin vialla, jos ukko sopii baari-illan sen ainoan yhteisen koti-illan päälle!! :/

En osaa sanoa periytyvätkö meillä vanhat käyttäytymismallit. En muista tietoisesti koskaan vaienneeni tai paenneeni hiljaisuuteen tms. Enkä tiedä miehen lapsuudesta, tai hänen perheensä käyttäytymismalleista. :/ En tiedä, onko mies löytänyt jo uuden hoivaajan (kuten asian ilmaisit). Ehkä? Ehkä ei? Mielestäni on kuitenkin terveempää vaieta kuin riehua. Olettaen että vaikenija on kuitenkin valmis keskusteluun, kuten itse olen. Se on sitten asia erikseen, jos ei yksinkertaisesti suostu puhumaan asioista, vaan vetäytyy täydelliseen hiljaisuuteen. En osaa ollenkaan syytellä itseäni siitä, että en lähde mukaan riehumiseen. Monesta muusta asiasta syytän kyllä. Jos tämän asian takia menetän miehen, niin siinäpähän menkööt! En halua antaa myöskään mahdollisille tuleville lapsilleni missään nimessä sellaista kasvuympäristöä, jossa asiat on totuttu selvittämään huutamalla ja hajoittamalla tavaroita. Se ei ole tervettä.

Sitten nimimerkille "panaca" (pitäisiköhän olla panacea?): Emme asu yhdessä. Sitä nimenomaan tarkoitin sillä, että MINUN kodissani pätevät minun säätöni, eli erityisesti sääntö rauhallisuudesta, huutamattomuudesta ja tavaroiden hajoittamattomuudesta (vahingot tietty erikseen!). En usko että teistä kukaan haluaisi ketään omaan kotiinsa riehumaan. Jos saan varoituksen miehen käytöksen takia naapureilta (kuten olen jo saanut), niin sehän on nimenomaan minun ongelmani! Siksi minun ei tarvitsekaan katsella moista käytöstä meillä. Omassa kotonaan mies saa käyttäytyä JUURI niinkuin haluaa. Pistäkööt vaikka koko talon palasiksi! Se ei ole minulta pois, eikä vahingoita minua. En tiedä mitä te muut ajattelette, mutta MINUN MIELESTÄNI riehuva ja huutava, hajoittava ja tuhoava käytös ei ole normaalia, eikä sallittua. Jos olisimme muuttaneet yhteen (mitä emme onneksi ehtineet tehdä!), niin en TODELLAKAAN hyväksyisi sellaista käytöstä yhteisessäkään kodissa. Mielestäni se jos mikä aiheuttaa ikävän ja turvattoman ilmapiirin, varsinkin mahdollisille tuleville lapsille. Tottakai ymmärrän sen, jos JOSKUS huutaa, tai korottaa ääntään, mutta se ei ole enää tervettä jos pitää jokaisessa ristiriitatilanteessa hajottaa jotain ja huutaa niin, että varoituksia satelee jo naapureilta. Kerros- ja rivitaloissa on syytä ottaa myös naapurit huomioon!!

 

[panacea]

"Jos puhuttaisiin nyt ihan uudesta, terveestä ja normaalista parisuhteesta, niin arvostaisin tietysti keskustelua, ja pyrkisin hoitamaan asiat keskustelemalla."

Niin, sinä olit siis luovuttanut tästä suhteesta. Rehellisyyden nimissä sinun kannattaisi myöntää, että sellainen asenne välittyy varmasti myös toiselle. Ei ole ihme, jos toinenkin kokee, että suhde on loppu, kun ei enää viitsitä yrittää keskustella.

Ilmeisesti teistä kumpikin koki suhteenne tulleen päätökseen. Siitä taitaa kertoa myös se, että mies kokee eronne juhlinnan aiheeksi. Mutta toisaalta, sehän on hyvä asia, että suhde loppuu molempien mielestä yhtäaikaa, ei tule ainakaan särkyneitä sydämiä.

Ehkä seuraavissa suhteissa voisit harkita löysentää tuota "MINUN kotini, MINUN sääntöni" -asennetta. Sellaista kumppania tuskin koskaan löydät, jonka kanssa et jonkinlaisi kompromisseja joutuisi tekemään.

