miehen ex

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsyttää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ärsyttää

Vieras
Mihen ex petti nykyistä miestäni ja sen takia erosivat pari vuotta sitten. Yhä vieläkin tämä nainen ottaa yhteyttä kun haluaa jutella ja on niin paljon asiaa, ja siinä sivussa ruikuttaa miestäni takaisin itselleen. Mieheni on kyllä (kuulemma) tehnyt selväksi ettei hänellä ole naiselle mitään asiaa eikä halua olla tekemisissä, mutta sehän nyt ei auta mitään.
Mieheni taas keräsi pisteet kotiin sillä ettei ole kertonut seurustelevansa, koska sitten tämä nainen suuttuu. Ja kuulemma on sellainen, että varmasti tulee haukkumaan minut jos jossain nähdään. Mieheni myöskin sanoi tuossa eräänä päivänä, että nainen varmasti suuttuu hirveästi jos kuulee jostain, että asutaan yhdessä.
Mulla ei oikein mene jakeluun mitä vittua se sille naiselle kuuluu asutaanko yhdessä vai ei. Miksi hän siitä suuttuu? Ja miksi ihmeessä miehen pitää se yrittää viimeiseen asti salata. Heidän erostaan on kuitenkin jo aikaa ja jos hän ei osaa elämäänsä jatkaa niin minunko vika se on.
Muutenkin tässä suhteessa on tullut huomattua pientä vertailua ""ex teki aina näin..."" jne. Olen siitä kyllä huomauttanutkin ja en kuulemma ole mitenkään huonompi. Kai sitä sitten on vaan niin kiva kertoa mulle mitä teen paremmin tai huonommin kun edellinen...
 
Tiedän tunteesi, exät jotka eivät tajua/halua tajuta kaiken olevan ohi on ärsyttäviä. Ihmettelen miksi miehesi välittää exänsä tunteista noin paljon, samahan se suuttuuko vai ei. Miehesi pitäisi ajatella vain sinun tunteitasi. Tuntuu kuin miehelläsi olisi vielä tunteita exäänsä kohtaan? En epäile etteikö haluaisi kanssasi olla, mutta jotain tunteita ilmiselvästi on jäljellä.

Mieheni exä on sanonut minulle suoraan, että eihän sitä tiedä vaikka he olisivat vielä yhdessä mieheni kanssa. No joo...onnea vaan jos niin kävisi. Mieheni käy tekemässä hänelle remonttia ja muutenkin soittelevat usein. Ärsyttää koko ihminen, mutta tavallani kyllä luotan mieheeni. Jos ex kiinnostaa enemmän, niin siitä vain. Enpä siinä tapauksessa paljon menetä. Toisaalta mieheni haukkuu aina exää, heillä oli aika pahoja juttuja suhteessaan.

Sinun tapauksessasi en ymmärrä sitä, miksi miehesi ei voi kertoa sinusta, typerää käytöstä mieheltä. Vaadi kunnon selitys mieheltäsi tai vaadi kertomaan exälle teidän olevan yhdessä. Tai kerro itse, että toi naurettava pelleily loppuu.
 
En ymmärrä näitä exiä inhoavia uusionaisia. Toki minunkin exäni oli nykyistäni älykkäämpi, hoikempi, kauniimpi, seksikkäämpi, koulutetumpi, huumorintajuisempi ja himokkaampi. Mutta niinpä niin - himokkaampi. Jopa niin himokas, että piti harrastaa vieraita miehiä.

Siis ainoa, missä nykyiseni on exääni parempi, on se että hän on uskollisempi!
 
hei!
Toivottavasti teidän miehenne osaa olla älykkäämpi kuin minun: ehdotti 4:n kimppaa ex vaimonsa ja hänen uuden miehen kanssa. Olin asiasta todella raivona, ja toivoa vaan voi että EI ehdottele vastaavaa tulevaisuudessa. Valitettavan usein se on vaan niin, että naiset elää eteenpäin elämäänsä, ja miehet jää roikkumaan menneeseen elämäänsä.
 
Hyvän uusiomiehen tunnistaa siitä, että hän osaa haukkua exäänsä sopivasti sopivassa tilanteessa - vaikka aina ei olisi aihettakaan. Sellaisesta saa nyxä kixejä!
 
Kyllä on kuule miehessäsi vika jos ei exä tajua irrottaa mutta näyttää ettei hänkään halua kun juoksee kun vihellys kuuluu exän suunnalta.
Ja miksi ylipäänsä olet hänen kanssaan jos kerran ei uskalla/voi/pysty sanomaan entiselleen, että elää toisen kanssa ja piste.

Joskus ihmettelen kun naiset suvaitsevat ihan mitä vaan kumppaniltaan. Sillä aivan varmasti tuolla jossain on joku joka sinuakin ihan aidosti arvostaa eikä vertaile menneeseen.

