Miehen asenne

["tuhlaajatyttö"]

Hei!

Ajattelin vaan purkaa ärsytystä pois mielestä ja miksen samalla voisi myös saada perspektiiviä asiaani. Olin viikonloppuna rilluttelemassa kavereiden kanssa (tämä oli sovittu jo n. 2 kk. sitten) ja mieheni oli koko viikonlopun töissä. Lapsi ( 4v.) oli sovitusti vanhemmillani hoidossa. Mieheni tekee paljon (lue:liikaa) töitä, tämän hän on valinnut itse, sillä hänen harrastukseensa kuluu merkittävästi rahaa. Su aamuna mies sitten laittaa (väsyneenä viikonlopun töistä) kellon soimaan ja lähtee teatraalisen aikaisin hakemaan lasta hoidosta. Olisi ihan hyvin voinut nukkua vielä tunnin pari. Minä sitten nousen myös ylös ja alan laittaa itseäni kuntoon, vaikka eilisillan siiderit vielä tuntuivat päässä kivistyksenä. Kävin suihkussa ja siivoilin keittiötä jne. Olin kuitenkin täysin hyvällä tuulella, iloinen jne. eikä miehelläni pitäisi olla mitään valittamista asiasta. Hän alkoi heti aamusta naputtaa kaikesta keksimästään, eilisestä humalastani, krapulan hajusta, raha-asioista..yms. just sellaisesta mitä ei välttämättä halua kuulla su aamuna, varsinkin, jos on ollut edellisenä iltana hauskanpidossa. En provosoitunut hänen sanoistaan, vaan yritin pitää mukavaa tunnelmaa yllä halaillen ja niitä näitä jutellen. Hän kuitenkin torjui kaikki lähestymisyritykset vedoten just esim. hajuun tms. (Olin käynyt siis peseytymässä, puhtaat vaatteet oli päällä ja olo oli ihan freessi) Ehdotin yhteiseksi tekemiseksi linnanmäkeä, jonne sitten mentiinkin..Siinä heidän kieppuessa laitteissa ehdin kuitenkin miettiä, että mielestäni en tuollaista torjuntaa olisi millään muotoa ansainnut..mieheni ei muutenkaan ole harmikseni mikään läheisyydenkaipuinen ja olemme asiasta keskustelleet, että yritämme tulla toista puolitiehen vastaan. Itselleni on vaan niin vaikeaa käsittää, että miksi hänen piti olla niin ilkeä jne. Tajusin hänen kuulostavan ihan isältään, joka mäkättää vaimolleen vähän kaikesta ja vaimo hiljenee ettei konflikteja synny. Tuota en todellakaan halua omalta elämältäni. Minua ei hänen krapulansa häiritse (käy tosi harvoin "ulkona") ja suhtaudun siihen huumorilla ja esim. keitän aamukahvit jne. En olisi mitään spesiaalia tosiaan kaivannut, mutta että olisin edes saanut halata omaa miestäni vaikka nyt syntisesti olinkin ollut "juopottelemassa". Tuntuu myös ikävältä se minkälaista miehen mallia hän näyttää lapselle..vaimolle ja äidille saa sanoa mitä vaan..ja turha läheisyys on pahasta. Tämä ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun käy näin ja siksi pahoitin taas mieleni. Olisiko ollut niin vaikeaa halata ja tituleerata vaikka "hajuherneeksi", ennemmin kuin kettuilla tosissaan? Olisi kiva tuntea itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi, sen sijaan että olisin joku saastainen loinen. Huh, kiitos kun luit.

 

[pampero]

Mielenkiintoinen viesti, varsinkin koska totesin itse käyttäytyvän juuri miehesi tavoin! Tämä antoi mukavasti perspektiivia omaan käytökseeni ...

Varmasti kyse on kateudesta, ettei ole itse ollut mukana, ettei itseltä löydy kavereita keiden kanssa lähteä ulos, mustasukkaisuudesta.
Tai sitten viilentyneistä väleistä jossa puhumiselle ja avautumiselle ei löydy aikaa ja paikkaa ja tällainen "poikkeustila" antaa oivan foorumin purkaa ärsyyntymistään. Läheisyyden torjuminen on aina oire jostakin.

 

[samoin!]

Hei, minä olen aivan kuin ap:n mies! Siis kauheaa myöntää, mutta olen juuri se nalkuttava ämmä, joka jaksaa mainita esim. hajusta (no, syystä kyllä) enkä kykene silloin mihinkään läheisyyteen. Ymmärrän, että se oikeasti nyppii miestäni - nyppisi ketä tahansa! - mutta mua vaan häiritsee esim. kaikki hajut ihan kauhean paljon. Hien haju, viinan haju, virtsan haju, juustosuikeroiden haju - siis kaikki tuontapaiset. Olen kyllä tiedostanut, että tämä on minun ongelmani eikä muiden, ja koittanut olla valittamatta noista... Valitankin kyllä vain silloin, kun mieheni asiasta hyvin tietoisena ärsyttää näillä tahallaan. Vaikea selittää.