 

[n22]

Teillä on kilpailutilanne keskenänne, kun parisuhteessa pitäisi olla samassa joukkueessa. Jos mies ei kestä yksinäisyyttä vaan haalii tuvan täyteen ketä tahansa ja haluaa päänsä sekaisin.. haluatko olla hänelle seuraihminen, jottei aina tarvitsisi tuntea kuinka yksinäinen on? Rakastaako hän sinua, koska olet ymmärtäväinen, lämmin, rakastettava, ihastuttava, kaunis... vai rakastaako hän itseään itsekkäästi, peläten yksin olemista (kuten sanotaan aavistaen joutuvansa huonoon seuraan)? Edes takas huopaaminen on selvä merkki. Ette osaa erota, vaikka pitäisi.

 

[tuli.]

Tyly neuvo -ota tavarasi ja unohda koko mies.

Mies tuntuu aikamoiselta ongelmakimpulta joka käyttää omiin ryyppyreissuihinsa sinua tekosyynä, ei siis ota vastuuta itsestään eikä tekemisistään. Voin hyvin kuvitella, että kaikki muutkin ongelmat ovat aina sinun vikasi -huutaminen, riehuminen, tavaroiden paiskominen, pettäminen(?) jne.

Lopputulema on se, että alat itsekin uskoa olevasi huono ihminen, joka on ajanut miehen siihen jamaan, missä hän kulloinkin on. En tiedä, kuinka paljon käyttää alkoholia, mutta pahasti kuulostaa alkkarilta, jos viikonkin voi olla ryyppyreissuillaan.

Ota sinä reippaasti oma elämäsi hallintaan -tee mukavia asioita, keskustele ajatuksistasi ihmisten kanssa, jotka sinua arvostavat ja kuuntelevat. Elä elämääsi hetken aikaa ihan itsesi vuoksi ja omilla ehdoilla.

Miehesi sattaa huomata siinä vaiheessa että voi todellakin menettää sinut -luotettavan kiukuttelupussinsa. Älä tuossa tapauksessa ota häntä avosylin vastaan, vaan ehdoilla, että hän yrittää tutustua sinuun, mielipiteisiisi ja haluihisi ja että hän oikeasti ymmärtää, mitä parisuhde tarkoittaa. En usko että muuttuu, ellei lopeta alkoholinkäyttöään.

Onnea sinulle elämääsi, hyvä, että olet miettinyt sitä -se on sinun ainoa eikä sitä kannata pilata alkoholisoituneen raivopään kanssa!

 

[näytön paikka]

Tyly kommentti tämäkin. Teillä on kahden itsekkään ihmisen sairas suhde. Jos ajattelu ja keskustelu taphatuu teemoissa MINUN kotinin, MINUN tavarani, MINUN sisustukseni, MINUN kanssani sovittu iltameno, ja vastapuolella on ihminen joka haluaa itse päättä tekemisistään ja sopii työnsä ja tapaamisensa oman mielensä mukaan, niin miksi olette vielä sen ensimmäisen eroajatuksen jälkeen yhdessä. Ette yksinkertaisesti sovi toisillenne.

Totuus voi kuitenkin olla se, ettei tuollaisten ihmisten ole helppo löytää ketään muutakaan. Sinulla ap varmaan pitäisi olla kumppani, joka kysyy kaikkeen luvan sinulta. Haluat hallita suhdettanne ja sinulle sopii sellainen antelias, kiltti, myötäilevä mies, joka pyytää anteeksi joka kerta, kun ei tee mielesi tai (sanattoman) toiveesi mukaan. Taidat kuvitella vain, että muka haluat suhteen, jossa voisi keskustellen sopia.

Kertomasi kuva miehestä on sellainen, että hän oikeastaan vähät välittää naisesta kenen kanssa seurustelee, kunhan saa sen tarvitsemansa. Mies tarvitsee ihailua ja seuraa, jossa voi päteä, saa myöteistä huomiota sekä mahdollisuuden purkaa paineitaan VAPAASEEN seurusteluun, rentoutumiseen ja alkoholiin itsetunto- ja stressilääkkeenä. Hän on varmaan menevä ja siltä osin antaa itsestään varman ja tehokkaan, määrätietoisen vaikutelman. Samalla hän on myös hyvin itsekäs. Siinä suhteessa olette samanlaisia ja suhteenne oikeastaan vahvistaa juuri tuota molemmille, (omasta mielestäänkin?) tärkeää ominaisuutta.

Kaksi MINÄ-MINÄ-MINÄ -tyyppiä yrittämässä yteiseloa. Pitäisikö taas heittää tähänkin keskusteluun narsimi? Oikeastaan voisi kysyä, onko narsistista kenellekään iloa parisuhteessa? Ehkäpä parempi olisi elää yksin, jos siihen vain pystytte. Ehkä siten löytyisi kypsyyttä kohdata itsensä ja omat puutteensa. Ainakin siinä, ettei voisi edes yrittää hallita ketään toista, vain itseään ilman sitä näennäistäkään kumppanin turvaa. Olisi pakko luopua omasta huomiomkipeydestä: mököttämisestä, näyttämisen halusta ja tarpeesta loukkaantua ja loukata toista. Siinä olisi todellinen kasvun paikka.

