Miehen jatkuva imartelu parisuhteessa ahdistaa!

[miomio]

Olen puolen vuoden verran seurustellut kaikinpuolin mukavan miehen kanssa.
Pikkuhiljaa minua on ruvennut ahdistamaan miehen jatkuvat kohteliaisuudet milloin ulkonäöstäni, vartaloni yksityiskohdista, milloin luonteestani.
Rakastelumme aikana hän ei millään malta olla kertomatta monisanaisesti rakkaudestaan tai ihanuudestani.

Ensi alkuun tuollainen jumaloiminen tuntui tietenkin ihanalta, etenkin kun edellisessä suhteessa
kaikki oli melkein päinvastoin. Nyt tuollainen ylenpalttinen imartelu on alkanut enemmänkin ärsyttää.
Tuntuu, että jään jollain tapaa altavastaajaksi koska en koe miestä yhtä jumalaisena olentona kuin
hän tuntuu minua pitävän.

Onkohan kellään vastaavanlaista "ongelmaa" ja miten moisen kanssa elää?

Tämä saattaa kuulostaa typerältä valitukselta, mutta oikeastikin kohtuus on kehuissakin ja rakkaudenosoituksissa. Mies tukahduttaa minut niihin.

 

[samanlaista]

MInulla oli samanlainen suhde kolme vuotta, olimme kihloissakin. Alusta asti olin miehen mielestä niin ihana, ihoni niin pehmeä, rinnat ihanat ym ym. Toki se alkuun hiveli mieltä, etenkin kun en ollut koskaan sellaista kuullut enkä omasta mielestäni todellakaan ole kuin ihan tavallinen kohta viiskymppinen nainen. Eikä se loppunut alkuhuumaan, vaan minua todella pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Mies toi usein kuohuviiniä ja mansikoita, järjesti hotelliviikonlioppuja (tilasi aina huoneen kylpyammeella), laivareissuja, herkuteltiin ja nyhjättiin sylikkäin mahdollisimman paljon.

Pikkuhiljaa huomasin miehen "omistushalukkuuden". Hän halusi tietää missä olen ja ellen vastannut puhelimeen, ehti tulla jo 5 tekstaria, että missä olet (olin ehkä kokouksessa, en voinut vastata). Lopulta mies oli mustasukkainen kun halasin omia aikuisia poikiani tai veljeäni. Alkoi ahdistaa. Onneksi emme ehtineet muuttaa yhteen, asuimme eri paikkakunnilla. Ero oli sinänsä helppo minulle kun ehdin jo kypsyä ajatukseen. Miehelle se tuli vähän pommina eikä hän ehkä oikein vieläkään tajua asiaa vaikka siitä on jo vuosi. Hän elättelee paluuta yhteen.

En tarkoita, että teille käy näin mutta meille kävi.

 

[Ihmettelijä nainen]

Mielenkiintoinen tilanne "ongelmasta". Jos on oikeasti mukana suhteessa, niin TODELLA tuntee ja saa sanotuksikin myönteiset asiat toisesta. Puoli vuotta on
suhteellisen lyhyt aika elämänkaaressa. Punnitse suhteesi painoarvo kokonaisuutena.
Mieti miehen jumalallisuutta, kaiva se esiin, tunnista ja tunnusta hänelle tilanne.
Ei ole mitään mittareita olemassa tähän. Ei anna aihetta vertailuun aikaisempiin
suhteisiin. Vai onko sittenkin kysymyksessä pikalaastari aikaisempiin haavoihisi.
Entä oma roolisi mieheen päin, kehut ja rakkaudenosoitukset, onko niitä?
Mies on asettanut sinut jalustalle. Entä sinun osuutesi .Selvitä miksi tukehdut?
Keinulauta parisuhteessa on epätasapainossa. Naisena roolisi suhteeseen ei avautunut
kunnolla,valitan. Jotain on keskeneräistä...

 

[n49**]

Liika palvominen voi olla sairasta ja johtaa juuri mustasukkaisuuteen ajan myötä.

Tervettä on tietysti kehua toista hyvistä ominaisuuksista ja ulkonäöstäkin mutta jos se menee yli, se menettää merkityksensä ja kääntyy itseään vastaan. Sille kuuroutuu ja lopulta se alkaa ärsyttää. Tulee juuri tuo "tukehtumisen" tunne, ei ole omaa tilaa.

