Miehen sitoutuminen perheeseen..

Millä ihmeellä saisin miehen auttamaan kotona enemmän?

Meillä on pienet lapset, olen äitiyslomalla nuorimmaisen kanssa, joka vasta 3kk. Mies käy töissä, ja hänellä on lisäksi lähes joka ilta/vkl omia menoja. Esim. viimeisen viikon aikana hän on ollut viitenä päivänä harrastustensa parissa. Olen yrittänyt puhua, että olen väsynyt, ja että kaipaisin enemmän miehen osallistumista. EI AUTA. Minä kuulemma nalkutan, ja rajoitan hänen elämäänsä. HArmittaa, kun esikoinen joutuu tavallaan kärsimään siitä, että miestä ei kiinnosta olla kotona. Onko mitään tehtävissä? Mies syyllistää mua jatkuvasti. Jotenkin vaan tuntuu oudolta, kun lapset ovat kuitenkin yhteisiä, mutta mies olettaa että mä hoidan heidät yksin.

 

ei auta mikään jos mies ei ite tajua tilannetta.vaikka kuinka asiasta vääntäisit,pitää se "herääminen" tulla miehestä itestään

 

Et kai sinä sitä "poikamieselämää" rajoita vaan perheen hyvinvointi..

 

järjestä omia menoja ja ilmota isännälle että sun hoitovuoro on tänä viikonloppuna. Ja siitä ei sitte neuvotella

 

Et kai sinä sitä "poikamieselämää" rajoita vaan perheen hyvinvointi..

Niin, ja lapset, kun sellaisia on hankkinut.

 

Mun ex oli samanlainen, erosimme kun esikoiseni oli just täyttänyt 1v... muu ei auttanut :hug:

 

Vähänkö on miehelläs hyvät oltavat: on perhe, lapsia voi leikittää milloin haluaa, ruokahuolto pelaa, koti lienee suht asuttavassa kunnossa - mutta itse ei tarvitse tehdä mitään. En minäkään tapojani muuttaisi tuossa tilanteessa.

 

saada hänet ymmärtämään tilanne SINUN kannaltasi. Kerro mitä odotit ja toivoit kun lapsia suunnittelitte. Et varmaankaan tälläistä ! Kerro miltä susta tuntuu, kun väsyt. Kerro, että pelkäät tämän kaiken tulevan väliinne ja lopulta erottavan teidät. Sitäkö hän haluaa. Sulla on täysi oikeus saada myös vapaahetkiä kodin -ja lastenhoidosta ! Et sinäkään mikään kone ole !
Yritä tunteella, ei riitelyllä.

Tsemppiä.

ps. omaa miestäni en koskaan saanut asiaa tajuamaan. Ja mä hölmö tein hänelle vielä neljä lasta...

 

Ja mieskö ei sitten muka rajota sun elämääs, kun ite huitelee vapaa-aikansa pois kotoa, ettet sä pääse yksin mihinkään? Molemmat tarvii omaa aikaa ja kyllähän sun levähtää pitäis saada. Perhe on molempien vastuulla, joten mies tekee nyt väärin.

Joskus sillä on paljonkin vaikutusta millasella äänensävyllä ja missä sanamuodossa asian esittää... Ootko sanonu "nalkuttaen" vai ihan sillai rauhallisesti ja ystävällisesti? Ootko kokeillu vaihtokauppoja? (siis mies osallistuu perheen juttuihin enempi ja sä saat levähtää, mies hyötyy siitä jotenkin) Tai sit jutellu ihan yleisesti koko kokonaisuudesta ja sen toimivuudesta? Onko mies aina ollu tollanen vai muuttunu vasta nyt viimesimmän lapsen myötä? Ootko kysyny miks ei enempi panosta perheen kanssa vietettyyn aikaan ja yhteisiin asioihin?

Meilläkin on omat vaikeet kaudet ollu, mut lopulta oon saanu viestini perille ja mies on muuttunu silmissä... Siivoilee ja tekee muutenkin kotitöitä selkeesti enempi ku poikamiesaikoinaan ja on paljon pojan kanssa. Aina on onneks lasta hoitanu, mut vapaata on mulla ollu vähempi. Tilanteen tasapainottaminen on vieny aikaa ja vaatinu monta rauhallista keskustelua omista tuntemuksista ja odotuksista.