 

[alkup. taas]

Kiitos edelleen vastauksistanne! Tuntuu että jotkut teistä ovat saaneet aivan vääränlaisen kuvan minusta ja tästä exästäni. En usko että olemme kumpikaan ihan niin "pahoja" kuin miltä teistä kuulostaa. Jotenkin olemme vaan joutuneet niin törmäyskurssille keskenämme, että huonoimmat puolet ovat päässeet pintaan molemmilla ja näkyvät ilmeisesti myös kirjoituksistani.

En usko että voin koskaan joustaa siinä säännössä että minun kotonani ei saa riehua. Koti on aina ollut minulle paikka, jossa voin rauhoittua ja olla turvassa. Minun ei ole koskaan tarvinut pelätä kotona, enkä halua jatkossakaan pelätä. En halua joutua häpeämään naapurien silmissä, enkä ottaa vastaan valituksia. Haluan luoda itselleni ja tulevalle perheelleni rauhallisen kodin ja ympäristön, ja uskon että on PALJON miehiä olemassa, jotka eivät pura vihaansa tavaroiden ja omaisuuden hajoittamiseen, vaan kykenevät hoitamaan asiat rauhallisemminkin. Edelleen myönnän, että ääntä saa korottaa, ja huutaakin saa, mutta ei jatkuvasti ja naapureita häiritsevästi. Se ei ole mielestäni sopivaa käytöstä kerrostalossa, eikä tietysti muutenkaan. :/

Nimim. näytön paikka on siinä oikeassa, että emme taida sopia yhteen. En kuitenkaan usko että olen noin hallitseva suhteessa, eikä exänikään vastaa oikein kuvaustasi. Hän halusi kyllä sitoutua vakavasti (vakavammin kuin minä), eikä ole muutenkaan huomionhakuinen ihminen. Uskon kyllä että juuri minä olin hänelle tärkeä. Mutta ehkä en niin tärkeä kuin viina. :/ Tämän takia lähtisinkin nimimerkin "tuli." kanssa samoille linjoille. Mietin asiaa kovasti yön aikana, kun en saanut unta. Olen nyt vakuuttunut siitä, että tämäkin riita on vain alkoholin syytä. Myönnän kyllä, että on pieni mahdollisuus että olen myös väärässä, mutta tämä näyttäisi todennäköiseltä. Viinan takia on tullut useimmat riidat tässä suhteessa. Niitä on tullut hyvin tasaiseen tahtiin, ja kaavakin on ollut useimmiten juuri tämä sama: tappelu tulee jostain ihan käsittämättömästä asiasta, mies aiheuttaa yleensä riidan tai loukkaa, lähtee käveleen eikä sovi asioita... siitä alkaakin sitten ryyppyputki, joka päättyy päivien kuluttua. Silloin olen jo niin väsynyt että sovin asiat itse, muistaakseni ehkä kerran tai kaksi mies on tullut sopimisessa jonkunverran vastaan. :/ Mutta miksi ihmeessä olen aina sopinut ja antanut anteeksi? Olen täys idiootti!! Taaskin tekisi mieli sopia asiat, vaikka onhan se jo nähty ettei tästä mitään tule. Ikävä on edelleen. Siinä "tuli." on väärässä, että mies osaa kyllä myöntää omat virheensä, eikä pistä asioita minun syykseni... enkä usko että hän tulee itse hieromaan sovintoa, vaikka kuinka ymmärtäisi menettävänsä minut. En ymmärrä miksi. Miksi olen niin tärkeä silloin kun menee hyvin, ja sitten kun meneekin huonosti, niin en olekaan tärkeä? Miten voi olla viina tärkeämpää kuin parisuhde? Olen kuitenkin nimimerkin "tuli." kanssa samaa mieltä mieheni alkoholinkäytöstä ja sen vaikutuksesta suhteeseen. Miehelläni on varmaankin taipumusta alkoholismiin, joten ehkä siksi viina vei voiton. Taas kerran.

Lopuksi täytyy vielä todeta, että alkoholi ei kuitenkaan ole syy kaikkiin riitoihimme. Myönnän että olen itse tehnyt virheitä, enkä ole täydellinen. Miehen alkoholinkäyttö on silti alusta asti ollut ongelmana. Joten edelleen kanssani asioista eri mieltä olevat saavat sanoa tietysti mielipiteensä! Otan edelleen myös kritiikkiä vastaan!

