pettynyt
Meiltä on edestakaista matkaa lääkärineuvolaan 100km.. ja jotenkin on pieleen menneet sekä eka että toka lääkäri.
Varhaisraskauden lääkärinajan peruivat sairasloman takia, ei ollut sijaista. Soittivat ja peruivat ajan enkä uutta saanut, koska sitten lääkäri jäikin jo vuosilomalle. Neuvottiin vaan soittelemaan itse myöhemmin jos saisin joskus uuden ajan. Jatkossa sitten tuli vihjettä mennä yksityiselle "kun ei sulle vaan oo antaa aikaa". Lopulta pääsin kuukausi myöhemmin ylimääräisenä lääkärinlistalle. Odottelin aikaa jo aika kärsimättömänä, kun sydänäääniä ei saatu neuvolassa kuulumaan.
Nyt ois ollut sitten keskiraskauden lääkäriaika. Mieheni otti keskenpäivän töistä vapaata katsoakseen esikoista lääkärikäynnin ajan. Olin tätäkin aikaa jo odotellut, koska on ollut supistuksia ym. kipuja ja olin huolissani. Kuinka ollakaan, selvisi siinä odotusaulassa istuessa että toisellakin naisella oli sama aika lääkärille. Kun menin tiedustelemaan asiasta, selvisi että terkkari oli varannut ajan väärin ajanvarausohjelmaan, jossa se oli vasta viikon päähän merkitty. Eli itsellä oli neuvolakortissa eri aika ja tästä ajasta oli myös suullisesti th:n kanssa puhuttu. Sillon meni kyllä hermot.
Pystyin jotenkin hillitsemään itseni vain siksi, kun ajattelin että kaikille voi sattua virheitä (huolimattomuusvirhehän tämä oli). Mutta kyllä otti päähän kun ajoin 100km turhaan ja mieskin piti vielä turhaan töistä vapaata.
Tietysti nyt lohduttaa se, että mulle sitten kuitenkin on varattuna ensi viikolle lääkäriaika..