B
bebei
Vieras
Tilanne siis hieman ikävän sorttinen. Aikalailla puolessa välissä ovulaatiota tapahtui vahinko, jonka jälkeen menkat tuli 3pv myöhäsä mutta tulivat kuitenkin, ehkä hieman miedommat kuin yleensä. Olin tehnyt odotettuna päivänä negatiivisen testin. Jatkoin elämää ihan normaalisti ja unohdin koko asian helpotuksen jälkeen, koska tässä kohtaan lapsi ei ole suunnitteilla.
Noh, nyt jo seuraavan kieron loppupuolella heräsin, että voiko olla mahdollista sitten kuitenkin: valkovuotoni on lisääntynyt, se on pöyristyttää määrältään, olen huimaillut niin pahasti, että sairaslomalle jouduin (diagnoosi tosin oli hyvälaatuinen asentohuimaus, vaikka lääkäristä oireet ei olleet perinteiset hänestä - en kyllä kertonut koko raskausasiasta, koska olin sulkenut sen jo pois), pää on särkyillyt, mitä ei yleensä tapahdu koskaan, rinnat ovat turvonneet ja olo muutenkin turpeinen. Ajattelin jo, että olen ihan vain rehellisesti lihonut. Olen aika hoikka ja tivaamalla olen saanut muiltakin kommentin, että olen kauttaltaan turvonnut, mahan seutu erityisesti. Eihän nämä vielä mitään raskausoireita ole mutta eilen illalla tuli vain kumma tunne ihan jostain tyhjästä ja aloin taas hätäilemään. Olen kuullut, että raskauden alkupuolella voi tulla menkatkin jopa useamman kerran ennen kuin jäävät pois.
Ja juuri äskettäin tein testin: clearblue antoi selvän poikkiviivan mutta niin hennon pystyn, että epäilen jo omaa mielenterveyttä!!! Onko teillä kokemuksia vastaavasta? Näkyykö se pystykin kuitenkin ihan selvästi, onko sekin aina sininen vai voiko olla, että näkyy 'haamuna' tai vain ääriviivat vahvemmin? Rasti siinä minusta oli mutta ei pystyviiva sininen... Tuo oli kuin hologrammi, välillä näkyi, välillä olin varma ettei ole. Tein täysin ohjeen mukaan enkä pissalla käynyt moneen tuntiin. Hulluksi kai tulen. Ja juuri satuin yksin olemaan kotona etten saanut toista mielipidettä...
Voiko olla, että täällä onkin masussa elämää? Kannattaisiko varata aika neuvolaan tai työterveyteen raskaustestiin? Vai onko asia täysin pois suljettu, kun edellisistä 'menkoista' on jo kuitenkin kohta sen neljä viikkoa ja tulos edelleen 'hento'?