Mielestäni vikaa on sinussakin kun hyväksyt mieheltä kaiken tuon kertomasi.
En tarkoita pahalla mutta itsesi vuoksi olisi hyvä jos joku saisi sinulta silmät avattua, eikö?
Eikö olisi parempi ja kivempi elää suhteessa jossa olisit SE ihan ykkönen?

Rakasta itseäsi myös niin paljon ettet alistu hyväksymään huonoa kohtelua toiselta.
Ja niin kauan kuin et osaa rakastaa itseäsi, et osaa sitä antaa toisellekaan ihan aidosti.

Mukavaa kesän odottelua ja laita asiasi kuntoon äläkä rankaise itseäsi tuolla miehesi käytöksellä.

P.S. Miten on miehesi ja exän laita, tapailevatko he usein? Jos näin on niin olen aivan varma, että siinä on paljon intiimimpääkin mukana.
Tiedän kokemuksesta.
 
Miehesi on melkoinen tohvelisankari, jos han oikeasti ei haluaisi olla ex:sa kanssa tekemisissa ja silti homma jatkuu. Eli joko vatys tai valehtelija, anteeksi vain.

Noin muuten asiasta tuli mieleeni, kun taalla miehen peraan haikailevia ex-vaimoja manataan pimeimpaan helvettiin. Eli kehtaako joku Elli edes anonyymisti tunnustaa netissa sortuneensa moiseen? Onko se oikeasti niin yleista, kun taalta lukemalla voisi ymmartaa vai luuletteko te vain niin mustasukkaisuudenpuuskassanne?
 
Seurustelin joskus miehen kanssa, jolla oli pari vuotta takaperin päättynyt pitkähkö suhde.He olivat erosta huolimatta ""hyviä ystäviä"" ja soittelivat toisilleen viikoittain.En tiedä tapasivatko he toisiaan meidän seurustelun aikana..enkä oikeastaan haluaisikaan tietää.Mitäpä minä sillä tiedolla enää teen... :)
Kun meidän suhteessa alkuhuuma oli ohitse,alkoi vertailu exään.Tämä exä kun opiskeli yliopistossa,tämä exä kun oli hoikempi,tämä exä kun oli muutenkin niin erilainen ja ihmeellinen,että sen kanssa mies puhui 45 minuutin (keskimäärin) puheluita autossaan sillä välin kun minä odottelin asunnossani että herra suvaitsisi saapua ja saisimme viettää laatuaikaa,tämä exä teki muutenkin asioita niin eri tavalla ja oli kaikin tavoin niin fiksu ja erilainen kun minä ettei tosikaan!!
Koomisinta oli se että mies ei uskaltanut myöskään kertoa
minusta ja seurustelustamme exälleen.Emme tune toisiamme enkä minä ole rikkonut heidän välejään koska emme koskaan olleet tavanneetkaan heidän eron aikana.. Syy siihen, miksi mies ei uskaltanut kertoa, oli se että minä olin hänen exää nuorempi :DD No eihän sitä usko erkkikään..syy oli pakko olla jossain muussa.Jos kerran on niin,että exä on varmasti exä,niin mitä väliä sillä on mitä molemmat elämällään tekee??
No juttu kaatui sitten hänen pariin kännissä heitettyyn kommenttiin ulkonäöstäni, meidän ikäeroon (mies 15v. vanhempi..ei uskoisi),hänen exäänsä ja yhteen varsin naismaiseen ruokavaliohömpötykseensä..
Ei suhteesta voi tulla mitään, jos exät kummittelee nurkissa. Lähde karkuun kun kuitenkin vielä pääset..eihän tuollaista nahjusta kukaan selvinpäin ainakaan voi katsella. :DDD
 
Suomennan tässä mitä yleensä mies sanoo, ja miten asia silloin on.
Ja lisäksi haluan kertoa tämän; yleensä ne älyttömät asiat jotka mies puhuu muka loogisiksi, ovat oikeasti juuri siltä miltä ne NÄYTTÄVÄT.

*nainen ottaa yhteyttä kun haluaa jutella ja on niin paljon asiaa*

=Mies on laittanut tekstiviestin että hänellä on asiaa.

* tehnyt selväksi ettei hänellä ole naiselle mitään asiaa eikä halua olla tekemisissä*

=Mies on tehnyt selväksi, että hänelle voi soittaa jos tulee asiaa. Jos ei sanallisesti niin vastaamalla soittoon.

*ettei ole kertonut seurustelevansa, koska sitten tämä nainen suuttuu*

..Luulisi että mies haluaisikin että se akka suuttuu. Niin, luulisi.
Mies tietää mistä akka suuttuu, mutta ei käytä valttikorttiaan.
Ei käytä koska ei halua. Käyttäisi jos haluaisi.