 

[Ntt]

Olen ennenkin lainannut tätä kenen lie lausetta tänne:

"Iso kasa mitä tahansa on liikaa".

Pätee tuohonkin. Ymmärrän tunteen, minuakin ahdistaisi, jos kehuminen alkaisi mennä ihan jatkuvasti koko ajan siellä sfääreissä. Alkaisin kaivata paluuta ihan vaan tavalliseksi ihmiseksi, kaikella on rajansa. Liika on liikaa, kiusaannuttaa, alkaa tuntua luonnottomalta ja palvottuna oleminen voi olla myös häkki. Myös syyllisyyden häkki. Ja tukehtuminenkaan ei ole kiva tunne.

Hattaraankin voi hukkua, ei se vaaleanpunainen väri tee asiaa miellyttävämmäksi.

 

[lumikin äitipuoli]

Olen puolen vuoden verran seurustellut kaikinpuolin mukavan miehen kanssa.
Pikkuhiljaa minua on ruvennut ahdistamaan miehen jatkuvat kohteliaisuudet milloin ulkonäöstäni, vartaloni yksityiskohdista, milloin luonteestani.
Rakastelumme aikana hän ei millään malta olla kertomatta monisanaisesti rakkaudestaan tai ihanuudestani.

Ensi alkuun tuollainen jumaloiminen tuntui tietenkin ihanalta, etenkin kun edellisessä suhteessa
kaikki oli melkein päinvastoin. Nyt tuollainen ylenpalttinen imartelu on alkanut enemmänkin ärsyttää.
Tuntuu, että jään jollain tapaa altavastaajaksi koska en koe miestä yhtä jumalaisena olentona kuin
hän tuntuu minua pitävän.

Onkohan kellään vastaavanlaista "ongelmaa" ja miten moisen kanssa elää?

Tämä saattaa kuulostaa typerältä valitukselta, mutta oikeastikin kohtuus on kehuissakin ja rakkaudenosoituksissa. Mies tukahduttaa minut niihin.

En tarkoita, että teille käy näin mutta meille kävi.[/quote]

Joo joo oikeasti olet ruma ja kurttuinen noita-akka vaan tänne kerrot olevasi jotain muuta.
Kerropa miehelle kaikki pimeät puolesi rehellisesti niin katsotaan kuin käy.

Tuliko nyt yhtään parempi olo

 

[klenkura]

Ehkä on niin, että mies ei suostu näkemään mitään muuta kuin hyvät puolet sinusta. Pudotus todellisuuteen voi olla huima. Usein suhteen laadun näkee sitten, kun tulee ensimmäinen riita. Nimitteleekö hän riidellessä sinua nimenomaan ulkonäön osalta?

Ulkonäön palvonta yms. ylenpalttinen kohteliaisuus voi olla myös keino hallita sinua.

Eiköhän melkein missä vain kohtuus kaikessa ole parasta, myös kehumisissa. Voi myös olla, että mies on edellisissä suhteissa saanut kuulla, ettei hän kehu ikinä ja se on ollut yksi eron syy, että mies ei huomioi. Ehkä häneltä on ns. mopo karannut käsistä ja kehuja tulee "latinomaiden" tahtiin. Toisaalta haluaisitko jenkkityyliäkään, jossa "I love you" on niin kulunut sanonta, että sitä sanotaan kaikesta mahdollisesta.

 

[no]

Mielenkiintoinen tilanne "ongelmasta". Jos on oikeasti mukana suhteessa, niin TODELLA tuntee ja saa sanotuksikin myönteiset asiat toisesta. Puoli vuotta on
suhteellisen lyhyt aika elämänkaaressa. Punnitse suhteesi painoarvo kokonaisuutena.
Mieti miehen jumalallisuutta, kaiva se esiin, tunnista ja tunnusta hänelle tilanne.
Ei ole mitään mittareita olemassa tähän. Ei anna aihetta vertailuun aikaisempiin
suhteisiin. Vai onko sittenkin kysymyksessä pikalaastari aikaisempiin haavoihisi.
Entä oma roolisi mieheen päin, kehut ja rakkaudenosoitukset, onko niitä?
Mies on asettanut sinut jalustalle. Entä sinun osuutesi .Selvitä miksi tukehdut?
Keinulauta parisuhteessa on epätasapainossa. Naisena roolisi suhteeseen ei avautunut
kunnolla,valitan. Jotain on keskeneräistä...

