S
surullinen kotiäiti
Vieras
Olen yhteisestä päätöksestä lapsen kanssa kotona, sillä tulemme taloudellisesti hyvin toimeen. Miehellä on isohko omaisuus perintöinä ja suuri palkka. On vaan alkanut ahdistamaan aika paljon, koska vaikka hän on antanut ymmärtää, että olemme suhteessamme kuitenkin "taloudellisesti tasavertaisia", niin eilen hän veti maton jalkojeni alta kun oli tehnyt ison taloudellisen päätöksen puhumatta minulle (anoppi meille iso taloudellinen menetys, sen kummemmin erittelemättä). Syynä hän käytti sitä "koska minä haluan ja voin". Raivostuin aivan silmittömästi, ei ehkä oikeutettua, koska kyllä, rahat ovat hänen, mutta hän on suorasti ilmaissut että toivoo että olen mielummin kotona kuin kerryttämässä omaisuutta. Jos tilanne on oikeasti tämä, että hän tiukan paikan tullen käyttää syytä "koska minä haluan ja voin" (mitä itse en IKINÄ voisi käyttää, olenhan minituloinen kodinhengetär, koulutettu kyllä), Lapsen puolesta säälittää, että joutuu sitten elämään kahden todella kiireisen vanhemman taloudessa (joudun tekemään kolmivuorotyötäkin vielä...). Naiivisti luulin, että avioliitolla olisi joku merkitys. Ei vaikuta siltä..
Ajattelin, että alan sitten säästämään palkoistani (huonokin vielä) vaikka käsirahaa sijoitusasuntoa varten. Ostakoon mies meille sen kodin 100% omiin nimiinsä, minulla kuitenkaan siihen osaa tai arpaa.
Ahdistava tilanne kaiken kaikkiaan, koska tuloerot ovat tahattomat, mutta hiertää tälläisenään pahasti suhdetta. Mitä mieltä olette? Mikä olisi järkevin ratkaisu? Pahimmalta tämä tuntuu lapsen puolesta, oman alani töitä tekisin mielelläni, mutta se on sellainen "elämänsuuruinen työ" ja todella paljon perheeltä pois jopa osa-aikaisena.
Ajattelin, että alan sitten säästämään palkoistani (huonokin vielä) vaikka käsirahaa sijoitusasuntoa varten. Ostakoon mies meille sen kodin 100% omiin nimiinsä, minulla kuitenkaan siihen osaa tai arpaa.
Ahdistava tilanne kaiken kaikkiaan, koska tuloerot ovat tahattomat, mutta hiertää tälläisenään pahasti suhdetta. Mitä mieltä olette? Mikä olisi järkevin ratkaisu? Pahimmalta tämä tuntuu lapsen puolesta, oman alani töitä tekisin mielelläni, mutta se on sellainen "elämänsuuruinen työ" ja todella paljon perheeltä pois jopa osa-aikaisena.