 

Kerro, että pelkäät tämän kaiken tulevan väliinne ja lopulta erottavan teidät.

Niin, tavallaan tämä on jo tullutkin. Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, että rakastanko miestäni. Ja tietenkin tästä kärsivät myös lapset. Tunnen itseni koko ajan väsyneeksi ja esikoiselle tulee siksi huudettua turhaan. Tulee niin paha mieli, kun ajatteleekin asiaa.

Kiitos teille kaikille kommenteistanne.

 

järjestä omia menoja ja ilmota isännälle että sun hoitovuoro on tänä viikonloppuna. Ja siitä ei sitte neuvotella

JOko näin tai sitten menet lasten kanssa keskenänne aina niinä iltoina pois kotoa/miehen luota, jolloin hänellä ei niitä harrastuksia ole. Eli laita mies kaipaamaan sinua ja lapsia.

 

kuulostaa tutulta, ja omasta kokemuksesta tiedän, miten epäoikeudenmukaiselta tuo kaikkinensa tuntuu - niin lasta, perhettä, kuin itseäkin kohtaan. Mun ex-miestä tuntui kiinnostavan kaikki muu kuin lapsi, perhe-elämä tai oma koti. Sanoi siitä kiltisti ja rakentavasti tai rumasti - ei mitään tehoa. Minä kuulemma nalkutin ja rajoitin, vaikka toinen sai mennä joka päivä tai aina halutessaan minne tahtoi. Jos joskus pyysin joustamaan menoistaan esimerkiksi lapsen päivärytmin yms. vuoksi oli seurauksena iso kiukuttelu siitä, kuinka kaikkea ei voida tehdä lapsen ehdoilla. No ei voida niin, mutta ei minun mielestäni myöskään aikuisen miehen ehdoilla siten, että se sotii lapsen parasta vastaan.. varsinkin kun on vaihtoehtoja.

Me aikoinamme puhuttiin jo ennen lapsen "tekemistä" ja syntymää siitä, miten se tulee meidän elämään vaikuttamaan ja sitä muuttamaan. Luulin, että näimme asiat samalla tavalla ja että mieskin oli valmis mukauttamaan omaa itsenäistä elintapaansa enemmän perhekeskeiseksi. Puheet on puheita, mikään ei muuttunut, itse asiassa meni vain pahemmaksi.. Niinpä lapsen ollessa 2½-vuotias sain ikään kuin tarpeekseni kahden "lapsen" hoitamisesta (sen lisäski, että isäntä meni kuten halusi, ei hän kantanut tippaakaan vastuuta esim. kotitöistä silloinkaan, kun minäkin olin jo palannut työelämään) ja kerroin haluavani eron. Sittenpä alkoi tulemaan taas lupauksia muuttumisesta ja kaiken korjaamisesta. Minua kai voisi pitää sydämettömänäkin, mutta en niitä lupauksia enää uskonut tai ottanut todesta, enkä siis antanut uutta (18.?) mahdollisuutta. Kuten joku täällä sanoikin, muutoksen ja "heräämise" pitäisi minusta tulla siitä miehestä itsestään, ei minkään pakon tai menettämisen pelon sanelemana. Jos ei perheen ja lapsen tärkeyttä itse vuosien kuluessa (vihjailuiden ja suoraan sanomisenkaan avulla) itse ymmärrä, en minä ainakaan usko muutoksen olevan missään määrin pysyvää. Mutta minä olenkin ehkä pessimisti. Eikä tästä tainnut olla sinulle mitään apua Minulle tämä oli kuitenkin lopulta ainoa, vähiten väärä ratkaisu. Nyt mies ymmärtää lapsen arvon ja merkityksen - ja on jopa enemmän hänen elämässään mukana kuin silloin, kun olimme yhtenäinen perhe. Surullista sekin. Että näillä keinoin saa isän viettämään aikaa lapsensa kanssa ja kantamaan vastuuta.