Tässä on sanomaa. Kyllä minustakin taustalla on jokin muu asia, joka meille ei nyt tässä selvinnyt.

 

[miomio]

nimimerkille "samanlaista":

Myös minä olen joutunut selittelemään miehelle, kun hän ei ollut "saanutkaan" tekstareitani ja lähettämään ne uudelleen. Kävi ilmi, että miehen puhelimessa oli tuolloin joku vika, eikä kyennyt siksi vastaanottamaan viestejäni. Sai sitten tuplaviestit kun puhelimensa alkoi toimia normaalisti.
Jollen vastaa riittävän nopeasti (hänen mielestään) hän ihmettelee mitä minulla oikein on menossa, kun vastausta ei kuulu.

Tuollainen ahdistaa myöskin.

Alkuun miehen kanssa vietetty aika oli upeaa ja kaikinpuolin ihanaa. Ja ne huomionosoitukset ja kehut tuntuivat huumaavilta. Myös minä kerroin tunteeni miehelle, mutten kylläkään ylistänyt häntä ihan samalla tavalla maasta taivaisiin kun hän minua.

Nyt kun aikaa on kulunut, on alkanut tuntua siltä, että hän haluaa kontrolloida minua enemmän kuin mihin olen tottunut. Aiemmassa pitkässä parisuhteessani totuin siihen, että tilaa oli enemmänkin kuin olisi tarvinnut. Nyt on ruvennut hiljalleen nykyinen suhde jo ahdistamaan siinä määrin, että tunnen tarvetta vetäytyä siitä kokonaan, sillä miehen käytös todellakin ahdistaa.

Tiedän, että en ole niin jumalainen ollenkaan. Pitäisikö minun siis kaivaa kaikki
luurangot kaapista ja levittää ne miehen eteen, jotta romahtaisin jalustalta, jolle hän minut on asettanut?

Riitelemään miehen kanssa en oikeastaan ole vielä päässytkään, hän kun ei taida olla sellaista tyyppiäkään.

 

[no]

nimimerkille "samanlaista":

Myös minä olen joutunut selittelemään miehelle, kun hän ei ollut "saanutkaan" tekstareitani ja lähettämään ne uudelleen. Kävi ilmi, että miehen puhelimessa oli tuolloin joku vika, eikä kyennyt siksi vastaanottamaan viestejäni. Sai sitten tuplaviestit kun puhelimensa alkoi toimia normaalisti.
Jollen vastaa riittävän nopeasti (hänen mielestään) hän ihmettelee mitä minulla oikein on menossa, kun vastausta ei kuulu.

Tuollainen ahdistaa myöskin.

Alkuun miehen kanssa vietetty aika oli upeaa ja kaikinpuolin ihanaa. Ja ne huomionosoitukset ja kehut tuntuivat huumaavilta. Myös minä kerroin tunteeni miehelle, mutten kylläkään ylistänyt häntä ihan samalla tavalla maasta taivaisiin kun hän minua.

Nyt kun aikaa on kulunut, on alkanut tuntua siltä, että hän haluaa kontrolloida minua enemmän kuin mihin olen tottunut. Aiemmassa pitkässä parisuhteessani totuin siihen, että tilaa oli enemmänkin kuin olisi tarvinnut. Nyt on ruvennut hiljalleen nykyinen suhde jo ahdistamaan siinä määrin, että tunnen tarvetta vetäytyä siitä kokonaan, sillä miehen käytös todellakin ahdistaa.

Tiedän, että en ole niin jumalainen ollenkaan. Pitäisikö minun siis kaivaa kaikki
luurangot kaapista ja levittää ne miehen eteen, jotta romahtaisin jalustalta, jolle hän minut on asettanut?

Riitelemään miehen kanssa en oikeastaan ole vielä päässytkään, hän kun ei taida olla sellaista tyyppiäkään.

On sinullakin ongelma, ne kemiat, ne kemiat.