Hormonihöyryissäni mietin täällä, miten paljon teidän muiden mielestä raskausajan isä-äiti-roolit vastaavat synnytyksen jälkeistä aikaa. Miehet eivät tietenkään voi olla naisten tavalla kiinni vauvan odotuksessa, koska lapsi ei ole läsnä koko ajan oman lihan sisällä. Ainakaan minun mieheni ei voi ymmärtää, miksi mahastani pitäisi ottaa kuvia (ainakaan enempää kuin yksi) tai miksi hänen pitäisi odotella käsi mahalla potkuja.
Sairaalavalmennukseen ja synnytysvalmennukseen mieheni ei aio tulla, koska harrastukset kärsisivät ja suolenpätkävideot eivät houkuta. Vauvan huonekalujen tai vaunujen kokoaminenkaan ei kiinnosta. Ähkin sitten itse hommat vanhempieni kanssa.Mieheni äiti on enemmän hommassa mukana kuin hän. Jostain apuverkkoa siis on, mutta kovin vain kaukana vanhempamme asuvat.
Olen hyvässä kunnossa 32 viikostani huolimatta, ja teemme molemmat kotitöitä ihan vanhaan malliin. Ei mitään lisähemmotteluja, vaikka mies sellaista lupailikin ennen raskausaikaa. Mietin, miten jaksan kaiken, kun vauva on syntynyt, jos miehen kypsyys ei riitä edes empaattiseen mukana elämiseen, vaikka asia ei hänelle olisi tärkeä. Minulle merkitsisi niin paljon, että mies edes lukisi vauvaa ja raskautta käsittelevää kirjaa tai lehdykäistä.
Miten teillä muilla on käynyt tällaisten lähtölaukausten jälkeen? Panostamme parisuhteeseen ja rakastamme toisiamme, mutta on se hankalaa rakastaa, kun koko ajan ketuttaa, kun vauvasta tulee puhe. If I could turn back the hands of time...
Sairaalavalmennukseen ja synnytysvalmennukseen mieheni ei aio tulla, koska harrastukset kärsisivät ja suolenpätkävideot eivät houkuta. Vauvan huonekalujen tai vaunujen kokoaminenkaan ei kiinnosta. Ähkin sitten itse hommat vanhempieni kanssa.Mieheni äiti on enemmän hommassa mukana kuin hän. Jostain apuverkkoa siis on, mutta kovin vain kaukana vanhempamme asuvat.
Olen hyvässä kunnossa 32 viikostani huolimatta, ja teemme molemmat kotitöitä ihan vanhaan malliin. Ei mitään lisähemmotteluja, vaikka mies sellaista lupailikin ennen raskausaikaa. Mietin, miten jaksan kaiken, kun vauva on syntynyt, jos miehen kypsyys ei riitä edes empaattiseen mukana elämiseen, vaikka asia ei hänelle olisi tärkeä. Minulle merkitsisi niin paljon, että mies edes lukisi vauvaa ja raskautta käsittelevää kirjaa tai lehdykäistä.
Miten teillä muilla on käynyt tällaisten lähtölaukausten jälkeen? Panostamme parisuhteeseen ja rakastamme toisiamme, mutta on se hankalaa rakastaa, kun koko ajan ketuttaa, kun vauvasta tulee puhe. If I could turn back the hands of time...