Miehen mielestä lapselle saa huutaa

[ei saa huutaa]

Meillä on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja etenkin iltaisin meno välillä aika vauhdikasta. Miehen mielestä hänellä on oikeus raivota lapsille. Ei osaa johdatella tilannetta rauhallisempaan suuntaan vaan lähtee itse mukaan. Mitä tehdä? Eikä osaa sopia lapsen kanssa huutamisiaan. Tämän takai en haluaisi erotakaan kun hyviä hetkiäkin on paljon, mutta en tiedä voinko elääkään tälläisen ihmisen kanssa. Haluaisin kokemuksia, jos jossain perheessä vastaavaa tilannetta olisi saatu parempaan..

 

[jebulis]

Meillä mies tulee perheestä, jossa huudetaan niin, että mua ahdistaa. Koko suku on niin isoäänisiä, että tarvii korvatulpat vaikkei kukaan ole edes vihainen.

Mutta: mä olen sanonut, että "tuo huuto on jopa mun mielestä pelottavaa, saati sitten x-vuotiaan". Ja kun tilanne on rauhoittunut olen pyytänyt miettimään, että auttaako huutaminen? Ei ainakaan meillä. Yleensä lapsen huuto vain kovenee. Olen yrittänyt sanoa, että jos aikuinen saa karjua kotona niin sitten lapsellakin pitäisi olla se oikeus.

On auttanut. Joskus tuntuu, että ei paljon, mutta jos mietin mikä tilanne meillä oli 3v sitten niin todella paljon on tapahtunut parannusta.

 

[vähän sama]

Meillä vain yksi lapsi, mutta kovin on villi ja välillä tottelematonkin (uhmaikä) . Mies välillä hermostuu minusta liiaksi tai turhaan. Siis tilanteessa, jossa minä olisin saanut lapsen rauhoittumaan puhumalla, mies ei osaa tehdä muuta kuin raivota. Toki minäkin menetän malttini joskus, sehän on ihan normaalia. Mutta pyydän aina lapselta anteeksi ja selitän miksi hermostuin. Toinen juttu mikä vähän pelottaakin on, että mies saattaa riuhtaista lasta kädestä, tukistaa tms, joka minusta näyttää välillä aika kovakouraiselta (vaikkei varmaan ihan sitä tarkoitakaan) . Joskus minäkin mietin, että onko meidän kasvatusperiaatteet niin erilaisia, ettei voida yhdessä elää... mutta olen kuitenkin vielä yrittänyt puhua miehen kanssa asiasta. Jospa se tästä, kun uhmaikä tasoittuu...

 

[HyäkkäysVaunu]

Meillä vain yksi lapsi, mutta kovin on villi ja välillä tottelematonkin (uhmaikä) . Mies välillä hermostuu minusta liiaksi tai turhaan. Siis tilanteessa, jossa minä olisin saanut lapsen rauhoittumaan puhumalla, mies ei osaa tehdä muuta kuin raivota. Toki minäkin menetän malttini joskus, sehän on ihan normaalia. Mutta pyydän aina lapselta anteeksi ja selitän miksi hermostuin. Toinen juttu mikä vähän pelottaakin on, että mies saattaa riuhtaista lasta kädestä, tukistaa tms, joka minusta näyttää välillä aika kovakouraiselta (vaikkei varmaan ihan sitä tarkoitakaan) . Joskus minäkin mietin, että onko meidän kasvatusperiaatteet niin erilaisia, ettei voida yhdessä elää... mutta olen kuitenkin vielä yrittänyt puhua miehen kanssa asiasta. Jospa se tästä, kun uhmaikä tasoittuu...

Niiiin tuttua :ashamed:

 

[jebulis]

Meillä muuten mies on oppinut myös pyytämään anteeksi lapselta. Selitin, että sinä olet tälle lapselle ainoa isä maailmassa vaikka mitä tapahtuisi, käyttäydy sen mukaisesti.

Mutta edelliselle: Älä anna miehen käydä lapseen kiinni missään tilanteessa. Uhka vaikka poliisilla. Mutta pidä pintasi. Kukaan muu ei pidä lapsesi puolia.

Olen todennut, että tilanteet eivät tasaannu. Niitä tulee ja pelisäännöt on sovittava.

 

[mopista päin näköä saanut]

Minä huudan lapsille.

Olen perheestä, jossa lapsia lyötiin ja aika lujaa ja milloin milläkin. Olen saanut lyömisen ja tämän mallin katkeamaan itseeni, eli itse en lyö mutta kyllä minä huudan.

Kuka kun ponnistaa mistäkin taustasta eteenpäin.

 

[ap]

Meillä vain yksi lapsi, mutta kovin on villi ja välillä tottelematonkin (uhmaikä) . Mies välillä hermostuu minusta liiaksi tai turhaan. Siis tilanteessa, jossa minä olisin saanut lapsen rauhoittumaan puhumalla, mies ei osaa tehdä muuta kuin raivota. Toki minäkin menetän malttini joskus, sehän on ihan normaalia. Mutta pyydän aina lapselta anteeksi ja selitän miksi hermostuin. Toinen juttu mikä vähän pelottaakin on, että mies saattaa riuhtaista lasta kädestä, tukistaa tms, joka minusta näyttää välillä aika kovakouraiselta (vaikkei varmaan ihan sitä tarkoitakaan) . Joskus minäkin mietin, että onko meidän kasvatusperiaatteet niin erilaisia, ettei voida yhdessä elää... mutta olen kuitenkin vielä yrittänyt puhua miehen kanssa asiasta. Jospa se tästä, kun uhmaikä tasoittuu...

Tottakai minäkin hermostun, mutta pyydän myös anteeksi enkä koskaan jätä hysteerisesti itkevää lasta huoneeseen nukkumaan. Miehen mielestä sekin on ihan ok, että riidan päätteeksi lapsi jää nikottelemaan huoneeseen, valot vaan pois. Samoin saattaa riuhtaista tms. Jebulis: sulta hyviä vinkkejä, kiitos