 

järjestä omia menoja ja ilmota isännälle että sun hoitovuoro on tänä viikonloppuna. Ja siitä ei sitte neuvotella

JOko näin tai sitten menet lasten kanssa keskenänne aina niinä iltoina pois kotoa/miehen luota, jolloin hänellä ei niitä harrastuksia ole. Eli laita mies kaipaamaan sinua ja lapsia.

Tuo vois muuten toimia paremmin kun mun ehotus! Pistä ukkeli tosi paikan ääreen

 

Teeppä konkreettisesti niin, että alat merkkaamaan allakkaan punaisella sun menot ja sinisellä miehen menot. Sitten sanot, että näitä menoja pitäisi olla yhtä paljon, että tämä liitto toimisi. Muuten tulee ero. Lopeta hänen jälkiensä siivoaminen ja pyykkien peseminen. Lähde pois muutamana päivänä viikosta kotoa lasten kanssa ennen kuin miehesi tulee töistä ja anna tehdä itse ruokaa itselleen tai kuolla nälkään. Laita ruokaan vain silloin kun teille lasten kanssa sopii, ei miehen ehdoilla. Lähde vielä jokin viikonloppu pois kotoa kokonaan lasten kanssa vaikka sukuloimaan. Anna miehesi kaivata teitä ja älä tee itsestäsi ja lapsistasi itsestäänselvyyttä.

 

Mä en tajua näitä miehiä. Kyllä kaduttaa sitten vanhana, kun ei tullut oltua niiden omien lasten kanssa kun olivat pieniä. Sitten ihmetellään miksi ne on niin etäisiä. Omaan nilkkaan se osuu vielä. Jos ei siitä välitä niin mikäs siinä. Ymmärtääkö miehesi tuon?

S*tanan laiskuri. :kieh:

 

Vähänkö on miehelläs hyvät oltavat: on perhe, lapsia voi leikittää milloin haluaa, ruokahuolto pelaa, koti lienee suht asuttavassa kunnossa - mutta itse ei tarvitse tehdä mitään. En minäkään tapojani muuttaisi tuossa tilanteessa.

samaa ajattelin.

lopeta siis miehen passaaminen. ei ruokaa ei vaatehuoltoa. älä huomaa häntä. lähtekää jonnekin päivällä, puistoon, kahville, kylään tutuille, kun mies tulee kotiin. sillain että talo tyhjä. kyllä varmasti alkaa kaipailemaan.

 

Mä otin heti esikoisen syntymästä lähtien sen asenteen että on osaks mun tehtävä hoitaa miehen ja lapsen suhde kohdilleen. Käytännössä tarkoitti sitä että alusta asti mies osallistui kotona ollessaan lapsen hoitamiseen ja heti kun käytännössä oli mahdollista eli imetys tai muu ei rajoittanut niin minäkin lähdin omiin menoihini iltaisin. En tehnyt sitä siis pelkästään itseni vuoksi vaan myös sen takia että mies viettäisi aikaa yksinään lasten kanssa luodakseen heihin hyvän suhteen sillä kun äiti on paikalla niin kyllä lapsi helposti turvautuu enemmän paikalla olevaan vanhempaan.

Miehelle isyys ja se isänä oleminen ei välttämättä tule luonnostaan ja sitä pitää myös pakottaa. Nyt kun esikoinen on isompi niin olen todella ylpeä tytön ja isän suhteesta, touhuavat paljon yhdessä ja ovat läheisiä (joskus olen melkein mustasukkainen heidän hyvästä suhteestaan vaikka tiedänkin sen olevan turhaa).

Ap:lle suosittelen siis kovia otteita ja vakavaa keskustelua miehen kanssa. Itse voisin kuvitella tekeväni niin että viikon illat jaettaisiin niin että kummallekin vanhemmalle harrastusillat ja sitten ne perheen yhteiset illat jolloin ei lähdetä mihinkään vaan vietetään sitä perheaikaa joka on tosi tärkeää. Ja kannattaa etukäteen miettiä että osaa miehelle perustella hyvin ja niin että kovempaankin kalloon tulee ymmärretyksi. Tärkeintä siis on että mies ymmärtää että olemalla perheensä kanssa mies ei menetä vaan saa jotain todella arvokasta.