 

[asdfasd]

Hei, tietenkään kukaan ei saa rikkoa tavaroita ja riehua riidellessä, ei se ole silloin riitaa vaan tappelua.

 

[sanompa minäkin]

"Suutuin ja harmistuin kuitenkin, kun asiasta oli jo sovittu. Olin pahantuulinen ja pahalla mielellä. Tämä näkyi mököttämisenä. En raivonnut, en huutanut, en riehunut. Ei kuulu yleensä tapoihini tuommoiset. Mieheni sen sijaan suuttui tästä mököttämisestäni minulle, haukkui mut ihan lyttyyn ja luuli että sen jälkeen jatketaan normaalisti. Sanoin että ei käy ja en halua häntä enää nähdä, kun olen kyllästynyt olemaan aina vaan haukuttavana. "

En jaksanut lukea kaikkia kommentteja.
Mun mielestä sinä tuossa kohtaa käyttäydyit kuin pikkukakara joka ei saanutkaan tikkaria. Minkähän ikäinen mahdat olla ???
Jos miehellä oli todellakin tärkeä meno ja hän sen sinulle rehellisesti kertoi niin kyllä aikuinen ihminen silloin ymmärtää pitää mölyt mahassa eikä ala kiukuttelemaan kuin pienet penskat.
Lisäksi tuossa viimeisessä lainaamassani lauseessa et kestä sitä että sinun käytöstä arvostellaan joka mielestäni tuossa tilanteessa oli kohdallaan.
Mietippä vähän. Käännä tuo tilanne päinvastoin teidän roolit miten olisit itse toiminut jos olisit ollut tuo mies ???
Aina tällaisissa tilanteissa pitää miettiä ei parisuhde ole itsestään selvyys jossa MINÄ olen vain se saava osapuoli.
Itse olen ollut yli 20 vuotta naimisissa ja tuollaisia tilanteita on tullut vastaan mutta ei siinä ole auttanut kuin niellä ja jatkaa matkaa.

 

[alkup. taas]

Olet osittain täysin oikeassa. Kuten sanoin, niin ymmärrän työmenon (vaikkakaan ei ollut pakollinen, ja päivääkin olisi voinut vaihtaa), mutta en ymmärrä miksi sen jälkeen olisi pitänyt mennä vielä baariin. Miksei olisi voinut hoitaa työjuttua ja tulla vaikka sen jälkeen kotiin, että edes osa yhteisestä ajasta olisi toteutunut? Juuri tämän takia epäilen, että kyse olikin vain riidan saamisesta tahallaan aikaan, jotta pääsisi kavereitten kanssa ryyppäämään. En tiedä onko mies nyt edes hoitanut sitä työhommaansa, kun kuulosti edellisenäkin iltana juhlineen turhan rankasti. :/

Kestän kyllä kritiikin ja arvostelun. Tosin puolustan itseäni, jos koen olevani oikeassa, vaikka joku olisikin eri mieltä. Mielestäni käytöksen arvostelua on esim. kun sanotaan, että "nyt käyttäydyt lapsellisesti/typerästi" tms, aivan niinkuin sinäkin minulle kirjoitit. Mielestäni huorittelu, lumpuksi tai lutkaksi haukkuminen tai edes siihen viittava haukkuminen, luonteen ja ulkonäön jatkuva haukkuminen ja mollaaminen ei ole kritiikkiä eikä edes sellaista arvostelua, mitä kenenkään tarvisi joutua jatkuvasti kuulemaan. Kaikkein vähiten silloin, kun ei ole mitään noista ansainnut. Monessa tilanteessa olen ehkä rumatkin sanat ansainnut, mutta en tuolloin, kun mies peruu kaikki suunnitelmat ja haastaa riitaa päästäkseen ryyppäämään. Näyttipä olevan sitä paitsi TODELLA tärkeä työmeno, jos sitä ei sitten tarvinutkaan hoitaa, kun sen pystyikin korvaamaan useamman päivän ryyppyputkella.

On kyllä hienoa, että asia on herättänyt näinkin paljon keskustelua ja pääsen itsekin miettimään omaa sekä mieheni käytöstä!

 

[Maria-74]

Älä ap anna periksi. Minä olen ollut aivan tismalleen samanlaisissa suhteissa, joissa mies ei osannut keskustella ongelmista, vaan provosoi riidan ja veti Kossupullon päästäkseen baariin. Havahduin erään kerran, kun eräs hänen entinen virityksensä soitti hänelle ja minä satuin vastaamaan puhelimeen. Nainen sanoi yrittäneensä tavoittaa miestäni siksi, että luuli tämän olevan sinkku. "Anteeksi. En tosiaankaan olisi soittanut, jos olisin tiennyt sinusta. Mutta kun Antti on usein baarissa ja aina yksin tai äijäporukassa, niin..."

