miehen asenne synnytykseen

Tuli mieleen ajatus, että kokeeko mies miellyttävänä ajatuksen että ylipäänsä tulee mukaan synnytykseen? Ettei olisi hiljaista kapinaa sitä kohtaan? Tai mun miehellä saattaisi ainakin tulla vastaavantyyppisiä reaktioita, jos olisin ns olettanut tai suorastaan pakottanut että synnytykseen on tultava.

Itse jotenkin ekaan synnytykseen mies tuli "luonnostaan" mutta koska oli niin traumaattinen miehelle, annoin mahdollisuuden itse päättää tuleeko keväällä ollenkaan kun menen uudelleen synnyttämään. Toistaiseksi on kyllä sanonut tulevansa mutta varannut option jäädä sittenkin pois. En halua häntä edes mukaan, jos hänestä tuntuu ettei paikalla halua olla tai kykene olemaan (viimeksi ahdistui ja itki pelosta).

 

\

Raskas oli synnytys miehellekin! Minä kyllä laitoin miehen hommiin. Hieroi minun selkää monta tuntia putkeen polvillaan maassa. Ihmetteli itsekin ääneen, miten joku mies voi väittää, ettei pysty tekemään mitään synnytyksen eteen. Hän ainakin tuntee tehneensä joka solullaan. Seuranpitäjänäkin mies on ihan ehdoton. Ainakin täällä synnärit on aina niin ruuhkaisia, ettei siellä talon puolesta ole tarjolla tukihenkilöä. Kiva siinä sitten yksin tappaa aikaa.

Vielä itse aiheeseen. Koeta nyt puhua sille miehelle. Eikös ne ollut kiristys, lahjonta ja ... konkretia, mitkä toimii miehiinkin.

Meillä oli juuri toisinpäin, eli en mitenkään siinä tilassa halunnut että minuun kajotaan tai minua hierotaan. Istuin tuntikausia ilokaasumaski naamarilla enkä puhunut kenellekkään, kätilölle enkä miehelle mitään. Loppua kohti olin puoliksi tajuton kivusta ja kaasuista, joten miehen osa oli tosi passiivinen. Eli niinkuin joku totesi, synnyttäjiä on erilaisia ja niin myös synnytyksiä. Minä en tosian edes kaivannut aktiivisuutta, vaan sitä että mies vaan oli hiljaa vieressä ja hälytti kätilön kun tuli asiaa tms.

 

Synnytin heinäkuussa -05. Meillä oli miehen kanssa diili että juhannuksen jälkeen hän ei juo niin paljoa ettei autoa pystyisi ajamaan ja sopimus piti. Muuten kyllä raskauden aikana mies tuntui juhlivan koko tulevaisuutensa edestä, pinna paloi minulla monesti. Pojan synnyttyä harvoin ollaan oltu ulkona juhlimassa kumpikaan. Synnytyksessä minulle mies oli kyllä ihan ehdoton seuran pitäjä. Synnytysosastolla oli silloin niin kiireistä että kätilö ehti aina vain käväistä salissa tekemässä välttämättömät jutut. Ilman miestäni olisin ollut siellä sitten ihan yksin. Toinen tärkeä tehtävä miehellä oli muuten heinäkuun helteissä kylmän juomisen hakeminen minulle.