Mutta siis tuohon ns. hiljaiseen mielenosoittamiseen mulla kyllä ei ole sanottavaa. Eikä niin kovin hiljaiseenkaan siis, mutta kuitenkin. Itsekään en haluaisi, että lapseni joutuu kuuntelemaan kinastelua, kuittailua tai sanaharkkaa vanhempien välillä, mutta myönnettävä on, että meidän taloudessamme se olen kyllä minä, joka ne yleensä aiheuttaa. Pitäisi vain mennä itseensä...

Kyllä aikuisen ihmisen kuitenkin tuollaisessa tilanteessa pitää voida sanoa suoraan, jos itseä jokin harmittaa. Esim. se, että ei itse päässyt viihteelle tms. En ymmärrä sitä, että ollaan näreissään toiselle jostain jo aiemmin sovitusta menosta.

 

[Maru-maru,]

Ilkein temppu mielestäni oli se että lapsi piti hakea aikaisin hoidosta, oikein herätyskello laitettiin soimaan. Jotta et vaan saisi levätä hankkimaasi krapulaa pois vaan arki iskisi mahdollisimman pian ja palaisit takaisin ruotuun. Ilkeä temppu tosiaan, etenkin kun lapsi oli sinun vanhemmillasi hoidossa, ei hänen.

Se on ihan ymmärrettävää, että vanhalta viinalta haisevaa ei kauheasti tee mieli halailla.

 

[joka moka]

Kannattaa ehdottomasti pitää kiinni myös ystävistä ja tuttavapiiristä, vaikka pienten lasten kanssa se onkin välillä aika haasteellista, kun aika ei meinaa riittää. Siksi olisi hyvä, että esimerkisi ei valitsisi niin kallista asuntoa, että rahaa ei ikinä riitä hauskanpitoon, koska ainakin omasta mielestäni ihmissuhteet ovat arvokkaampia kuin raha.

Ei kai tässä auta mikään muu kuin keskustelu. Kummallakin pitää olla oikeus omaan harrastukseen ja omiin kavereihin. Nämä menot pitää keskustella niin, että ne tuntuvat kummastakin oikeudenmukaiselta (esim. jos toinen pelaa golffia kaikki viikonloput, harrastaa laskettelua talvisin kaikki viikonloput ja sitten vielä käy kalastamassa ja kavereitten kanssa mökkeilemässä kaikki viikonloput, niin ei ole todellakaan oikein, että toinen on "yksinhuoltajana" aina kotona lasten kanssa).

Minusta kanssa tuntuu siltä, että miehesi kokee jostakin syystä olonsa mustasukkaiseksi. Joko hän pelkää, että paikalla on ollut muita miehiä vokottelemassa sinua tai sitten hän on kateellinen siitä, että sinulla on ollut hauskaa ja ikiomaa aikaa. Hän ei välttämättä myönnä sitä, mutta käytös viittaa selkeästi siihen. Huvittavaa tuossa on se, että esim. aikaisin ylös nouseminen ei todellakaan paranna kummankaan teidän oloa. Tuollainen rankaisu-mentaliteetti on aika lapsellista.

Yrittäkää jutella asiasta. Minä olen itse jonkun verran mustasukkainen luonne, mutta koska se vaivaa minua, olen yrittänyt siitä päästä pois ihan systemaattisesti. Nykyään toivotan miehelle hauskaa iltaa, halaan ja voin jopa viedä äijät autolla baariin, ettei tarvitse ottaa taksia. Alkuvuosina kärvistelin kotona mustasukkaisena, mutta nykyään puuhastelen kotona lasten kanssa vaikka pullaa leipoen tai sitten vien lapset omalle äidilleni hoitoon ja lähden itse omien kavereitteni kanssa vaikka leffaan tai kutsun jonkun kaverin iltaa istumaan, sillä kun lapset saa menemään ajoissa nukkumaan, niin siinä on iltaa vielä pari tuntia aikaa ennen nukkumaanmenoa.

 

[voivoi]

Lähinnä kyllä vaikuttaa siltä, että miehesi toistaa isältään saamaa mallia siitä, miten vaimoa kohdellaan. Surullista. Mutta nämä käyttäytymismallithan nimenomaan juuri periytyvät. Esim. todella moni nainen kohtelee miestään äidiltään saaman mallin mukaan.
Miehesi pitäisi siis jotenkin tiedostaa tämä, mutta en sitten tiedä miten... Voithan ottaa asian puheeksi mutta hän todennäköisesti torjuu koko asian ja kokee, että syytät häntä.

