vierailija
Moikka!
Olemme olleet mieheni kanssa 5v yhdessä. Miehen lapset ovat nyt 12v ja 10v tyttö ja poika. Itselläni on myös alakouluikäisiä lapsia jotka asuvat kanssamme. Perhe-elämämme on kovin sujuvaa ja normaalia ja minun lapseni pitävät miestäni lähes kyin isänään.
Aikoinaan kun menimme yhteen, tutustutimme miehenkin lapsia mielestäni pikkuhiljaa ja rauhassa. Lapsilla oli keskenään kivaa ja aina vietettiin kaikki hyvää aikaa ja leikittiin, pelattiin, vaikka mitä. Muutimme yhteen ja teimme miehe lapsillekin huoneen jonka sisustimme kivaksi. Kunnes sitten aika pian sen jälkeen miehen eksä alkoi katkeruudessaan pistää pökköä pesään ja käännyttää lapsia minua vastaan. Tilanne meni nopeasti pahaksi, eksä mm. soitti videopuhelun lapsilleen kun he olivat meillä ja uhkaili ettei lapset enää saa tulla kotiin ollenkaan jos käyvät meillä. Mainittakoon myös että mieheni ja eksänsä ovat alkujaan ulkomaalaisia ja eri kulttuurista.
No lapset sitten siitä eteenpäin muuttuivat ja käynnit harvenivat. Mies osallistui silti aina heidän elämäänsä ja kuskasi harrastulsiin, kävivät syömässä, välillä meillä. Lopulta he eivät vaan suostuneet enää tulemaan meille ollenkaan. Kotona ilmeisesti on opetettu että minä olen vienyt heiltä isän. Minunkin lapseni olivat kovin ihmeissään ja vähän surullisiakin kun eivät tulleet. Mainittakoon vielä että miehen koko suku ei hyväksy minua. Heistä miehen pitäisi olla eksänsä kanssa (kulttuuri ...) Mies ja eksänsä ovat serkuksia.
Nyt mies puhuu että haluaa silti viettää lasten kanssa enemmän aikaa ja aikoo hankkia erillisen asunnon vain lapsiaan varten jossa tapaisi lapsia viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu. Kuulemma silti olemme täysillä yhdessä ym. Ymmärrän sinänsä tämän Ja sen kaipuun lapsien kanssa aikaa viettämiseen, mutta olen silti tosi katkeroitunut
En lapsista tai siitä että he viettäisivät aikaa, ihan kiva juttu.
Olen katkera siitä että nämä kaikki vuodet yritin oikeasti kaikkeni niille lapsille. Laitoin huoneet lutsuin jouluna ja ostin kasa kaupalla lahjoja. Silloin kelpasi tulla muuten ei. Nyt toki eivät vuoteen käynyt enää ollenkaan kun eivät halua.
On vaan niin kurja olo! Asumme paperilla nyt erillään, jotta mies saisi helpommin sen asunnon. Mies poste restantessa ja minä lasten kanssa kirjoilla kodissamme. Mies opiskelee ja itse olen työtön tällä hetkellä eli tiukkaa on. Aloitan opinnot syksyllä. Taloudellisestihan tilanne sitten kai menee niin että kun mies asunnon saa, maksaa tuistaan oman asunnon vuokran ja laskut ja käyttää loput rahat niihin viikonloppuihin lastensa kanssa ja minä kelan tuista maksan meidän koko perheen laskut ja ruuat. Mieshän asuu täällä siis muun ajan. Jotenkin vaan tuntuu epäreilulta. Meillä oli puhe aina että menemme naimisiin ja hankimme ehkä yhteisenkin lapsen, mutta tällaisessa tilanteessa kaikki ne asiat viedään pois.
Mikä tälläisessä tilanteessa voi olla kaikkia miellyttävä ratkaisu vai onko sellaista?
Olemme olleet mieheni kanssa 5v yhdessä. Miehen lapset ovat nyt 12v ja 10v tyttö ja poika. Itselläni on myös alakouluikäisiä lapsia jotka asuvat kanssamme. Perhe-elämämme on kovin sujuvaa ja normaalia ja minun lapseni pitävät miestäni lähes kyin isänään.
Aikoinaan kun menimme yhteen, tutustutimme miehenkin lapsia mielestäni pikkuhiljaa ja rauhassa. Lapsilla oli keskenään kivaa ja aina vietettiin kaikki hyvää aikaa ja leikittiin, pelattiin, vaikka mitä. Muutimme yhteen ja teimme miehe lapsillekin huoneen jonka sisustimme kivaksi. Kunnes sitten aika pian sen jälkeen miehen eksä alkoi katkeruudessaan pistää pökköä pesään ja käännyttää lapsia minua vastaan. Tilanne meni nopeasti pahaksi, eksä mm. soitti videopuhelun lapsilleen kun he olivat meillä ja uhkaili ettei lapset enää saa tulla kotiin ollenkaan jos käyvät meillä. Mainittakoon myös että mieheni ja eksänsä ovat alkujaan ulkomaalaisia ja eri kulttuurista.
No lapset sitten siitä eteenpäin muuttuivat ja käynnit harvenivat. Mies osallistui silti aina heidän elämäänsä ja kuskasi harrastulsiin, kävivät syömässä, välillä meillä. Lopulta he eivät vaan suostuneet enää tulemaan meille ollenkaan. Kotona ilmeisesti on opetettu että minä olen vienyt heiltä isän. Minunkin lapseni olivat kovin ihmeissään ja vähän surullisiakin kun eivät tulleet. Mainittakoon vielä että miehen koko suku ei hyväksy minua. Heistä miehen pitäisi olla eksänsä kanssa (kulttuuri ...) Mies ja eksänsä ovat serkuksia.
Nyt mies puhuu että haluaa silti viettää lasten kanssa enemmän aikaa ja aikoo hankkia erillisen asunnon vain lapsiaan varten jossa tapaisi lapsia viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu. Kuulemma silti olemme täysillä yhdessä ym. Ymmärrän sinänsä tämän Ja sen kaipuun lapsien kanssa aikaa viettämiseen, mutta olen silti tosi katkeroitunut
En lapsista tai siitä että he viettäisivät aikaa, ihan kiva juttu.
Olen katkera siitä että nämä kaikki vuodet yritin oikeasti kaikkeni niille lapsille. Laitoin huoneet lutsuin jouluna ja ostin kasa kaupalla lahjoja. Silloin kelpasi tulla muuten ei. Nyt toki eivät vuoteen käynyt enää ollenkaan kun eivät halua.
On vaan niin kurja olo! Asumme paperilla nyt erillään, jotta mies saisi helpommin sen asunnon. Mies poste restantessa ja minä lasten kanssa kirjoilla kodissamme. Mies opiskelee ja itse olen työtön tällä hetkellä eli tiukkaa on. Aloitan opinnot syksyllä. Taloudellisestihan tilanne sitten kai menee niin että kun mies asunnon saa, maksaa tuistaan oman asunnon vuokran ja laskut ja käyttää loput rahat niihin viikonloppuihin lastensa kanssa ja minä kelan tuista maksan meidän koko perheen laskut ja ruuat. Mieshän asuu täällä siis muun ajan. Jotenkin vaan tuntuu epäreilulta. Meillä oli puhe aina että menemme naimisiin ja hankimme ehkä yhteisenkin lapsen, mutta tällaisessa tilanteessa kaikki ne asiat viedään pois.
Mikä tälläisessä tilanteessa voi olla kaikkia miellyttävä ratkaisu vai onko sellaista?