Menkat synnytyksen jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimde
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Mimde

Uusi jäsen
04.10.2009
14
0
1
Heippa. Minulla on syyskuussa 08 syntynyt poika. Meillä oli mieheni kanssa selvää, että haluamme kaksi lasta ja heille pienen ikäeron. Ensimmäiset kuukautiseni synntyksen jälkeen alkoivat heinäkuun puolessa välissä, eikä sen jälkeen ole kuukautisia kuulunut. Näiden kyseisten kuuakutisien jälkeen mietimme, että odotamme vielä pari kiertoa jonka jälkeen voisimme yrittää toista lasta. Mutta näitä toisia kuukautisia ei ole kuulunut! Raskaana en ole. Onko olemassa jotain hormooneja tai muita lääkkeitä millä voidaan auttaa normaalia kuukautiskiertoa toimimaan? Jo ennen raskauttaa menkkani olivat tosi epäsäännölliset, muttei sentään näin. Edellisistä kuukautisista kun on jo se liki 15 viikkoa. Vai kannattaako minun edelleen vaan odottaa niitä kuukautisia? Vauva kuume on hirveä, ja nyt pelottaa josko en ikinä saa enää toista lasta.
 
Hei Mimde, ei millaan pahalla, mutta oletkohan ihan oikeassa paikassa kirjoittamassa? Tama on lapsettomuuspuoli, missa ihmiset taistelee vuosia saadakseen lapsia rankkojen hoitojen avulla, ja sekaan ei takaa aina sita vauvaa. Luulen etta taalla moni on sita mielta etta sina et ole lapseton ja sinulla ei ole lapsettomuusongelmaa. Kirjoituksesi myos kuvastaa sita miten ihmiset "tekee" lapsia kuin tilauksesta, se ei vain aina kay niin. Niin mekin "haluttiin" kolme lasta pienella ikaerolla ja ollaan vuosia odotettu sita ensimmaistakin. Sori vaan vastaukseni, ei ole varmasti sita mita sina odotit. Mutta juuri tuollaiset kommentit ja odotukset saa lapsettomat nakemaan punaista.
 
Mimde Tokikin löydät varmasti apua kaksplussan muilta osioilta. Kysymyksesi ei ole aiheeton ja varmasti sinulle tärkeä, mutta meitä lähinnä loukkaava. On varmasti hormoneja ja lääkkeitä, millä kiertosi saa kohdille, mutta taitaa olla meidän porukassa vähän vahvemmat rohdot. Eli ei kyettäisi sua auttamaan, vaikka haluttaisi.
Oli kanssa selvää kolme vuotta sitten, että lapset tehdään ennen kolmeakymppiä. Eipä vaan tehty. Täällä voi olla pientä katkeruutta havaittavissa, mutta oikeutettua. On monta avointa ja rakastavaa syliä vailla pienokaista, ja sitten tulee joku ja hieroo nenän p...kaan (ihan jokapäiväisessä arkielämässä) kysymyksillään ja kommenteillaan.
 
Anteeksi tahdittomuuteni, kerroin ongelmastani ensiksi vauvakuume osiossa, mutta en saanut vastauksia, joten kirjoitin tänne, josko täällä joku osaisi auttaa. Ennen esikoistani luulin ja olin varma, etten luomu konstein tule raskaaksi ja olin henkisesti varautunut pitkiin hoitoihin. Olen päättänyt esikoisen syntymän jälkeen, että mahdollisen toisen synnytyksen jälkeen ryhdyn munasolun luovuttajaksi, sillä voin vain kuvitella kuinka kipeä paikka lapsettomuus on monelle. Tsemppiä ja jaksamista!
 

Yhteistyössä