"Mnää"
Miehelläni on kausimasennus, siis aina näin syksyisin tulee ihan eri ihmiseksi ja joskus helmikuussa paranee normaaliksi.
Hän on kyllä passiivinenkin, mutta eniten hän on hyvin ärtyisä. Kaikki ärsyttää ja ottaa päähän ja tietenkin se kaatuu minun niskaani. Töissäkin häntä ärsyttä, mutta siellä ei tietenkään sitä näytä ja kotona onneksi ei lapselle ärise.
Viime talvi oli pahin kaikista ja sen selvittyä sovittiin, että menee lääkäriin jos toistuu. Ongelma on, ettei hän tilanteen ollessa päällä näe, mistä on kyse. Hän siis kokee, että häntä ahdistaa se kun minä nalkutan tms. Eikä siis suostu näkemään tilannetta mitenkään muuten.
Hänelle nalkutus tarkoittaa sitä, että kysyn ovatko housut menossa koneeseen vai kaappiin. Tai jos vahingossa pudotan jonkun tavaran, niin "ärsytin" häntä ja se olo on pakko purkaa huutamalla. Kun hän alkaa raivoamaan ja haukkumaan, niin toki puolustaudun ja sota on valmis. Eilen sanoin, että lapsi taatusti tuosta riitelystä kärsii. Hän sanoi, että syy on minussa. Minun pitäisi olla hiljaa kun hän huutaa ja haukkuu minua ja ottaa asia puheeksi uudestaan kun lapsi nukkuu. Lapsi kuulemma kärsii siitä vähemmän kuin riitelystä.
Mies näkee syyn oloonsa vain itsensä ulkopuolella, hän on niin kyllästynyt kaikkeen. Elämä on tylsää ja kurjaa, eikä ole mitään kohokohtia.
Hänen kanssaan ei näissä oloissa voi sopia mitään, pakolliset hommat hoitaa mutta ei mitään muuta. MInkä tahansa asian kysyminen on "painostamista"-
Tietenkään tällästä ei oo joka päivä, mutta pari päivää viikossakin meinaa olla liikaa. Ahdistun jo etukäteen tulevasta talvesta.
Miehen jättäminen tuntuu kamalalta ajatukselta, lapsi on älyttömän kiintynyt isäänsä ja hoidamme lasta yhteisesti, joten pelottaa ajatuskin, että eron vuoksi joutuisin lapsesta olemaan erossa. Meillä on myös yhteinen talo ja siitä joutuisin luopumaan ja taatusti rahallinen tappio iso, kun taloustilanne tämä.
Oon aika umpikujassa.
Hän on kyllä passiivinenkin, mutta eniten hän on hyvin ärtyisä. Kaikki ärsyttää ja ottaa päähän ja tietenkin se kaatuu minun niskaani. Töissäkin häntä ärsyttä, mutta siellä ei tietenkään sitä näytä ja kotona onneksi ei lapselle ärise.
Viime talvi oli pahin kaikista ja sen selvittyä sovittiin, että menee lääkäriin jos toistuu. Ongelma on, ettei hän tilanteen ollessa päällä näe, mistä on kyse. Hän siis kokee, että häntä ahdistaa se kun minä nalkutan tms. Eikä siis suostu näkemään tilannetta mitenkään muuten.
Hänelle nalkutus tarkoittaa sitä, että kysyn ovatko housut menossa koneeseen vai kaappiin. Tai jos vahingossa pudotan jonkun tavaran, niin "ärsytin" häntä ja se olo on pakko purkaa huutamalla. Kun hän alkaa raivoamaan ja haukkumaan, niin toki puolustaudun ja sota on valmis. Eilen sanoin, että lapsi taatusti tuosta riitelystä kärsii. Hän sanoi, että syy on minussa. Minun pitäisi olla hiljaa kun hän huutaa ja haukkuu minua ja ottaa asia puheeksi uudestaan kun lapsi nukkuu. Lapsi kuulemma kärsii siitä vähemmän kuin riitelystä.
Mies näkee syyn oloonsa vain itsensä ulkopuolella, hän on niin kyllästynyt kaikkeen. Elämä on tylsää ja kurjaa, eikä ole mitään kohokohtia.
Hänen kanssaan ei näissä oloissa voi sopia mitään, pakolliset hommat hoitaa mutta ei mitään muuta. MInkä tahansa asian kysyminen on "painostamista"-
Tietenkään tällästä ei oo joka päivä, mutta pari päivää viikossakin meinaa olla liikaa. Ahdistun jo etukäteen tulevasta talvesta.
Miehen jättäminen tuntuu kamalalta ajatukselta, lapsi on älyttömän kiintynyt isäänsä ja hoidamme lasta yhteisesti, joten pelottaa ajatuskin, että eron vuoksi joutuisin lapsesta olemaan erossa. Meillä on myös yhteinen talo ja siitä joutuisin luopumaan ja taatusti rahallinen tappio iso, kun taloustilanne tämä.
Oon aika umpikujassa.