Erosimme, ja myöhemmin olen tärmännyt hieman samanlaiseen tapaukseen. Viimeisin poikaystäväni oli juuri tuollainen viinan ja kaveriporukan paineen alla juokseva henkisesti kypsymätön mies. Juhannus oli viimeinen tikki. Päivää ennen pyhiä mies ilmoitti, että hän lähtee festareille dokaamaan, eikä ollut huomioinut minua suunnitelmissaan lainkaan, vaikka olimme niistä puhuneet. Jäin kuin nalli kalliolle ja mietittyäni pitkään ja hartaasti totesin miehelle, että eiköhän se ollut tässä.

Mies piti minua herkkänahkaisena, minä häntä itsekkäänä. Sen pituinen se.
Lähde, kun vielä voit.

 

[alkup. taas]

Voi Maria-74... on niin ikävä kuulla että näitä on enemmänkin! Jos tästä erosta nyt joskus toivun, niin toivon etten enää ikinä joutuisi tappelemaan viinan takia. En vieläkään ymmärrä miten se alkoholi on joillekin niin kamalan tärkeää että kannattaa parisuhde tuhota sen takia. Ovatko nämä miehet ehkä juuri niitä tulevia alkoholisteja, vai saavatko pysymään ryyppäämisensä aisoissa? En usko siihenkään, että he lopettavat oikein naisen tullessa kohdalle. Mieheni oli minuun niiiiiin rakastunut (niin minäkin häneen!) ja silti viinasta tuli riitaa tasaisin väliajoin, ihan jo alusta asti. Joka riidan jälkeen hän lupasi pitkin hampain ettei joisi enää, tai että joisi vasta seuraavan kerran esim. puolen vuoden päästä tms... ja JOKA kerta nämä lupaukset petettiin. Miksi kuitenkin mies hoitaa työnsä hyvin? Sen suhteen on velvollisuudentuntoa... Ainoa mikä saa näköjään kärsiä viinan takia on parisuhde!!! Hienoa tietysti että edes jonkun hoitaa... Harmi vaan että työn hoitaminen ei tätä suhdetta pelasta. Nyt syyttelen vain itseäni, kun olen antanut tämän saman homman jo niin monta kertaa anteeksi... ja miksi edelleen ikävöin?

 

[wlan-]

Alkoholiongelmaisia on muitakin kuin pelkkiä rapajuoppoja, jotka ovat juoneet työnsä, parisuhteensa, luottokelpoisuutensa ja itsekunnioituksensa. Alkkis voi olla muukin, kuin pelkkä Tenua ja partavesiä juova sekakäyttäjä. Eiköhän se ole ihan selviö, että Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia miehiä (ja enenevässä määrin myös naisia), joita alkoholi vie enemmän tai vähemmän.

Ymmärrän, että alkoholi voi olla todellinen vitsaus. En silti halua parisuhdetta, jossa mies on alkoholiongelmainen, koska haluan olla miehelle tärkeämpi kuin viina. Ehkä se on itsekkyyttä, mutta sen verran omaan napaan tuijottaja minä olen, etten siedä, että minun ohitseni viina vetää ohi kaikissa tilanteissa.

 

[alkup. taas]

Wlan-, aivan!!! Juuri näin!! Mutta... kun sitä alkoholiongelmaa ei todellakaan näe päällepäin (ellei ole kyse juuri rapajuoposta). Jos olisin tämän tiennyt, niin olisin jättänyt tämän miehen kokonaan välistä. :/ Tosin minun olisi TODELLAKIN pitänyt oppia tämä juttu vähintään parilla ensimmäisellä kerralla, mutta jotenkin hulluuksissaan sitä on vielä halunnut katsoa että voiko rakkaus muuttaa toista. Ei voi, ainakaan mitä viinaan tulee. Tässä vaiheessa on jo ehtinyt rakastua niin kovasti toiseen että ero satuttaa ihan pirusti... eikä asiaa helpota tuo miehen juhliminen!! Näin naisen silmin se edelleen näyttää siltä, että ukko oikein juhlistaa vapauttaan... vaikka tosiasia on kai kuitenkin se, että ukko halus lähteä ryyppäämään, oli suhteessa tai ei, mutta tiesi että suhteessa se ei onnistu, joten aiheutti taas eron päästäkseen. Järjettömän kuulosta!! :/