 

[minä vain]

Meillä on niin, että mies ei ylipäätään oikein tykkää, jos minä käyn viihteellä. Se johtuu siitä, että minusta tulee jo muutaman siiderin jälkeen känniääliö, ja muutun ihan erilaiseksi ihmiseksi.. Tiedostan tämän itsekin. Mies ei vaan pidä minusta sellaisena, ja siksi emme nykyään käy yhdessä ulkona.. Meillä siis oli alussa vähän samaa ongelmaa, että jos minä olin ollut viihteellä, mies ei oikein sietänyt minua.. Mutta koska tiesin ja ymmärsin sen etukäteen, pidin vain krapulapäivinä matalaa profiilia enkä ainakaan hiiskunut mitään edellisillan tapahtumista, koska tiesin niiden ärsyttävän miestä. (Puhun imperfektissä, koska nykyään ei tule juurikaan ulkona käytyä, kun on tuo pieni lapsukainen). Olihan se inhottavaa ja ahdistavaakin, kun krapulassahan sitä vasta haluaakin läheisyyttä.. ja vähän muutakin Mutta ei herunut, koska olin "krapula-akka". Ja kyllä - vanhan viinan haju ei pesemällä lähde, ainakaan hengityksestä :/ Meillä on myös vähän tuota ongelmaa, että mies ei niin paljon kaipaa läheisyyttä. Mutta ollaan saatu puhuttua ja nykyään hän kyllä antaa läheisyyttä sen verran, kun tarvin. Hän ei esim. jaksaisi millään silittellä ja paijailla, mikä taas on mulle elintärkeää, mutta on vuosien varrella "oppinut". Sitä vastoin minä olen opetellut sen, että annan hänen olla välillä rauhassa ja värkätä omiaan. Koitamme elää niin, että pidämme toisemme tyytyväisenä...

Mutta ap:lle sanoisin, että ei tuo minun korvaan kuulostanut niin kovin pahalta, ehkä siksi, että olen tottunut itse moiseen. Tuo lapsen hakeminen aikaisin ja muu ilkeys viittaa minustakin jonkinlaiseen mustasukkaisuuteen, haluun ikään kuin rankaista.. Vaikka olittekin sopineet, että lähdet viihteelle, oliko miehesi kuitenkaan hyväksynyt sitä, että lähdet? jotenkin kuulostaa, että hän ei joka tapauksessa olisi halunut sinun menevän, ja käyttyäytyi siksi noin... Kurjaa! Toivottavastai saatte puhuttua asiat selväksi

 

[ap tuhlaaja]

Kiitos kommenteistanne. Kaikki ihan hyvin, ei puitu asiaa sen kummemmin. Tiedän oikeastaan, että miestä ärsytti juuri se, että hän oli töissä koko viikonlopun ja minä taasen "vapaalla". No, itse tiedostan kuitenkin sen, että kökin täällä kotona lapsen kanssa todella paljon kaksin, kun hän on töissä tai "piipahtaa" harrastuksissaan. Joten en menojani pahoittele. Meillä kummallakin on síis omia menoja, eikä kokemukseni mukaan kumpikaan jää niistä paitsi/toista vähemmälle. Eikä myöskään olla mustasukkaisia vastakkaiseen sukupuoleen liittyen, joten siltä osin asiat kunnossa. Hänellä itsellään on muuten äiti, joka on hyvin epäitsekäs ja uhrautuu muiden perheenjäsenten tarpeiden puolesta..toisin kuin minä. Niin, voihan sekin tietysti ketuttaa, kun ei meillä viikonloppuna lattiat kiillä ja vanha alkoholi tuoksahtaa. Olen kuitenkin jo tavatessamme ollut tällainen, joten se, että viihdyn toisinaan railakkaasti kavereiden kanssa, ei pitäisi olla mikään yllätys.

Mutta, se läheisyys. Mun mielestä sen kieltäminen ja halauksen tms. välttäminen on usein toistuessaan verrattavissa henkiseen väkivaltaan. Haluan kelvata tällaisena kuin olen, enkä olla riittävän hyvä vain silloin, kun ruoka on valmiina pöydässä, kämppä lattiasta kattoon siivottuna.

 

[Alessia ejk]

Lisäisin vielä sellaisen kommentin tähän ketjuun, että ainoa vaihtoehto riidan aloittamiselle ei ole teeskentely, ettei ole loukkaantunut. Jos toinen äksyilee ihan turhaan, niin sille voi todeta asiallisella äänensävyllä, että sulla ei ole mitään syytä olla ilkeä. Meillä tuo ainakin tuntuu toimivan puolin ja toisin. Joskus sitä on ärsyynyt esim. toisen menoista, vaikka ei olisi oikeutta, ja silloin tulee äksyiltyä. Kun puoliso asiallisesti huomauttaa asiasta, niin sen saattaa tajuta itsekin vasta sitten.