No, minun mielestä näin vierestä katsottuna aikalisä NYT on parempi, kun ette asu yhdessä vielä. Aikalisä sitten kun asutte yhdessä on hankalampi juttu.
On halpompi miettiä mitä haluaa ja onko tuo toinen ihmisen se, jonka kanssa sen haluaa tai onko se edes mahdollista, siis kohtaako unelmat, haaveet ja elämän realiteetit.
Toisen lapsen kanssa eläminen on aika iso haaste, ei se niin helppoa ole kuin kuvittelisi. Ja jos kaveri ei ole vielä kovin vanha, tai jos kaverit ja muiden mielipiteet ovat vielä kovin tärkeitä, saattaa nuorella miehellä olla semmonenkin ajatus, että "mitä kaverit sanoo kun minusta nyt tulee "isä " kun muutan yksiin naisen kanssa jolla on lapsi/a, ja alan olemaan "äidin" kanssa"...
Itse hengailin (emme seurustelleet, vietimme aikaa toistemme seurassa, viihdyimme yhdessä jne) joskus nuorena neitona yh-aikana, kaverilla oli ikää reilu 30 v mutta juttelimme: hän ei voisi alkaa olemaan yhdessä kanssani, koska minulla oli lapsia toiselle miehelle, hän haluaa olla ykkönen.
Hän myös tavallaan häpesi olla kanssani, häntä hävetti että mitä jos kaverit näkee että hän on yhdessä "äidin" , yh:n kanssa. Olivat jo vähän aukoneet päätään, naureskelleet. Pieni paikkakunta.
Autoon kertyi sitten kilometrejä kun vietimme aikaa ja hän ajelutti minua pitkin maakuntaa (silloin kun lapset olivat isällään). No, hänen oli auto.
Emme onneksi edes suunnitelleet yhteen muuttoa tms. ja hän sitten tapasikin lapsettoman naisen, meni tämän kanssa naimisiin ja varmaankin elää sitä ydinperhe-elämää lapsineen, kesämökkeineen yms. jne tällä hetkellä.
Tapaus on yli 10 v vanha.
Minäkin muutaman mutkan jälkeen olen löytänyt rinnalleni miehen, jolla on lapsia edell. liitosta, jotka käyvät tapaamisella ja vaikka olen äiti ja nainen, ei ole helppoa kun vieraat lapset tulevat ..