Mistä olen näitä oppinut? No, kerronpa.
Kun meidän miehelle tulee tekstiviesti tai puhelu ""väärästä numerosta"", hän ei osaa käyttää eniroa.
Hän sanoo että häirikköpuhelut ovat jatkuvia ja hänellä vituttaa. Kysyn, mikset tee niille jotain? Mies sanoo, että ei sillä olekaan niin väliä, eikä hänellä vitutakaan niin paljon.
Hän miettii kukahan siellä taas soitteli. Minä kysyn, anna se numero niin katsotaan tiedustelusta kuka se on. Ai mistä tiedustelusta? Jaa, ei hän oikein osaa sellaisia eikä sillä ole mitään väliäkään.

Saman miehen sivuhistoriasta löytyy silti käynti eniron sivulla viikko ennen tätä. Ja ihan kunnon käynti, monta sivua.

Miehen puhelin on rikki, ja saattaa sammua kesken päivän.
Kertaakaan se ei ole sammunut minun aikanani. Ei edes viikon hiihtolomalla jonka vietimme lomalla, ja puhelin soi aina sillointällöin.
 
Toinen suomennos:

AP on huonolla itsetunnolla varustettu luuseri, joka ei luota siihen, että voisi pitää miehen luonaan pelkällä viehätysvoimallaan.

AP vertaa itseään miehen exään ja tuntee joka suhteessa alemmuutta.

AP kadehtii miehen exää siitä, että tämä on pystynyt pompottamaan miestä. AP:tä hiertää se ettei mies suostu enää pompotettavaksi!
 
Tuo nyt on vähän paksua, mutta totta varmaan jossain määrin.
Ihmettelen minäkin vähän naista, joka puhuu ""miehestään"", kuin heillä olisi parisuhde, ja kuitenkaan ei ole osannut junailla asioita raiteilleen. Ei kukaan järkevä Nainen tuollaista pelleilyä katso viikkoakaan.
Vai oletteko vielä, ap, alkuvaiheessa etkä kehtaa kyseenalaistaa miestäsi vielä?
 
ärsyttäähän se ! mutta oikeasti tuossa on kyse siitä , että jotain kipinää on edeleen näiden ihmisten välillä, heillä on ollut yhteinen menneisyys ja rakkaus ja tunteet siellä ne ovat muistissa, jos toinen ärsyttäisi tai ei oikeasti halua olla tekemisissä niin sanoisi suorat sanat...tosiasia taitaa olla ,että ex ei olekaan niin EX kuin te toivoisitte! sitähän se kaikki on ..rakkautta , rakkautta vaan...
 
Onko tullut mieleen että miehesi ex on jonkin sortin mielenvikainen. Eikä miehesi uskalla kertoa siksi että sulta sen jälkeen hiustupot lentelisi...
Kas kun tämä ex voi omissa harhoissaan pitää miestä vielä omaisuutenaan ja reviirinään.
Silti vaikka on itse pettänyt ja jättänyt, mies saa olla ihan omissa oloissaan kunnes ""kilpailija"" ilmestyy reviirille, erostakin saattaa olla vuosia.
Tällaisia tyyppejä on, naisissa ja miehissä. Tunnen erään tällaisen naisen, ei hän halua entistä miestään edes takaisin, muttei tälle saa tulla uuttakaan. 8-O
 
En minä ainakaan ole selvinyt mitenkään avioerostani enkä aio selvitäkään.

Näin toissa yönä unen exästäni ja rakastelimme siinä kuin suhteemme parhaina aikoina. Unissa elämme normaalia elämää eikä erosta ole tietoakaan.

Vuorokaudessa ihminen nukkuu yhden kolmasosan.
Toisen kolmasosan ihminen on työssä. Suhteen hoitoon jää melko vähän aikaa normaalissakin parisuhteessa.

Olkoon nyxä katellinen ja katkera minulle. Mennyttä ei voi pyyhkiä pois muististaan vaikka kävisin kaikki mahdolliset terapiat.

Tykkään kirjoittaa Ellien 50+ palstalla. Nimimerkki Juhani kaipaa seuraa Helsingissä.

Minä en kaipaa seuraa. Luen vain satunnaisesti Seura-lehteä.
 
Vähän tulee sellainen mieliala että jättääköhän mies sinulle jotain kertomatta ? Ja samalla jättää tälle exällekin..
On miehiä jotka eivät halua luopua menneistä existään mutta haluavat nykyisen pullankin paisuvan rusinoineen.
Mitä sinä pelkäät kun et itse ota yhteyttä exään ja kerro että tervetuloa kahville niin nähdään kaikki.
Voipi olla meinaan niinkin että herra ""asustaa"" nk. kahta kämppää ja kahta naista.
Tiedän tosi elämässä tälläisen taavi´n josta ei voisi kuvitellakaan että kuka lähtee tuohon mutta huijaa näköjään kaikkia. sitä mitä ei toiselta saa - saa aina sitten toiselta. Helppoa ja nopeaa - niin kuin R-kioskilla.
Kun mies ei kerro että asutte yhdessä - hälyytyskellot kyllä soisi minulla aika lujaa.
 

Yhteistyössä